Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Talvisodan todellinen takapiru – Zoja Rybkina

12.04.09 17:52

Talvisodan rauhantunnusteluissa Kremlin takapiruna ei suinkaan toiminut Neuvostoliiton Tukholman lähettiläs ja kokenut diplomaatti madam Aleksandra Kollontai, vaan NKVD:n ulkomaanosaston erikoistehtävien naispuolinen kärkinimi Zoja Rybkina (1907-1992), jolla oli valtuutus suoraan Stalinilta. Tämä tilanne toistui täsmälleen samana talven ja kesän 1944 rauhantunnusteluissa ja esineuvotteluissa. Todellista ylimmän Neuvostovallan puhe- ja toimivaltaa käytti Rybkina, kun Kollontai toimi vain välttämättömänä diplomaattisena viikunanlehtenä. Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun Neuvostoliitto operoi poliittista eikä virallista diplomattista linjaa pitkin – tämänhän me suomalaiset toki tiedämme.

Tämä työnjako tuli ilmi jo huhtikuussa 1938 (tänään 12.4.2009 tasan 71 vuotta sitten) kun ”vaatimaton lähetystön toinen sihteeri” Boris Jartsev (Rybkin) (1899-1947) lähestyi Stalinin kouranlämpimällä valtuutuksella suomalaisia poliittisia johtajia Saksan kysymyksen eli Suomen kysymyksen eli siis Leningradin turvallisuuskysymyksen järjestelyjen merkeissä. Suomalaiset eivät tätä silloin ymmärtäneet, paitsi ehkä Paasikivi ja ehkä Mannerheim. Madam Kollontaille marssijärjestys selvisi heti kahden vahvan naisen tapaamisen yhteydessä jouluaikaan 1939. Zoja Rybkina siirsi silloin toimintansa painopisteen Helsingistä Ahvenanmeren yli Tukholmaan, josta tulikin viideksi vuodeksi hänelle ja hänen alaisilleen varsinainen hämähäkinpesä. Rybkina kohtasi Tukholmassa torjuvan lähettilään, madam Kollontain, joka halusi lähettää Zojan välittömästi kotiin Moskovaan. Mutta vanha rouva sai pikapikaa suoraan Moskovasta salasähkeen: ”Rybkina suorittaa Neuvostohallituksen tehtävää”. Tämä asetelma kävi oitis selväksi myös ainakin kolmelle suomalaiselle: Tarton rauhanneuvotteluiden veteraaneille Paasikivi ja Tanner sekä ”hamediplomatian” mestarille Hella Wuolijoelle. Poliittisestikin työnjako oli johdonmukaisesti järjestetty: Kollontai oli tunnetusti lähinnä menshevikki ja siis aatetoveri Väinö Tannerin kanssa, miehen joka urahti Stalinille Kremlin ensitapaamisessa: ”Minä olen menshevikki”. Rybkina puolestaan oli varhaispuberteetista alkaen läpikoulutettu ja sabotaasiverellä pesty bolshevikki.

Seuraa kohtaus, jota kukaan ei ole ennen kirjoittanut:
”Perinteistä venäläistä naiskauneutta edustava” Zoja Rybkina ja Suomen marsalkka, entinen tsaarinupseeri ja venäläisen ratsuväen herrasmies C.G.E. Mannerheim tapaavat jossakin salaisessa paikassa Helsingissä pimenevänä syysiltana vuonna 1939.

Uskon, että Jari Tervo loihtisi tästä upean kohtauksen. Paitsi, että tämä tarina on tosi.

Jo vuosia sitten on eri lähteistä varmistunut, että Stalinin tunnustelevan lähettilään Boris Jartsevin (Rybkinin) vaimo oli miestään vaikutusvaltaisempi ulkomaanosaston erikoistehtäviin koulittu NKVD:n rautakoura, joka tiukasti piti hallinnassaan paitsi Skandinavian (Tukholma, Helsinki, Oslo, Kööpenhamina) myös Saksan ja jaetun Puolan turvallisuuspalvelun verkostot. Niinpä Stalinin Neuvostoliiton salainen valttikortti syksyn 1939 neuvottelukutsujen ja neuvottelujen aikaisessa Suomessa oli tumma ja tulinen, mutta tarvittaessa raudankylmä peluri ja likaisentyöntekijä Zoja Rybkina.

Tässä pelikuviossa ei ole vähäisintäkään epäilystä, etteivätkö Stalin ja hänen lähimiehensä Molotov ja Berija käyttäneet tätä korttia: Suoraa kontaktia ylimpään sotilasjohtoon, olihan kysymys mitä pelkistetymmin sotilaallisesta uhkasta ja sen ennakkotorjunnasta, ja etuna vielä se, että keskustella voitiin suoraan venäjänkielellä, kahdenkesken. Olihan keskellä Helsinkiä Intouristin matkanjohtajan peitevirkaa pitävä, mutta todellisuudessa lähetystön uumeniin sulautunut tiedusteluvastaava Rybkina. Ja vain muutaman korttelin päässä suuri yksinäinen, oman maalaisarmeijansa heikkoudet turhankin hyvin tunteva ja tunnustava ylipäällikkö, Mannerheim.

