Ajopuuteoria - mitkä ne vaihtoehdot olivat?

[Emma-Liisa]

Sotatapauksessa Saksan olisi varmistettava Petsamon nikkelin saanti miehittämällä kaivokset ajoissa. Huoltoyhteyksien turvaaminen Suomen kautta vaatisi toimia mahdollisesti jo lähiaikoina. Ahvenanmaan asema olisi tarkasteltava uudelleen. Saarten miehitys ei olisi poissuljettu. Sotatilanteessa Saksa tulisi toimimaan ainakin meri- ja ilmavoimillaan voimakkaasti Suomenlahden ja sen molempien rantojen suuntaan.

Ja mikä onkaan vastapuolen eli NL:n normaali reaktio tällaiseen? Tietenkin vaatimus, että jollei Suomi NL:n vihollisen toimintaa alueellaan itse estä, niin NL tulee sen tekemään.

Maria Lähteenmäki huomauttaa Jänkäjääkäreissä ja parakkipiioissa (s. 174), että on harvoin kiinnitetty huomiota siihen, "miksi Saksa piti niin valtavaa sotilasjoukkoa ja kymmeniä esikuntia Pohjois-Siomessa ja miksi niin kauan aikaa, vaikka eteläisemmillä rintamilla Saksan miestarve kasvoi vuosi vuodelta. Tärkein peruste lienee nikkelin tuotannon turvaaminen ja epäily liittoutuneiden mahdollisesta maihinnoususta Jäämereltä käsin vuoden 1918 malliin."

Lähteenmäki lainaa Kaarlo Hillilää, jonka tammikuussa 1942 Pakaslahden esittämän mukaan Saksalla oli pihjoisessa kolme tärkeää puolustettavaa: Petsamon nikkeli, Ruotsin malmi ja venäläisten estäminen etenemästä Pohjanlahdelle. Hillilän mukaan Suomen menetys ei muuttaisi Saksan sodan kulkua, kunhan Petsamon nikkeli pysyisi hallinnassa.

Poistettu toistoa.

[MM]

Vaihtoehtoja, vaikkapa vain teoreettisiakin, luetteloitaessa Jokipiin Jatkosodan synty -teoksessa mainitaan vielä Heinrichsin keskustelu Iso-Britannian lähettilään kanssa mahdollisuudesta pyytää v. 1939 rajojen palautusta ilman sotaa. Tällaisia huhuja levisi yleisön keskuuteenkin ja tällaisesta keskusteltiin hallituspiireissäkin.

Sitten sosiaalidemokraattien ja erityisesti Tannerin osuutta koskevassa kappaleessa on maininta, että NL:n lähettiläs Orlov kysyi aivan rauhan viimeisinä päivinä Suomelta esitystä ehdoista, joilla se suostuisi olemaan hyökkäämättä. Hella Vuolijoki järjesti tämän johdosta tilaisuuden kartanoonsa, mutta Tanner ei tullut edes paikalle.

[Emma-Liisa]

Vaihtoehtoja, vaikkapa vain teoreettisiakin, luetteloitaessa Jokipiin Jatkosodan synty -teoksessa mainitaan vielä Heinrichsin keskustelu Iso-Britannian lähettilään kanssa mahdollisuudesta pyytää v. 1939 rajojen palautusta ilman sotaa. Tällaisia huhuja levisi yleisön keskuuteenkin ja tällaisesta keskusteltiin hallituspiireissäkin.

Sitten sosiaalidemokraattien ja erityisesti Tannerin osuutta koskevassa kappaleessa on maininta, että NL:n lähettiläs Orlov kysyi aivan rauhan viimeisinä päivinä Suomelta esitystä ehdoista, joilla se suostuisi olemaan hyökkäämättä. Hella Vuolijoki järjesti tämän johdosta tilaisuuden kartanoonsa, mutta Tanner ei tullut edes paikalle.

Nämä olisivat olleet reaalisia vaihtoehtoja vain, jos Suomen johto 1) olisi uskonut että Saksa häviää ja NL voittaa sodan 2) olisi luottanut siihen että NL pitää lupauksensa senkin jälkeen, kun on selvinnyt ahdingostaan 3) olisi arvioinut että Saksa ei loukkaa Suomen koskemattomuutta esim. Petsamossa tai ainakaan että NL ei vaadi Suomea vastatoimiin Saksaa vastaan tai, jos Suomi ei niihin suostu, ulota sotatoimiaan Suomen alueelle

Ja joka tapauksessa "tarjous" (jos noin epämääräistä puhetta voi sellaiseksi edes kutsua) tuli liian myöhään. Vähän kuin että väkivaltainen aviomies lupaa vaimolleen että "älä jätä minua, en lyö sinua enää koskaan".

