Sotilasjohdon rooli Suomen politiikassa 1941-44

[Seppo Jyrkinen]

Kummallista on, jos M. ei siitä tiennyt. Hänen muistelmansa ovat kyllä monasti hyvin epäluotettavat.

M kirjoitti muistelmansa Stalinin ollessa vielä vallassa joten hän joutui hyvin tarkkaan harkitsemaan sanansa. Tässä mielessä Mannerheimin muistelmat - jos kohta muistelmat ylipäätään - ovat jotain muuta kuin historian tarkkaa kuvausta.

Kauttakulkusopimuksen merkitystä on vähätelty, koska se ei sisältänyt Suomelle sotilaallisia tai poliittisia vaatimuksia.

Mitään virallista tietoa kai ei vielä tuolloin ollut siitä että kahden diktaattorin liitto olisi horjumassa.

Kauttakulkusopimus ja aselaivojen vapauttaminen kertoivat konkreettisesti, että Saksan suomenpolitiikka oli muuttunut.

Sitä suomalaiset eivät kuitenkaan voineet tietää, yrittikö Saksa kiristää Neuvostoliitolta myönnytyksiä jossain toisessa asiassa vai oliko kyse välirikon alkamisesta. Sinälläänhän välirikkoa pidettiin selviönä; kyse oli vain päivämäärästä. Englannin ulkopolitiikkaa tavoitteli tätä jo ennen Talvisodan syttymistä.

Saksan sotasuunnitelmat kehittyivät kovaa vauhtia joulu-tammikuussa. Jotain tietoa tihkui aina Suomeenkin, vaikka salaaminen oli ankaraa.

Mikä oli saksalaisten halukkuus kertoa suomalaisille Hitlerin oman valtakauden suurimmasta päätöksestä? Eivät tainneet olla kovin halukkaita.

Suomi oli kyllä puun ja kuoren välissä, mutta ei kuitenkaan ollut mallivaltio Hitlerin silmissä. Sosiaalidemokraateilla oli vahva jalansija hallituksessa, poliittisessa johdossa useita englantilaismielisiksi tunnettuja (presidentillä Victoria-risti), armeijaa johti ex-venäläinen aristokraatti.

Lisäksi natsi-ideologian silmissä suomalaiset olivat alempaan slaavilaiseen rotuun kuuluva kansa, jollaisella ei ollut kaksista tulevaisuutta Hitlerin maailmankuvassa. Tämä näkyi Molotovin-Ribbentropin etupiirijaossa jossa Hitler valitsi Ruotsin ja Norjan omaan etupiiriinsä jättäen Suomen Stalinille.

Natsit olivat kuitenkin hyvin pragmaattisia; he tekivät 1939 sopimuksen NL:n kanssa kun siitä oli hyötyä ja lähestyivät Suomea 1940 kun hyötynäkökohtia oli riittävästi. Suomalaiset olivat saaneet saksalaisten hyväksynnän Talvisodan taisteluilla, sotilaina, mutta poliittista luotettavuutta Suomella ei ollut.

(Onko missään arvioitu sitä, kuinka natsien rotuopit vaikuttivat heidän suomenpolitiikkaansa tai suhtautumiseen muihin [arjalaisiin] pohjoismaihin. Kiinnostaisi kovasti.)

[Ciccio]

Kauttakulkusopimus ja aselaivojen vapauttaminen kertoivat konkreettisesti, että Saksan suomenpolitiikka oli muuttunut.
Sitä suomalaiset eivät kuitenkaan voineet tietää, yrittikö Saksa kiristää Neuvostoliitolta myönnytyksiä jossain toisessa asiassa vai oliko kyse välirikon alkamisesta. Sinälläänhän välirikkoa pidettiin selviönä; kyse oli vain päivämäärästä. Englannin ulkopolitiikkaa tavoitteli tätä jo ennen Talvisodan syttymistä.

--------------------------------------------------------------------------------------
Missä määrin Suomessa on ollut Ribbentropp-sopimuksen voimassaoloaikana aavistusta Saksan ja Neuvostoliiton tavaranvaihdosta 1939 - 1941 ?
Ja jos olikin, olisiko sillä ollut merkitystä.
Hitlerin ja Stalinin kesken 13/8 1939 solmitulla tavaranvaihtosopimuksella on ollut merkitystä ja sitä kautta Suomellekin, Saksa ei olisi selvinnyt odotettavissa/pelättävissä olevasta Englannin kauppasaarrosta ilman NL:a.
Tavaranvaihtosopimus uudistettiin 11/2 1940, arvoltaan 650 miljoonaa Saksan mk.
Saksasta koneita, teknologiaa, teollisuustuotteita ja
NL:sta Saksaan viljaa, öljyä, metallimalmeja. Sopimukseen sisältyi lisäpöytäkirja, jonka mukaisesti NL sitoutui ostoihin kolmansista maista Saksalle.
Saksa- NL taloussopimusta täydennettiin vielä 10/1 1941.
-----------
Keskinäisistä sopimuksistaan riippumatta Saksa ja NL näyttävät käyneen kuitenkin jonkinlaista "kauppasotaa" mm. Ruotsin rautamalmista ( Sallan rata siihen liittyen ? )
ja Petsamon nikkelimalmialueesta.
Moskovan rauhassa NL palautti yllättäen Petsamon aloittaen kuitenkin välittömästi
painostaa Suomea myöntämään NL:lle Ni-kaivoksen toimilupa ja saman teki Saksa.
Norjan valloituksen jälkeen
Saksalla näyttäisi jo kesästä 1940 alkaen olleen operaatiosuunnitelma Petsamon valtaamiseksi mahdollisessa NL:n ja Suomen konfliktissa.
NL:n ja Saksan välirikko näyttää olleen selviö, mutta milloin ?
----------
Oliko Suomessa täyttä varmuutta Saksan hyökkäyksen NL:ttoon alkamisesta ennen
22 / 6 1941 ?

