Taavetin karkurileirin karkureiden kohtalot?

[Ilmo Kekkonen]

Tietokannassa sotilasarvoksi on merkitty sotilasvirkamies. Eikös lääkärit olleet yleensä upseereita tai niihin rinnastettavia? Mikä oli sotilasvirkamiehen "status" sotilashierarkiassa? Varmasti jotain muuta kuin korpraali... Jsp:n lääkäri joka karkasi ja jätti potilaansa. TT:ssa on sotilasarvoksi merkitty sotilasvirkamies ja suluissa erikseen (korpraali), ammattina lääk. kand.

Sotilasvirkamiehiä oli luutnanttiin ja kapteeniin rinnastettavat. Arvoa käytettiin, kun henkilö hoiti upseerin tehtävää, mutta ei ollut saanut upseerikoulutusta.
Joskus kyllä ylennettiin vastaavassa tilanteessa myös upseeriksi.

Viinikka on todennäköisesti ylennyt korpraaliksi varusmiespalveluksessa ennen lääkärinopintoja.

[Martti Tapio Pelho]

Emma-Liisa kirjoittaa:

“Nimenomaan päinvastoin: (toistaiseksi) "teloitettu" on lisätieto, joten sillä ei voi hakea, vaan haun voi tehdä kategorialla "kuolinsyy muu kuin vihollistoiminnasta johtuva", joka on Häkkisen kohdalla tyhjä.”

Kirjoitin aikaisemmin, että sotamies Pentti Häkkisen rekisteritiedoissa on merkittävä, olennainen virhe eikä rekisteri avaudu hänen kohdallaan kaikilla, nykykäsityksemme mukaan oikeillakaan tiedoilla.

Upseerin akuutin tilanteen aseenkäyttö-oikeutta (päämajan 20.6.1944 laittomaan käskyyn perustuen) väärinkäyttäneet ja dokumentointivelvollisuutensa rikkoneet johtavat upseerit (Siilasvuo ja Ehrnrooth) ovat kokeneet itse heti tuoreeltaan heinäkuussa 1944 Häkkisen suoran ammuttamisen 13.7.1944 rintaman takana oikeudellisessa katsonnassa ongelmalliseksi kuten Vetehinen, Albert Ravila ja Ilmo Kekkonen ovat sattuvasti tästä kirjoittaneet.

Ilmo Kekkosen vastaus kirjoitukseenihan oli etten osaa käyttää rekisteriä ja vika on vain yksin Pelhon päässä.

Kekkosen yhden tässä avauksessa julkaistun kirjoituksen mukaan rekisteri on "täydellinen", toisen Kekkosen kirjoituksen mukaan siinä on “puutteita”.

Emma-Liisan mukaan Häkkisen kohdalla on tapahtunut ihmillinen erehdys:

“Lienee inhimillinen erehdys tietoja tallentaessa. Näitä sattuu joka järjestelmässä.”

Näinköhan on?
Asiakirjaväärennös on selitykseksi uskottavampi vaihtoehto.

Kirjaajathan olivat asianosaisia, operoivat "omassa asiassaan" 13.4.1944 tapahtuneesta ja tiesivät varmasti, miten asiaa (murhaa) ei tule kirjata.

Sama pätee "puhelinkeskustelutuomion" kirjamiseen kenttäoikeuden asiakirjoihin. Mitä siellä on muuten kirjattuna?

Ehrnroothin ja Siilasvuon version tunnemme mutta miksi kenttäoikeuden edustaja dokumentoi "oman suostumuksensa" Häkkisen murhan?

Oletan, että menehtyneiden rekisterin tieto on kirjattu vuonna 1985 oikein alkuperäisestä asiakirjasta niin kuin armeija on halunnut kirjata sotamies Häkkisen maallisen taipaleen väkivaltaisen päätöksen.

Olennainen virhe onkin siinä, että Häkkisen ammuttamisen ja tappamisen voidaan oikeudellisesti katsoa olleen selvä murha. Siksi Häkkisen kohtalo on erittäin painavista syistä väärennetty armeijan alkuperäiseen asiakirjaan muuksi; “teloitus”, mitä se oikeudellisesti ei ole.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Martti Tapio Pelho]

Kirjoitan mm. näin:

“Kuolinpaikaksi rekisteri ilmoittaa virheellisesti edelleen niinkin tarkat paikkakuntien tai kylien nimet kuten “Itä-Karjalassa” tai “Kannaksella”.

Kadonneita rintamamiehiä, joita ei ole toistaiseksi julistettu virallisesti kuolleiksi, rekisteri ei tunne lainkaan. Heitäkin on.”

Johon sotilaallisen tarkoitusmukaisuuden apostoli Ilmo Kekkonen vastaa:

“Martti, sinä olet hyvää vauhtia irtaantumassa todellisuudesta.”

