Luin Vareksen artikkelin heti lehden ilmestyttyä ja sivuutin sen olankohautuksella, juuri Kanavalle tyypillisenä hengentuotteena. Nyt, kun tällä foorumilla oli kiinnitetty asiaan huomiota, silmäilin artikkelia vielä uudestaan.
Vareshan kohdistaa kritikkinsä historiallisen tietopohjan murenemiseen, anakronistisiin menneisyyskäsityksiin ja historian tapahtumilla moralisoimiseen. Tämän kirjoittajalle jäi vahva vaikutelma, että edellä mainitut asiat ovat artikkelin kirjoittajalle vain eräänlaisia rakennustelineitä, joiden alta häämöttää kritiikin todellinen kohde: "liian vasemmistolainen" historiakuva. Osansa Vareksen harmistumisesta saavat jopa suomalaisen kaunokirjallisuuden kärkikaartiin kuuluvat Sanna Ravi, Leena Lander, Kjell Westö ja Sirpa Kähkönen (Merkillinen yhteensattuma muuten, että edellä mainitut kirjailijat saaneet huomattavaa tunnustusta erilaisten kirjallisuuspalkintojen muodossa.)
Vuoden 1918 sodan osalta Vareksen tekstistä on pääteltävissä, että punaiset saivat kevään ja kesän 1918 kuukausina juuri sitä, mitä olivat vuonna 1917 ja sisällissodan alussa tilanneet.
Vareksen tuomitsemien henkilöiden kirjo on todella laaja: uusliberalismin kriitikosta Heikki Patomäestä Che Guevaran kautta pahuuden absoluuttiseen huippuun: Leniniin ja Staliniin.
Sen sijaan natsi-Saksa saa artikkelissa yllättävän ymmärtävän käsittelyn. Sehän oli vain yhteisestä aatehistoriallisesta juuresta versonnut ääri-ilmiö.
Tällaista ymmärtävää revisionismia olen ollut havaitsevinani myös Matti Klingen päiväkirjoissa.
Tämä riittäköön esimerkeistä. Itse pidän artikkelissa esiintyvää tendenssiä ja politikoivaa historiankäsittelyä ainakin yhtä pahana asiana kuin niitä alussa mainittuja asioita, joista Vares nuoria ikäluokkia (joihin itse en totisesti kuulku) syyttää.
Eric Hobsbawn kirjoitti Äärimmäisyyksien ajan (jota sitäkin Vares katsoo asiakseen tölväistä) suunnilleen näin (tässä karkean muistinvaraisesti): "ranskalainen sanonta "joka kaiken ymmärtää voi kaiken anteeksi antaa ei pidä paikkaansa. Natsien rikoksia voi ymmärtää mutta ei antaa anteeksi." Historian tarkasteluun sisältyy siis välttämättä, kun on kyseessä vuosina 1939-1945 tapahtunut metahistoriallinen pahuus, myös moraalinen elementti. Sitä olisi suomalaisten historian professorienkin hyvä kerrata vaikkapa opetushallituksen käännättämästä ja julkaisemasta kirjasesta Kertokaa siitä lapsillenne.