Veikko Palvo

[Ilmo Kekkonen]

Käyn läpi kesäkuun -41 tapahtumia lähinnä sotilasjohdon roolin kannalta. Yksityiskohtiin voidaan mennä myöhemmin.

Oleellinen tapahtuma oli korkeimman poliittisen ja sotilasjohdon neuvottelu 2.6. Silloin määritettiin Suomen näkemys tilanteesta ja ilmoitettiin se 3.6. Saksalle. Sovittu yhteistoiminta mm. Pohjois-Suomessa pysyi voimassa. Suomi ilmoitti, ettei ryhtyisi hyökkäyssotaan. Huomattavaa on, että neuvottelut sotilaiden kesken olivat käynnissä ja jatkuivat 6.6. asti Helsingissä ja Kielissä. Painotettakoon myös, että Suomen armeijassa ei tapahtunut mitään ilman ylipäällikön tietoa ja päätöksiä. Hän näyttää pitäneen poliittisen johdon hyvin tietoisena sotilasasioista.

Merkittävää oli, että 10.6. alkoivat saksalaisten joukkojen suorastaan massiiviset keskitykset Pohjois-Suomeen. Sinne siirtyi 15.6. mennessä 40 000 miehen vahvuinen 36. Armeijakunta, jonka joukot tulivat Pohjois-Norjasta sekä meritse Oslosta ja Gdanskista. Satamat ja rautatiet olivat käytössä Turusta Kemiin ja edellen Rovaniemelle ja Kemijärvelle asti.Osittain siitä johtuen Suomen liikekannallepano alkoi 17.6.

Juuri 10.6. Ryti ja Mannerheim ilmoittivat taas Suomen pysyvän puolueettomana. 13.6. Nl kiisti kaikki sotahuhut. Suomi nosti jo kuitenkin puolustusvalmiuttaan keskittämällä suojajoukot rajalle.

Mannerheim alisti Rytin kanssa neuvoteltuaan suomalaisen III AK:n Saksan Norjan armeijalle. Hän kielsi kuitenkin hyökkäävän toiminnan. Kun väliraja oli Oulu-Miinoa tasalla, se merkitsi, että "puoli Suomea" oli saksalaisten sotatoimialueena.

Jo 14.6. saksalaiset miinalaivat saapuivat Suomen alueelle.Samaan aikaan sovittiin Malmin, Utin ja Kemijärven Hanhikosken lentokenttien antamisesta Saksan ilmavoimien käyttöön. Ja kuten aiemmin todettu, saksalaiset esikunnat aloittivat toimintansa Suomessa.
Saksan ilmavoimat aloittivat tiedustelulennot suomalaisilta kentiltä 17.6.

Yöllä 21-22. 6. yhdistetyt merivoimat aloitivat laajan miinoitustoiminan Suomenlahdella. Neuvostolaivasto suljettiin Suomenlahdelle. Sodan ensi laukaukset ammuttiin merellä aamuyöstä. Aamulla NL:n ilmavoimat pommittivat suomalaisia laivoja.

Dietlin armeijakunta marssi 22.6. Petsamoon. Suomen alueeella oli , 163. D sekä meri- ja ilmavoimat mukaanlukien, nyt noin 100 000 saksalaista sotilasta. Silti Suomi julisti taas puolueettomuuttan.Annettiin kuva siitä, että tapahtumat veivät Suomen mukanaan. Näin tuli pohjaa myöhemmille ajopuu- ja koskiveneteorioille.

NL:n massiivinen ilmahyökkäys 25.6. rajuine ilmataisieluineen lopetti sitten puoluettomuuden. Pääministeri julisti Suomen olevan sotatilassa ja eduskunta antoi luottamuslauseen haliltuksen toimille.

Päämaja siirtyi nyt Mikkeliin. Armeia ryhmittyi puolustukseen 11 divisioonaa rajoille, yksi Hankoon ja neljä reserviksi. Suunnitelma oli laadittu jo 1940 toukokuussa.