Etteivätkö he, Zoja Ivanovna ja Kustaa Karlovits olisi tavanneet – se on tyyten pois laskuista. Miksi kumpikaan osapuoli olisi jättänyt tällaisen tuhannen taalan paikan käyttämättä tai torjunut sellaisen? Kysymys onkin siitä, missä ja milloin ja montako kertaa? Ja mitä Kustaa Karlovits tarjosi Zoja Ivanovnalle? Kenties ukrainalaista Krimin sherryä? Sherry on venäjäksi "heres" ja tullut tutuksi kaikille neuvostoliittolaisille jo kouluikäisenä eritoten Aleksandr Puskinin Jevgeni Oneginista, siinähän sherryä lipitetään tuon tuostakin, ja epäilemättä vanhan herran kaapissa Kaivopuistossa oli jotain laadukasta tärkeitä hetkiä varten. Vai josko sittenkin moskovalaista vodkaa? Veikkaisin jälkimmäistä.

Rybkina toimi sellaisten kuuluisuuksien kuin ruotsalaisen näyttämödiivan Zarah Leanderin ja venäläis-saksalaisen Olga Tsehovan tiedustelu-uran kummina ja virallisena valvojana. Leanderia on iät ajat pidetty varsinaisena saksalaisena valkyriana ja natsijohtajien polvipitona. Hänen paljastumisensa NKVD:n agentiksi aiheutti aikanaan hämmennystä. Mielenkiintoista on, että hänen motiivinsa edistää neuvostovallan asiaa eivät olleet yleishumaanit ja liittoutuneiden sotaponnistuksia ikään kuin YK-hengessä tukevia, vaan ilmeisen ideologisesti värittyneitä. Näin on arvioitu sen jälkeen, kun hänen salainen kommunistipuolueen jäsenkirjansa löytyi. Vai pystyikö Zoja vain yksinkertaisesti manipuloimaan toisen kovan Z:n näin perinpohjaisesti?

Sekin on vielä mysteeri, aiheuttiko Zoja Rybkina kontakteillaan, siis varsin henkilökohtaisella yhteydenpidollaan, tahtoen vai tahtomattaan ruotsalaisen diplomaatin Raoul Wallenbergin kompromettoitumisen ja kaksilla korteilla pelaamissyytteen, jotka näyttävät johtaneen Wallenbergin teloitukseen Lubjankassa 1947 ja tuhkaamisen samaan isojen kihojen hautaan Donskoin krematoriolla Moskovassa, missä ovat mm. Jezovin ja Berijan jäännökset.

Kun brutaali ukrainalainen N. S. Hrustshev peittosi 1953 L. P. Berijan, putosi monen turvallisuuselinten työntekijän tavoin myöskin Zoja Rybinan tähti. Häntä ei sentään muistettu niskalaukauksella vaan siirrettiin vankileirin apulaisjohtajaksi Vorkutaan, kauas Siperiaan. Jo aikaisemmin pahoja enteitä näkyi lähipiirissä. Hänen miehestään Boris Rybkinistä tehtiin selvää "Tshekkoslovakian tien" pohjatöiden aikaan 1947. Muodollisesti kyse oli liikenneonnettomuudesta. Muistelmiensa mukaan Zoja sentään pääsi hautajaisiin Moskovaan ja näki naganin yskähdyksen jäljet puolisonsa niskassa.

Tämä elämänkoulu kypsytti Zojasta – menestyvän lastenkirjailijan. Oltiin jo Breshnevin ajassa kun hän vielä kuusikymppisenä kirjoitti elokuvaohjaaja Mark Donskoille käsikirjoituksia Leninistä ja tämän perheestä. Muistelmia tuli enemmänkin, muun muassa Helsingin ajasta kun hän operoi koodinimellä ”Irina”. Kääntämättömien muistelmien mukaa (postuumisti 1993) ”Totuuden voi jo kertoa”. Mutta salamyhkäiselle ”turvallisuustyölle” omistetun elämän elänyt ihminen ei koskaan kerro kaikkea.

