Hyvä ajatus Klaus verrata muihin tieteisiin sekä "science" aloihin että muihin "art"-aloihin. Tieteellisessä tutkimuksessa on samoja piirteitä mutta myös eroja alojen välillä.Klaus Lindgren kirjoitti:Nimen omaan sanoin, että historiaa voi ja pitää verrata muihin tieteisiin.
Yksi esimerkkini oli Suomen standardisoimisliiton uusi standardi ja olen esittänyt monia muiden alojen laadun parantamiseen tähtääviä keinoja. Suurimman kohun näyttää saaneen historian alan vertailu kaupallisella alalla kiellettyyn kuluttajalle valehteluun.
Olen verrannut aloja toisiinsa tarkoituksena näyttää, että alojen välillä on eroja, mutta harmikseni olen huomannut, että muutamat henkilöt ovat ymmärtäneet alojen välisten erojen kertomisen syytökseksi historian tutkijoita kohtaan, jota en ole tarkoittanut.
Olen tarkoittanut, että historia alana voisi oppia muilta aloilta, joilla on tehty asioita laadun parantamiseksi ja sitä kautta arvostuksen nostamiseksi.
Saamistani varsin tuohtuneitten vastausten perusteella minusta tuntuu, etteivät laadun parantamiseen tähtäävät menetelmät ja keinot ole kovin tuttuja historian alalla toimiville. Ehkä jopa keskustelun aihe on arka.
Minä en ole väittänyt historian tutkijoiden valehtelevan vaan verrannut eri aloja ja todennut, että kaupallisella alalla kuluttajalle ei saa valehdella.Tapio Onnela kirjoitti:Ainoat hyökkäykset joita minä olen huomannut ovat kohdistuneet vallitsevaan historiantutkimukseen ja tutkijoihin, jotka Vetehisen mukaan valehtelevat
Väität sanomakseni sellaista jota en ole sanonut. Kaupallisella alalla ei taida olla sallittua sanoa toisesta alalla toimivasta sellaista mikä ei ole totta.
Kuvaamallasi tavalla ad hoc tyyppisesti kunkin osallisen innostuksen ja vaivan varassa tapahtuu tuo kuvaamasi alas ampuminen. Monella muulla alalla on tehty enemmän laadun eteen ja olen antanut niistä esimerkkejä.Klaus Lindgren kirjoitti:On myös hyvä muistaa, että eräs kaiken tieteenteon edellytyksistä on sananvapaus: kyllä, kuka hyvänsä saa julkaista mitä soopaa hyvänsä, mutta tiedeyhteisö kyllä ampuu alas valehtelun ja mielivaltaiset tulkinnat. Historia on sitä paitsi sen verran yleisön suosima ala, että niitä alasampujia riittää tiedeyhteisön ulkopuoleltakin.
Olen ajatellut niin, että vasta kun laki kieltää teon, teko on rikos. Valehtelu ei ole rikos ellei sitä ole laissa kielletty.Emma-Liisa kirjoitti: Oletko tullut lainkaan ajatelluksi, että lakia tarvitaan vain silloin, kun jollakin alalla tapahtuu rikoksia?
Keskustelu junnaa vertailussa markkinoinnillisten valheiden kiellossa vaikka esitin sen yhdeksi esimerkiksi muiden alojen säätelystä laadun parantamiseksi.
Kaikki eivät tunnu olevan samaa mieltä, koska Tikka esitti kuluttajansuojaa.Emma-Liisa kirjoitti:Että kuluttajalainsäädäntö tarkoittaa, että markkinointi muuten käyttäisi valheellsiia väitteitä. Jos markkinointi olisi rehellistä tai ainakin säätelisi itseään, lainsäädäntöä ei tarvittaisi.
Tästä voi päätellä. että historian alalla itsesäätely toimii.
On muitenkin menetelmiä ja keinoja nostaa laatua joista olen muutamia maininnut ja ehkä historia alana voi oppia niistä jotakin joskus tulevaisuudessa.Tapio Onnela kirjoitti:Lopuksi Tikka vielä esittää, että kuluttajien kuluttajansuojan vuoksi kuka tahansa ei saisi kutsua itseään historiantutkijaksi, eikä mitä tahansa menneisyyttä käsittelevää julkaisua saisi sanoa historiantutkimukseksi:
Klaus:
Kirjoitit tänne Suomi on ruotsalainen -tv-sarjasta. Siirsin vastaukseni sille omistettuun ketjuun.