Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

18.05.09 08:48

nylander kirjoitti:
Otetaanpa tähän loppuun vielä tri Jukka Tarkan näkemys suunnilleen samoista asioista hänen Helsingin Sanomissa 17.5.2009 julkaistussa kirja-arviossaan ("Faktillisesti tämä tarkoittaa antautumista." Jatkosodan hallitusten iltakoulujen pöytäkirjat. Toim. Kauko Rumpunen ja Ohto Manninen. Edita 2009.):
Jälkikäteen [korostus tässä] sommiteltu propaganda Suomen sodanaikaisten hallitusherrojen kiilusilmäisestä natsihenkisyydestä joutuu ansaitsemaansa häpeään. He olivat sydänjuuriaan myöten parlamentaarisen vallan käyttäjiä.


"Totuus on ajan tytär."
-------------------------------------
Tri Jukka Tarkka: "sotasyyllisoikeudenkäynti oli poliittinen sotakorvaus"
---
Yhdistyneet Kansakunnat olivat neuvotelleet Saksan ja Puolan rajoista jo Teheranissa 1943 ja Jaltalla Helmikuussa 1945. F.D.Roosevelt kuoli ja Potsdamin
konferenssissa (Truman-Stalin-Churchill) 7/8 vaihteessa 1945 Saksan rajat käsiteltiin uudelleen ja Puolan valtion alue siirtyi (pakolaishallitusta kuulematta) länteen päin.
Potsdamissa keskusteltiin jälleen natsisotarikollisten syytteeseen asettamisesta.
---
Oikeusministeri Urho Kekkonen puhui Eduskunnassa 6/9 1945
https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10 ... sequence=1
Lontoon 8/8-45sopimuksen war crimes ja war criminal- käsitteiden eroista.
Moskovan välirauhansopimuksen 19/9-44
13. artiklan mukaisen sotarikollislistan NL:n valvontakomissio luovutti Suomelle
19/10 1944. Valvontakomission listalla Lokakuussa 1944 ei ollut Suomen poliittista sodanaikaista johtoa.
Sotasyyllisoikeudenkäynti oli "poliittinen sotakorvaus" selvästikin."

Veikko Palvo

MM
Viestit: 344
Liittynyt: 23.09.08 09:47

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

19.05.09 10:41

Syytteistä tärkein taisi olla rikos rauhaa kohtaan, joka jakaantui vielä kahtia; sotaan johtaminen ja toisena rauhan teon estäminen tai viivyttäminen. Näin maallikon kielenkäytöllä. Olen lukenut, että tuo jälkimmäinen syytten osa kuohutti kansaa kovasti, koska se ei tiennyt mitään NL:n alkuunpanemista ja liittoutuneiden kannattamista rauhanaloitteista sodan alkupuolella. Aika vähän tästä syytteen osasta on kirjoitettu missään, ei edes sotasyyllisyysoikeudenkäyntikirjallisuudessa.

Heikki Jansson
Viestit: 662
Liittynyt: 14.04.06 12:55
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

19.05.09 18:42

MM kirjoitti:Syytteistä tärkein taisi olla rikos rauhaa kohtaan, joka jakaantui vielä kahtia; sotaan johtaminen ja toisena rauhan teon estäminen tai viivyttäminen.
Niinpä. Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäyni olikin puhtaimillaan näytösoikeudenkäynti, koska täällä ei käsitelty rikoksia inhimillisyyttä vastaan, pelkästään rikoksia rauhaa vastaan. On muuten huomattava, että oikeudenkäynti oli rajattu, kuten muutkin akselivaltioiden johtajia koskevat oikeudenkäynnit, nimenomaan jatkosotaan. Suomessa se oli senkin lisäksi rajattu virkamiehiin, joten talouden päättäjiä tai muitakaan siviilihenkilöitä ei voitu asettaa syytteeseen.

Kun silloinen oikeusministeri Urho Kekkonen syksyllä 1945 puhui eduskunnan lähetekeskustelussa kun hallituksen esitys laiksi sotasyyllisten rankaisemista oli lähdössä käsittelyyn suuren valiokuntaan perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen, tämä puuttui lakiesityksen kriittisimpään kohtaan, kysymykseen siitä, miten oli tulkittava Neuvostoliitton ja Englannin toisaalta ja Suomen, toisaalta, välisen Moskovan välirauhasopimuksen 13 artiklaa. Tässä artiklassa todettiin lyhyesti, pelkästään että:

Suomi sitoutuu yhteistoimintaan Liittoutuneiden Valtojen kanssa sotarikoksista syytettävien henkilöiden pidättämiseksi ja tuomitsemiseksi.

Tuolloin oli jo pitkään Suomessa vallinut epävarmuus siitä, mitä tarkoitettiin ”sotarikoksista syytettävillä”. Oliko kysymyksessä perinteisiin sotarikoksiin, siis sodan tapoja koskevien säännösten rikkoneiden saattaminen edesvastuuseen vai tarkoitettiinko tällä myös poliittisten päättäjien rankaisemista. Tällä kysymyksellä oli kansainvälinen taustansa.

Jo 1943 oli Moskovan konferenssisa sovittu Moskovan julistuksesta eli sodan aikaisten väärinkäytösten rankaisemisesta Kysymystä oli sen jälkeen sivuttu kolmen suuren välisissä neuvotteluissa. Yksimielisyys oli vallinnut siitä, ettei tyydyttäisi pelkästään sodan päättymisen yhteydessä tavanomaisiin rauhanehtoihin, vaan että myös johtavat saksalaiset poliitikot ja maan muu johto oli saatettava edesvastuuseen. Varsinkin viimeksi mainittujen kohtalo puhutti: Englanti ja Neuvostoliitto olivat aluksi taipuvaisia joidenkin saksalaisten summittaiseen teloittamiseen mutta Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Roosevelt ajoi läpi kantansa, että järjestettäisiin suurisuuntainen oikeudenkäynti jollaiseksi sitten muodostui Nürnbergin tribunaali. Siinä piti näyttävästi osoittaa, millaisia ihmisiä natsit olivat olleet, jotteivät nämä milloinkaan nousisi marttyyrien asemaan. Churchill antoi lopulta myös hänkin lopulta periksi.