Ylipäällikkö päätti kentraalipuhuttelun jälkeen 26.6. Huutokosken asemalla Suomen lähtevän hyökkäämään. Muodostettiin Karjalan armeija 29.6. Komentajaksi tuli Heinrichs. Ye-päällikköksi määrättiin ensin kenraalimajuri Tuompo ja sitten Hanell.
Nyt laadittiin ja hyväksyttiin uusi sotasuunnitelma. Siitä seuraavassa enemmän. Huomattakoon, että juuri 29.6. Dietlin joukot hyökkäsivät Petsamossa rajan yli.

[Ilmo Kekkonen]

Seppo jyrkiselle: Saksa piti Suomen mukaantuloa niin selvänä jo elokuusta -40, että Suomen katsottiin tarvitsevan vielä vähemmän infoa Bararossasta kuin muiden liittolaisten. Salaaminen oli muuten viety äärimmilleen. Saksahan koetti ylläpitää kuvaa, että hyökkäystä Englantiin suunniteltiin.

Veikko Palvolle: Mannerheimiilla on täytynyt olla varmuus Saksan hyökkäyksestä ainakin 9.6., koska hän päätti silloin osittaisesat liikekannallepanosta. Lisäksi hänellä on täytnyt olla hyvät tiedot Saksan suunnitelmista pohjoisessa. Nehän johtaisivat ilman muuta sotaan. Tarkasta hyökkäyspäivästä ei tietoa tarvittukaan. Suomelle kaavailtu rooli oli pääpiirtein iedossa jo Heinrichsin tammikuun matkasta alkaen.

[Ciccio]

Ylipäällikkö päätti kentraalipuhuttelun jälkeen 26.6. Huutokosken asemalla Suomen lähtevän hyökkäämään. Muodostettiin Karjalan armeija 29.6. Komentajaksi tuli Heinrichs. Ye-päällikköksi määrättiin ensin kenraalimajuri Tuompo ja sitten Hanell.
Nyt laadittiin ja hyväksyttiin uusi sotasuunnitelma. Siitä seuraavassa enemmän. Huomattakoon, että juuri 29.6. Dietlin joukot hyökkäsivät Petsamossa rajan yli.

------------
Karjalan armeija aloitti hyökkäyksen 10/7, vastapuolella oli mm.kenr.maj. Akseli Anttilan ( Terijoen hallituksen puolustusministeri ) komentama 71. Div., jonka
JvR 126 komentajana oli maj.(eversti ? ) Valter Valli.
Mannerheim käski pysäyttää hyökkäyksen vanhalle rajalle 23/7-41. Aiemmin Salmin Mantsin- ja Lunkulansaarille maihinnousseet Kronstadtissa muodostetut pataljoonat ( 2 ) oli tuhottu.
VI AK:n kom. Paavo Talvela kirjoittaa muistelmissaan Mannerheimin kiinnostuksesta neuvostolaisten maihinnousuun: "merkillistä, että ylipäällikkö alkaa johtaa pataljoonia !"
Vanhalla rajalla Laatokan Karjalassa alkoi kuukauden asemasotavaihe.
------------
Kannaksella hyökkäys vanhalle rajalle alkoi 21/8 ja Karjalan A.:n hyökkäys Syvärille ja
Petroskoin suuntaan 4/9.
Eteneminen Leningradin suuntaan näytetään jätetyn myöhäiseen vaiheeseen, vanha raja saavutettiin 9/9 1941 ?

Veikko Palvo

[Ilmo Kekkonen]

Kesällä 1941 sotilasjohdon rooli oli vahvimmillaan. Rintamilla tunnuttiin marssittavan voitosta voittoon ja sota olisi lyhyt. Ongelmia oli kuitenkin tulossa.

Ensimmäisen aiheutti marskin miekantuppipäiväkäsky 10.7.41. Hän oli unohtanut selvittää asian poliittisen johdon kanssa. Käsky sisälsi tekstiä suuresta Suomesta ja Aunuksen sekä Vienan vapauttamisesta. Poliittinen kohu vaimeni vasta, kun käskyn käsittely tiedotusvälineissä kiellettiin.

Seuraava kiista syntyi armeijan korkeissa johtoportaissa. Talvela vaati itselleen tehtävää suoraan M:n alaisena, koska ei katsonut Heinrichsiä riittävän päteväksi toimimaan esimiehenään. Marski ei ollut vietävissä, mutta Talvela sai monessa tahtonsa läpi. Hän johti yhdessä eversti Ruben Laguksen kanssa hyökkäystä, joka saavutti tavoitteensa kahdessa viikossa. M. pysäytti sen vanhan rajan tuntumaan 25.7.

Talvela ylitti valtuutensa vaihtaessaan erään divisioonan komentajan. M. sijoitti tehtävään toisen miehen ja myönsi ensimmäisen Mannerheim ristin Lagukselle Talvelan suureksi kiukuksi. Ylipäällikön silmille ei kuitenkaan hypitty. Se oli käynyt taas kerran selväksi.