[Emma-Liisa]

Sitten Heikki Janssonin toivomaan tarkasteluun Heinrichsin Saksan matkasta. On siis huomattavaa, että hän vain välitti sotilaallista informaatiota puolin ja toisin. Sopimuksia ei tehty, edes suullisia,mutta ammattimiesten kesken syntyi tietynlainen yhteisymmärrys.

JOs H:lla olisi ollut poliittinen viesti, niin asia olisi mennyt aivan toisin. Viesti olisi käsitelty sisäpiirin kokouksessa. Voisi kuvitella,että Ryti esitti asian Wittingin protestoidessa menettelyä. Mannerheim pysyi vaiti. Se oli hänen tyylinsä silloin kun asiat menivät hänen näkemystensä vastaisesti. H. pyysi päätöksen saksaksi käännettynä ja ilmoitti vain jättävänsä sen sopivalle tapaamalleen henkilölle. M. ei ottanut H:a vastaan ennen matkalle lähtöä, vaan ilmoitti adjutantin välityksellä, että tä'mä ei saanut käsitellä mitään sotilasasioita saksalaisten kanssa.

Keskustelusta Halderin kanssa ei siis tullut mitään. H. ojensi hänelle paperin selittäen sen Suomen hallituksen viestiksi, jonka hän oli vain välittänyt perille. Ällistynyt Halder sai tyytyä siihen.

H. sai nyt pikakutsun valytakunnamarsalkka Göringin puheille. Tämä piti pitkän ripityksen vaiti kuuntelevalle H:lle. Pääkohdat olivat seuraavat.
1. Suomi ei tämän ilmoituksen jälkeen ollut enää se "ystävällinen maa", johon Saksan johto oli suhtautunut ymmärtäväisesti.Suomen asema Saksan johdolla muotoutuvassa uudessa Euroopassa tulisi tarkasteltavaksi aivan toiselta pohjalta.
2. Suomi ei voisi enää olla Fûhrerin sateenvarjon alla, vaan sen pää oli "Venäjän karhun kidassa".
3. Sotilaallinen tilanne muuttuisi ratkaisevasti. Sotatapauksessa Saksan olisi varmistettava Petsamon nikkelin saanti miehittämällä kaivokset ajoissa. Huoltoyhteyksien turvaaminen Suomen kautta vaatisi toimia mahdollisesti jo lähiaikoina. Ahvenanmaan asema olisi tarkasteltava uudelleen. Saarten miehitys ei olisi poissuljettu. Sotatilanteessa Saksa tulisi toimimaan ainakin meri- ja ilmavoimillaan voimakkaasti Suomenlahden ja sen molempien rantojen suuntaan. Sotamateriaalin lähettäminen keskeytettäisiin merellä jo olevia laivoja lukuunottamatta.
4. Kaupankäynti Suomen kanssa tarkistettaisiin ainakin viljan, polttoaineen sekä sotateollisuuden raaka-aineiden osalta. Kauppa voisi jatkua vain joidenkin erikseen määritettyjen artikkelien osalta.

LOpuksi G. lähetti kunnioittavat tervehdyksensä marsalkka Mannerheimille toivoen tämnä puuttuvan asiaan maiden välisten suhteiden palauttamiseksi molempien etuja palvelevalle kannalle.

H:n palattua kotimaahan hän joutui poliittisen kriisin keskelle. Mannerheim, Wallden ja Wititing olivat anoneet eroa. M. ei suostunut ottamaan häntä vastaan.Hieman harkittuaaan H. ryhtyi laatimaan omaa eroanomustaan.

Avautuuko tässä todella yksi "tuhansista mahdollisuuksista" vaihtaa politiikan suuntaa? Nimittäin melko lailla sama tilanne oli todellisuudessakin 12.2. 41. Sen väännön voitti Mannerheim. Olisiko Ryti nyt voimakkaampi ja Suomi olisi voinut suuntautua puoluettomuuteen?? Jätän asian puntaroitavaksi.

