Osmo Jussilan Neuvostoliiton tragedia

[Emma-Liisa]

Osmo Jussila näyttää Neuvostoliiton tragediassa olevan sitä mieltä, että asiat menivät vikaan jo Leninin aikana. Lokakuussa tapahtui sotilasvallankappaus, johon työläiset eivät osallistuneet ja neuvostot olivat vain naamio. Tuloksena oli byrokraattinen valtiokapitalismi ja yhden puolueen kontrolloimaton valta ja sitten vielä pahempaa.

Kiintoisa kirja, mutta edellyttää melkoisia ennakkotietoja, jotta olisi hyödyksi. Toisaalta tietenkin hyvä syy lukea lisää.

Ei voi olla heräämättä kysymys, miten historiantutkijan poliittiset kanta vaikuttaa. Kysymyshän on pohjimmiltaan NL:n legimiteetistä.

[nylander]

Ei voi olla heräämättä kysymys, miten historiantutkijan poliittiset kanta vaikuttaa.

No tämän professorin (ja monien muiden suomalaisten historiantutkijoiden) kohdalla se tällaisia kysymyksiä ei pahemmin edes tarvitse herätellä, niin ilmeistä se on. Jussilan historioitsijankuvassa on merkillistä kaksijakoisuutta: keisari-Venäjän ja Suomen suuriruhtinaskunnan valtio-oikeudellisen ym. suhteen tutkijana (sanokoon se tietty poliittisen historian ryhmäkunta mitä hyvänsä) edelläkävijä objektiivisuudessa ja poliittisluonteisen myytinmuodostuksen purkamisessa. Asia muuttuu kokonaan toiseksi, kun kyseessä on Neuvostoliitto. (Tosin "imperiaalinen" Venäjäkin sai osakseen täyslaidallisen Jussilan kolmen vuosikymmenen takaisessa pamfletissa Venäläinen Suomi). Jolloinkin viime vuosikymmenellä julkaistussa aikakauslehtiartikkelissa nielaistiin sitten jo kritiikittä kaikenmaailman "Suvorovit" ja Icebreakerit kunhan vain saatiin osoitettua, että Hitler itse asiassa olikin vain Stalinin "mauri", välikappale, jonka uhkaa hyödyntämällä oli tarkoitus sovjetisoida koko maapallo. Uskokooon ken haluaa.

Tätä viimeksi ilmestynyttä tyydyin syksyllä vain silmäilemään sieltä täältä, kunnes palautin opuksen kirjastoon. Näin jo yksistään kirjan ankaran kuivakkaan kirjallisen ilmaisun vuoksi. Niinpä olen jäävi sanomaan itse kirjasta mitään. Kokonaan luin vain epilogin, jonka otsakkeen olen jo unohtanut (Rousseaun näky? tms.). Siinä sai kuulla kunniansa 1700-luvun kuuluisa valistusmies Jean-Jacques Rousseau, jonka kirjoituksia Jussila pitää totalitarismin ja niin muodoin perimmäisen pahan, kommunismin, matkaansaattajana. Ei Jussilalla tässä mitään totuuden monopolia ole hallussaan. Esim. tiedoiltaan luotettavana pidetty, ranskalaista Librairie Laroussen lähtöä oleva Otavan ensyklopedia totesi vuonna 1980: "- -joskus esitetyt näkemykset Rousseausta ns. totalitaarisen ajattelun edelläkävijänä [näyttävät] melko heikosti perustelluilta."

[Tapio Onnela]

Pentti Stranius arvioi teoksen Agricolan arvosteluissa:
Toteutumattoman utopian alkutaival (16.1.2013)

Neuvostoliiton tragedia on Venäjää / Neuvostoliittoa paljon tutkineen emeritus-professori Osmo Jussilan yhteenveto ja näkemys venäläisen ”sosialismin” alkutaipaleesta. Se on analyysi siitä utopian rakentamisen tuhon tiestä, jolla juna kulki pitkän matkan vielä ilman kiskojakin. Kirjan alkuperäinen työnimi oli ”Taivaasta helvettiin. Utopia ja todellisuus Neuvosto-Venäjällä”. Työnimen jälkimmäinen osa kuvaa hyvin Jussilan perusteesejä siitä miten todellisuus löi korville ”valoisan tulevaisuuden insinöörejä”, ja kuinka vähän tietotaitoa bolshevikeilla loppujen lopuksi oli hallussaan tulevaisuutta visioidessaan.
... ...