Hyökkäys jatkui Itä-Kannaksella 30.7. ja laajeni Länsi-Kannakselle 23.8. Se pysäytettiin vanhalle rajalle, joka saavutettiin jo 2.9. Tappiot olivat jo sodan alkuvaiheissa olleet suuret, mutta ne kestettiin, koska vielä vallattiin Karjalaa takaisin. Sen hyväksyi koko kansa.


Lisähuolia antoi saksalaisten heikko menestys pohjoisessa. Suomalaiset auttoivat hyvin, mutta tavoitteita ei saavutettu.


Kesän toiveikkuus hävisi vähitellen. Ei päästy kotiin heinään, ei elonkorjuuseen. Joulusta saattoi kyllä haaveilla.Haaveeksi sekin jäi, sillä M. oli suuntaamassa joukkojaan kohti Syväriä ja Äänisjärveä. Sota oli itse asiassa vasta alkumetreilla. Sodan johdon roolikin tulisi perusteellisesti muuttumaan.

[Ciccio]

Kesällä 1941 sotilasjohdon rooli oli vahvimmillaan. Rintamilla tunnuttiin marssittavan voitosta voittoon ja sota olisi lyhyt. Ongelmia oli kuitenkin tulossa.

Ensimmäisen aiheutti marskin miekantuppipäiväkäsky 10.7.41. Hän oli unohtanut selvittää asian poliittisen johdon kanssa. Käsky sisälsi tekstiä suuresta Suomesta ja Aunuksen sekä Vienan vapauttamisesta. Poliittinen kohu vaimeni vasta, kun käskyn käsittely tiedotusvälineissä kiellettiin.

------------------------------------------------------------------------------------------------
Sotasyyllisoikeuden avausistunnossa 15/11 1945 oikeuskanslerin syytekirjelmässä mainittiin yhdellä lauseella presidentti Mannerheimin ylipäällikkönä antama päiväkäsky nro. 3. ja yhdellä lauseella itä-Karjala. Oikeusministeri Urho Kekkonen oli
aiemmin kirjoittanut:
https://oa.doria.fi/handle/10024/10793
"Suomen Karjala ja Itä-Karjala kuuluvat elimellisesti yhteen, Fennoskandian luonnollinen raja." "Historia tarjoaa kansoille joskus tilaisuuden. Suomen kohdalla on nyt tilaisuus."
"Rajat on saatava sinne, missä ne turvaavat tälle maalle vapauden ja rauhan tuleville sukupolville, lapsillemme ja lastemme lapsille."
Marskin miekantuppipäiväkäsky ei ollut "poliittisesti" oikein muotoiltu ja 1970-luvulla
se nostettiin toistuvasti julkisuuteen.
----------
Cordell Hull kutsui Hjalmar Procopén puheilleen 3/10-41 ja Moskovassa konferenssi 1. Lokakuuta -41: W.A.Harriman, Lordi Beavenbrook, V.Molotov ------- F.D.Roosevelt kirjoitti
http://www.ibiblio.org/pha/timeline/4110int.html
kirjeet Stalinille 8. ja 30. lokakuuta ( ase- ja materiaaliapu )
Syvärille edettiin nopeasti ja 1941 loppuun mennessä Petroskoihin ja Karhumäkeen.
Saksa alkoi ilmeisesti kiinnittää enemmän huomiota pohjoiseen "sivusotaan"
syksyn -41 kuluessa ?

Veikko Palvo

[Ilmo Kekkonen]

Loppuvuoden -41 aikana Suomen sodanjohdon rooli muuttui selkeästi hyökkääjäksi ja siitä seuraten miehittäjäksi. Myös hallinnolliset tehtävät kasvoivat entisestään. Päämajahan oli käytännössä samalla puolustusministeriö.

Erikoista oli, että hyökkäysvaihe hyväksyttiin jonkinlaisena moraalisena oikeutena myös länsimaissa. Eräänlainen myönnytys oli myös NL:n rauhantarjous elokuussa. Siihenhän sisältyi nimenomaan paluu vuoden 1939 rajoihin. Jostain syystä Nl ei ole tarjoukseen palannut. Poliittinen johto laati selvityksiä pyrkien todistamaan Suomen käyvän puolustussotaa Talvisodan jatkona eli jatkosotaa. Nimike yleistyi sittemmin.

Poliittinen johto ei asettanut sodalle muita alueellisia päämääriä kuin omien alueiden palauttamisen. Siitä päätti eduskunta itsenäisyyspäivänä -41. Mannerheim muistelmissaan pitää päätöstä ennen aikaisena.


Jo syyskuussa oli Itä-Karjalan asiasa alettu vetää varovampaa linjaa sekä polittisen että sotilasjohdon toimin. Korostettiin vain edullisia puolustusrajoja ja alueen liittämisestä Suomeen kiellettiin julkisuudessa keskustelemasta. Eihän se loppunut. Osa hallituksesta ja oikeistopuolueet olivat edelleen Suur-Suomen kannalla.