En malta olla lopuksi kertomatta tähän kulttuurianekdoottia Lavrenti Berijasta. Hän ei ole järin pidetty mies. Mutta Berija vieraili ympyrkäisissä silmälaseissaan ja lerppalierisessä huopahatussaan kotikaupungissani Ikaalisissa. Tämä kokolailla uskomaton visiitti tapahtui syyskuulla vuonna 1994. Neuvostoliitto oli romahtanut kolmisen vuotta aikaisemmin ja monia sen kansallisesti merkittäviä kokoelmia tuotiin länteen, niin myös Moskovan kuuluisa vahakabinetti. Sen kokoelmat kiersivät hetken aikaa eri puolilla Suomea, kunnes päätyivät Ikaalisten Kylpylän alakerran aulaan näyttelyksi. Eräs kaverini toimi hetken aikaa tuon näyttelyn impressaarina, kunnes tuli tieto, että kokoelma oli myyty, nyt huhun mukaan Amerikkaan, ja tuota pikaa kokoelma Berijoineen häipyi, enkä ole sen jälkeen kuullut siitä mitään. Mutta korkeatasoinen kabinetti se oli, vaikka mm. Stalin ei esillä ollutkaan.

Laitan tähän Zoja Rybkinan keskeiset elämäkertatiedot. Perusteellisempi koonnos löytyy blogistani, hakusanalla: ”Rouva Boris Jartsev – Nainen jolla oli neljä nimeä ja värikäs elämä”.

Zoja Ivanovna Rybkina aka Zoja Jartseva alias Zoja Voskresenskaja, ehkä alkuaan Aleksandra Kruglova tai Voskresenskaja, s. 28.4.1907 Smolenskin seudulla – k. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1992 datshallaan Peredelkinossa, Moskovan lähellä, oli eversti, turvallisuuspalvelun monialainen työntekijä, neuvostovakoilija ja kaiken lisäksi kirjailija ja käsikirjoittaja. Monien todistusten ja valokuvienkin mukaan hauskannäköinen nainen. Suoritti keskiasteen koulutuksen. Alkujaan virkailija rautateillä. Venäjän kansalaissota pyyhkäisi hänenkin kotiseutunsa ylitse ja näin hän sai ensi kosketuksen bolshevikkivaltaan. Näissä olosuhteissa hän löysi töitä konekirjoittajana Smolenskissa. Konttori, jossa hän työskenteli sattui olemaan turvallisuuselin Tsekan toimisto, jossa hän työskenteli vuoteen 1922 asti [kuohuvina aikoina nuoret kypsyvät ripeästi, Zoja täytti tuona vuonna vapun alla 15 ikävuottaan]. Tuolloin hän siirtyi työskentelemään varhaisnuorten parissa toimivaan siirtokuntaan, jonka keskeisiin tulostavoitteisiin kuului alueen nuorison poliittinen ohjaus.

Hänen kansainvälinen tiedustelu-uransa käsitti mm. seuraavia etappeja: Harbinin kaupunki Mantshuriassa Kiinassa 1930-1932 peiteroolinaan Sojuzneftin toimihenkilön tehtävät. Berliini ja Wien 1932-1933 sekä Helsinki 1935-1939, jolloin peiteroolina edellä mainittu Inturistin edustajuus. Kohtasi Boris Rybkinin Helsingissä 1935, he rakastuivat ja saivat luvan solmia avioliiton 1936. Tukholmassa 1940-1944 lähetystön tiedustelupäällikkönä, peiteroolinaan suurlähetystön sanomalehtiavustajan vakanssi. Vahvasti mukana jaetun Puolan tiedusteluverkoston luomisessa heti syyskuusta 1939 lähtien. Saksassa tapahtuvan tiedustelutoiminnan organisaattori koko II maailmansodan ajan sekä varapäällikkö 1950-luvun alussa. Erotettiin KGB:stä Berijan peittoamisen jälkeen ja lähetettiin Vorkutaan vankileirin varakomentajaksi vuosiksi 1954-1956. Kirjoitti eläkkeelle jäätyään useita lastenkirjoja. Leninin palkinto.

Veikko Huuska
Ikaalinen

MM
Viestit: 344
Liittynyt: 23.09.08 09:47

Re: Talvisodan todellinen takapiru – Zoja Rybkina

22.04.09 11:34

Jokunen vuosi sitten muistaakseni ainakin ErkkiTuomiojan blogissa oli maininta, että historioitsijoita askarruttanut "koodinimi Irina" on selvinnyt, mutta ei mainittu kuka se sitten oli ja miten Irina on Mannerheimiin liittyen merkityksellinen. Tässä kirjoituksessa sen sanotaan olleen Zoja Rybkina ja Erkki Hautamäki on kirjassaan Suomi myrskyn silmässä nimennyt Irinaksi kenraali Shaposnikovin.

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Talvisodan todellinen takapiru – Zoja Rybkina

22.04.09 20:46

Ad MM;
Koodinimi Irinan henkilö on jo melko pitkään ollut tiedossa. Hän oli siis rouva Jartseva eli Zoja Rybkina, jonka toimenkuvan merkittävyys esimerkiksi puolisoonsa Boris Jartsev/Rybkiniin nähden on viime aikoina selkiytynyt. Hän on osoittautunut todella keskeiseksi toimijaksi NKVD:n ulkomaanpalvelun koko kenttä huomioiden. Tulen lähiaikoina kirjoittamaan hänen taustaroolistaan hieman lisää.