Mikä on se Kekkosen mainostama todellisuus, josta voidaan irtaantua hyvää vauhtia?

Mielenkiintoinen kysymys.

Etiikko, hoitotieteilijä ja kirjailija, dosentti Martti Lindqvist, antaa meille varsin hyvän vastauksen tähän Kekkosen pohdintaa.

Martti Lindqvist kertoo kirjassaan “Auttajan varjo”; pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa", (OTAVA 1990, 2006) olleensa joskus 1980-luvun alkupuolella Tukholmassa muutaman viikon työhommissa.

Eräänä aamuna Lindqvist oli havainnut metroasemansa seinään ilmestyneen metrin kokoisin kirjaimin puhuttelevan tekstin:

“Jeesus on vastaus!”

Meni pari päivää ja “Jeesus on vastaus”- tekstin yläpuolelle mertoaseman seinään oli ilmestynyt uusi, vieläkin puhuttelevampi teksti:

“Mutta mikä on kysymys?”

Jyväskylän yliopistossa tarkastettiin 5.10.2012 erittäin mielenkiintoinen ja ajankohtainen väitös mutta valitettavaksi “natotettuna” eli englanninkielisenä.

YTM Jouni Tillin valtio-opin väitöskirja: ”The Continuation War as a Metanoic Moment. A Burkean Reading of Lutheran Hierocratic Rhetoric” (Jatkosota metanoian momenttina. Burkelainen luenta luterilaisen papiston retoriikasta).

Jatkosotamme rintamapappimme osasivat kyllä selitysopin mutta perusteltujen kysymysten suhteen he vaikenivat: Mikä on tämän sotimisen tarkoitus? jäi vaille vastausta.

Suosittelen erityisesti Kekkoselle.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Ilmo Kekkonen]

Johon sotilaallisen tarkoitusmukaisuuden apostoli Ilmo Kekkonen vastaa:“Martti, sinä olet hyvää vauhtia irtaantumassa todellisuudesta.”Mikä on se Kekkosen mainostama todellisuus, josta voidaan irtaantua hyvää vauhtia?

Todellisuudesta irtaantumista on esimerkiksi väittää omia kuvitelmiaan tosiksi.

Sitä on myös Albert Ravilan mielipiteiden väittäminen minun ajatuksiksini.

Ei silti, ettenkö olisi monasti ollut samaa mieltä Albert Ravilan kanssa, mitä tulee Pelhon teksteihin.

"Sotilaallisen tarkoituksenmukaisuuden apostoli"? Mitähän tuokin tarkoittaa? Olen pyrkinyt faktoin oikomaan Pelhon väitteitä varsinkin, kun ne aika usein irtaantuvat todellisuudesta. Sitä tapahtuu aina suuremmassa määrin. Siitäkö tämä nimitys?

[Emma-Liisa]

Upseerin akuutin tilanteen aseenkäyttö-oikeutta (päämajan 20.6.1944 laittomaan käskyyn perustuen) väärinkäyttäneet ja dokumentointivelvollisuutensa rikkoneet johtavat upseerit (Siilasvuo ja Ehrnrooth) ovat kokeneet itse heti tuoreeltaan heinäkuussa 1944 Häkkisen suoran ammuttamisen 13.7.1944 rintaman takana oikeudellisessa katsonnassa ongelmalliseksi kuten Vetehinen, Albert Ravila ja Ilmo Kekkonen ovat sattuvasti tästä kirjoittaneet.

Voitko selittää, mikä tuossa käskyssä oli laitonta? Siis mikä siinä poikkesi sotaväen rikoslaista, jossa upssereille annettiin aseenkäyttöoikeus?

Emma-Liisan mukaan Häkkisen kohdalla on tapahtunut ihmillinen erehdys:

“Lienee inhimillinen erehdys tietoja tallentaessa. Näitä sattuu joka järjestelmässä.”

Näinköhan on?
Asiakirjaväärennös on selitykseksi uskottavampi vaihtoehto.

Kirjaajathan olivat asianosaisia, operoivat "omassa asiassaan" 13.4.1944 tapahtuneesta ja tiesivät varmasti, miten asiaa (murhaa) ei tule kirjata.

Ai jaa, eiköhän olisi paras jättää kirjaamatta myös "teloitettu".

Tässäei kuitebkaan ole kyse alkuperäisestä asiakirjasta vaan tietokannasta. En tiedä, onko tiedot viety manuaalisesti vai skannattu, mutta kummassakin voi tapahtua erehdyksiä. Tässä tapauksesahan se on pelkästään tekninen.

