Kirja ei ole nyt tässä, joten en voi tarkistaa, puhuuko Ylikangas vankilasta tuoduista mitään. Ydinkysymys hänen kirjassaan käsittääkseni oli, että komentajan oli jo ennen 4.7.44 laillista ampua karkuri pakotilanteessa (esim. se että Karjula ampuu Tuntemattoman Viirilän oli laillista - vaikka sinänsä tyhmää, koska kyseessä oli joukkopako. joka nimenomaan tuosta tilanteesta vain lisääntyi), mutta *ei* ollut laillista ampua jotakuta, joka oli pidätetty karkuruuden tähden ja kieltäytyi kahdesti palaamasta rintamalle (siis kun akuutti tilanne oli ohi). Osa näistä tapauksista olisi Ylikankaan mukaan sattunut rintamalla, osa selustassa.laitman kirjoitti: Haagin masotaohjesäännön mukaan desanttien suuri enemmistö olivat laittomia taistelijoita ja niihin kohdistamat kuolemantuomiot olivat sekä kansainvälisen oikeuden - ja Suomen omien lakien - mukaan ihan laillisia, siinä ei ole mitään epäselvää. Samalla tavalla karkureiden ja kieltäytijien teloitukset ovat olleet ihan laillisia. Myöskin ne pimentoon jääneet! Tästä ei kai ole mitään erimielisyyksiä. Voidaan tietenkin kysyä, niin kuin Ylikangas tekee, oliko mahdollisesti tämän Heinrichsin 20.6.1944 annetun käskyn mukaan täysin laillista ampua vankilasta tuotuja jotka kieltäytyvät menemästä rintamalle?
Sitten ovat vielä pidätystä pakomatkalla ja kotiseudulla vastustaneet. On kai selvää, että joskus oli kiusaus ampua kuoliaaksi, eikä vain haavoittaen. Tosin tilanteita on vaikea arvostella: jos kaverilla oli pyssy, niin "varmuus oli paras". Mutta eivät nämäkään tapaukset oikeastaan kuulu Ylikankaan kategoriaan "laittomat teloitukset".
Selvä se, mutta miten neukkudesanttien ampuminen ja salailu liittyy suomalaisten karkurien ampumiseen ja salailuun? NL:hän oli kiinnostunut vain em. asioista, jälkimmäinen oli lähinnä Suomen vasemmiston heiniä. Ylikangas kertoo eduskuntakyselyistä, jotka eivät kuitenkaan johtaneet tuloksiin.laitman kirjoitti: se, että näiden desanttien teloitukset olivat kansainvälisen lain mukaisia ei rauhoittanut kaikkia. Totuus on se, että Neuvostoliitto ei koko olemassa-olonsa aikana hyväksynyt kansainvälisen oikeuden perusasioita!
Tämän asian tiesi liiankin hyvin ne suomalaiset sotilashenkilöt, jotka yksinkertaisesti olivat varuillaan.
Vai tarkoitatko, että koska salailu onnistui edellisessä tapauksessa, niin miksei jälkimmäisessäkin? No, ainakin jälkimmäinen oli vaikeampaa, koska siitä olivat kiinnostuneet suomalaiset, jotka olivat sodan jälkeen paikan päällä. NL:n oli vaikea tarkistaa asioita kaukaa, ja siksi syytteet esim. "Lista 1:n" vastaan olivat epämääräisiä. (Varmaan silläkin listalla oli mukana myös "syyllisiä", muuhan ei ole mahdollista. Mutta sodan jälkeen syytettyjen etuna oli yhteisrintamassa torjua kaikki syytökset.)