Tiedustelupalvelun ammattilaisten tapaan Zoja Rybkinan toiminta on ollut vaikeasti selvitettävää, jo pelkästään senkin takia, että hän todellakin eri aikoina toimi peitenimien lisäksi monilla erilaisilla avoimesti käytetyillä nimillä, ja näitä nimiään vielä tilannekohtaisesti sopivasti miksaten. Kuvaavaa on, että esim. Ohto Mannisen erinomaisessa ”Kerttu Nuorteva – Neuvostokaunotar vakoilujohtajana”, Edita 2006, hän esiintyy parissa valokuvassa eri nimillä: ensin hänet mainitaan nimellä "Irina Kruglova" ja toisessa kuvatekstissä (henkilöesittelyssä) nimellä "Jartseva (aiemmin Kruglova) Aleksandra Nikolajevna". Hän oli tosiaankin Aleksanda Ivanovna Kruglova (ei siis Nikolajevna). Tosin en ole aivan varma oliko sekään hänen tyttönimensä: yhtään en yllättyisi, vaikka hän olisi varhaiskypsien naisten tapaan jo parikymppisenä avioitunut ensi kerran noin 1925-1929 ilmeisesti Kruglov nimisen (ammatti-)toverin kanssa. Tsekan palvelukseen hän nimittäin astui jo 14-vuotiaana Smolenskissa 1921. Tunnetun puolisonsa Boris Jartsev/Rybkinin hän tapasi (viimeistään) 1935 Helsingissä ja he saivat luvan avioitua 1936.

Lisäksi hämäävää on se, että 1939-1944 Rybkina liikkui suvereenisti Moskovan, Helsingin, Varsovan, Tukholman, Oslon, Kööpenhaminan, Berliinin, Wienin ja Baltian alueella, ja kaikkialla NKVD:n tiedustelun ja sabotaashin verkostojen keskiössä. Nimenomaan sitä taustaa vastaan on itse asiassa vaikea kuvitella, että Suomi ja sen valtiollinen johto olisi jäänyt NKVD:n tiedustelutoiminnan katveeseen. Ilmeisin kontaktoinnin kohde luonnollisesti oli marsalkka Mannerheim. Häntä saattoi lähestyä monenlaista peitetarinaa käyttäen. Olihan hänellä Venäjän ja Puolan vuosiensa ajalta todella mahtava henkilöverkosto. Sitä paitsi Venäjän sisällissodan valkoisten emigranttien ja Venäjälle jääneiden aristokraattien ym. taholta oltiin 1919-1950 häneen alinomaa yhteyksissä, siihen kontaktivuohon oli Rybkinan helppo soluttautua. Muuhun valtiojohtoon nähden Mannerheimilla oli ylittämätön valtti, venäjän kielen taito.

Myöhemmällä iällä Zoja Rybkina kirjoitti elokuvakäsikirjoituksia ohjaaja Mark Donskoille nimellä Zoja Voskresenskaja. Tuolla nimellä hän julkaisi eläkkeellä lastenkirjoja. Samoin kuin useampiakin muistelmia. Häneltä on Moskovassa 1991 julkaistu "Pod psevdonimom Irina" (Salanimellä Irina). Mm. Erkki Tuomioja on hyödyntänyt Esa Adrianin julkaisematonta käännöstä siitä. Toisten muistelmien nimi on "Teper ja mogu skazat pravdu" (Totuuden voi jo kertoa). Paha kyllä muistelmat monesti ovat huonomuististen kirjoittamia tai sitten tosiasioiden säännöstely pysyy yhä päällä, vaikka ajat olisivat kuinka muuttuneet, eihän sitä koskaan tiedä…

Veikko Huuska

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Talvisodan todellinen takapiru – Zoja Rybkina

09.05.09 15:06

Mannerheim ja Rybkina ja Radziwill
- jatkan vielä tarkentaen tätä teemaa -

Joulun aikaan 1939 Zoja Ivanovna Rybkina, NKVD:n ulkomaanpalvelun upseeri, määrättiin siirtymään Tukholmaan. Siellä hän otti ”tuvan haltuun”. Vanha ansioitunut diplomaatti Madam Kollontay hämmästeli uutta tilannetta, vaikka saattoi sen taustat aavistaakin. Kollontay yritti suoraan häätää Rybkinan takaisin Moskovaan. Kremlistä saapui chifferiviesti: ”ZIR suorittaa Kremlin määräämää tehtävää”.

Missä ja miten Rybkina oli jouluun 1939 mennessä meritoitunut moiselle tasolle. Olihan Tukholmasta heti eurooppalaisen sodan sytyttyä 1.9.1939 nopeasti kehkeytynyt entistä vahvempi suurvaltapolitiikan saladiplomatian ja voimankäyttöä kaihtamattoman konspiraation kenties johtava keskus koko maailmassa.