Tällä mallilla asia oli kun kirjoitettiin vuotta 1944-45. Tällöin kokoontuivat voittajavaltioiden edustajat Lontooseen laatimaan tarkemmat ja yksityiskohtaisemmat suunnitelmat ja tämä komitea sai valmiiksi työnsä niin että Lontoon chartteri, joka oli Nürnbergin tribunaalin perustamisasiakirja, voitiin allekirjoittaa elokuun 8. päivänä 1945. Siinä päädyttiin siihen, että Nürnberg-tribunaalin käsiteltävät asiat jaoteltiin neljään (oikeastaan kolmeen) ryhmään joista yksi oli perinteinen – siinä käsiteltiin sodan tapoja koskevat yksittäiset ylilyönnit (sodan tapoja koskevien sääntöjen rikkominen) ja kaksi muuta olivat toisaalta rikokset ihmisyyttä vastaan (joka käsitti lähinnä keskitysleirit ja muun juutalaisten, homoseksuaalien, romaaneihin ja kehitysvammaisiin kohdistetun joukkotuhonnan ja terrorin), ja kolmanneksi se, mikä nyt on mielenkiinnon kohteena, rikokset rauhaa vastaan. Tämän nimikkeen alle koottiin hyökkäyssodan aloittaminen, mutta myös sen valmistelu, suunnittelu ja yllytys tähän. Nimikkeiden sanamuoto oli varsin väljä ja tätä kautta saatiin poliitikot ja sotilasjohdot vastuuseen natsien teoista.

Nürnbergin tribunaali oli varmaan maailmanhistorian siihen saakka merkittävin propagandatempaus. Kun tuomioistuinmenettelylle on ominaista, että siinä riippumattomat tuomarit soveltavat yleistä, kaikkia yhtäläisesti koskevaa lakia yksittäistapaukseen, niin Nürnbergin tribunaalissa sovelsivat voittajavaltioiden asettamat tuomarit yksittäistapauksia varten kirjoitettua ”lakia” ennalta määriteltyihin tapauksiin. Tämä tosiseikka jäi kuitenkin osittain hämärän peittoon, koska Nürnbergissä tuomittiin myös akselivaltojen puolesta toimineita rikoksista inhimillisyyttä vastaan. Rooseveltin asettama kunnianhimoinen tavoite saavutettiin eikä natseilla ole ollut muuta kuin marginaalista kannatusta toisen maailmansodan jälkeen.

Kun Lontoossa oli päädytty tällaiseen ratkaisuun arvioi oikeusministeri Urho Kekkonen että enempi vastaanharaaminen oli turhaa, jopa vaarallista. Suomessakin oli järjestettävä asia koska se oli järjestetty Lontoossa. Jonkin aikaa tämän jälkeen tähän käsitykseen yhtyi myös presidentti Paasikivi. Näiden mielestä oli pyrittävä siihen, että syytettyjen määrä jäisi vähäiseksi ja rangaistukset lieviksi. Näiden kannanottoa siivitti ilmeisesti myös se, että Lontoon charterin mukaan oikeuspaikka olisi suomalaisten osalta ollut Neuvostoliitto, todennäköisesti Moskova. Sekä Paasikivi että Kekkonen saattoivat kuvitella joutuvansa allekirjoittamaan syytettyjä koskevia luovutusmääräyksiä, jolloin luovutus Neuvostoliittoon olisi ollut sangen lähellä luovuttamista teloitettavaksi. Oli parempi, näin kuvittelisin että nämä ajattelivat, että sotasyylliset pysyisivät Suomessa toimivan kuitenkin jossain määrin kontrolloitavissa olevan tuomioistuimen tuomiovallassa. Tämä tavoitte näyttäisikin ainakin osittain toteutuneen: kukaan sotilasjohdosta ei joutunut syytteeseen ja tuomiot olivat - ankaroittamisen jälkeenkin - kansainvälisen mittapuun mukaan varsin lievät.

Tämä oli taustana kun hallitus antoi eduskunnalle esityksensä sotasyyllisyyslaiksi. Perustuslakivaliokunta oli juuri käsitellyt hallituksen esityksen, ja käsittelynsä aikana pyytänyt korkeimmalta oikeudelta tämän lausuntoa lakiesityksestä. Korkeimman oikeuden lausunnossa oli sitten päädytty sellaiseen tulkintaan, ettei välirauhansopimuksen ylläsiteerattu 13 artikla koskenutkaan rikoksia rauhaa vastaan vaan pelkästään sotarikoksia ahtaassa merkityksessä (eli perinteisiä sotarikoksia, muttei rikoksia rauhaa vastaan).

Tämä korkeimman oikeuden käsitys oli mitä merkillisin erityisesti koska korkein oikeus perusteli sitä usein mainitun Lontoon charterin sanamuodolla. Korkein oikeus otti oikeudekseen tulkita neljän voittajavaltion välistä sopimuksta toisin kuin nämä itse sitä tulkitsivat ja sen jälkeen tulkita välirauhansopimusta toisin kuin voittajavaltiot tuolloin yksimielisen linjauksensa mukaan tulkitsivat. Korkeimman oikeuden merkillisyydet eivät kuitenkaan ole oleellisia: ne muodostavat vain yhden haaran sotasyyllisyyskysymyksen sotkussa.

Tätä taustaa vastaan on nähtävä nuoren oikeusministeri Urho Kekkosen puhe. Tämä totesi sattuvasti puheessaan: ”On hyvin kyseenalaista, oliko lainkaan tarpeen, että korkein oikeus siltä hallituksen esityksen johdosta pyydetyssä lausunnossa kävi esittämään mielipidettään Lontoossa neljän suurvallan edustajain välillä tehdyn sopimuksen tulkinnasta, sillä tuo sopimus, niin on pelättävissä, ei ole korkeimman oikeuden tulkittavissa.” Niin kuin ei ollut eikä tullutkaan.

Korkeimman oikeuden ja oikeusministerin välinen erimielisyys koski sinällään varsin yksinkertaista kysymystä, sitä, oliko Suomi ottanut saattakseen tuomittaviksi sekä perinteisistä sotarikoksista, siis rikoksista sodankäynnin lakeja ja tapoja vastaan mutta myös ja ennen kaikkea poliittisista sotarikoksista, siis sotaan johtamista ja rauhan estämistä koskevista teoista. Kysymys siitä, mitä välirauhansopimuksen 13 artiklassa ”tarkoitettiin” oli kaiketi tarkoitukseton: sanalla ei ollut merkityssisältöä yli sen, mikä sanalla ”sotarikos” on eikä tälle käsitteelle ollut saatavissa selvennystä tai tarkennusta, kaikkein vähiten toisen välirauhan osapuolen (Englannin ja Neuvostoliiton) sopimuksesta kahden muun voittajavaltion kanssa vuotta myöhemmin muualla tekemän sopimuksen ristiriitaisista sanamuodoista. Voittajavaltiot olivat mitä selvimmin Lontoon chartterissa ilmaisseet kantansa ja sen mukaan oli Suomessakin suu pantava. Tiesimme, mikä oli voittajavaltioiden kanta: suomalaisten oli tehtävä tästä johtopäätökset.