Kiitos selostuksesta, joka tosiaan auttaa näkemään avainkohdan-

Euroopan valtiasta Saksaa ei ollut syytä suututtaa, mutta tosiaalta ei ollut syytä sitoa itseään, kun tulevaisuus oli epävarma. Olihan aina mahdollista, että kyseessä oli harhautus jonkin muun operaation peittämiseksi.

Kannattaa muistaa diplomattinen kielenkäyttö. Kun marsalkka Ustinov ehdotti yhteisiä sotaharjoituksia rauhan aikana, ei Kekkonen suinkaan vastannut "ei koskaan", vaan "mennään saunaan".

[Emma-Liisa]

Koska Heikki Jansson väittää, ettei NL:n tekemisillä ollut mitään merkitystä suhteessamme Saksaan, lainaan tähän professori Pentti Virrankosken tekstiä Kanavasta 4-5/2004:" Jatkosodan syynä oli Stalinin Suomen politiikka, jonka aiheuttamassa tilanteessa Suomen oli pakko asettua Saksan rinnalle ja Neuvostoliiton diktaattori oli siten todellinen syyllinen myös jatkosotaan".

Ehkä "syyllinen" on väärä sana, koska se poistaa kokonaan vastuun suomalaisilta. Joskin ymmärrettävä muistaen sotasyyllisyysoikeudenkäynnin.

Sen sijaan voinee todeta, että Stalinilla oli enemmän vaihtoehtoja Suomen suhteen kuin päinvastoin ja että Stalinin politiikka Suomen suhteen 1939-41 oli johtanut juuri siihen, mitä hän ei ollut tahtonut.

[Derkku]

Vain suomalaisenko? Jos oikein ymmärsin Niall Fersgusonin Julman sodan, niin 1. maailmansotaa voidaan tutkia vasta nyt kohtalaisen puolueettomasti, kun eloonkääneitä ei enää ole. Yksi vaiettuja asioita on ollut se, että sotavangeiksi antautuneita surmattiin joukoittain.

Kyllähän ko. tematiikkaa käsiteltiin muistaakseni laajalti jo 1920-1930 -luvuilta alkaen. Samoin sodanjohdon sodanaikaisia päätöksiä ja sotaan johtanutta diplomatian kehityskulkua käsiteltiin jopa repivästikin lähes heti sodan päätyttyä.
Mikäli tutustuu vaikkapa J.O. Hannulan mainioon Maailmansodan historiaan 1930-luvulta huomaa kirjassa esiteltyjen näkemysten perusteella että aikakauden päätöksentekijöitä ei suinkaan käsitelty silkkihansikkain voittaneissa tai hävinneissä valtioissa. Isoihin maihin toki mahtuu enemmän mielipiteitä enkä ole lainkaan varma mitä vertailu vaikkapa Tanskaan tai Norjaan kertoisi.

Lisäys: Luonnollisesti suurella osalla aikalaisista on ollut tarve joko löytää mielekkyys taphtuneesta uskomalla, että sodanaikaiset ratkaisut tehtiin oikein joten uhrit olivat välttämättömiä, tai päinvastoin löytää syyllinen siihen, että ihmisiä kuoli "turhaan", jolloin parempia vaihtoehtoja on ollut pakko olla, kun kerran sellaisen löysi Ruotsikin.

Osut nähdäkseni tässä täysin oikeaan. On kuitenkin huomioitavaa että monessa maassa poliittisen historian tutkimuksella ei ole saman tapaista kodifikaation perinnettä kuin Suomessa jossa tämä perinne syntyi jo 1800-luvun autonomiakamppailun yhteydessä.

Olisi mielenkiintoista (sekä toisaalta mahdotonta) tietää kuinka paljon rahakkaiden säätiöiden hallitusten kokoonpanot välillisesti (ts. rahoittajia ei haluta ärsyttää) ohjaavat poliittisen historian tutkimusta. Esimerkiksi SKR:n kunniaesimiehinä toimivat seuraavat henkilöt:

Martti Ahtisaari, presidentti
Pekka Hallberg, KHO:n presidentti
Tarja Halonen, tasavallan presidentti
Mauno Koivisto, presidentti
Olli Lehto, akateemikko

SKR:n rahoitusta vaikkapa kriittiselle lama- tai suomettumistutkimukselle tuskin tulee.