Marraskuussa pidettiin Mikkelissä eräs harvoista hallituksen ja sotilasjohdon yhteiskokouksista. Heinäkuussa ministeriksi nimitetty Tanner kritisoi voimakkaasti Itä-Karjalan valtausta. Mannerheim vaikeni mielenosoituksellisesti. Hän ei milloinkaan hyväksynyt poliitikkojen puuttumista sotilasasioihin. Näyttää siltä, että M. oli jo lokakuussa alkanut epäillä Saksan nopeaa voittoa ja muuttui loppuuvodesta aina vain pessimistisemmäksi.
Sodanjohdon suhde Saksaan muuttui mielenkiintoisella tavalla. M. torjui ensin yhdessä Rytin kanssa marsalkka Keitelin esityksen hyökkäyksestä Leningradiin. Kenraali Jodl tuli Mikkeliin 4.9. esittämään samaa asiaa. M. kieltäytyi. Hän katsoi valtaavansa Itä-Karjalaa vain "estääkseen vihollista siirtämästä sotaa Suomen alueelle".

M. ei jatkanut hyökkäystä Tihvinään, keskeytti III AK:n hyökkäyksen Louheen ja alkoi vaatia joukkojaan takaisin saksalaisten johdosta.M:n toiminnassa oli selviä "erillissodan" piirteitä!

Joulukuun alkupäivinä tapahtui paljon. Suomi palautti virallisesti 1939 rajat. Iso-Britannia julisti sodan. Saksa keskeytti hyökkäyksen Moskovaan. Japani hyökkäsi Pearl Harboriin ja USA liittyi Saksan vastustajiin.
Hitlerin strategia oli pettänyt täydellisesti. Saksa oli juuri siinä kahden rintaman sodassa ylivoimaista liittoumaa vastaan, jota oli tarkoitus välttää. Saksa oli jo hävinnyt sodan ja siihen kohtalonsa sitonut Suomi samoin, vaikka maa oli sotilaallisen menestyksensä huipulla.


Mannerheim sairastui pahaan vilustumiseen joulukuussa. Hänen kerrotaan olleen jopa kuoleman klelissä ( tätä en sanut tarkistetuksi). En aio ryhtyä spekuloimaan, mutta jokainen voi miettiä, mitä M:n kuolema tai pysyvä työkyvyttömyys olisi Suomen sodanjohdolle tuolloin merkinnyt.

[Seppo Jyrkinen]

Sodanjohdon suhde Saksaan muuttui mielenkiintoisella tavalla.

Muuttuiko suomalaisten suhtautuminen Saksaan. Vai voitaisiinko sanoa, että kun suomalaiset olivat saavuttaneet omat tavoitteensa, sen mitä olivat lähteneet hakemaankin, niin saksalaisilla ei enää ollut samaa merkitystä Suomelle?

Mikäli suomalaiset olisivat alun alkaen lähteneet tosissaan Saksan idänretkeen mukaan, niin Jatkosodan kulku olisi ollut tyystin toisenlainen aina joukkojen ryhmityksiä ja tehtäviä myöten. Eikä "sota" olisi ollut 90%:sti kortinpeluuta.

[Ciccio]

Erikoista oli, että hyökkäysvaihe hyväksyttiin jonkinlaisena moraalisena oikeutena myös länsimaissa. Eräänlainen myönnytys oli myös NL:n rauhantarjous elokuussa. Siihenhän sisältyi nimenomaan paluu vuoden 1939 rajoihin. Jostain syystä Nl ei ole tarjoukseen palannut. Poliittinen johto laati selvityksiä pyrkien todistamaan Suomen käyvän puolustussotaa Talvisodan jatkona eli jatkosotaa. Nimike yleistyi sittemmin.

Poliittinen johto ei asettanut sodalle muita alueellisia päämääriä kuin omien alueiden palauttamisen. Siitä päätti eduskunta itsenäisyyspäivänä -41. Mannerheim muistelmissaan pitää päätöstä ennen aikaisena.

M. ei jatkanut hyökkäystä Tihvinään, keskeytti III AK:n hyökkäyksen Louheen ja alkoi vaatia joukkojaan takaisin saksalaisten johdosta.M:n toiminnassa oli selviä "erillissodan" piirteitä!
.