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä otettiin sitten kantaa siihen, olivatko syytetyt toimillaan ”ratkaisevalla tavalla myötävaikuttaneet Suomen joutumiseen sotaan” Neuvostoliiton ja Englannin kanssa. Kukaan ei ole juuri asettanut kyseenalaiseksi, etteivätkö tuomitut olisi olleet syypäitä siihen mistä heille oli vaadittu rangaistusta: syytetyt olivat nimen omaan "ratkaisevalla tavalla myötävaikuttaneet Suomen joutumiseen sotaan". Eikä siitä edes ole ollut kysymys. Sen sijaan on kyllä katsottu, että se ei ollut rikollista tai moraalitonta, mutta se ei kuulunut tuomioistuimelle, eikä tuomioistuin ei voinut hylätä syytteitä sellaisella perusteella.

Jos siis tri Jukka Tarkka ja tämän myötäpuolet haluavat vaatia jotakuta tilille tästä niin suunnatkoon arvostelunsa eduskuntaan. Vastaan tulee silloin heidän silmilleen sosiaalidemokraatti Väinö Voionmaan parahdus: "Tähän ovat herrat meidät ajaneet. Kourallinen miehiä on ottanut vastuulleen kaiken tämän".

Mutta eihän tri Tarkka niin monimutkaisesti ajattele. Tämä oikaisten mutkat ajattelee, että tuomioistuimen päätös oli vääryys, eikä kysy kuka on vastuussa päätöksestä, siis yksiselitteisesti eduskunta, vaan tyytyy mollaamaan sotasyyllisyystuomioistuinta eduskunnan päätöksen noudattamisesta. Sijaiskärsijöitä eivät olleet tuomitut vaan syytettyjen aikaansaaman sodan uhrit: kaatuneet, invalidisoituneet, haavoittuneet, kotinsa menettäneet. Jokainen harkitkoon, oliko se välttämätöntä ja vääjäämätöntä? Eikö minkäänlaista muuta mahdollisuutta ollut? Suomella näyttäisi ainakin olleen ainakin vielä kevättalvella 1941 hyvät mahdollisuudet pysyä kokonaan sodan ulkopuolella, mutta Suomen poliittisella johdolla eikä erityisesti sotakabinetilla ollut tahtoa siihen, päinvastoin.

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Poliittiset sotakorvaukset

20.05.09 01:29

Potsdamin 17/7 - 2/8 1945 ja Lontoon 8/8 -45 päätöksissä Yhdistyneitä Kansakuntia vastaan toimineet todettiin syyllisiksi ja laadittiin ensimmäiset takautuvat lait
syyllisistä.
Itävalta ja Saksa näyttävät olleen The Avalon Project- tietojen mukaan oma lukunsa,
Saksan osalta hyvin tarkasti: poliittiset perusteet, Saksan talous, Königsberg/ Kaliningrad, rajat jne.
Maat joiden kanssa oli tehtävä rauhansopimukset: Italia, Romania, Bulgaria, Unkari ja Suomi ja näissä maissahan oli kussakin liittoutuneiden maiden valvontakomissiot.
Italian todettiin antautuneen. ( USA:n miehittämä )
Romania, Bulgaria, Unkari olivat punaArmeijan miehittämiä.
Suomi ei ollut vallattu, eikä miehitetty.
--------
Sotaan syyllisiksi Yhdistyneet Kansakunnat totesivat niitä vastaan toimineet, eikä kyse ollut juridinen, eikä sotasyyllisyys ollut ajallisesti rajoitettu.
Stalinin - Hitlerin sopimus kesästä 1939 - kesään 1941 tietystikin jätettiin mainitsematta, näyttäisihän ensimmäisen maailmansodan keskus- ja ympärysvallat-asetelma jo Puolan jaossa 1939 olleen liittoutuneitten, Yhdistyneiden Kansakuntien johtajien mielessä ?
Nyrnbergissä saksalaisten osalta kyseessä näyttäisi olleen lähinnä tuomioiden ankaruusaste. Churchillin kirjoitetaan jo aiemmin esittäneen Stalinille 50 teloitettavaa, mutta ehdotus ei näyttäisi saaneen Stalininkaan taholta hyväksymistä ?
-------
Välttämätötä ja vääjäämätöntäkö ? Eikö tuossa sivuuteta historian peruslähtökohta,
mitä tapahtui ja mikä siihen johti ja mitkä olivat tapahtuman seuraukset ?
Harkitsematta myöhemmin sitä miten olisi tullut tapahtua.
UKK:n toteamus neljän suurvallan päätösten Suomessa tulkitsemisen hyödyttömyydestä
on ollut ilmeisen oikeaan osunut.
Sotasyyllisyysoikeudenkäynti Suomessa oli poliittinen sotakorvaus.

Veikko Palvo

MM
Viestit: 344
Liittynyt: 23.09.08 09:47

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

20.05.09 11:23

Eikö tämä ole, Heikki Jansson, aika paljon sanottu:"Suomella näyttäisi olleen ainakin vielä kevättalvella 1941 hyvät mahdollisuudet pysyä kokonaan sodan ulkopuolella"?

Heikki Jansson
Viestit: 662
Liittynyt: 14.04.06 12:55
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

20.05.09 17:12

MM kirjoitti:Eikö tämä ole, Heikki Jansson, aika paljon sanottu:"Suomella näyttäisi olleen ainakin vielä kevättalvella 1941 hyvät mahdollisuudet pysyä kokonaan sodan ulkopuolella"?
En tiedä, mistä lähtökohdista käsin kysymys on esitetty: onko siinä pidetty silmällä Suomen ja natsi-Saksan kahdenvälisten suhteiden kehitystä ja oletettu, että Suomi olisi jo tuolloin kihlautunut niin syvästi Saksan kanssa, että jääminen saapumatta vihille 22.6.41 olisi käsitetty siellä törkeäksi Saksan kunnian loukkaukseksi joka aiheuttaisi Suomen miehityksen vai miten ajatus kulkee.