[Derkku]

Maria Lähteenmäki vertaa teoksessaan lappilaisten sotakokemuksia käsitelevässä teoksessaan Jänkäääkäreitä ja parakkipiikoja Karjalaan vanhempaan ja rakkaampaan lapseen, jonka saamiseksi takaisin oltiin valmis antamaan nuoreempi, vähemmän rakas lapsi Lappi saksalaisten "adoptoitavaksi": taloudellisen merkityksensä lisäksi Karjala oli "kulttuurisesti 1800-luvun suomalaisen nationalismin ruumiillistuma. Kalevala, runonlaulajat, taiteen kultakauden maalarit ja kansallisen taiteen merkkimiehet Akseli Gallen-Kallelasta Sibeliukseen ja Leinoon liittivät Suomen suvun nimenomaan Karjala.

En ole lukenut ko. teosta mutta miten Lappi annettiin "adoptoitavaksi"? Liittolaismaat ovat toimineet liittolaismaiden alueilla aikojen alusta lähtien. Annettiinko Pohjois-Ranska Britannian adoptiolapseksi Ranskan toimesta ensimmäisen maailmansodan aikoihin? Myyttinen ulottuvuus liittynee enemmänkin Lapin romantiikan syntymiseen toisen maailmansodan jälkeen; Lapista tuli myyttinen periferia Karjalan tilalle.

Maria Lähteenmäki huomauttaa Jänkäjääkäreissä ja parakkipiioissa (s. 174), että on harvoin kiinnitetty huomiota siihen, "miksi Saksa piti niin valtavaa sotilasjoukkoa ja kymmeniä esikuntia Pohjois-Siomessa ja miksi niin kauan aikaa, vaikka eteläisemmillä rintamilla Saksan miestarve kasvoi vuosi vuodelta. Tärkein peruste lienee nikkelin tuotannon turvaaminen ja epäily liittoutuneiden mahdollisesta maihinnoususta Jäämereltä käsin vuoden 1918 malliin."

Nykymittakaavassa Saksan sotilasjoukko oli todellakin miesmäärässä mitattuna valtava. Mittakaavan tajuamiseksi kehottaisin kuitenkin katsastamaan listausta kaikista Saksan yhtymistä, vaikkapa oheisesta verkko-osoitteesta:

http://axishistory.com/index.php?id=6473

Saksalla oli Lapissa kahdeksan divisioonaa joista yksikään ei ollut osa keskeisiä Saksan asevoimien elementtejä, ts. panssari- tai laskuvarjojääkärijoukkoja. Miesmäärä oli toki Suomen asevoimien kokoon verrattuna vaikuttava, mutta joukot olivat yleisesti ottaen suomalaisjoukkojakin huonommin varustettuja ja lukumäärät kalpenevat itärintaman muiden joukkomäärien rinnalla.

[Derkku]

Talouspoliittinen. Mannerheimin edustaja hallituksessa Wallden oli metsäteollisuuden edustaja. (Lisäys: nämä metsäteollisuuden intressit Itä-Karjalan suhteen ovat jossain - en muista enää missä - vilahdelleet. Vaikka kyseessä lienee spekulaatio, niin veihän NL:kin Enson. Joten eivät taloudelliset (osa)motiivit välttämättä oleleet Suomenkaan osalta poissuljettuja.)

Mainittakoon Talvelan olleen töissä ennen sotaa Suomen Selluloosayhdistyksen (Finncellin) apulaisjohtajana. Kun otetaan huomion tuonaikaisen Suomen eliitin nykyistäkin tiukempi verkostoituminen lienee selvää että metsäteollisuuden maassa metsäteollisuuden intressejä on varmasti kuultu erittäin herkällä korvalla. Eliitin sisällä liikkumista tapahtui hyvin usein välillä metsäteollisuus-asevoimat-politiikka, tunnetuimpana edustajina nimenomaisesti Talvela ja Walden. Perhesuhteiden tarkastelu epäilemättä toisi esille muita vahvoja linkkejä.

Sivujuonteena mainittakoon Neuvostoliiton kilpailun mm. sahatuotteissa olleen merkittäväksi koettu uhka Suomen metsäteollisuudelle 1920-luvulta alkaen.