-------------------------------------
Mikä tuon "Stalinin 8/-41 rauhantarjouksen 1939 rajoilla" syntyhistoria lienee ?
Harry Hopkins oli tuolloin Moskovassa pres. Rooseveltin lähettämänä tarjonnut ase- ja materiaaliapua Stalinille,
sekä neuvottelemassa siitä mitä tarvikkeita NL kipeimmin tarvitsi.
LendLease-act hyväksyttiin USA:n kongressissa 12/8-41, apua sai ww2 kuluessa
44 maata, yhtenä suurimmista avunsaajista oli Englanti.
Roosevelt ja Churchill antoivat Atlantin julistuksen 14/8-41 ja lähettivät Stalinille yhteisen kirjeen materiaaliavusta Neuvostoliitolle, laivoja oli jo matkalla.
USA:n ulkoministeri Cordell Hull tapasi Washingtonissa Suomen suurlähettiläs Hjalmar J. Procopén 18/8-41 ja kutsui tämän puheilleen 3/10-41 sanoen mm.:
"Olen iloinen nähdessäni Suomen palaavan takaisin menetetylle alueelleen.""USA ja
Suomi ovat pitkään olleet ystäviä ja hyvissä suhteissa." Mutta:
"Hallitukseni tulee käyttämään Hitlerin kukistamiseksi 15 tai 25 tai 40 tai 75 milj.$:a"
--------
LendLeasen varassa taisteleva Iso-Britannia ei näytä olleen Suomea kohtaan kovinkaan myötämielinen, sodanjulistus joulukuun 1941 alussa.
Times 8/10-41: kirjoitus Suomen vastauksesta: "Suomi haluaa säilyttää Iso-Britanniaan rauhanomaiset suhteet, eikä voi ymmärtää Iso-Britannian kohtelevan Suomea avoimena vihollisena vain siksi, ettei Suomi tällä kertaa ole taistelussa Neuvostoliittoa vastaan yksin.
USA ei katkaissut diplomaattisuhteita Suomeen Pearl Harborin jälkeen Hitlerin Saksan julistettua 11/12-41 sodan USA:lle.
--------
Mikä tuon elokuun 1941 rauhantarjouksen 1939 rajoilla syntyhistoria on ?

Veikko Palvo

[Derkku]

Mikäli suomalaiset olisivat alun alkaen lähteneet tosissaan Saksan idänretkeen mukaan, niin Jatkosodan kulku olisi ollut tyystin toisenlainen aina joukkojen ryhmityksiä ja tehtäviä myöten. Eikä "sota" olisi ollut 90%:sti kortinpeluuta.

Millä keinoin Suomi olisi voinut sotilaallisesti jatkaa realistisesti pidemmälle vuoden 1941 lopputilanteesta? Joukot oli kulutettu aika lailla loppuun hyökkäysvaiheen aikana ja on erittäin epäselvää olisivatko ne kyenneet laajamittaisiin operaatioihin ennen pitkällistä täydennys- ja uudelleenjärjestelyvaihetta. Itse asiassa tällaiseen täydennys- ja uudelleenjärjestelyvaiheeseen ei kyetty kunnolla edes ennen kesän 1944 suurhyökkäystä.

Menestyksen edellytykset millään mittareilla joko Leningradin suuntaan, Syvärin yli jatkaen tai III AK:n sektorilla olivat mitättömät. Suomi osallistui idän sotaretkeen käytännössä niin täysipainoisesti kuin pystyi vuoden 1941 aikana. Eräänä osoituksena voisi pitää sotavankien kohtelua joka osoitti ettei kiinnostusta maineenhallintaan ollut.

[Ilmo Kekkonen]

Vuosi -42 kului asemasodan merkeissä. Silti taistelut jatkuivat. NL hyökkäsi ns. kelirikkotaisteluissa huhtikuussa sekä Kiestingissä että Syvärillä. Puna-armeijaa ei suinkaan ollut lyöty. Suomalaiset valtasivat maaliskuussa Suursaaren Mannerheimin mukaan nimenomaan saksalaisten aloitteesta.

Laajamittainen linnoittaminen pääsi nyt täyteen käyntiin painopiste Itä-Karjalassa.

Saksalaiset tekivät edelleen esityksiään hyökkäyksistä Muurmannin radalle Kantalahteen tai Sorokkaan ynnä tietysti Leningradiin. Nämä kaikki sekä Erfurtin uusittu esitys M.n ylipäällikkyydestä torjuttiin Rytin ja M:n yhteistuumin. Toisaalta todettiin joulukuussa -41 mahdottomaksi irtautua sodasta Saksan sotilaallisen voiman takia. Sitoutuminen Saksan rinnalle oli siis selvästi vain tarkoituksenmukaisuuskysymys. Eräs todiste "erillissodasta" tämäkin.

M. torjui myös Saksan 20. Vuoristoarmeijna uuden komentajan Dietlin toiveet, vaikka tuli tämän kanssa muuten hyvin toimeen. Suomalainen 6. D vedettiin Sallan rintamalta ja tilalle tuli saksalainen 163. D Itä-Karjalasta. Se oli turhaan yrittänyt Tihvinän suunnasta etenevien joukkojen yhteyteen.