Jo aiemmista sitaateista ilmenee professori Mauno Jokipiin käsitys tilanteesta kesäkuun alussa:
Olisiko Saksa hyökännyt puolueettoman Suomenkin kimpuun, jos sotilaallista yhteistyöstä olisi – Suomen eduskunnan laajalti vastustavaan mielipiteeseen tukeutuen – kesäkuun alussa 1941 kieltäydytty? Sitä emme voi tietää, varsinkaan koska asiasta ei tähän suuntaan edes keskusteltu. Mutta tuntuu oudolta, jos Saksa olisi suuren idän taistelunsa alkaessa halunnut vielä yhden tehokkaan vihollisen perifeerisellä suunnalla, jonne lähetetyillä joukoilla Halderin mielestä olisi ollut tehokkaampaa käyttöä päärintamalla. Kupari- ja nikkelietunsahan Saksa olisi kauppayhteyksiensä kautta saanut helpommin täytetyksi nimenomaan ystävällismielisesti puolueettomalta Suomelta. Suomessa taas ravinto olisi kyllä riittänyt uuteen satoon asti ja Barbarossanhan ajateltiin olevan jo lopussa syksyyn mennessä.
Jokipii ei siis suhtautunut suinkaan kielteisesti Suomen mahdollisuuksiin pysyä sodan ulkopuolella. Olen muotoillut oman käsitykseni hiukan Jokipiin esitystä varovaisemmin: esitykseni käsittelee sitä selvästi varhaisempaa ajankohtaa, erityisesti se ajoittuu aikaan ennen lopullisia häitä edeltäviä viimeisiä järjestelyjä Salzburgenin ja Berliinin sekä Kiehlin neuvotteluissa. Tuolloin oli vielä poliittinen varmistus saamatta, Saksan lupaamat elintarvetoimitukset olivat vasta alustavia jne. Sen jälkeen Saksa täytti nämä Suomen asettamat ehdot, ja Suomi puolestaan mobilisoi (aluksi tosin vain suojajoukot), mikä pakotti sotakabinetin, kun yleistä mobilisaatiota ei sentään voinut pitää salassa suomalaisilta, se kun oli tiedossa jokaisessa suomalaisessa kodissa, julkiseen esiintymiseen, jossa ilmoitettiin (valheellisesti) Neuvostoliiton uhkaavasta hyökkäyksestä ja Suomen muka varautumisesta siihen – josta Hans Peter Krosby sittemmin kirjoitti että "kesäkuun alussa 1941 ei Suomeen kohdistunut mitään Neuvostoliiton sotilaallista uhkaa ja liikekannallepano pantiin toimeen hyökkäystä eikä itsepuolustusta varten".

Joten kysyn: miten niin? Mitä tarkoitetaan? Onko kysymyksessä fraasit, joiden mukaan ”Suomi tempautui suurpolitiikan pyörteisiin niin kuin vuolas Suomen joki tempaa mukaansa ajopuun” (prof Arvi Korhosen ajopuuteoria tämän siteeratessa Saksan sodan aikaista lähettilästä Helsingissä Wipert von Blücheriä) tai koskiveneteoriaa, jonka mukaan Suomen liittyminen natsi-Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon oli taidokasta ja kaukonäköistä politiikkaa ja ainoa mahdollinen rationaalinen ratkaisu. Mitään muuta mahdollisuutta ei ollut, ei kerta kaikkiaan mitään muuta mahdollisuutta (prof. Eino Jutikkala). Suomen kohtalo oli tämän mukaan ennakkoon sinetöity ja Suomineito meni häihinsä Saksan semper maculatan kanssa, kantaen kohtalonsa kalpeasti ja urheasti.

Vai mistä näkökulmasta kysymys ”eikö tämä ole aika paljon sanottu” juontuu?

Huomautettakoon, että oma näkemykseni perustuu siihen tosiasiaan, että Suomi sijaitsi (ja sijaitsee edelleen) pohjoiseen saksalaisten pääoperaatiolinjasta jolloin Suomenlahti jää maamme ja Saksan hyökkäyslinjan väliin. Saksalaisilla ei ollut mitään tarvetta Suomen alueen hyväksikäyttöön hyökkäykselleen, erityisesti koska Suomen itäraja ei enää kulkenut Leningradin välittömässä läheisyydessä. Kun Suomi kuitenkin aktiivisesti tarjosi kuuttatoista divisioonaansa, niin mikä ettei. Saksa kiitti ja otti vastaan.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 10:09

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

20.05.09 18:16

En käsitä Heikki Janssonin ajatuskulkua tässä sodan ulkopuolelle jäämisessä kesällä 1941. Eikö sodassa ollut ainakin kaksi osapuolta, joiden suhteen olisi pitänyt päästä puolueettomuuteen? Minä en tiedä Suomen suuremmin haastaneen riitaa Saksan kanssa. Varmaan puolueettomuus Saksan suuntaan olisi ollut mahdollinen. Sitähän oli harjoiteltu Talvisodan ajan.Saksa siirsi joukkojaan Finnmarkiin jo kesällä 1940. Niiden tehtävä oli sotatilanteessa ( Saksa vs NL) ottaa haltuunsa nikkelikaivokset Petsamossa. Se oli tuolloin Suomen aluetta. Eikö hyökkäys Petsamoon olisi ollut casus belli? Myös Nl oli kiinnostunut nikkelistä. Olisiko se katsonut kaivosten siirtymistä Saksalle ilman vastatoimia Suomen suuntaan? Kummalle puolelle Suomi olisi mahtanut asettua?

Entä Hankoniemi? Olisiko Saksa katsonut sen sijainnin malmireittien lähellä itselleen vaarattomaksi? Hankoniemi sulki Leningradin reitin yhdessä Viron linnoitusten kanssa. Olisiko Saksa jättänyt Hankoniemen koskematta? Tosin se oli NL:n aluetta, mutta vaikea sitä olisi ollut vallata Suomen aluetta loukkaamatta. Entä NL:n joukkojen läpikulkuoikeus? Olisiko Suomi voinut jatkaa puolueettomana sallien sotaakäyvien kuljettaa joukkoja ja materiaalia alueensa kautta? Olisivatko suurvaltojen hermot kestäneet moista tilannetta?

Voi hyvin olla, että kesäkuun alussa 1941 Suomeen ei kohdistunut mitään NL:n sotilaallista uhkaa. Entä loppuvuonna 1940? Olivatko Krosbyn tutkimukset Suomen johdon tiedossa talvella -41? Olisiko NL kunnioittanut Suomen puolueettomuutta, jos Saksa olisi hyökännyt Petsamoon ja Hankoniemelle? Entä Saksan huoltoreitti Suomen halki Petsamoon? Sinänsä Suomen kehnokin puolueettomuus olisi ollu NL:lle tietysti parempi ratkaisu kuin Suomen raju hyökkäys yhteistoiminnassa Saksan kanssa. Mutta entä sodan myöhemmät vaiheet?

