Jatkuvasti törmää tilastoissa, lehtiartikkeleissa sekä keskustelupalstoilla aiheeseen akateeminen työttömyys. Vihonviimeisenä uravalintana pidetään humanistisia tieteitä, kun humanistinhan voi löytää vain kortistosta tai pikaruokaketjun kassalta. Historia-aineet kuvastavat melko hyvin yleisesti humanistia aloja.
Koska akateeminen maailma herää todellisuuteen, että humanistiset tieteet ovat kokeneet inflaation? Työmarkkinoilla tällä alalla ei ole juurikaan nostetta. Kärjistäen voisi sanoa, että työhakemuksessa on rastittavana kolme kohtaa;kaupallinen koulutus, teknillinen koulutus ja joku muu. Kolmannen kohdan rastittaneet joutuvat armotta alimmaiseksi.
Epävarmoista tulevaisuudennäkymistä huolimatta historian opiskelijoita otetaan lähes entiseen tahtiin yliopistoihin. Historia-aineiden maistereita on valmistunut viime vuosina yli 200 vuodessa. Perus- ja lukio-opetuksessa oli historian opettajia vuonna 2005 vajaa 1300, päätoimisina tutkijoina ei varmasti toimi senkään vertaa. Koska tutkimusmäärärahat eivät ole kovassa kasvussa ja kouluja lyödään kasaan, ei työmarkkinoilla näy olevan edes valoa tunnelin päässä.
Yliopistot tietysti yrittävät saada maisterinsa mahdutettua akateemiseen työelämään tilastoja mustaamasta. Yksi harvoista historiajohteisista aloista, jolla työmarkkinat ovat vetäneet hyvin, on ollut arkistoala. Ennen arkistoalan korkeakoulututkinnon voi suorittaa vain kansallisarkistossa, eikä arkistoalan ammattilaisia valmistunut liikaa. Nyt yliopistot ovat huomanneet tämän valopilkun, ja kas, kolmessa-neljässä yliopistossa on alkanut tai alkamassa arkistoalan opetusta.
Pian kaikkia humaniseja ei kuitenkaan voida enää piilottaa, vaan on myönnettävä, että heitä on liikaa.