Jouni Tilli: "Suomen pyhä sota"

[nylander]

Ehkä ideologisen mustavalkoisuuden korostaminen johtaa nylanderin tarkastelua hieman harhaan.

Siinä tapauksessa meidän, tai pikemminkin jsn:n, on syytä formuloida tarkemmin, esim.: "Ehkä Ideologisen mustavalkoisuuden korostaminen johtaa professori emer. Matti Klingen tarkastelua hieman harhaan."

[Emma-Liisa]

Erästä yksityiskohtaa jäin ihmettelemään Jouni Tillin kirjassa:

Käsitellessään uskonnon ja "aggressiivisen nationalismin" kietotutumista toisiinsa Tilli kiinnittää huomionsa myäs Akateemiseen Karjala-Seuraan ja sen jälivaikutukseen:

On myäs syytä huomioida, että vaikka järjestö lakkautettiin Moskovan [väli]rauhansopimuksen myötä vuonna 1944, käytännössä sen toiminta jatkui Vapauden Akateemisen Liiton nimissä kylmän sodan aikaisen Suomen politiikassa, taloudessa ja kulttuurielämässä. Esimerkiksi Urho Kekkonen pääministerinä ja presidenttinä ja V. J. Sukselainen pääministerinä olivat sen jäseniä.

Olen vuosia sitten lukenut Jarkko Vesikansan kirjan Salainen sisällissota, mutta sen yksityiskohdat ovat näiltä osin huuhtoutuneet mielestäni. Paremmin sen sijaan luulen muistavani, mitä Matti Klinge aikalaiskokijana ja historiantutkijana kirjoitti syksyllä 2013 ilmestyneessä muistelmiensa ensiosassa Kadonnutta aikaa löytämässä. Klinge mukaani Vapauden Akateeminen Liitto VAL oli 1950-luvun alussa perustettu järjestö, jonka luonne hänen mukaansa oli hävityn sodan jälkeen selvästi revansistinen. Ei niin, että se olisi elätetellyt aluevaatimuksia, mutta sen sijaan pyrki elvyttämään ja ylläpitämään lakkautetun AKS:n "fascistoidista" henkeä. VAl ymmärtääkseni oli toimivalta jäsenistöltään paljolti nuoren akateemisen polvenjärjestö, mutta sen taustahahmoihin luonnollisesti kuului suuri joukko talouselämän ja poliittisen oikeiston vaikuttajia. Erityisesti muistelen Klingen "Kadonneessa ajassaan"kiinnittäneen puheena olevassa yhteydessä suurta huomiota professori, Helsingin yliopiston rehtori ja kansleri, Suomen akatemian jäsen Paavo Ravilaan, jonka äärioikeistolaisia edesottamuksia nuori paasikiviläinen Klinge oli hämmästellyt. 50-luvun nousevasta akateemisesta VAL-sukupolvesta Klinge mainitsi muistelmissaan nimeltä ainakin kolme tulevaa historianprofessoria. Oletan myös, että VAl oli ainakin yksi niistä voimista, jotka olivat mukana organisoimassa 50-luvulla Kekkosen kohdistuvaa häväistyskampanjaa tämän ns. kuningastien katkaisemiseksi.

Vapauden Akateemisesta Liitosta näkyy 2011ilmestyneen Seppo Myllyniemen ja Jyrki Vesikansan kirjoittama historiateos, mutta sitä en ole koskaan nähnytkään. Minulla ei tätä kirjoittaessani liioin ole käytettävissäni mitään muutakaan asiaa koskevaa kirjallisuutta, joten edellä oleva, sanottakoon vielä kerran, perustuu pelkkiin muistikuviin lähinnä Klingen muistelmien ensiosasta. Silti Jouni TIllin kirjan maininta siitä, että Urho Kekkonen olisi "pääministerinä ja presidenttinä" ollut VAL-järjestön jäsen tuntuu täysin käsittämättömältä. Toinen mahdollisuus on, että järjestön edellä mainitussa historiikissa on minulle tuntemattomia tietoja. Siinä tapauksessa myönnän auliisti itse sotkeneeni.

Myös Wolf H. Halsti antaa muistelmiensa 3. osassa VALista varsin negatiivisen kuvan leimaten jäsenet haihattelijoksi, jotka eivät ymmärtäneet muuttuneita tosiasioita. Se tosin perustuu vain yhteen tilaisuuteen, johon Halsti oli kutsuttu.