Ruotsin puolueettomuuteen vedottiin jossain aiemmin. Oliko Ruotsilla takanaan Talvisotaa NL:n kanssa? Mitkähän maat mahtoivat torpata Ruotsin ja Suomen yrityksen liittoutua Talvisodan jälkeen? Ruotsi säilyi puolueettomana hyvällä onnella. Nimittäin Saksa valmisteli hyökkäystä Norjasta Ruotsiin ja kehitti mm. panssarijoukkoja Norjaan sitä varten. Ruotsin vastarinnalle ei pantu painoa. Itärintaman tapahtumat pelastivat Ruotsin, ei pelkästään sen oma poliittinen taito..

Tarkastelun rajoittaminen Suomen "sotasyyllisyyden" osalta vain kevätkauteen 1941 on yhtä järkevää kuin kuolinsyyn selvivttäminen tutkimalla vain vainajan jalat polvien alapuolelta ja toteamalla sitten, että niiden kunnon perusteella vainaja voisi hyvin jatkaa elämäänsä. Ei Suomen tilannetta voi irroittaa Talvisodasta ja sen jälkeisestä tilanteesta, johon oleellisesti liittyi NL:n jatkuva painostus.

Tiietysti Suomen olisi ollut viisaampaa - vaikka sotaan olisi jouduttukin - pysyä rajojensa sisällä ja yrittää säilyä hengissä, kunnes ratkaisu olisi selvä. Nyt valittiin kuitenkin vaihtoehto mennä Saksan mukaan. Se tehtiin silloin käytettävissä olevalla tiedolla ja harkinnalla. On aivan varma, että jo loppukesän - ja varsinkin loppuvuoden -41 tilanteessa päätös olisi voinut olla toinen. Nyt asia menivät niin kuin menivät. Tuomioita on helppo jaella 68 vuotta tapahtumien jälkeen, kuten Jansson antaumuksella tekee. Hyviä neuvoja hieman vaikeampi antaa.

On siis huomattava, että moni seikka sotii sodan ulkopuolelle jäämisen mahdollisuutta vastaan. Nyt Suomi valitsi Saksan ja hyökkäyssodan. Siitähän ei ole epäselvyyttä.

MM
Viestit: 344
Liittynyt: 23.09.08 09:47

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

20.05.09 19:13

Kysymykseni oli aivan vakavasti esitetty eikä se ollut tarkoitus vaikuttaa niin kärkevältä kuin miltä näyttää. Ajattelin, että jos mahdollinen vastaus olisi yhtä analyyttinen kuin Janssonin muutkin kirjoitukset, asia valaistuisi myös siltä näkökannalta. Kovin paljon ei ole kuitenkaan käsityksiä, joissa olisi esitetty realistinen vaihtoehto sodalle.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

20.05.09 21:16

Tarkastelun rajoittaminen Suomen "sotasyyllisyyden" osalta vain kevätkauteen 1941 on yhtä järkevää kuin kuolinsyyn selvivttäminen tutkimalla vain vainajan jalat polvien alapuolelta ja toteamalla sitten, että niiden kunnon perusteella vainaja voisi hyvin jatkaa elämäänsä. Ei Suomen tilannetta voi irroittaa Talvisodasta ja sen jälkeisestä tilanteesta, johon oleellisesti liittyi NL:n jatkuva painostus.
"NL:n jatkuvan painostuksen" ohella voisi talvisodan ja ns. jatkosodan yhteyttä kuvata toisestakin näkökulmasta:

Puolustusministeri Juho Niukkanen sanoi hallituksen istunnossa 29.2.1940: "Tästä rauhasta ei tule pysyväistä. Pidämme sitä välirauhana." Pääministeri Ryti vastasi: "Samalla kannalla olen minäkin."

Saman asian sanoi myös ulkoministeri Tanner hallituksen istunnossa 9.3.1940: "Ajatus on sellainen [että rauha on vain välirauha], mutta sitä ei saa esittää."

Kun vastakkain asetetaan Suomen eliitin revanssinhalu ja toisaalta kymmenettuhannet 1941 - 44 menetetyt ihmishenget, olisiko siinä jo aineksia puhua moraalisesta sotasyyllisyydestä?

Heikki Jansson
Viestit: 662
Liittynyt: 14.04.06 12:55
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

20.05.09 22:01

Ilmo Kekkonen kirjoitti:Tuomioita on helppo jaella 68 vuotta tapahtumien jälkeen, kuten Jansson antaumuksella tekee. Hyviä neuvoja hieman vaikeampi antaa.
Kiitoksia vaan, Teille, Teidän sangen rumista sanoista, että ”antaumuksella jakelen tuomioita”. Mieleenne ei juolahtanut, että nyt kysymyksessä olevan viestiketjun aihe on sotasyyllisyysoikeudenkäynti ja sen vuoksi on välttämättä kysymys annettujen tuomioiden oikeudenmukaisuudesta. Teidän moinen hyvien käytöstapojen korvaaminen aggressiivisuudella ei ole minulle entuudestaan tuntematon, silloin esiinnyitte tosin nimimerkillä Samurai ja viestiketju koski Heikki Ylikankaan kirjaa Romahtaako rintama. Toivon siis jatkossa itsehillintää. Voin vakuuttaaa ettei ole kovinkaan vaikeata olla antautumatta tuolla tavoin tunteilleen.

Mutta asiaan. Sikäli kun kykenen havaitsemaan, eivät näkemyksemme Suomen vaikeuksista pysyä erossa sodasta eroa mainittavasti toisistaan. Siinä missä Te tuotte esiin vaikeudet on minun roolini taas ollut tuoda esiin sen, että oli mahdollista pysyä erossa sodasta. Itse asiasta meidän näkemyseromme koskevat ymmärtääkseni pikemminkin vivahteita kuin päälinjoja.

Palaan kuitenkin pääaiheeseen, joskin kysymys sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä ei voi olla sivuamatta koko keskustelua jatkosodan syistä ja sen vältettävyydestä (oik. hyödyllisyydestä / hyödyttömyydestä). Tyydyn sodassa syrjässä pysymisen vaikeuksien osalta vain viittaamaan Ilmo Kekkosen kirjoituksessa esitettyyn.