Sodanjohto organisoitiin alkuvuodesta uudelleen. Heinrichs palasi ye-päälliköksi käytyään sitä ennen tutustumassa tilanteeseen Saksassa. Hänen terveisensä vakuuttivat M:a entisestään Saksan voimien hiipumisesta. Talvela lähetettiin nyt yhteysupseeriksi Saksan päämajaan. Hän ajoi innolla Suomen osallistumista Leningradin operaatioon. Kenttäarmeijan pääosa jaettiin Kannaksen, Aunuksen ja Maaselän ryhmiin. 14. D pysyi suoraan PM:n johdossa. III AKE jäi reserviin ja kenraali Siilasvuo siirrettiin kotijoukkoihin. Samoin kävi Hägglundille. Kenraalikuntaa palkittiin ylennyksin ja joukko kunnostautuneita everstejä ylennettiin kenraaleiksi. Ylennysten määrä oli niin suuri, että aina kriittinen Tanner huomautti siitä.

Saksa antoi tunnustusta aseveljelleen Hitlerin onnittelukäynnillä 4.6.42. Vastoin olettamuksia tuolloin ei käsitelty poliittisia tai sotilaallisia ongelmia, vaan HItler selvitteli Saksan asennetta Talvisodassa sekä syitä sodan sujumiseen suunnitelmien ja odotusten vastaisesti. M. teki vastavierailun saaden tiedon pian alkavasta suurhyökkäyksestä ja tavaten myös Göringin ja Halderin. Tämä vaikutti jo joutuneen epäsuosioon. Hitlerhän oli talvella mm. ottanut maavoimat suoraan omaan komentoonsa. Sodassa näytti Saksalle vielä koituvan menestystä niin Afrikasa kuin itärintamalla. Syksyllä tuli kuitenkin tappio El Alameinissa ja ennen kaikkea Stalingradin katastrofi alkoi 6. Armeijan joutumisella saarroksiin Stalingradissa.

Sodanjohdolle tuli entistä voimakkaampi hallinnollinen rooli. Seuraavassa puheenvuorossa palaan Itä-Karjalan sotilashallintoon, sotavankeihin ja armeijan uudelleen järjestelyyn.

[Emma-Liisa]

Mikäli suomalaiset olisivat alun alkaen lähteneet tosissaan Saksan idänretkeen mukaan, niin Jatkosodan kulku olisi ollut tyystin toisenlainen aina joukkojen ryhmityksiä ja tehtäviä myöten. Eikä "sota" olisi ollut 90%:sti kortinpeluuta.

Millä keinoin Suomi olisi voinut sotilaallisesti jatkaa realistisesti pidemmälle vuoden 1941 lopputilanteesta? Joukot oli kulutettu aika lailla loppuun hyökkäysvaiheen aikana ja on erittäin epäselvää olisivatko ne kyenneet laajamittaisiin operaatioihin ennen pitkällistä täydennys- ja uudelleenjärjestelyvaihetta. Itse asiassa tällaiseen täydennys- ja uudelleenjärjestelyvaiheeseen ei kyetty kunnolla edes ennen kesän 1944 suurhyökkäystä.

Menestyksen edellytykset millään mittareilla joko Leningradin suuntaan, Syvärin yli jatkaen tai III AK:n sektorilla olivat mitättömät.

Kuitenkin eräät kenraalit kuten Talvela halusivat jatkaa, ja jotkut jopa ovat jälkikäteen pitäneet kiinni mielipiteestään. Ei siis ollut niin, että päätös oli itsestään selvä, koska "tosiasiat sanoivat niin", vaan perustui siihen, että Mannerheimille sotilasperaatiot olivat alisteisia politiikalle, kun taas kenraalit keskittyivät vain edellisiin ja/tai olivat kiinni vain yhdessä vaihtoehdossa (Saksan menestyksessä ja NL:n romahduksessa), kun taas Mannerheim piti muutkin mahdollisuudet avoimina.

Toisaalta, jos Mannerheimin tilalla olisi ollut toinen ylipäällikkö, hänen mahdollisuuksiaan itsenäiseen päätöksentekoon olisi varmaan rajoitettu ja poliittisen johdon rooli olisi ollut suurempi.

[Ciccio]

Poliittinen johto ei asettanut sodalle muita alueellisia päämääriä kuin omien alueiden palauttamisen. Siitä päätti eduskunta itsenäisyyspäivänä -41. Mannerheim muistelmissaan pitää päätöstä ennen aikaisena.

------------------------------------------------------------------
Olisikohan Mannerheim arvioinut Karjalan palauttamisen muun Suomen yhteyteen 1941 toisin kuin Sveitsissä muistelmiaan jälkiviisaana sanellessaan ?
Karjalan liitto perustettiin 4/1940 ja se jatkoi toimintaansa sodan jälkeen, jokaiseen
kuntaan, jossa oli yli 100 karjalaista, kehotettiin perustamaan Karjala-seura.
Eduskunnassa
oli monia karjalaisia kansanedustajia ja Viipurin lääni muodosti 1945 ja 1948 oman vaalipiirinsä, vaikka karjalaiset asuivatkin hajallaan eri puolilla Suomea.
Karjalan palautus oli esillä jo 1945 eräiden karjalaisten kansanedustajien lähetystön käydessä Paasikiven puheilla.
Karjala haluttiin valtiovallan toimesta elintarviketilanteenkin johdosta saada nopeasti asutuksi 1941 ja n. 250 000 karjalaista palasi joutuakseen -44 uudelleen evakkoon.
----------
Poliittisen johdon ainoa alueellinen päämäärä, Karjalan palautus, lienee ollut 1941 monien muidenkin suomalaisten toiveissa ?