Jussila kumoaa tehokkaasti myytin neuvostojen vallan riemuvoitoista pitkin Venäjää. Monet ammattitaidottomien bolshevikkien ja työläisneuvostojen johtamat tehtaat olivat hetikohta konkurssissa. Konkursseja seurasi usein valtiojohtoisuus, insinöörivalta ja valtiokapitalismi aitojen osuuskuntien sijaan. Maaseudulla neuvostoista tuli pian bolshevikkikomissaarien työkaluja, Moskovalle tai piirien puoluekomiteoille alistettuja sortokoneistoja.

... ...
Demokratiaa ja ”neuvostososialismia” oli mahdoton yhdistää, vaikka ulkomaille suunnatussa propagandassa lännen vasemmistolaisia intelligenttejä sumutettiin juuri näillä käsitteillä. Myös ”kulisseilla” ja ”kuolleiden sielujen statistiikalla”. Paperilla ja tilastoilla todellisuus saatiin vastaamaan teoriaa.

[V Palvo]

Ei voi olla heräämättä kysymys, miten historiantutkijan poliittiset kanta vaikuttaa. Kysymyshän on pohjimmiltaan NL:n legimiteetistä.

Enpä tiedä esim. Jukka Renkaman poliittista kantaa, hän kirjoittaa niin & näin- lehden kirjasarjassa Jukka Paastela, Terrorismi - Ilmiön tausta ja aikalaisanalyysejä,
2005, sivu 260 alkaen otsikolla: Ideologia ja valtion harjoittaman joukkoterrorin päättyminen Neuvostoliitossa.

"Bolshevikkien vuodesta 1917 harjoittamat joukkovainot olivat ainakin periaatteessa luonteeltaan mitä poliittisimpia: väkivalta edusti heille politiikan jatkamista voimakeinoin."
"Lehmänsä pakkoluovuttamista vastustanut ´musikka´ oli vauras talonpoika ( "kulakki" ), vihollisluokan edustaja."
"Länsimaisesta näkökulmasta poliittinen vaino ei päättynyt ennen 1990-luvun vaihdetta."
Stalinin kuoleman kälkeen havaittiin laajan leiriverkoston ylläpitämisen ja koulutetun pakkotyövoiman käyttämisen yksinkertaisessa ruumiillisessa työssä kansantaloudellisessa mielessä ongelmalliseksi ja lisäksi terrorihallinto alkoi luoda yhteiskunnallisen järjestyksen sijaan kaaosta.
"Yksikään
neuvostoliittolainen poliitikko ei Jukka Renkaman tietämän mukaan 1950-luvulla esittänyt joukkoterrorin hylkäämistä väittämällä avoimesti olevansa "lämminsydäminen" ja oikeudenmukainen henkilö."

Ja Suomessa mm. Historia ja me 8 ( Weilin & Göös ) keskitetysti ennakkohyväksytystä oppikirjasta piirtyi todellisuudelle vieras, ihaileva kuva Neuvostoliitosta, DDR:stä, Kiinasta ja Kuubasta, Talvisotakin vain "puhkesi." ( Janne Holmén )

Eikö Neuvostoliiton yksiselitteinen pyrkimys ollut Suomen valtaaminen itsenäisyysjulistuksesta 6.12.1917 alkaen sotilaallisesti ja / tai poliittisesti?
Ja
eikö tuo jälkimmäinen vaihtoehto ollut vallitseva Suomessa toisen maailmansodan jälkeen?
Ja
ei voi olla kysymättä, miten tämä vaikutti siihen, mitä saattoi tutkia ja kirjoittaa, sekä tutkimusaiheisiinkin - missä määrin Tehtaankadun ja NL:n kanta ja oletettu kanta vaikuttivat?

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Pentti Stranius arvioi teoksen Agricolan arvosteluissa:
Toteutumattoman utopian alkutaival (16.1.2013)

Minusta Pekka Ojasen kommentissa Straniuksen arvosteluun on paljon mielenkiintoisempikin kohta kuin Mannerheim-jossittelu:

Kevään 1918 aikana hän sai suomalaisilta punaisilta todellisia kuvauksia siitä, mitä seuraa tappiosta. Neuvosto-Venäjälle pakeni tuolloin henkensä hädässä noin 20 000 suomalaista punaista. Heistä monet tunsivat Leninin ennestään. Näiden tietojen on tarvinnut vaikuttaa Leninin asenteisiin, jotka jyrkkenivät Jussilan osoittamalla tavalla. Taisteltiin elämästä ja kuolemasta.
Neuvostoliiton tragedia oli alkamassa suomalaisten tragedian osoittamlla tiellä.

Jussilan kirja ei nimittäin anna väitteelle mitään tukea. Hän nimenomaan haluaa osoittaa, että lopputulos ei johtunut "olosuhteista" vaan siitä, että Lenin alusta alkaen ehdottomasti torjui vallan jakamisen muiden sosialistien kanssa.