Tarkastellessani tri Jukka Tarkan kolumnia samoin kuin Hannu Rautkallion ja Lasse Lehtisen kirjoittelua, en ole voinut jättää havaitsematta, että nämä tarkastelevat vain yhtä murto-osaa koko problematiikasta, nimittäin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin luonnetta näytösoikeudenkäyntinä. Päästyään siihen lopputulokseen, että sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli voittajavaltioiden vaatima näytösoikeudenkäynti he riemuitsevat ja tekevät johtopäätöksen: sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomitut olivat sijaiskärsijöitä. Koska he eivät käsittele Nürnberg-tribunaalia he eivät tee samaa johtopäätööksiä siinä tuomituista natsirikollisista: että natsitkin olivat sijaiskärsijöitä.

Löydettyään muotovirheen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä – se ei ollut aitoa tuomioistuinmenettelyä, vaan menettely, jossa tuomioistuin valjastettiin voittajavaltioiden sinänsä hyvin ymmärrettävien päämärien, heihin kohdistetun hyökkäyksen "objektiiviseen" kostamiseen (objektiivinen = tuomioistuimen määrätessä seuraukset), rientävät nämä kiittämään sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomittuja ”sankareiksi”, mitä nämä eivät suinkaan olleet ainakaan sillä perusteella, ettei sotasyyllisyysoikeudenkäynti ollut varsinaista tuomioistuinmenettelyä. Eihän sotaa koskevien oikeudenkäyntien luonne voittajavaltioiden toimeenpanemana menettelynä (Nürnberg-tribunaali) tai määräämänä (sotasyyllisyysoikeudenkäynti) merkitse sitä, että niissä käsitellyt kysymykset ratkeaisivat välttämättä päinvastoin.

Kuitenkin tri Jukka Tarkka kirjoitti:
"Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin uhrit olivat kansallisia sankareita eivätkä yhteiskunnallisia hylkiöitä. "
Tällöin pätisi siis mutis mutandis:
"Nürnberg-tribunaalin uhrit olivat kansallisia sankareita eivätkä yhteiskunnallisia hylkiöitä."
Olisi kuitenkin melko erikoista puhua Nürnberg-tribunaalin ”uhreista”. On täysin totta, että sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli näytösoikeudenkäynti (samoin kuin osaltaan Nürnberg-tribunaali), mutta tämä ei sen enempää kaada kuin tue sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomittuja. Siihen kysymykseen on vastattava erikseen, eikä, kuten tri Tarkka tekee, loikkaa johtopäätökseen ”sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomitut olivat kansallisia sankareita”.

Se seikka, että sotasyyllisyysoikeudenkäynnin luonne näytösoikeudenkäyntinä hyväksytään, ei tietenkään johda siihen, että tuomitut olivat syyttömiä tai että tuomittujen menettelyä olisi pidettävä oikeutettuna. Kysymystä ei vain ole sotasyyllisyysoikeudenkäynnin nojalla ratkaistu, ei suuntaan muttei toiseenkaan tai oikeamminkin, sotasyyllisyysoikeudenkäynnille ei anneta muuta arvoa kuin tosiasiallisen yhteiskunnallisen vallan omaajan määräykselle. On siten vain niin, että kysymys siitä, olivatko tuomitut sijaiskärsijöitä vai ansaitsivatko he saamansa rangaistukset, jää avoimeksi.

Sodassa erossa pysymisen vaikeudesta tyydyn vain viittaamaan Kekkosen kirjoitukseen, jossa tämä tuo esiin viittauksenomaisesti päävaikeudet. Arvattavasti olisi esim. Neuvostoliiton kauttakulku Hankoon tullut lopetettavaksi ja Hanko eristettäväksi mantereen puolelta (kuten tapahtui sotien alkupäivinä) jos oletetaan (yksinkertaisuuden vuoksi) että hyökkäys Neuvostolittoon olisi alkanut 22.6. ilman Suomen rintamaa. Tällöin olisi tietenkin puolueettomuuteen perustuva puolustusliitto Ruotsin kanssa ollut mahdollinen - Neuvostoliitolla ei olisi ollut sen torjuessa natsi-Saksan hyökkäystä ollut valtaa (eikä tarvetta) estää sitä jne. Leningradin suunnalla ei Suomen alue olisi ollut sillanpääasema saksalaisille, vaan, sikäli kuin sellainen olisi syntynyt, olisi saksalaisten itse tullut maihinnousulla perustaa sellainen Neuvostoliiton alueelle. Kun suomalaiset kiirehtivät yhteistyöhön Saksan kanssa ei tämä muodostunut todellisuudeksi.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 10:09

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

21.05.09 09:05

Vastauksia Heikki Janssonille.

On totta, että olin jonkin verran aggressiivinen aivan tarkoituksella. Uskalsinhan kritisoida Janssonin näkemyksiä, tosin varsin maltillisesti. Hänhän ei itse ollut mitenkään aggressiivinen määrittäessään Suomen poliittisen ja sotilasjohdon sotarikollisiksi ja antaessaan aika lailla vääriä tietoja mm. Rytin, Mannerheimin ja Heinrichsin toimista 1941.

MIkäli mielipiteeni Ylikankaan tutkimuksista vielä riepovat, kehoitan Janssonia ottamaan asian esille ao.säikeessä ja aluksi osoittamaan, missä kohdin olen ollut väärässä ja Ylikangas oikeassa.

Jansson ansaitsee ilman muuta tunnustuksen juridisesta pohdinnastaan sotasyyllisoikeudenkäynnistä. Olen vain halunnut tuoda esille asioita, jotka sodasta päätettäessä talvella -41 olivat varmasti enemmän esillä kuin juridiset näkökohdat.

Jansson on unohtanut suuren määrän sotarikollisia tai ainakin rikosten hyväksyjiä. Suomen eduskunta päätti 29.11. 1941 liittää Talvisodassa menetetyt alueet takaisin Suomeen. Olivatko siis päätöksen puolesta äänestäneet edustajat rikollisia? Entä me karjalaiset, jotka riemumielin muutimme takaisin koteihimme, minä muiden joukossa. Olimmeko rikollisesti hankitulla alueella? Kaiken lisäksi käytimme aluetta hyväksi monen vuoden ajan. Menetin sodassa isäni. Riittääkö se rangaistukseksi, vai pitäisikö minut tuomita sotarikollisena noin 250 000 muun karjalaisen paluumuuttajan lailla? Teimmekö juridisen, poliittisen vai moraalisen virheen - vai kaikki yhdessä - mennessämme takaisin kotiseudulle?