Vastaus löytyy suoraan Zoja Ivanovnan henkilöhistoriasta. Hän oli virallisen CV:nsä mukaan reservissä 1939-1940 ja sijoitettiin sitten analyytikoksi ulkomaantiedustelun 5. osaston 2. jaostoon (myöhemmin 1. jaostoon) 1940-1941. Mitä se käytännössä tarkoitti? Kaikkea muuta kuin vaihtopenkillä istumista. Ennen kaikkea kohdennettuja salaisia erikoistehtäviä.

Muun muassa sitä, että hän haastatteli ja otti NKVD:n leipiin Puolan johtavaan ylimystöön kuuluneen prinssi Januz Radziwillin. Radziwill oli aristokraattinen kosmopoliitti, puolalainen patriootti, globaalisti etabloitunut suurliikemies, poliitikko ja diplomaatti. Ja jonkin sortin playboy. Hän oli ainakin 1920-luvulta lähtien aktiivisesti osallistunut kansainväliseen tiedusteluun ja vakoiluun, eritoten Saksaan suuntautuneeseen. Hänen motiivinsa olivat harvinaisen moniulotteiset: oma henkilökohtainen rooli ja etu, suvun ja dynastian sekä yläluokkaisen maanomistaja- ja kartanonomistajaluokan intressit, monialaisen suurteollisuuden tarpeet ja liikekonsortioiden edut. Puola, vapaa maailma, kosmopoliittinen veljestö. Ainakin näitä hän katsoi ajavansa, monesti puolalaisittain täydellä yltiöpäisyydellä, ylpeydellä ja ylevämielisyydellä. Jo syntymässään saamansa aseman vuoksi hän oli ainakin koko miehuutensa ajan ollut Venäjän ohranan ja sen seuraajaorganisaatioiden, Puolan eri valvontaelimien, Saksan, ja liiketoimiensakin vuoksi myös ainakin Ranskan, Englannin ja Yhdysvaltain turvallisuuspalveluiden seurannan ja valvonnan kohteena. Mitä ilmeisimmin hän oli myös Ruotsin valvovan silmän alla. Kohde, joskus kumppani, joskus konna.

Puolan jaon tapahtuessa syyskuussa 1939 Radziwill oli Itä-Preussissa vankilassa, saksalaisten aikanaan vangitsemana ja luovuttamana. Neuvostoliitto poimi hänet sieltä oitis ja vei Lubjankaan käsiteltäväksi. Tässä prosessissa Rybkina oli mukana. Temppu ei sinänsä suuria vaatinut, Radziwillillä oli pelkästään omaisuusmassoissa ja liiketoimintaverkostoissa niin paljon varjeltavaa, ettei hänelle business-näkökulmasta jäänyt muita vaihtoehtoja kuin sopeutua 17.9.1939 jälkeen vallitseviin voimasuhteisiin. Mutta ne kytkennät, joita tämä yhteistoimintalinkki avasi, olivat kaiketikin merkittäviä ja pitkäkestoisia.

Marsalkka Mannerheimin heikoimmin tutkittu vaihe on hänen elämänsä ja toimintansa Puolassa vuosina 1909-1914, eritoten suhteet ja yhteistyö puolalaisen aristokratian keskuudessa. Syitä ovat epäilemättä tutkimusmotiivin puute ja epäämättömät ongelmat lähteistöjen kanssa. Venäjän miehitysarmeijan upseeriksi hän sulautui poikkeuksellisen antaumuksellisesti ja menestyksellisesti Puolan tuolloisen korkeimman jetsetin elämänpiiriin. Hän tutustui keskeisiin aristokraattisukuihin, seurusteli niihin kuuluvien naisten kanssa ja solmi kestäviä kontakteja ja verkostoja. Niiden ala ulottui tanssiaisista fasaaninmetsästykseen, hevossiittoloihin ja kansainvälisen suurteollisuuden ja raaka-ainekaupan kysymyksiin. Samalla hän väistämättä sai pietarilaista näkökulmaa monipuolisemman kosketuksen myöskin niihin kytköksiin, joita mainituilla aloilla toimivilla oli myöskin valtiollisiin kysymyksiin. Mannerheim –kotisivuilla todetaan:

”Puolalaiset oli 1800-luvun kapinoissa kukistettu verisesti, ja Venäjän armeijan upseerin asema ei ollut ristiriidaton. Suomalaisena hänen asemansa oli ehkä helpompi kuin kollegojensa, ja hän saattoi kertoa erään sukulaisensa eläneen Puolassa. Hän ystävystyi puolalaisten seurapiirien kanssa, mm. Zamoyskien, Potockien, Krasinskien ja Radziwillien.”