Vrt. esim. Helsingin yliopistojen tietokanta Helka, johonaineistoa vietiin jossakin kaukoidässä. Niinpä esim. Tapio Rautavaarasta kertovaa kirjaa En päivääkään vaihtaisi pois ei löytynyt teoksen mukaan. Kas tallentaja (joka ei osannnut suomea eikä ruotsia) oli uskonutmekaanista ohjetta, että ensimmäinen sana "en" on ruotsinkielinen artikkeli, jota haussa jätetään pois,

[Martti Tapio Pelho]

Albert Ravila kirjoittaa:

“Nämä ampumiset olivat itseasiassa melkeinpä kaikki "takalinjan tapahtumia". Ainoastaan Ps.D:ssa sattunut ampuminen on ilmeisesti etulinjaan ja suoranaiseen taistelutilanteeseen liittynyt tapaus. Ja toki näitä ampumisia on voitava tarkastella kriittisesti. Voidaan esimerkiksi kysyä, oliko JR 7:n tilanne sellainen, että Häkkinen oli kurin kannalta välttämätöntä "saattaa järjestykseen" asetta käyttäen."

Ilmo Kekkonen ja Jarmo Nieminen-Ravila ovat Agricolan keskusteluissa tuoneet toistetusti esille armeijan perinteistä näkemystä, jonka mukaan päämajan 20.6.1944 antamaa ankaraa karkureiden teloituskäskyä ja sen soveltamisohjeita tai rintamakomentajien vastaavia käskyjä, joilla upseerit velvoitettiin rangaistuksen uhalla käyttämään asetta karkureita vastaan selustassa, ei jouduttu soveltamaan kertaakaan kesäkuussa tai myöhemminkään kesällä 1944.

Toisaalla Kekkonen&Nieminen-Ravila kirjoitusten kommenteissa ei näytä pohditun sitä olennaista seikkaa, miten päämajan antamaa karkureiden teloituskäskyä ja rintamakomentajien vastaavia omia käskyjä sovellettiin sotaväen rikoslain kovennuksen jälkeen 4.7.1944?

Lakkasiko päämajan käskyn 20.6.1944 täytäntöönpano 4.7.1944 jälkeen?

Ei lakannut.

Sota-arkiston toimistopäällikkö, everstiluutnantti Anssi Vuorenmaa, lähetti aikoinaan kirjeen Lappeenrantalaisen päätoimittaja Martti Meuroselle. Kirje on julkaistu vuonna 2005 “Teloitetut” –kirjassa.

Vuorenmaa opetti meitä seuraavasti:

“Käytettävissäni olevat tietolähteet varsin yksimielisesti toteavat, että Mannerheim visusti varoi panemasta nimeään paperiin, joka myöhemmin tulisi kompromettoimaan häntä. Ja kuolemantuomion toimeenpanon käskeminen on juuri tälläinen asia.”

Vuoden 1919 rikoslain ja vuoden 1941 tuomioistuinlain säädösten perusteella Mannerheimin valtuuttama rintamakarkureihin ja kieltäytyjiin kohdistettu teloituskäsky 20.6.1944 oli ristiriidassa silloisen oikeutemme eli lakiemme kanssa. Käskyn voidaan katsoa selvästi rikkoneen lakeja eli olleen oikeudelliselta luonteeltaan laiton.

Se, mitä 20.6.1944 annettuun käskyyn sisältyvä aseellinen pakottaminen tarkoitti, oli heti epäselvää myös niille, jotka joutuivat käskyä soveltamaan käytäntöön.

Jo seuraavana aamuna 21.6.1944 IV armeijakunnasta tiedusteltiin Mikkelin päämajasta tarkempaa tietoa siitä, mitä käskyn aseellinen pakottaminen sen laatijoiden mukaan oikeasti tarkoitti?

Kapteeni Rolf Franck vastasi heti kysyjille:

“Käskyn tarkoituksena on, että kaikki HTK 1:een toimitetut karkurit, jotka ilmoittavat palaavansa yksiköihinsä, on kuulusteluja suorittamatta niihin toimitettava, kun sen sijaan ne, jotka kieltäytyvät yksiköihinsä palaamasta, on ammuttava.”

“Kuulusteluja suorittamatta” merkitsee sitä, että Lappeenrantaan ja sen ympäristöön kesäkuussa 1944 koottujen tuhansien karkurien kuulustelujen ja seulontojen dokumentaatiot kiellettiin. Päämajan kiellon seurauksena kieltäytyjät ja heidän teloituksensa selustassa jäivät luetteloimatta ja dokumentoimatta.

Kapteeni Erkki Partanen, lakimies päämajan järjestelyosastolta, valisti 21.6.1944 kysyjiä puhelimitse:

“Käskyn tarkoituksena on, että palveluksesta kieltäytyvät karkurit on ammuttava.”