Palaan vielä Janssonin sotarikollisiksi ( siis ilman aggressiota) määrittämiin Mannerheimiin ja Heinrichsiin. Heillä oli merkittävä osuus Ryti-Ribbentrop sopimuksen synnyssä ja osittain sen avulla saavutetussa torjuntavoitossa kesällä 44. He yrittivät siis pitää hallussa aiemmin vallatun entisen Suomen alueen ja estää puna-armeijan pääsyn Suomen maaperälle ynnä ehdottoman antautumisen siinä yhteydessä. Mihin tämä unohtui? Taisteluhan tapahtui suuressa yhteisymmärryksessä Saksan kanssa. Se oli siis sotarikos.

Enrä sitten jatko? Rintaman vakiinnuttua Mannerheim ryhtyi presidenttinä hankkimaan rauhaa, sitä "faktista antautumista". Hän johti presidenttinä aselepoehtojen täyttämistä ja Heinrichs pääesikunnan päällikkönä ja puolustusvoimien komentajana armeijan osalta.

Vielä on syytä muistaa, että Mannerheim ja Heinrichs ensimmäisinä ottivat esiin YYA-sopimuksen. Heinrichs työsti sitä myös Paasikiven avustajana. Eikö tästä sotarikollisten takinkäännöstä pitäisi jakaa edes jonkinlaisia armopisteitä?


Vaikka säikeen tarkakstelukohteena on vain sotasyyllisyysoikeuidenkäynnin juridinen pätevyys, olen silti halunnut osoittaa, ettei asia ole aivan niin yksiselitteinen ja pelkkä juridinen probleema, kuten Jansson on halunnut esittää.

Jos nyt Jansson kokee edellä esitetyn aggressiona itseään kohtaan, niin vakuutan vielä kerran arvostustani hänen pohdinnoilleen. Olen todella monessa kohdassa samaa mieltä hänen kanssaan. Olen halunnut tuoda esiin sotilaallisen näkökannan, koska sota on ennen kaikkea sotilaallista toimintaa. Sisältyyhän siihen toki muutakin. Esimerkiksi syyllisten tuomitseminen ja heidän maineensa mustaaminen sodan jälkeen.

MM
Viestit: 344
Liittynyt: 23.09.08 09:47

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

21.05.09 09:28

Foorumin aikaisemmassa säikeessä "Miten Suomi valloitetaan / Ohto Manninen" on kirjoituksia välirauhan ajan ns. Talvisota II hyökkäyssuunnitelmista NL:n puolelta. Siellä mainitaan mm, että valmius hyökkäykselle Suomen rintamalla oli parempi kuin pääsotanäyttämöllä. Rytin puolustuspuheen näköispainoksesta sai sen käsityksen, että uhka oli tiedostettu.
Moraalisessa sotasyyllisyyskysymyksessä on minusta edelleen oleellista, että oliko olemassa vaihtoehtoinen toimintamalli, jonka syytetyt ovat hylänneet, mutta jota noudattaen he eivät olisi olleet sotaan syyllisiä.

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

21.05.09 10:02

Heikki Jansson kirjoitti:
Kuitenkin tri Jukka Tarkka kirjoitti:
"Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin uhrit olivat kansallisia sankareita eivätkä yhteiskunnallisia hylkiöitä. "
Tällöin pätisi siis mutis mutandis:
"Nürnberg-tribunaalin uhrit olivat kansallisia sankareita eivätkä yhteiskunnallisia hylkiöitä."
--------------------------------------------------------------------------------------
Nyrnberg ja Italia, Itävalta, Romania, Bulgaria, Unkari, Suomi eivät olleet
samanveroisia "soveltuvin osin" edes Potsdamin ja Lontoon julkilausumissakaan liittoutuneitten julistaessa niitä vastaan taistelleet sotaan syyllisiksi.
------
Mitä tapahtui, miksi ja mitä siitä seurasi:
-sotasyyllisyysoikeudenkäynti
-siihen johti Talvisota
-Seurauksena ns. sotasyylliset nähtiin ja nähdään Suomessa kansakunnan sijaiskärsijöinä. Ja äärivasemmisto katsoi vielä 1970-luvulla tarpeelliseksi todistella kansallissankareiden olevankin rikollisia.
------
Osoittaako NL:n Talvisota II- hyökkäyssuunnitelma sekin moraalista sotasyyllisyyttä ?
Suunnitteliko Stalin 1941 Ribbentrop-sopimuksen voimassaoloaikana "hyökkäystä länteen" Suomen suunnalla ?
Rytin puolustuspuheen julkaisemisen miltään osin valvontakomissio 1946 katsoi aiheelliseksi kieltää.

Veikko Palvo

Heikki Jansson
Viestit: 662
Liittynyt: 14.04.06 12:55
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

21.05.09 18:20

Ilmo Kekkonen kirjoitti:Olen vain halunnut tuoda esille asioita, jotka sodasta päätettäessä talvella -41 olivat varmasti enemmän esillä kuin juridiset näkökohdat.
Kun Kekkonen siis poikkeaa aiheesta, ja aloittaa uuden keskustelun sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin liittyvistä teemoista, nousevat myös sellaiset asiat esiin, jotka eivät aiemmasta näkökulmasta olleet tarkasteltavissa tai käsiteltävissä, vaikkapa eduskunnan päätös liittää Suomeen Moskovan rauhassa 12.3.40 luovutetut alueet, josta Kekkonen mainitsee että:
Suomen eduskunta päätti 29.11. 1941 liittää Talvisodassa menetetyt alueet takaisin Suomeen. Olivatko siis päätöksen puolesta äänestäneet edustajat rikollisia? Entä me karjalaiset, jotka riemumielin muutimme takaisin koteihimme, minä muiden joukossa. Olimmeko rikollisesti hankitulla alueella? Kaiken lisäksi käytimme aluetta hyväksi monen vuoden ajan. Menetin sodassa isäni. Riittääkö se rangaistukseksi, vai pitäisikö minut tuomita sotarikollisena noin 250 000 muun karjalaisen paluumuuttajan lailla?
Sen seikan esiintuominen, että ”oliko se rikos ja oliko sen päätöksen turvin toimiminen muutamalla entiseen kotiinsa” myös rikos on täysin tähän säikeeseen kuulumatonta ja sen kysymyksen esiituominen on puheenaiheen vaihtamista. Eduskunta ei per definitionem voi lakeja säätäessään syyllistyä rikoksiin eikä Kekkonen edes väitä, että joku muu (paitsi Kekkonen itse) olisi esittänyt yhtään mitään tuontapaista.