Tsaarin ohranalla, eritoten sillä, on täytynyt olla huomattavan turpeaksi paisunut kansio rykmentin- ja myöhemmin divisioonankomentaja Mannerheimin edesottamuksista miehitetyssä Puolassa vuosina 1909-1914. Sen kun joku tutkija pääsisi pian kääntämään. NKVD:n ulkomaanosasto oli luullakseni harjoittanut tutkistelua sen paketin äärellä jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Niinpä Zoja Ivanovna Rybkina välittömästi prinssi Radziwillin syyskuun lopulla, viimeistään alkupuolella lokakuuta 1939 tapahtuneen värväyksen jälkeen palasi Helsinkiin mukanaan käsky hankkiutua paroni Mannerheimin, tuon Kaivopuiston suuren yksinäisen, kanssa kontaktiin. Itse asiassa oletan, että jo huhtikuussa 1938 kun herra Rybkin lähestyi suomalaisia tunnetulla tavallaan, rouva Rybkina hakeutui saman aikaisesti marsalkka Mannerheimin pakeille. Tämän menneisyys, kaikkine yleisesti tunnettuine vaiheineen oli venäläisten tiedossa, ja jo 1918 ja 1919 vuosista lähtien valkoisten venäläisten kenraalien ja ylimysten ja emigranttien kontaktit myös Mannerheimiin olivat paitsi moninaiset ja taatusti solutetut. Eivätkä ne maailmansotien välillä, eivätkä toisen maailmansodan aikana tai sen jälkeen, tyrehtyneet eivätkä lakanneet. Niinpä NKVD pystyi huomattavan kattavan tiedustelutiedon pohjalta hahmottelemaan Mannerheim-kontakteja varten kulloinkin tarpeellisen kehikon. Puolan kohtalo oli kaikkien nähtävissä syyskuussa 1939. Moskovan Jartsev-hankkeena masinoima Leningradin turvallisuusohjelma Suomen suuntaan oli saanut havaintokappaleen, jota Radziwill-kaksoisagenttiudenkin merkeissä serveerattiin vanhalle marsalkalle, jonka puheenvuoroja ja toimintaa kevään 1938 jälkeen kaikkiaan, ja syksyn 1939 aikana erityisesti tuleekin tarkastella tästä ”puolalaisen gambiitin” näkökulmasta.

Viehätyn ajatuksesta, miten, missä ja milloin, ZIR ja CGEM tapasivat, mitä tarjottiin ja mitä puhuttiin. Intouristin Helsingin toimiston matkapäällikkönä Zoja Ivanovna epäilemättä tarjosi edullista ja ylellistä kylpylälomaa Shotsissa ratsuväenmiehen vaivoja potevalle vanhenevalle kavaljeerille. Tarjosihan Zhdanovkin Marskille lomakohteeksi Mustanmeren rantakylpylöitä kahden sodan jälkeen vuonna 1945.

Marsalkka ei tietenkään puhunut mitään sopimatonta, mutta pelkästään jo se, mitä hänen yleisesti Helsingissä tiedettiin ajattelevan ja sanovan Leningradin turvallisuuskysymyksestä ja sen johdannaisista, löysi varmasti Zojan raporteissa ihan tehokkaan muotoilun. Ulkomaantiedustelun päällikön Pavel Sudoplatovin mukaan NKVD:n ulkomaanosasto voimakkaasti yliarvioi syksyllä 1939 Januz Radziwillin arvon tiedustelupalvelulle. Ei olisi ihme, vaikka sama yliarviointi olisi ulottunut myöskin marsalkka Mannerheimiin. Hänen vaikutusvaltansa syksyn 1939 Talvisotaa edeltäneisiin keskusteluihin ja neuvotteluihin nähden mitä ilmeisemmin yliarvioitiin sekä Lubjankassa että Kremlissä. Uskoiko Stalin loppuun asti, että marsalkka Mannerheimin näkemys riittäisi Suomen taipumiseen saneluehtoihin.

Nyt joku sanoo, ettei Moskovasta löydy Z. I. Rybkinan raportteja 4.1938 – 12.1939, joista olisi luettavissa vahvistus ylläolevalle. Minä sanon: Pitää kaivaa, pitää kaivaa..

PS.: Gambiitti on shakkiavaus, jossa toinen puoli uhraa materiaalia (yleensä sotilaan) saavuttaakseen muuta etua, kuten asemallista tai kehitysetua. Aidoksi gambiitiksi kutsutaan gambiittia, jossa uhrannut osapuoli ei saa heti materiaaliaan takaisin. Valegambiitissa nappuloita uhrataankin vain näennäisesti. Sanaa gambiitti käytetään vain avauksessa tehdyistä uhrauksista. Vastagambiitissa pelaaja ei hyväksy toisen tarjoamaa gambiittia, vaan vastaa siihen omalla uhrauksellaan. Lähde: Wikipedia.

