Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Taiteilijoiden Kalevala -verkkosivut esittelevät uutta Kalevala-taidetta



Kalevalaseura on julkaissut Kalevalan juhlavuoden kunniaksi verkkosivut, jotka esittelevät eri maista ja kulttuureista kotoisin olevien taiteilijoiden tulkintoja Kalevalasta. Sivuille on dokumentoitu kaikki Taiteilijoiden Kalevala -hankkeet, joita Kalevalaseura on yksin tai yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa toteuttanut vuodesta 2008 saakka. Sivuilla voi tutustua hankkeisiin, taiteilijoihin ja heidän teoksiinsa sekä video- ja radiotuotoksiin. Taiteilijoiden Kalevala -sävellyksiä voi esikuunnella sivustolla ja ostaa iTunes-kaupasta.

Taiteilijoiden Kalevala käynnistyi vuonna 2008, kun Kalevalaseura pyysi suomalaisilta kuvataiteilijoilta ja säveltäjiltä tulkintoja eepoksesta. Sen jälkeen heräsi kysymys, miten taiteilijat muista kulttuureista näkevät Kalevalan myytit, jotka tunnetaan muuallakin maailmassa.
– Haluamme, että Kalevalaa tulkitaan rohkeasti ja että taiteellisissa tulkinnoissa uskalletaan katsoa uusista näkökulmista, Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Ulla Piela kertoo.

Tähän päivään mennessä suomalaiset, afrikkalaiset, espanjalaiset, vietnamilaiset ja venäläiset kuvataiteilijat sekä suomalaiset ja italialaiset säveltäjät ovat Kalevalaseuran pyynnöstä tulkinneet Kalevalan runoja teoksissaan. Taiteilijoiden Kalevala -sivut täydentyvätkin sitä mukaa, kun uusia hankkeita tulee ja jo valmistuneista hankkeista kertyy uutisoitavaa.
– Hankkeissamme syntyneet taideteokset jatkavat Kalevala-taiteen pitkää historiaa, minkä vuoksi on hienoa, että saimme nämä uudet teokset esille yksien sivujen alle, Piela sanoo.

* Taiteilijoiden Kalevala -verkkosivut

Lähde: Kalevalaseuran tiedote 26.1.2015

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”