Veikko Palvo

[Ilmo Kekkonen]

Periaatteessa sotilashallinto kuuluu sodankin aikana puolustusministeriölle. Mannerheim vaati senkin alueen omaan johtoonsa. Ongelmana oli M:n johtamistyyli. Sen sijaan, että olisi ollut "hallintokenraali", joka ylipäällikölle vastuussa olisi hoitanut laajat ja vaikeat asiat, M. otti nämäkin oman päätösvaltansa alle. Tästä seurasi ongelmia erityisesti Itä-Karjalassa, mutta myös sotavankiasiassa.

Vankeja otettiin vuoden -41 loppuun mennessä jo 56 000 ja kaikkiaan 64 000. Tällaiseen määrään ei oltu lainkaan valmistauduttu. Sotavankileirejä oli lopulta eri aikoina yhteensä 32. He olivat kotijoukkojen vastuulla. Rintamajoukoille jäi sotavankikomppanioita, joita käytettiin mm. linnoitustöihin ja miinanraivaukseenkin. Kuri oli kovaa. Kehno organisaatio ja riittämättömät resurssit johtivat laajaan kuolleisuuteen erityisesti talvella -42. Syinä olivat nälkä ja taudit. Noin tuhat ammuttiin eri syistä ja ja kaikkiaan 18 700 menehtyi. Vastuu vangeista siirrettiin nyt puolustusvoimille, mutta vasta alkuvuodesta -43 asia alkoi olla järjestyksessä. M. vieraili itsekin vankileireillä. Nyt siirrettiin vankeja runsaasti töihin maatiloille ja heidän olonsa paranivat muutenkin . Noin 44 000 vankia palautettiin 15.10. 44 alkaen takaisin NL:on.

Itä-Karjalan sotilashallinnosta annettiin käsky jo 15.7. 41. Sitä mukaa, kun aluetta vallattiin muodostettiin sotilashallinto. Siviiliväestöä jäi alueelle noin 80 000, joista puolet venäläisiä. Heidät suljettiin keskitysleireihin, tarkoituksena lähettää heidät sodan pian päätyttyä "omalle puolelle". Tätä ei tapahtunut, jolloin leireissä menehtyi tuhansia ihmisiä erityisesti talvella -42. Tätä asiaa ei juuri ole käsitelty ennenkuin 1970-luvulla, jolloin Helge Seppälä ja Antti Laine tekivät ensimmäiset tutkimukset.

Karjalaista väestöä hallinnoitiin huomattavasti paremmin. Tosin heitäkin yritettiin sivistää suomenkieliseksi luterilaisiksi, mutta kohtelu oli silti suurin piirtein inhimillistä. Aineellisista oloista pidettiin melko hyvää huolta. Noin 10 000 lasta kävi koulua ja mm. lääkintähuolto kjärjestettiin. Noin parituhatta karjalaista lähti joukkojen mukana Suomeen kesällä -44.

Jo työvoimasyistä oli armeijaa pakko supistaa. Heinäkuussa 1941 kotiutettiin 1896 syntyneet. Loppuvuonna kotiutettiin 34 000 ja 1942 37 200 miestä. Kotiuttaminen koski pääasiassa jalkaväen ikäluokkia aina 1908 syntyneisiin. Myös ikäluokat 1909-11 kotiutettiin, mutta ne oli pakko kutsua takaisin.

Tarkoitus oli periaatteessa supistaa divisioonat prikaateiksi ja jättää palvelukseen ikäluokat 1912-22. Sotatilanne ei kuitenkaan sallintu suunnitelman toteuttamista sellaisenaan. Niinpä rykmenttejä supistettiin, nuorennettiin, vanhennettiin, muutettiin prikaateiksi ja takaisin rykmenteiksi. Yksi divisioona hajoitettiin kokonaan.

Lopulta armeijaan jäi kuitenkin 14 divisioonaa, joissa suurin muutos oli kolmannen rykmentin poisto ja tilalle tuli "vanhennettu" jalkaväkipataljoona. Lisäksi perustetttiin panssaridivisioona. Ratsuväkiprikaati säilyi ja uusia prikaateja muodostettiin lopulta viisi.
Kotiutettujen ikäluokkien tilalle kutsuttiin jalkaväen riveihin uusia ikäluokkia nopeutetussa tahdissa. Jalkaväki siis nuoreni, mutta muut aselajit jäivät ikätrakneteeltaan entisiksi.

Eräänä kaiketi Suomelle ainutlaatuisena piirteenä todettakoon,, että äitienpäivänä 1942 ylipäällikkö myönsi Vapaudenristin Suomen äideille.