Sotatuomari Paavo Alkio on selventänyt meille upseerin aseenkäyttö- ja hengenriisto-oikeuden luonnetta ja rajoja päiväkirjassaan 12.12.1941 seuraavasti:

“Upseeri toimii tuollaisessa tapauksessa ajaessaan tahtoaan pakkokeinoin läpi, pakkotilanteessa, jossa laki oikeuttaa hänet menettelemään siten. Jos hän ei käytä oikeuttaan rikoksen tapahtuessa, ei hänellä ole oikeutta käyttää väkivaltaa enää rikoksen tapahtumisen jälkeen, sillä laki ei anna upseerille oikeutta kostaa rikoksesta eikä rangaista siitä, vaan tämä oikeus kuuluu tuomioistuimelle.”

20.6.1944 käskyllä siirrettiin lakiin perustuvaa upseerin aseenkäyttö- ja hengenriisto-oikeutta laittomasti rintamalta selustaan henkilötäydennyskeskusten upseereille.

Päämajan kapteenin Erkki Partasen muistelmien mukaan sotaväenrikoslain koventamisesitys eduskunnalle valmistui hänen työpöydällään muutamassa tunnissa 29.6.1944 ja esitys kirjattiin eduskunnassa pikavauhtia laiksi niin, että presidentti vahvisti lain jo 4.7. tulevaksi voimaan 5.7. alkaen.

Salamavauhtia eduskunnassa heinäkuun alussa 1944 “yksimielisesti” ilman tosiasiallista käsittelyä kirjatut sotaväen rikoslain kovennukset lavensivat karkureiden kuolemanrangaistusten soveltamista selustaan mutteivät tuoreet säädöksetkään laillistaneet takautuvasti jo kesäkuussa 1944 selustassa toimeenpantuja tuhansien karkureiden ja kieltäytyjien teloituksia.

Vuoden 1919 hallitusmuoto eli silloinen perustuslakimme yksiselitteisesti kielsi laintasoisista säädöksistä alemmilla sotilaskäskyillä tapahtuvan tuomiovallan perustamisen ja sen siirrot selustaan.

Kun karkureiden teloituskäskyn 20.6.1944 voidaan perustellusti katsoa olleen laiton, tästä seuraa, että toimet, jotka tehtiin laittoman käskyn nojalla kesäkuussa 1944 Lappeenrannassa ja muuallakin, olivat ja ovat laittomia.

Joka harkiten mutta laittomasti riistää ihmisen hengen, syyllistyy rikosoikeudellisessa luokittelussa murhaan, joka ei kesäkuussa 1944 Lappeenrannassa ja Taavetissa voimassa olleen rikoslain eikä nykyisenkään lain mukaan vanhene koskaan. Näitä rikoksia koskeva valtion vahingonkorvausvastuu on myös vanhentumatonta.

Kerrottu antaa uskottavat ja painavat perustelut sille miksi armeijan kesäkuussa 1944 toimeenpanemista laittomista toimista ei ole raportoitu koskaan oikeusviranomaisille, omaisille tai eduskunnalle.

Suomen armeijalle - kuten kaikille muillekin armeejoille yleensäkin - on ollut ylivoimaisen vaikeata hyväksyä ja selvittää kesän 1944 rintamakarkuruuden mittasuhteita ja teloitettujen karkureiden todellisia määriä.

Ylikangas katsoo armeijan tulkinneen suorat ampumiset armeijan sisäiseksi, sodankäyntiin kuuluvaksi kurinpitoasiaksi.

Laittomat karkureiden teloitetukset selustassa jätettiin pääsääntöisesti pimentoon ja asiakirjat tuhottiin.

Ylikangaan mukaan on jokseenkin ylivoimaista uskoa, ettei kieltäytymisiä lainkaan esiintynyt kymmenentuhannen Lappeenrannan seudulla ja Saimaan saarista pidätetyn karkurin joukossa tai että selustan henkilötäydennyskeskukset eivät yksinkertaisesti noudattaneen Päämajan 20.6.1944 antamaa karkureiden ampumiskäskyä.

Ylikankaan mukaan sen sijaan ei ole edes vaikeaa saati ylivoimaista rakentaa selitystä sille, miksi juuri henkilötäydennyskeskusten toimeenpanemat teloitukset salattiin.

Upseerin aseenkäyttö rintamalla paniikin ehkäisemiseksi oli laillista, samoin kenttäoikeuksien jakelemat kuolemantuomiot mutta selustassa henkilötäydennyskeskusten upseerien jakamat karkureiden kuolemantuomiot olivat laittomia hengenriistoja eli murhia.

Ne olivat laittomia vielä 4.7.1944 tehdyn lainmuutoksen jälkeenkin, puhumattakaan ajasta ennen muutosta kesäkuussa 1944, jolloin karkuruus ja siihen kohdistetut rangaisutoimet olivat kaikkein mittavimmat.

