Richard J. Evans kirjassaan The Third Reich in Power, 1933-1939 toteaa vuoden 1939 olleen kriittinen Saksan talouden kannalta. Alkuvuosien osin varsin menestyksekkään talouspolitiikan ja valtion rahoittamien ohjelmien käynnistämä lyhytkestoinen buumi oli muuttumassa taantumaksi, koska aseisiin käytetyt menot ja se synnyttämät pullonkaulat kuristivat taloutta yhä pahemmin ja haittasivat muita tuotannonaloja. Samalla tyytymättömyys järjestelmään oli lisääntymässä. Työttömyyslukujen kohentumisen sanotaan onnistuneen osin asevelvollisuudella, naisten työssäkäynnin lopettamisella sekä juutalaisten poistamisella työelämästä.
Evans kertoo mm. Gestapon mielialaraporteista vuodelta 1939, joihin koottiin kansalaisten parissa suosittuja vitsejä. Niistä yksi kysyi mitä eroa on Saksalla ja Intialla: Intiassa yksi mies (Gandhi) kärsii miljoonien puolesta ja Saksassa miljoonat kärsivät yhden miehen vuoksi. Sota tuli Hitlerille juuri otolliseen aikaan, vaikka varusteluohjelma oli pahasti keskeneräinen.
Kun aluevaltauksia alkoi tulla, ihmiset todennäköisesti tunsivat olonsa suurin piirtein yhtä normaaliksi ja tyytyväiseksi kuin Nyky-Venäjällä.
Taloustieteiljät ovat melko erimielisiä siitä, mikä on asevarustelumenojen vaikutus kansantalouden kehityksen kannalta; onko se yksinomaan negatiivinen vai onko niillä myös positiivisia vaikutuksia. Yleensä tutkimukset tosin ovat painottuneet kylmän sodan ajan Yhdysvaltoihin. Usein mainitaan Reaganin Tähtien sota-ohjelman antama valtaisa investointisysäys it-alalle.
Saksan tilanne oli ehkä hieman toisenlainen. Ongelmana oli raaka-aineiden puute eikä rahayksikkökään ollut globaali kaupankäyntivaluutta. Maa oli suhteellisen helppo saada polvilleen taloussaarron avulla, kuten kävi I maailmansodassa. Tätä pidetään yhtenä motiivina Lebensraumin hankkimiselle.