Ottaen huomioon, että Halsti ja Kekkonen olivat eri mieltä sisäpolitiikasta, mutta Halstikin kannatti Paasikiven linjaa (tosin painottaen myös puolustuskykyä), Tilli on kyllä tehnyt melkoisen mokan. VAL oli Kekkosen vastustaja.

[jsn]

Siinä tapauksessa meidän, tai pikemminkin jsn:n, on syytä formuloida tarkemmin, esim.: "Ehkä Ideologisen mustavalkoisuuden korostaminen johtaa professori emer. Matti Klingen tarkastelua hieman harhaan."

Valtiosihteeri Risto Volanen ministeri Jaakko Nummisen muotokuvan paljastustilaisuudessa 11.2.2010 mainitsee Nummisen valinnan vuonna 1952 VALn puheenjohtajaksi yhteydessä myös sen, että hän oli Urho Kekkosen vaalitoimikunnan sihteerinä 10 vuotta myöhemmin eli 1962 kiistellyissä vaaleissa.

http://vnk.fi/ajankohtaista/puheet/puhe ... oid=287920

Myös Satakuntalaisen osakunnan historiasta vuonna 2001 Satakunta-sarjassa julkaistussa Antero Alhosen historiikissa sivutaan VALia. Mukaan pääsivät vain harvat ja valitut ja vain kutsusta. VALn todetaan järjestäneen keräyksiä Unkarin 1956 kansannousun hyväksi.

http://www.satakuntalainenosakunta.fi/s ... rja_XX.pdf

Mustavalkoisuuden osalta tietysti riippuu, kummalta puolelta asiaa katsoo. Oliko VAL vain salaseura vai jotakin muuta?

[jsn]

Ministeri Numminen itse arvioi Tieteessä tapahtuu nro 3/2013 Klingen muistelmateoksen Kadonnutta aikaa löytämässä (2012) VAL-osuuksia seuraavasti:

Hämmästyen ja vähän ylpeänäkin olen lukenut siitä, miten suuren osuuden ja merkityksen Klinge on antanut 1950-luvun kuvauksessa Vapauden Akateemiselle Liitolle (VAL) – olinhan liiton puheenjohtajana tärkeän viisivuotiskauden 1953–57. Klinge haluaa sitoa liiton erityisesti 1920- ja 1930-luvun Akateemiseen Karjala-Seuraan (AKS).

Vapauden Akateemisen Liiton verraten suppeassa jäsenistössä oli tietysti monenlaista ainesta. Osa tuli kodeista, joissa itsenäisyyden alkuvuosikymmenien perinteet elivät voimakkaina ja kuvastuivat uudessakin sukupolvessa, osa taas saapui aivan muista oloista. Jäsenissä oli miehiä moneen lähtöön. Klingekin näyttää ystävystyneen muun muassa vallilaisen Kari Hetemäen kanssa, ja lämmöllä hän puhuu myös sotilaspastori Pekka Vihmasta; tämäkin oli Vallin poikia. Itse pidin itseäni moniarvoisen, liberaalisen ajattelun edustajana, enkä kuulunut mihinkään puolueeseen. Ehkä se johtui siitäkin, että olin keväällä 1950 päässyt haastattelemaan itseään K.J. Ståhlbergiä.

Tosiasiassa Vapauden Akateeminen Liitto oli kiinteästi sidoksissa 1950-luvun suomalaiseen elämänmenoon, mistä parhaiten kertovat Liiton aloitteet: Mannerheimin ratsastajapatsas, ylioppilaiden soihtukulkue, korruption vastustamispuheet, huomion kiinnittäminen unohtuneeseen väestönsuojeluun, Sairasauto joka kuntaan – keräys, kesäleirit rajaseutujen lapsille, Väinö Tannerin rehabilitointi, ylioppilaiden taloudellinen valistus, vaatimus paluusta maakuntiin ja kehotus osallistumisesta puoluetoimintaan.

Koko arvion voi lukea osoitteessa http://www.tieteessatapahtuu.fi/files/t ... 3_2013.pdf

Liitossa keskeisesti vaikuttanut Numminen näyttäisi lempeästi kritisoivan ja ainakin ihmettelevän Klingen tekemää AKS-kytköstä ja muistelmissaan omaksumaa mustavalkoista asetelmaa. Monet liiton aloitteista kyllä olivat lähellä AKS:n toiminnan kiintopisteitä 1930-luvun lopulla.

Nummista lienee hänen pitkällä urallaan pidetty keskustaa lähellä olleena vaikuttajana. Hänet muistettaneen ainakin alueellisten yliopistojen perustamisen primus motorina. Hanke, johon Kekkonen suhtautui vähintäänkin myönteisesti.