Kenttäoikeuksista Ylikangas toteaa ettei kenttäoikeudet soveltuneet “Lappeenrannan motin” kaltaisen tuhansien karkureiden keskittymän purkamiseen. Kenttäoikeudet olivat liian kankea ja hidas organisaatio tähän tehtävään.

Sotapoliisit eivät voineet toisaalla Ylikankaan mukaan itsenäisesti päättää elävinä kiinnisaatujen tuhansien karkureiden lopullisesta kohtalosta.

Siksi Päämajan käskyn 20.6.1944 mukaisesti luotiin selustaan kiireellä joustavampi laiton orgaani henkilötäydennyskeskusten yhteyteen päättämään pidetettyjen kieltäytyjäkarkureiden kohtaloista eli päättämään "kaikista niistä toimista, joilla kuri ja järjestys armeijassa katsottiin voitavan palauttaa" kuten Henrichs kesäkuun 1944 kaaottisen tilanteen ja sen vaatimat poikkeukselliset (laittomat) toimet elokuussa 1944 - kieli keskellä suuta - kaikille oikeusviranomaisille toimittamallaan lausunnolla muotoili.

Mainitut kaikki armeijan kesäkuun 1944 käskyt harkitusti salattiin kaikilta armeijan virkatoimia valvovilta Suomen oikeusviranomaisilta mm. kenttäoikeuksilta.

Sotaväen rikoslain kovennusta koskevan Päämajan kolmen upseerin allekirjoittaman soveltamisohjeen 4.7.1944 sekä Päämajan karkureiden kohteluja ja käsittelyjä selittelevän käskyn 5.8.1944 (ns. jarrutuskäsky) sen sijaan Päämaja katsoi perustelluksi toimittaa tiedoksi valvontavirkatoimia varten kaikille armeijaa valvoville oikeusviranomaiselle mm. kenttäoikeuksien yli sadalle puheenjohtajalle.

Viimeksi mainitussa, esikuntakenraali Erich Heinrichs’in Päämajan nimissä antamassa, käskyssä 5.8.1944 yritetään antaa jälkikäteistä selitystä ja hakea synninpäästöä armeijan toimia valvovilta oikeusviranomaisilta niistä armeijan laittomista virkatoimista, joihin kesäkuussa 1944 selustassa ryhdyttiin ja miten karkureiden suhteen todellisuudessa toimittiin.

Ns. jarrutuskäskyn 5.8.1944 mukaan Päämaja kertoi ryhtyneensä kesäkuussa 1944

“ kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joiden avulla katsottiin voitavan palauttaa kuri ja järjestys armeijassa.”

Käskyn muotoilu “kaikkiin niihin toimenpiteisiin” kattaa myös armeijan laittomat karkuruuteen ja karkureihin kohdistamat sotilasvirkatoimet kesäkuussa 1944.

Armeijan sota-aikaisen epistolan mukaan:

“Jokaisen sotilasjohtajan ja upseerin tulee pystyä tekemään järkeviä, toteuttamiskelpoisia ja eettisesti kestäviä päätöksiä suuren fyysisen rasituksen ja psyykkisen paineen alaisena. Se on mahdollista vain, jos on fyysisesti hyvässä kunnossa.”

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Ilmo Kekkonen]

Pelho hokeee taas samoja juttujaan.

Suosittelen kumottujen väitteiden uudelleen toiston välttämiseksi Pelholle tarkkaa tutustumista ensin Ylikankaan "Romahtaako rintama?"-teokseen ja sitten kuusikon vastakirjaan "Teloitettu totuus - kesä 1944".

Silloin pääsee ihan eri lailla kiinni todellisuuteen.Myös peruskäsitteet voisivat selkiintyä.
Nyt omia kuvitelmiaan toistava Pelho erkaantuu aina pahemmin todellisuudesta.
Sen voin todistaa silläkin perusteella, että olen parin päivän aikana käynyt nuo kirjat uudelleen läpi.

Niin. Jos Pelholla on Ylikangasta ja Lindqvistiä paremmat tiedot teloituksista/ampumisista, niin nimet voisi ilmoittaa.Päästäisiin viimein eteenpäin.
Ylikangas ei nimittäin ole kyennyt esittämään ainoatakaan uutta nimeä armeijan ilmoittamiin.

[Albert Ravila]

Upseerin akuutin tilanteen aseenkäyttö-oikeutta (päämajan 20.6.1944 käskyyn perustuen) käyttäneet ja dokumentointivelvollisuutensa rikkoneet johtavat upseerit (Siilasvuo ja Ehrnrooth)

Ainakaan Ehrnrooth ei "dokumentointivelvollisuuttaan" rikkonut. Häkkisen ampumisesta tiedotettiin heti joukoille.