Veikko Huuska

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Re: Talvisodan todellinen takapiru – Zoja Rybkina

10.05.09 09:22

[quote="Veikko Huuska"]

Seuraa kohtaus, jota kukaan ei ole ennen kirjoittanut:
”Perinteistä venäläistä naiskauneutta edustava” Zoja Rybkina ja Suomen marsalkka, entinen tsaarinupseeri ja venäläisen ratsuväen herrasmies C.G.E. Mannerheim tapaavat jossakin salaisessa paikassa Helsingissä pimenevänä syysiltana vuonna 1939.

Uskon, että Jari Tervo loihtisi tästä upean kohtauksen. Paitsi, että tämä tarina on tosi.
Zoja Harbinin kaupunki Mantshuriassa Kiinassa 1930-1932 peiteroolinaan Sojuzneftin toimihenkilön tehtävät. Berliini ja Wien 1932-1933 sekä Helsinki 1935-1939, jolloin peiteroolina edellä mainittu Inturistin edustajuus.
----------------------------------------------------------
Wikin mukaan
http://en.wikipedia.org/wiki/Janusz_Fra ... _Radziwill
Janusz Radziwill vangittiin NL:n miehittäessä itä-Puolan Stalin-Hitler -sop. jälkeen 1939 ja Janusz sai Moskovassa NKVD:n Ljubjankassa ilmeisesti "tarjouksen josta ei voinut kieltäytyä" ja vaimo Anna Lubomirska katosi Gulag-leireille.
N. 30 000 puolalaista upseeria, poliitikkoa, virkamiestä jne. koottiin Smolenskin lähelle ja Janusz Radziwill´kin olisi mitä ilmeisimmin ammuttu Katynissa, ellei olisi suostunut NKVD:n käskyläiseksi.
Zoja Rybkina olisi siis päässyt Mannerheimin puheille J.Radziwill`n "suosituskirjeen" perusteella myöhäissyksynä 1939 ?
Jos tarina tapaamisesta on tosi, mihin lähdetietoihin se perustuu ?
----
Mannerheim oli Varsovassa 1909 - 1914 Ulaanirykmentin komentajana, ylennys kenr.maj. 1911. Mannerheimin seurapiireihin Varsovassa kirjoitetaan kuuluneen mm.
Radziwill`t ja Ruhtinas Lubomirski, jonka vaimon Marie Lubomirska´n kanssa
Mannerheimillä kirjoitetaan olleen yhteisen lapsenkin.
Mannerheim kävi Varsovassa 12/ 1919 katsomassa saksalaismiehityksen aikana tuhottua taloaan, tavaten luultavasti ystäviäänkin - Lubomirskan kanssa Mannerheim oli myöhemmin pitkään kirjeenvaihdossa.
----
Talvisodan rauhantarjouksessa Stalin olisi oletettavasti löytänyt sananviejän, ehkä Zoja Rybkina tai Aleksandra Kollontai - mutta välittäjänä ei olisi tarvittu yya-aikana
"rauhantekijäksikin" sanottua Hella Wuolijokea ?
Hella Wuolijoki oli mm. ainoan ennen 1939- 1944 sotaa Suomessa olleen Neuvostoliittolaisen yrityksen - Nafta Oy:n ( Sojusneft ) - johtokunnassa 1929 yhdessä NL:n
kaupallisen edustajan S.Ersenkjan kanssa.
Tai miksei Hella Wuolijoki olisi voinut olla Zoja Rybkinan tilalla Stalinin viestinviejänä ?
-------------------
Aiemmin mainittiin Zoja Rybkinalla mahdollisesti olleen oma osuutensa Raoul Wallenbergin kohtaloon.
Mannerheimin elämän viimeinen nainen oli myöskin Wallenberg, kreivitär "Calle"
Gertrud Arco-Valley Sveitsin Val-Montissa. Aladár Paasosen tyttären Ainon kirjasta
The Other side of Silence saa sen käsityksen, että kreivitär "Calle" auttoi taloudellisestikin Mannerheimiä ja mahdollisti kenties myös Mannerheimin muistelmien kirjoituksen.
Aatelissukujen sukulaisuussuhteet ja -kohtalot kietoutuivat toisiinsa.
Kollontay oli tsaarin kenraalin aatelinen tytär, mutta onko Zoja "Rybkinan" syntyperästä tietoja ?
Monet Venäjän bolshevikit olivat Leninin tavoin perinnöllisiä aatelisia, Lenin esim.
sekä isän että äidin puolelta.

Veikko Palvo

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Viitta ja tikari- kertomukset vakoilijoista

11.05.09 09:54

Ciccio kirjoitti:
Veikko Huuska kirjoitti:
Seuraa kohtaus, jota kukaan ei ole ennen kirjoittanut:
”Perinteistä venäläistä naiskauneutta edustava” Zoja Rybkina ja Suomen marsalkka, entinen tsaarinupseeri ja venäläisen ratsuväen herrasmies C.G.E. Mannerheim tapaavat jossakin salaisessa paikassa Helsingissä pimenevänä syysiltana vuonna 1939.

