Muistini mukaan ensimmäisenä virallisemmassa poliittisessa yhteydessä punavihreä-termiä käytti Paavo Lipponen vuonna 1995, jolloin hän julistautuessaan vaalien voittajaksi julistautui samalla uuden vanhoja raja-aitoja rikkomaan tarkoitetun punavihreän ajattelun kannattajaksi. Hän myös halusi sitoutua tähän seuranneen sateenkaarihallituksen ohjelmassa. Sittemmin Lipponen taitaa pitkälle unohtaneen orastaneen punavihreytensä.
Itse termi taitaa olla lainaa 1990-luvun eurooppalaisesta, varsinkin saksalaisesta ja pohjoismaisesta poliittisesta keskustelusta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Red-green_alliance
Muistaakseni punavihreiksi kutsuttiin ensi kerran saksalaisia paikallis- ja osavaltiohallituksia, joissa yhdessä olivat juuri Lipposen ajamaan tapaan vihreät ja SPD.
1983 vaaleissa, jolloin vihreät pääsivät ensi kerran eduskuntaan heitä pidettiin jonkinlaisina kummajaisina, jonka perinteiset konservatiiviset piirit kansasta niputtivat muitta mutkitta yksiin inhoamansa 1960-luvun risupartaisen radikaalivasemmiston kansssa jo pelkän ulkoisen olemuksen perusteella. Totta lienee, että myös perustavanlaatuisessa Koijärvi-liikkeessä oli mukana samoja voimia kuin tuolloin puuhattujen rauhanjunien kanssa ja alkuaikojen johtavissa vihreissä todella oli oikeita entisiä taistolaisia.
Mutta aatehistoriallisesti 1990-luvun Vihreät näyttäisivät jo pitkälle irtautuneen taistolaisista juuristaan, jotka eivät olleet vahvoja, sillä vihreällä liikkeellä oli alusta asti omat kansainväliset lähtökohdat, kun taas Suomen taistolaisuus oli jokseenkin ainutlaatuinen ilmiö koko ei-sosialistisessa Euroopassa.
Ehkä vahvimman yhteisen nimittäjän tarjoaa antikapitalistisuus ja markkinaperustaisen ajattelun vastustaminen. Tämä oli Lipposen vaalivoitonkin taustalla. Punavihreyteen liittyy tiettyjä ongelmia ja ristiriitoja, jotka ovat tehneet siitä vähemmän valtavirtaisen ajatuksen.