Mikä on se Kekkosen mainostama todellisuus, josta voidaan irtaantua hyvää vauhtia? Mielenkiintoinen kysymys. Etiikko, hoitotieteilijä ja kirjailija, dosentti Martti Lindqvist, antaa meille varsin hyvän vastauksen tähän Kekkosen pohdintaa. Martti Lindqvist kertoo kirjassaan “Auttajan varjo”; pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa", (OTAVA 1990, 2006) olleensa joskus 1980-luvun alkupuolella Tukholmassa muutaman viikon työhommissa.

Eräänä aamuna Lindqvist oli havainnut metroasemansa seinään ilmestyneen metrin kokoisin kirjaimin puhuttelevan tekstin: “Jeesus on vastaus!” Meni pari päivää ja “Jeesus on vastaus”- tekstin yläpuolelle mertoaseman seinään oli ilmestynyt uusi, vieläkin puhuttelevampi teksti: “Mutta mikä on kysymys?”

Jyväskylän yliopistossa tarkastettiin 5.10.2012 erittäin mielenkiintoinen ja ajankohtainen väitös mutta valitettavaksi “natotettuna” eli englanninkielisenä. YTM Jouni Tillin valtio-opin väitöskirja: ”The Continuation War as a Metanoic Moment. A Burkean Reading of Lutheran Hierocratic Rhetoric” (Jatkosota metanoian momenttina. Burkelainen luenta luterilaisen papiston retoriikasta).

Jatkosotamme rintamapappimme osasivat kyllä selitysopin mutta perusteltujen kysymysten suhteen he vaikenivat: Mikä on tämän sotimisen tarkoitus? jäi vaille vastausta.

http://s1216.photobucket.com/user/Lettu ... a.mp4.html

[Martti Tapio Pelho]

“Sotilaallisen tarkoituksenmukaisuuden apostoli” tarkoittaa tulkintoja ja tulkitsijoita, joille sotilaallinen “tarkoitus pyhittää keinot”- tai "nappi otsaan"-komentolinja on ainoa oikea ja mahdollinen.

Sotaväen rikoslain kovennuksen 4.7.1944 ja samana päivänä päämajan antaman lain soveltamisohjeen tarkoituksena oli seuloa tuhansien karkureiden joukosta ne, jotka kieltäytyvät poliittista syistä palaamasta rintamalle joukko-osastoihinsa.

Tahdottiin eliminoida lopullisesti ne, jotka eivät tarkoituksellisesti ja harkiten halunneet taistella, eivät ainakaan Neuvostoliittoa vastaan, kuten ystävämme Heikki Ylikangas on tunnetussa tutkimuksessaan johtopäätellyt.

Näitä tuhansia selustan kieltäytyjäkarkureita ei voitu sotilaallisen tarkoituksenmukaisuuden perusteella tuomita vankilaan, jonne he toivoivat pääsevänsä, ja jonne he lain mukaan oli tuomittava toimitettavaksi, koska heidän vankilaan toimittaminen olisi antanut muillekin rivimiehille esimerkin siitä, kuinka leikistä selviää helpolla hengissä.

Näitä punikki-kommunisti-ryssänkätyri-karkureita ei voitu sotilaallisen tarkoituksenmukaisuuden mukaan palauttaa “väkisin” takaisin myöskään “rikospaikalle” eli joukko-osastoihinsa rintamalle, vaikka he sotapoliisien ja Tapanaisten kuulusteluissa olisivatkin ilmoittaneet kiltisti suostuvansa palaamaan heti takaisin joukko-osastoihinsa, koska heidän saattoi kaiken todennäköisyyden mukaan odottaa toteuttavan rintamajoukkojen keskuudessa

“kommunistista ja rauhan vakaumustaan ja turmelevan näin rintamatovereittensa moraalin ja taistelutahdon”.

Lukuisat rintamakomentajat (mm. Raatikainen ja Oinonen) sekä useat alemmat komentajaupseerit ovat dokumentoineet säilytettyihin asiakirjoihin näkemyksiänsä, joidenka mukaan

“ yksikköönsä palautettujen karkureitten oli useissa tapauksissa todettu levittäneen joukon mielialaan haitallisesti vaikuttavia täysin perättömiä huhuja ja kauhukuvauksia taistelun kulusta.”

Sen vuoksi “on heitä kohtaan ryhdyttävä ankariin toimenpiteisiin” ja “tehtävä heidän karkuudestaan pikainen loppu”.

'Sotilaallinen tarkoituksenmukaisuus' sanali myös sen, että arkistoista putsattiin selustan laittomat karkureiden ampumiset ja ammutut karkurit kirjattiin asiakirjoihin kadonneiksi ja julistettiin sitten vuosien tai jopa vuosikymmenten päästä kadonneina kuolleiksi.

Näiden kadonneiden karkureiden joukossa on yhä edelleen vuonna 2013 oikeudellisesti “virallisesti eläviä kuolleita sieluja” kuten kirjalijamestarimme Nikolai Gogol asiantilan ilmaisi jo 1843 - heitä, joita ei ole koskaan julistettu virallisesti kuolleiksi.