[nylander]

Liitossa keskeisesti vaikuttanut Numminen näyttäisi lempeästi kritisoivan ja ainakin ihmettelevän Klingen tekemää AKS-kytköstä ja muistelmissaan omaksumaa mustavalkoista asetelmaa.

Itselläni ei kyllä olisi kanttia mennä väittämään edes ministeri Jaakko Nummiseen tukeutuen, että Klingen merkille panema ideologinen sidos AKS:n ja 50-luvun VAL:in välillä olisi virheellinen ja Klingen muistelmissaan luoma kuva "mustavalkoinen". Kannattaa muistaa, että juuri Klinge oli se tutkija, joka kirjassaan Vihan veljistä valtiososialismiin (1972) veti AKS:n aatesisällön ensimmäisiä kertoja modernin tutkimuksen piiriin (Numminen puolestaan on tietääkseni tutkinut lähinnä nuorisoseuraliikkeen historiaa.)

Myös 50-luvun osalta Klingeä on pidettävä huippuluokan tuntijana sekä aikalaiskokijan että historiantutkijan ominaisuudessa, kuten jo varhemmin mainitsin. (Vrt. esim. Klingen syvällinen ja valaiseva artikkeli "Ecce Finnia tridentem!" kokoomateoksessa Entäs kun tulee se yhdestoista? Suomettumisen uusi historia, 2001.)

Kansallisbiografia kirjoittaa seuraavasti:

Samoin Numminen osallistui ylioppilaselämään Vapauden Akateemisessa Liitossa (VAL), jonka puheenjohtajaksi hänet valittiiin vuoden 1952 alussa. Numminen halusi aktivoida ylioppilasnuorisoa yhteiskunnallisesti ja poliittisesti kansallisliberaalissa hengessä, mutta liiton jäsenistö oli etupäässä oikeistohenkistä.

Numminen näkyy siis jo alun perinkin olleen lähinnä liberaali, eikä hänen valikoitumisestaan 1961 Kekkosen laajapohjaisen vaaliliiton sihteeriksi voida siis takaperoisesti päätellä paljon mitään. Sitä paitsi 50- ja 60-luvun poliittisessa elämässä ei ollut mitenkään tavatonta, että eteensä katsovassa poliitikossa tapahtui muodonmuutos Sauluksesta Paulukseksi.

Kansallisbiografia jatkaa:

Hän [Numminen] oli puheenjohtajana vuoden 1956 loppuun, minkä jälkeen puheenjohtajaksi tuli maisteri Seikko Eskola.

Rohkenen olettaa, että juuri samoihin aikoihin vuonna 1936 syntynyt Klinge on kokemusten kartuttua muodostanut ratkaisevat käsityksensä ylioppilaskunnassa, yliopistossa ja laajemminkin Suomen poliittisessa oikeistoestablishmentissä vallinneesta hengestä...

[jsn]

Kannattaa muistaa, että juuri Klinge oli se tutkija, joka kirjassaan Vihan veljistä valtiososialismiin (1972) veti AKS:n aatesisällön ensimmäisiä kertoja modernin tutkimuksen piiriin (Numminen puolestaan on tietääkseni tutkinut lähinnä nuorisoseuraliikkeen historiaa.

Esitin Nummisen aikalaistodistajan, en tutkijan ominaisuudessa. Missään ei mielestäni ole osoitettu, että ammattihistorioitsija olisi aikalaiskokijana aina automaattisesti parempi kuin joku muu, tapahtumiin keskeisellä paikalla osallistunut. Numminen oli useita vuosia VALn avainhenkilö, Klinge ei. En rohkenisi pitää Klingeä 1950-luvun historian ehdottomana auktoriteettina, joka on aina absoluuttisesti oikeassa.

En tarkoittanut sitä, että AKS-linkki pitäisi kokonaan tyrmätä. Numminenkaan ei arviossaan pyrkinyt sitä suoranaisesti kiistämään, vaan kyse on lähinnä painotuksesta. Varsinkin jos myös AKS nähdään keskustalaisena järjestönä, mitä se 1930-luvun lopulla jo hieman olikin. Kyse ei ollut mullistavasta käänteestä, sillä Maalaisliitolle Karjala- ja Suur-Suomi olivat olleet tärkeää aatesisältöä.