Uskon, että Jari Tervo loihtisi tästä upean kohtauksen. Paitsi, että tämä tarina on tosi.
----------------------------------------------------------
Zoja Rybkinan toiminta H:gissä ja Tukholmassa näyttäisi liittyvän mm. Antony Beevorin, englantilaisen historioitsijan kirjoihin - tunnetuin lienee
The fall of Berlin 1945, jota on Venäjällä arvosteltu neuvostosotilaiden vastaiseksi.
A.Beever itse vastaa arvosteluun, ettei hän katso saksalaisten Berliinissä 1945 olleen syyttömiä uhreja juutalaisten ja muidenkin tavoin, sillä saksalaiset siviilit, naisetkin, äänestivät Hitlerin valtaan.
http://www.folkbladet.se/nyheter/artike ... ID=2827762
Zarah Leander, nkvd:n peitenimi "Rose- Marie" , saksalaissyntyinen Bundle =
Olga Tshehov - kaksoisagenttejako - ja Zoja Rybkina Tukholmassa.
---
NKVD:n Zoja Rybkinan kirjoitetaan perustaneen Norjaan 1936 Ernst Wollweberin
-Stasin päällikkönä 1953 - 1957 - ryhmän, joka olisi jonkin kertomuksen mukaan suorittanut Talvisodan aikana Suomessa sabotaasitekoja.
Herbert E.K.Frahm pakeni Saksasta 1933 Norjaan alkaen käyttää Willy Brandt- nimeä,
1940 Willy pakeni Tukholmaan.
Liittokansleri Willy Brandt joutui 1974 eroamaan sihteerinsä Gynther Guillaumen paljastuttua Stasin vakoojaksi.
Alkuperäisaiheeseen palaten: Mistä NKVD:n Zoja Rybkina ja Mannerheim olisivat
syksyllä 1939 Helsingissä keskustelleet, jos ovat tavanneet ?

Veikko Palvo

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Talvisodan todellinen takapiru – Zoja Rybkina

11.05.09 21:11

Kiitoksia oikein paljon kiinnostavista näkökohdista.
Ruhtinas Janusz Radziwillin puolison Anna Lubomirska oli sukua Marie Lubomirskan, Mannerheimin rakastetun, puolisoon ruhtinas, pormestari Lubomirskiin, ilmeisesti serkuksia. Radziwillien sukuun on naitu mm. Jacqueline Bouvier-Kennedy-Onassiksen sisar Lee Radziwill.
Ensikäden tietoja Zoja Rybkinan ja Mannerheimin tapaamisista voisi löytyä Stalinin papereista, ZIR raportoi suoraan hänelle. Mannerheimin kirjeistä ja yhteydenpidostaan Marie Lubomirskaan vuosilta 1938-1940, mutta L. kaiketikin pyynnöstä poltti kaiken tuolta ajalta paperille pannun.
Hella Wuolijoen rooli on alati arvoituksellinen, mutta ei hän nyt sentään Stalinin henkilökohtaisena lähettinä toiminut, ei siten kuin NKVD:n koulima Rybkina, joka saamani käsityksen mukaan oli ruhtinassukua, varhaiskypsä, mutta myös vankan henkisen kotitaustan omaava. Rybkina toimi tosiaan norjalaisten tutkimusten mukaan tiukasti sikäläisen vastarintaverkoston ja sabotaasitoiminnan johtajana, siellä on ilmestynyt paljolti paikallishistoriallisina tutkimuksina aiheeseen liittyviä selvityksiä, mutta aihekokonaisuus on osa suurvaltapolitiikkaa. Raoul Wallenberg, Wallenbergin suku, sikäläinen pankkimaailma ja Ruotsin valtiojohto ovat eräänlainen kankiakseli, jonka kautta moni tähänkin aiheeseen liittyvä seikka näyttää kiertyvän. Ruotsalaisella teollisuudella ja pankeilla oli iso rooli Leninin ja bolshevikkien rahoittajana ainakin vuodesta 1914 lähtien varsin pitkälle eteenpäin.
Alkuperäisaiheesta: kontakti luotiin Jartsevin hankkeen paripuoliskona, sotilaslinjana, syksyllä 1939 oli tarkoitus vaikuttaa ehdotettujen alueluovutusten läpimenoon. Suunnitelmien lähdöt ovat useinkin simppeleitä, matkan varrella tulee usein inspiraatioita ja muuta kehitelmää. Teesini onkin: miksi ulkomaantiedustelu olisi jättänyt näin ilmeisen, hyvin hyvin henkilökohtaisen kontaktipinnan käyttämättä.
Veikko Huuska

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”