‘Sotilaallinen tarkoituksenmukaisuus’ syrjäytti lain ja oikeuden Suomen armeijan johdossa kesäkuussa 1944. Vastaavaa tapahtui kriisin ja paniikin keskellä kanssasotijan, Saksan, armeijassa ja vihollisen, Neuvostoliiton, armeijassa.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Niitä sun näitä]

Ainakaan Ehrnrooth ei "dokumentointivelvollisuuttaan" rikkonut. Häkkisen ampumisesta tiedotettiin heti joukoille.

Tuo leima "salainen" on hieman huvittava ottaen huomioon tekstin sisällön "Ylläoleva saatettava jokaisen rykmentin sotilaan tietoon."

http://i1216.photobucket.com/albums/dd3 ... tori/7.jpg



16. Spol. joukkueen sotapäiväkirjasta muutama tunnettu ampumistapaus linkkeinä

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3320949

Täältä niitä ammuttuja löytyy nimeltä mainittuna. Ensimmäinen ja toinen linkki on 6. Divisioonan ammuttuja. Kenraali Vihman kaatuminen 5.8.1944 mainitaan myös ja sen jälkeen on vielä yksi ampumistapaus.


http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3320966

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3320969


Kaikki nimet näyttää löytyvän Kulomaa & Nieminen: Teloitettu totuus -kirjasta.

9.7.1944 Alatarvas 6./JR 12 TT s.283
Huuskonen 12./JR 12 TT s. 305
Tiihonen 11./JR 12 TT s.307

8.8.1944 Kunnari 6./JR 12 TT s.284

10.7.1944 Nikunen Tyk.K/JR 12 TT s.204


Tämä toinen linkki on 3.Spol.J. yksi ampumistapaus 4. Divisioonasta 14.8.1944

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3320299

14.8.1944 Bom 11./JR 25 TT s.287


Hommaa näyttää riittäneen:

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3320968

31.7.1944 "Hiippareita tuli kuukauden aikana 917 miestä 6. D:n alaisia ja vieraita 233 miestä. Lähetettiin kuukauden aikana 900 miestä 6. D:n alaisia ja vieraita 234 miestä."

[Martti Tapio Pelho]

Millä sananvalinnoilla Häkkisen “pikapuhelutuomio” 13.7.1944 on kirjattu divisioonan kenttäoikeuden asiakirjaan?

Tai kuka on kirjannut komentopaikalla sotamies Häkkisen kertomaksi väitetyn “kieltäytymisen” kuulustelupöytäkirjaan?

Asia ei ilmene komentajan tiedotteesta.

Komentajan tiedotteen sananvalinta antaa viitettä suuntaan ettei tapahtumaa ole kirjattu tiedotteeseen tosiasioita vastaavasti.

Se, mitä mieltä sotamies Häkkinen on itse ollut asiakirjoihin hänen sanomakseen komentajan väittämästä, on sattuneesta syystä tuntematonta.

Yksi varsin perusteltu tulkintavaihtoehtohan on, että komentajan ainoana motiivina oli kostaa Häkkiselle hänen “vanhan pelkuruusrikoksensa”, josta Häkkinen oli jo saanut lainvoimaisen, toimeenpanokelpoisen tuomion.

Komentaja kirjoitti itse tiedotteen ja kirjasi ratkaisunsa “teloitustuomioksi”, jota ratkaisu ei ole.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Vetehinen]

Miksi tämä tulkintavaihtoehto on perusteltu? JR 7:ssa oli reilu sata karkuruudesta ja pelkuruudesta tuomittua. Miksi komentaja halusi kostaa juuri Häkkiselle?

Upseeri voi kostaa monesta syystä.

Heitänpä yhden mahdollisen syyn: huumausaine.

[Niitä sun näitä]

Heitänpä yhden mahdollisen syyn: huumausaine.

Kyllä viikkojen valvominen pisti monet aivan sekaisin ja AE taisi olla samassa jamassa monen muun ohella...