[skrjabin]

Laura Kolben kohtuullisen laajan VAL:oa koskevan esityksen mukaan ryhmä entisiä AKS:n jäseniä oli taustavoimana 1950-luvulla VAL:oa perustettaessa, ja ilmeisesti jopa ensimmäisen vuoden ajan listattuna jäseniksi. Tätä luetteloa virallinen historiikki ei muistaakseni käsittele. Tämän jälkeen taustavoimat jätetiin piilosalle eivätkä enää jäseninä esiintyneet. Keskeisiä toimijoita oli Puntila, Alho, Hyvämäki ja Jussi Kuoppala. Kekkosen tai Sukselaisen jäsenyydestä hänkään ei sano halaistua sanaa. Nämä kaikki kytkeytyvät myös SYT:n toimintaan, Alhon ollen erityisen aktiivisena sitä perustamassa.

Aikalaisten, erityisesti tietysti ASS:n mukaan, AKS kytkentä oli jokseenkin ilmeinen, ja jäsenluettelo myös sitä todentaa. Samoin kytkennästä todistavat perustamisvaiheen puheet, jolloin ilmoitettiin tarkoituksena olevan "koota ylioppilaita suuren aatteen ympärille samalla tavoin kuin 30-luvulla Akateeminen Karjala Seura kokosi ylioppilaita". Alusta asti oltiin voimakkaan antikommunistisilla linjoilla, ja ASS:n jäsenet poistettiin kesken perustavan kokouksen.

Kolben esitys HYY:n historiikissa 1944-1959.

[nylander]

Keskeisiä toimijoita oli Puntila, Alho, Hyvämäki ja Jussi Kuoppala. Kekkosen tai Sukselaisen jäsenyydestä hänkään ei sano halaistua sanaa. Nämä kaikki kytkeytyvät myös SYT:n toimintaan, Alhon ollen erityisen aktiivisena sitä perustamassa.

Niin, Alho. Oletan (mutta siis vain oletan), että kyseessä oli fil. tri Keijo Alho. Ehdin jo edellä kehaista, että kymmenisen vuotta sitten lukemani Jarkko Vesikansan kirjan Salainen sisällissota yksityiskohdat ovat jo paljolti tipahtaneet muistista, mutta jotain on jäänyt jäljellekin. Vesikansa kertoi yksityiskohtaisesti Keijo Alhon tapauksen, ja tämä henkilön toiminta kyllä tuntui täyttävän "äärioikeistolaisen" kriteerit millä mitoilla tahansa.

Vesikansan kertoman mukaan Alhon kommunisti-"fobia" (muodikasta ilmaisua käyttääkseni) johti lopulta siihen, että hän ampui kotiovellaan kuolettavasti päähän muistaakseni ministeri Leskisen hänen peräänsä laittamaa poliisimiestä. Seuranneessa oikeudenkäynnissä hänet kuitenkin todettiin syyntakettomaksi, ja jo varsin pian parannuttuaan vapautettiin kokonaan jatkamaan tilaushistorioiden kirjoittamista.

Muistelen Vesikansan kertoneen, että ainakin 50-luvun alkuvuosina Alho kuului pres. Rytin ja Väinö Tannerin keskustelukumppaneihin, ja Alhon "säilöönottoaikana" (en muista oliko kyseessä vankeus vai hoitolaitos) ainakin Tanner jatkoi tiivistä yhteydenpitoa Alhon kanssa.

[skrjabin]

Kyseessä oli juurikin samainen Keijo Alho. Hän oli ampumistapauksen jälkeen mielisairaalassa, en muista kauanko. Piti sairaalasta käsin yhteyttä myös mm. Tahko Pihkalaan antikommunistisissa merkeissä. Alho tuli sairaalassa uskoon muuttaen sen myötä poliittisia näkemyksiäänkin.

[Tapio Onnela]

Helena Pilkkeen arvio teoksesta:
Jumalan ja armeijan asialla (Agricolan kirja-arvostelut, 18.11.2014)

Toisin sanoen esivallan totteleminen nousi korkeimmaksi arvoksi; kriittinen suhtautuminen sotaan näkyi ja kuului papiston julkisissa puheissa ja kirjoituksissa vain harvoin. Kyse on siis nimenomaan heidän julkisesta esiintymisestään. Mielessä kieltämättä kävi, että osa sotapapeista saattoi olla ns. leipäpappeja, joskaan papistoa ei käsittääkseni ohjeistettu niin tiukasti kuin valistusupseereita ja tiedotusmiehiä.

Jouni Tilli on kirjoittanut kiinnostavan, ajatuksia herättävän ja osin varsin kärkevän teoksen. Erityisesti loppuluvun pohdiskelut ja oivallukset siitä, millaisin ajatuskuluin sota pystyttiin osoittamaan oikeutetuksi, vaikka Jeesuksen vuorisaarna, kymmenen käskyä ja muutama muukin raamatunkohta sen kieltää, ovat lukemisen arvoisia.

