Tapio Onnela kirjoitti:
Luvut paljastuivat IHS Jane'sin tutkimuksessa. Sen perusteella Naton jäsenvaltioiden yhteenlasketut puolustusmenot ovat laskeneet viimeisen kahden vuoden aikana 93 miljardilla dollarilla eli noin 72 miljardilla eurolla.
"Vaikka länsimaisien puolustusministeriöiden budjettihuolet ovatkin olleet selvillä jo pitkään, on silti vaikuttavaa nähdä, että kolmetoista nopeimmin pudonneista kahdestakymmenestä puolustusbudjetista löytyy Naton jäsenmaista", IHS Jane'sin vanhempi analyytikko Fenella McGerty totesi.
Samaan aikaan kun Natossa leikataan, panostetaan Venäjällä kiihtyvällä tahdilla sotavoimiin. Vuonna 2011 sen puolustusbudjetti oli 57 miljardia dollaria eli noin 44 miljardia euroa. Tänä vuonna Venäjän puolustusmenoja kasvatettiin yli 60 miljardiin euroon ja vuoteen 2016 mennessä ne aiotaan nostaa peräti 75 miljardiin euroon.
"Venäjällä on käynnissä kymmenvuotinen modernisointiohjelma, jonka tarkoituksena on uudistaa 70 prosenttia sen kalustosta vuoteen 2020 mennessä", IHS Jane'sin analyytikko Craig Caffey sanoi.
Venäjän puolustusbudjetti paisuu samalla kun Natossa leikataan (Verkkouutiset 10.9.2014)
Venäjän jättimäisessä aseohjelmassa ei ole kyse vain vanhentuvien asejärjestelmien uusimisesta. Kyseessä on aivan olennainen suorituskyvyn nosto, jonka tarvetta ei ole erityisemmin perusteltu. ( Markku Salomaa, Puhutaan Natosta, Docendo 2015 ) "Putin lupasi Yhtenäisen Venäjän puoluekokouksessa syyskuussa 2012, että asevoimien uudistus toteutetaan 5 - 10 vuodessa ja joka tapauksessa vuoteen 2020 mennessä."
"1500 uutta lentokonetta, 400 uutta helikopteria ja 200 uutta ilmatorjuntajärjestelmää.
Laivastolle 15 fregattia, 35 korvettia, kaksi uudentyyppistä lentotukialusta, ensin Pohjoiselle laivastolle ja sen jälkeen Tyynenmeren laivastolle, sekä kuusi strategista Borej-luokan ohjussukellusvenettä ja
20 taktista dieselsähköistä Lada-luokan sukellusvenettä, joista osa tulee Itämerelle. Ilmavoimille mm. täsmäpommeja, jotka tukeutuvat Venäjän omaan satelliittipaikannusjärjestelmään, joka vastaa USA:n GPS-järjestelmää."
"mm. 9K720 Iskander-M ( SS-26 Stone ) maataisteluohjuksia voi pitää yhtä lailla poliittisina kuin sotilaallisena asejärjestelmänä. Ne ovat vastaisku Naton ohjustentorjuntajärjestelmälle, joka Venäjän mukaan vaarantaa sen oman ( taktisen ) ohjuspelotteen."
Iskander-ohjukset voidaan varustaa ydinkärjellä. ( tavanomaisella kärjellä räjähdysvoima ei yltäisi edes ww2-aikaisen V-2:n tasolle )
Iskander-ohjuksia on mm. Alakurtissa ja Lugassa ja joulukuussa 2013 syntyi poliittinen myrsky, kun kävi ilmi, että Venäjä oli sijoittanut Iskander-ohjuksia Kaliningradiin, keskelle Nato-maita Baltian ja Puolan väliin.
Pysyvän valmiuden prikaateja on eri osissa Venäjää nyt yhteensä 100 ja tulevaisuudessa 125.
Lisäksi Venäjän asevoimilla on 60 varikkoa, joista jokainen pystyy perustamaan ja aseistamaan vähintään prikaatin suuruisen yhtymän niin, että parissa vuorokaudessa prikaateja voidaan muodostaa yhteensä 180."
"Yksistään Venäjän läntisen sotilaspiirin pysyvän valmiuden joukot koostuvat 40 prikaatista, joista 35 on moottoroituja jalkaväkiprikaateja,
neljä panssariprikaatia ja yksi huoltoprikaati. Näiden tueksi on perustettu lisäksi 40 prikaatia muista aselajeista kuten ohjus-, tykistö-, raketinheitin-, pioneeri-, viesti- ja radioelektroniikan sodankäynnin joukoista."
s. 211.: "Suurella maalla elävät suuret pelot, mutta näin massiivisia pysyvän valmiuden joukkoja tarvitsee vain offensiivisiin operaatioihin -
ei defensiivisiin - kun lisäksi niiden operaatiosuunta on lännen strateginen suunta, toisin sanoen läntinen ( Pietarin ) sotilaspiiri: Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola.
Näitä muita maita paitsi Suomea yhdistävät Naton 5.-artiklan turvatakuut, joiden takaajana on viime kädessä USA."
Putinin Venäjä ei ole status quo- valtio, joka pyrkii voimatasapainoon vaan Venäjä pyrkii hegemoniaan, ylivaltaan ja asevoimien suorituskykyyn satsataan, vaikka 142-miljoonaisen kansan hyvinvoinnissa olisi varmaankin vielä paljon parantamista?
Ja Venäjän sotilasdokriini määrää, että asevoimien päätaistelumuoto on hyökkäys. Viivytys ja puolustus ovat vain valmistelevia toimia ja hyökkäykselle alisteisia.
Veikko Palvo