Matti Koskimaan Tyrjän rykmentti -kirjassa on Matti Kuusen kertomana mm. tällainen juttu sivulla 300:

"Yksi ennenkokematon epävarmuustekijä huolestutti minua ja varmaan muitakin huolestutti sodan loppuvaiheessa. Everstiluutnanttimme, josta 6.7. oli tullut täysi eversti, johti viimeistä taistoamme Pervitiinin ja unilääkkeiden vuoroviljelyn varassa. Kun tilanne vaati, Niilo Usvasalo, Kalle Niemistö, joskus minäkin ravistelimme hänet hereille. Tuskallisesti tajuihinsa palaavan esimiehen vihanpurkaukset eivät meidän suunnassamme johtaneet sanankäyttöä pahempaan. Mutta kun tykistön yhteysmies viestitti, että Äyräpään kirkonmäellä heilutettiin valkoista lippua, miltei tajuton everstimme viestin tajuttuaan tilasi sikäläisiin asemiimme patteriston iskun. Myöhemmin selvisi, että osa kirkonmäen puolustajista oli siinä vaiheessa jatkamassa taistelua. Ihmettelin kerran puhuessani Ehrnroothin 85 -vuotispäivänä, ettei 2. Divisioonan esikunnasta löytynyt heinäkuussa 1944 niin pätevää sijaista komentajallemme, että tämä olisi voinut silloin tällöin nukkua normaalin yön. Kenraali ei selvästikään pitänyt ajatuksesta, sen enempää kuin eversti Kemppi piti siitä, että otin kerran puheeksi hänen ja kenraali Blickin keskustelun Tyrjän Huuhtalammen rannalla. Luojan kiitos itse Mannerheim oli 76 -vuotiaana oppinut, että sodan johtaminen on (myös) ryhmätyötä. Vuosalmelta puuttuivat Airo ja Heinrichs. Vai puuttuivatko?"

---

Vain se on hieman epäselvää, että millainen se Äyräpään kirkonraunioille ammuttu tykistön isku oli laajuudeltaan. Olen lukenut eri kirjoista niin monta erilaista versiota, että eipä tiedä enää mihin uskoa. Tuli-iskun laajuus vaihtelee kertojasta riippuen aina patteriston ampumasta peitteestä tähän "vedä sinne koko voimallasi" määritelmään, eli 8-10 patteriston keskitykseen ja KRH:t siihen päälle.

Matti Koskimaan kirjassa Murtajan Tykistö, 2.Divisioonan tykistön
taistelut 1941-1944, WSOY 1994 kerrotaan sivuilla 205-206 Äyräpään
kirkon tykistökeskityksestä ja tästä nimenomaisesta tapauksesta.

Majuri Olavi Arimo kertoo Äyräpään verisistä taisteluista 7.7.1944. tähän malliin:

"Ammutin yhdellä patteristolla, omallani, peitteen. Ei siis suinkaan
ollut kyse "kaikista putkista", kuten sotakirjoissa myöhemmin on
kerrottu."

Suomen Kenttätykistön Historia, osa 2: 1939-1945, Vuosalmen taistelut,
kertoo sivulla 439 huomattavasti erilaisen version:

"Noin 30 miestä viivytti vielä kirkon raunioissa. Heidät venäläiset
ottivat sotavangeiksi. Tässä vaiheessa sillanpäähän ammuttiin
patteriston peite."

---

Vain se on varmaa, että kun suomalaisten tykistö ampui omien niskaan, niin ketään ei tunnu kuolleen. Vain vihollisiin sillä oli aina tuhoisa vaikutus!

http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/ ... avanki.htm

---

Aiheesta lisää tässä keskustelussa:

Omien sotilaiden teloitukset muissa maissa ja sodissa?

Kirjoittaja Niitä sun näitä » 17.04.13

viewtopic.php?f=10&t=2662&start=75#p27951

[Albert Ravila]

Miksi tämä tulkintavaihtoehto on perusteltu? JR 7:ssa oli reilu sata karkuruudesta ja pelkuruudesta tuomittua. Miksi komentaja halusi kostaa juuri Häkkiselle?

Upseeri voi kostaa monesta syystä.

Heitänpä yhden mahdollisen syyn: huumausaine.

Niin. On kyllä hankala mennä sanomaan mitään varmaa, kun tapauksen yksityiskohdista on niin vähän tietoa. Mutta eihän siitä tietenkään voi kokonaan poissulkea, etteikö kyseessä olisi voinut olla Aatun hermostuminen. Komentaja itse oli rohkea mies, joka todella johti joukkojaan edestä, kuten myöhempinä vuosina usein itse kertoi. Väsynyt hän myös varmaankin oli, sillanpääaseman taistelujen jälkeen. Häkkisen persoonasta emme taida tietää mitään. Mikään mallisotilas hän tuskin on ollut, todennäköisesti Aatun täydellinen vastakohta, arka ja pelokas. Kun tällainen kaveri tuodaan Aatun eteen, ja kun tämä ei sitten suostu tottelemaan, niin onhan siinä voinut käydä niin, että Aatu on hermostunut oikein kunnolla. Toisenlaisessa mielen- ja vireystilassa hän olisi ehkä päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun. Tuota kostoelementtiä on kuitenkin mielestäni hieman vaikea liittää tähän tapaukseen.

[Tapio Onnela]

Poistettu nimimerkki "Albert Ravilan" viesti, jossa oli väännelty omalla nimellään kirjoittavan henkilö nimeä.