Kun valta oli otettu pienenä vähemmistönä (25 % äänesti bolsevikkeja ainoissa vapaissa vaaleissa), niin tästä seuraasi väjäämättä, ettei sitä voitu pitää muuta kuin pakolla (ml. terrori). Varsinkin kun Venäjää myöhemmin muutettiin suuntaan, jota sen valtaväestö - talonpojat - ei halunnut.

Vaikea kuvitella että Lenin ei olisi tätä tajunnut ja ollut siihen valmis.

Pikemmin siis pitäisi pohtia, oliko tuo monen sosialistipuolueen hallitus Venäjällä ylipäätään mahdollinen ja jos ei, miksi ei ? Siis sen lisäksi ettei Lenin sitä tahtonut.

Ja mikä se "Neuvostoliiton tragedia" oikeastaan oli? Se että sosialismi ei toteutunut? Vai se että se toteutui? Vai se että Neuvostoliitto kukistui? Vai se mitä tapahtui kansalle?

[historian harrastaja]

Osmo Jussila kuvaa Suomen venäläistämistä. Kenraalikuvernööri Nikolai I. Bobrikov lähetettiin Suomeen vuonna 1896 tehtävänään Suomen venäläistäminen, yleisvaltakunnallisen lainsäädännön ulottaminen koskemaan myös Suomea sekä venäjän kielen ja ortodoksisen uskonnon juurruttaminen Suomen kansaan. Professori Tuomo Polvisen kirjoittama "Valtakunta ja rajamaa : N. I. Bobrikov Suomen kenraalikuvernöörinä 1898-1904" julkaistiin Suomessa jo vuonna 1984.

Suomen venäläistämisen tutkiminen ei ole "poliittisluonteista myytinmuodostusta". Viaporin ortodoksinen kirkon, Hämeenlinnan ortodoksisen kirkon ja Tampereen ortodoksisen kirkon rakentamisen tarkoituksena oli näyttää suomalaisille, mistä kylmä tuuli kävi - itäisestä. Ikävät ilmat itäisestä.

Leninin maailmanvallankumoustavoitteen tutkiminen ja paljastaminen ei ole "poliittisluonteistä myytinmuodostusta". Bolshevikit aivopesivät saksalaisia, unkarilaisia ja itävaltalaisia sotavankeja viemään maailmanvallankumousaatetta Saksaan, Unkariin ja Itävaltaan. DDR:ssä julkaistussa historian kartastossa kymmenet Saksan kaupugit olivat punalipulla merkittyjä sen kunniaksi, että Venäjältä vapautuneet sotavangit julistivat niissä maailmanvallankumousta. Bela Kunin johtama maailmanvallankumousyritys murskattiin verisesti Unkarissa.

Ernst Reuter sen sijaan haistatti pitkät bolshevikeille ja vaihtoi leiriä (SPD:hen) heti kun oli päässyt lähtemään punaisen hämärän maasta. Ernst Reuterin poliittinen ura huipentui Länsi-Berliinin ylipormestarin virkaan vuonna 1958, jolloin Neuvostoliitto sanoutui irti neljän vallan yhteistyöstä Berliinissä ja vaati länsivaltoja poistumaan Länsi-Berliinistä. "Vergessen Sie nicht diesen Stadt", vetosi Ernst Reuter länsimaailmaan.

Bolshevikit hyökkäsivät Viroon. Samaan aikaan, kun Suomi ja Neuvosto-Venäjä neuvottelivat rauhansopimuksesta Tartossa kesällä 1920, Trotskin komentaman puna-armeijan ratsuväki hyökkäsi Liettuaan ja Puolaan. Varsovan jälkeen Trotsikin tavoitteita olivat Budapest, Wien ja Berliini.

"Punaisen Armeijan sotilaat! Ratkaisun hetki on koittanut! Me hukutamme Pilsudskin rikollisen hallituksen Puolan armeijan vereen!
Kääntäkää katseenne länteen. Maailmanvallankumouksen kohtalo ratkaistaan lännessä. Tie kohti maailmanpaloa kulkee valkoisen Puolan ruumiin yli. Me tuomme pistimillä onnen ja rauhan ihmiskunnan kärsiville massoille. Hyökkäyksen hetki on koittanut! Länteen! Eteenpäin kohti Vilniusta ja Varsovaa!"

Lähde: Adam Zamousky: "Varsova 1920. Leninin johtaman Euroopan valloitusyrityksen torjuminen". 2008. ISBN 978-91-7504-222-0.