[Emma-Liisa]

Helena Pilkkeen arvio teoksesta:
Jumalan ja armeijan asialla (Agricolan kirja-arvostelut, 18.11.2014)

Toisin sanoen esivallan totteleminen nousi korkeimmaksi arvoksi; kriittinen suhtautuminen sotaan näkyi ja kuului papiston julkisissa puheissa ja kirjoituksissa vain harvoin. Kyse on siis nimenomaan heidän julkisesta esiintymisestään. Mielessä kieltämättä kävi, että osa sotapapeista saattoi olla ns. leipäpappeja, joskaan papistoa ei käsittääkseni ohjeistettu niin tiukasti kuin valistusupseereita ja tiedotusmiehiä.

Jouni Tilli on kirjoittanut kiinnostavan, ajatuksia herättävän ja osin varsin kärkevän teoksen. Erityisesti loppuluvun pohdiskelut ja oivallukset siitä, millaisin ajatuskuluin sota pystyttiin osoittamaan oikeutetuksi, vaikka Jeesuksen vuorisaarna, kymmenen käskyä ja muutama muukin raamatunkohta sen kieltää, ovat lukemisen arvoisia.

VT:ssä viides käsky "älä tapa" tarkoitti yksityisen ihmisen tekemää murhaa, ei sotaa, sillä Jumala antoi juutalaisille usein määräyksen hävittää vihollinen viimeiseen mieheen.

Kristityt olivat alkuun pasifisteja silloin, mutta kun he pääsivät valtaan, syntyi teoria oikeutetusta sodasta ja kristinuskoa myös levitettiin miekalla.

Tolstoi oli ehdoton pasifisti, mutta Vladimir Solovjev ivaili Kolmessa keskustelussa tolstoilaisia siitä, että koska pahaa ei voi vastustaa väkivallalla, he vain katsovat toimettomina sivusta, kun toiselle ihmiselle tehdään pahaa, yrittämättäkään sitä estää ja pelastaa uhrin.

[nylander]

Olen jo ajat sitten palauttanut kirjastoon Tillin kirjan, jonka aikanaan sain luettavakseni. Itselleni teoksesta jäi päällimmäisenä mieleen se "metanoi'inen" (meniköhän nyt oikein; Tilli ei kertaakaan käytä sanaa "kansanpainoksessaan"?) käänne, joka lukijalle kirjan mittaan hahmottui. Teologit piispoista ja professoreista kenttäpappeihin olivat jatkosodan vuosina harvoin poikkeuksin hyvin yksiääninen ryhmä: Alun sotamenestystä siivittivät saarnat ja kirjoitukset valtun kansan ristiretkestä metafyysisen pahuuden hahmon ottanutta vihollisen lopulliseksi kukistamiseksi. (Jotain samaa "eskatologista" oli vaikkapa Yrjö Jylhän runoilussa: "...Tämä olkoon viimeinen, viimeinen kerta".) Asemasotavaiheessa alkanut käänne kiertyi loppuilleen kesän ja syksyn 1944 vaiheessa. Tapahtunut sai teologipuheessa selityksensä Suomen kansan synnillisyydestä. Kuten Tilli kirjassaan ainakin pariin kertaan huomautti, ainoa taho, joka säästyi syyllistämiseltä, oli se, joka oli tehnyt poliittis-sotilaalliset päätökset.

[Emma-Liisa]

Asemasotavaiheessa alkanut käänne kiertyi loppuilleen kesän ja syksyn 1944 vaiheessa. Tapahtunut sai teologipuheessa selityksensä Suomen kansan synnillisyydestä. Kuten Tilli kirjassaan ainakin pariin kertaan huomautti, ainoa taho, joka säästyi syyllistämiseltä, oli se, joka oli tehnyt poliittis-sotilaalliset päätökset.

VT:ssä on selvänä juonteena, että ulkopuoliset onnettomuudet johtuvat kansan synnillisyydestä (mm. epäjumalien palvonta), mistä äärimmäisenä rangaistuksena oli pakkosiirtolaisuus. Mutta aina tähän liittyi ja - se oli jopa pääasia - kuninkaan synnillisyys, jopa niin että Salomon synnit lankesivat jälkipolvien päälle, kun valtakunta jakautui.

UT:ssa Jeesus kuitenkin vastasi kysymyksen pylvään kaatumisesta, etteivät uhrit olleet sen enempää syntisiä kuin muutkaan.