Kekkonen tivaa siis minulta aggressiiviseen sävyyn vastausta omasta hatustaan tempaisemilleen väitteille ja riemuitsee kun tietää etten halua väittää että tämän keksimät seikat perustaisivat rikoksen. Joten ei Kekkonen, Teidän itse omasta hatustanne asiattomasti esiin tuomanne arvelu siitä, että eduskunnan päätöksen mukaan toimiminen muuttamalla takaisin kotiin olisi ollut rikos, on selkeästi virheellinen. Mikäli Teillä on muita asiaan kuulumattomia kysymyksiä, vaikkapa kysymys onko silakan onkiminen Nauvossa talvisin avannosta rikos, tai kuinka pitkä matka on pitkä, voitte hyvinkin esittää sitä koskevan kysymyksen, mutta olkaa hyvä, älkää esittäkö sitä kysymystä aggressiiviseen sävyyn minulle, en kanna siitä vastuuta, ja ennen kaikkea, älkää esittäkö sitä tässä viestiketjussa.

Mitä tulee Mannerheimiin ja Heinrichsiin joille tulisi, Kekkosen esittämän näkemyksen mukaan jakaa ”jonkinlaisia armopisteitä” niin ne seikat, joihin viitataan näiden osalta voisivat sinänsä olla rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 momentissa tarkoitettuja lieventämisperusteita, jollaisiksi sanotussa lainkohdassa mainitaan ”tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä” mutten minä usko Kekkosen tarkoittavan tätä. Eihän sekään seikka, että kenr. Wilhelm Keitel allekirjoitti Saksan puolesta antautumiskirjan vaikuttanut tämän tuomioon.

Olen viitannut Heinrichsin ja Mannerheimiin verratessani sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä ja Nürnberg-tribunaalia todeten, että näiden saksalaiset kollegat kyllä tuomittiin ja senkin vuoksi olen pitänyt Nürnberg-tribunaalia näytösoikeudenkäyntinä. Erityisesti olen näin tehnyt, koska Lontoon chartterin 8 artikla ei vastaa kohtuutta. Tällöin esittämääni vastaan hyökkäsivät ne, jotka pyrkivät väittämään, että Nürnberg-tribunaali oli oikeudenmukainen ja kohtuulllinen, mutta sotasyyllisyysoikeudenkäynti ei ja joista oli oikein ja kohtuullista, että Keitel ja Jodl tuomittiin kuolemaan ja hirtettiin. Nyt samat henkilöt arvelevat, että oli myös oikein ja kohtuullista, että Mannerheimia ei eikä Heinrichsiakaan asetettu edes syytteeseen.

Minusta oli vääryys, että Keitel ja Jodl tuomittiin niistä teoista, joihin nämä ryhtyivät ammattisotilaina ja johdonmukaisesti tämän kanssa katson ja olen katsonut, ettei ollut virhe, että Mannerheimia tai Heinrichsia ei asetettu syytteeseen. Onko Kekkonen kanssani eri mieltä? Olisiko siis Mannerheim ja Heinrichs Kekkosen näkemyksen mukaan tullut asettaa syytteeseen? Vai yhtyykö Kekkonen näkemykseeni, että Keitel ja Jodl olisi tullut jättää tuomitsematta teoista, joihin nämä olivat ammattisotilaina ryhtyneet, esim. Operaatio Barbarossan suunnittelusta? Olisiko everstit Mäkinen, Roos, Tapola ja kommodori Sundman sekä kenraali Heinrichs tullut tuomita näiden osallistuttua Salzburgin, Berliinin ja Kiehlin neuvotteluihin Suomen ja Saksan hyökkäysten koordinaatiosta – siis osallistuneet Barbarossa-suunittelman Suomen osuuden suunnitteluun - touko / kesäkuussa -41? Minusta ei, mutta olenhan juristi enkä sotilas.

Minusta oli selkeä virhe liittää Lontoon chartteriin rikokset rauhaa vastaan, mutta nimen omaan tähän pyrittiin, koska näin rakennettiin juridinen perusta syytteille sitä korkeinta johtoa vastaan, joka ei ollut osallisena rikoksiin ihmisyyttä vastaan tai rikoksiin sodan tapoja vastaan. Kun sen määrittely, mitä oli rikos rauhaa vastaan, oli tavattoman laaja – se käsitti, paitsi hyökkäyssodan myös siihen tähtäävän salaliiton, sen suunnittelu ja valmistelu ja johtamisen - olivat ovet selällään minkälaisille tulkinnoille tahansa. Näin saatiin Lontoossa aikaan asiakirja, jonka nojalla Nürnberg-tribunaali saattoi aloittaa niiden tuomitsemisen, jotka haluttiin saada tuomituiksi.

Samaan aikaan loi Nürnberg-tribunaali uutta oikeutta mitä tuli rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja oli tältä osin paikallaan. Ne oikeudenkäynnit, jotka koskivat natsien toimia natsien elinkelvottomiksi katsomien etnisten ryhmien hävittämiseksi loivat uutta pohjaa. Nürnberg-tribunaalilla oli siis kahdet kasvot.

Semmottia...

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

24.05.09 21:39

Heikki Jansson kirjoitti: Minusta oli selkeä virhe liittää Lontoon chartteriin rikokset rauhaa vastaan, mutta nimen omaan tähän pyrittiin, koska näin rakennettiin juridinen perusta syytteille sitä korkeinta johtoa vastaan, joka ei ollut osallisena rikoksiin ihmisyyttä vastaan tai rikoksiin sodan tapoja vastaan. Kun sen määrittely, mitä oli rikos rauhaa vastaan, oli tavattoman laaja – se käsitti, paitsi hyökkäyssodan myös siihen tähtäävän salaliiton, sen suunnittelu ja valmistelu ja johtamisen - olivat ovet selällään minkälaisille tulkinnoille tahansa. Näin saatiin Lontoossa aikaan asiakirja, jonka nojalla Nürnberg-tribunaali saattoi aloittaa niiden tuomitsemisen, jotka haluttiin saada tuomituiksi.

Samaan aikaan loi Nürnberg-tribunaali uutta oikeutta mitä tuli rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja oli tältä osin paikallaan. Ne oikeudenkäynnit, jotka koskivat natsien toimia natsien elinkelvottomiksi katsomien etnisten ryhmien hävittämiseksi loivat uutta pohjaa. Nürnberg-tribunaalilla oli siis kahdet kasvot.
No mutta sittenhän olemme pääasiasta aivan samaa mieltä.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”