[Heikki Jansson]

Sama viesti lähti erehdyksessä kahteen kertaan. Poistin tämän toisen. Pahoittelen häiriötä. // Terv. HJ

[Heikki Jansson]

Seppo Jyrkisen esitykset edustavat tuota fatalistista determinismiä kehnoimmillaan.

Tämän palstan tarkoituksena on keskustella historiasta, ei toisista keskustelijoita. S24 käytöstavat eivät sovi historiapalstan ajatukseen.

Esitin, siitä saattaa Seppo Jyrkinenkin itse halutessaan varmistautua, yleisen luonnehdinnan ja arvioni siitä mielipidekokonaisuudesta, jonka tämä on viestiketjussa esiin tuonut. En tuonut esiin mitään kenestäkään keskustelijasta enkä erityisesti Seppo Jyrkisestä enkä tämän henkilöstä. Seppo Jyrkinen tutustukoon viesteihin huolella ennen kuin tämä ryhtyy syyttelemään muita. Ellei Seppo Jyrkinen osaa erottaa henkilöään mielipiteestään, menköön kirjoittamaan mainitsemalleen S24-palstalle. Siellä sellaista käytöstapaa suvaitaan, tällä ei.

[Ciccio]

Ajopuu vai uittomies?

Vastauksen saaminen kysymykseen, mielestäni vaatii paluuta 30 ja 20 luvuille.
Tutustumista sen ajan vaikuttajien tahtoon ja siihenkin oliko sitä edes.
Olivatko he ainoastaan tahdottomia, mutta taitavia luovijoita historian karikoissa, vai tahtoihmisiä jotka pyrkivät toteuttamaan, vaikkapa omia ihanteitaan. Tai olkoon motiivina mikä tahansa, vaikkapa valta, omaisuuden kartuttaminen, tai aivan mitä tahansa.

---------------------------------------------------------------------------------------------------
Meillä kirjoiteltiin 1970-luvulla usein oikeistosuuntauksesta ennen 1939 - 1944 sotaa,
jopa sotaan johtaneenakin.
Moskovassa Kominternin jäseneksi perustettu SKP yritti toimia Suomessa Sosialistisena työväenpuolueena ja 1926 SKP:n keskuskomitean jäsen Arvo Tuominen tuli SAJ:n sihteeriksikin.
SAJ:n puheenjohtaja SDP:n Matti Paasivuori oli myös ministerinä Väinö Tannerin hallituksessa 11/1929 asti, jolloin Arvo Tuominen julisti Kominternin ohjeiden mukaisesti sosiaalidemokraatit sosiaalifasistisiksi porvareiksi.
-------
Arvo Tuominen siirtyi 1933 Moskovaan SKP:n pääsihteeriksi.
Oletettavasti Kominternin käskyttämä SKP olisi sallittaessa harjoittanut NL:lle
ystävällistä rauhanpolitiikkaa Suomessakin ?
-------
Oikeistosuuntaus ennen 1939 - 1944 sotaa merkitsi 1970-luvulla kaiketikin kommunistien toiminnan vaikeuttamista ja 1930 kommunistilakeja ?
Ja sen ajan vaikuttajien suuntausta ja tahtoa.

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Maria Lähteenmäki vertaa teoksessaan lappilaisten sotakokemuksia käsitelevässä teoksessaan Jänkäääkäreitä ja parakkipiikoja Karjalaan vanhempaan ja rakkaampaan lapseen, jonka saamiseksi takaisin oltiin valmis antamaan nuoreempi, vähemmän rakas lapsi Lappi saksalaisten "adoptoitavaksi": taloudellisen merkityksensä lisäksi Karjala oli "kulttuurisesti 1800-luvun suomalaisen nationalismin ruumiillistuma. Kalevala, runonlaulajat, taiteen kultakauden maalarit ja kansallisen taiteen merkkimiehet Akseli Gallen-Kallelasta Sibeliukseen ja Leinoon liittivät Suomen suvun nimenomaan Karjala.

En ole lukenut ko. teosta mutta miten Lappi annettiin "adoptoitavaksi"? Liittolaismaat ovat toimineet liittolaismaiden alueilla aikojen alusta lähtien. Annettiinko Pohjois-Ranska Britannian adoptiolapseksi Ranskan toimesta ensimmäisen maailmansodan aikoihin? Myyttinen ulottuvuus liittynee enemmänkin Lapin romantiikan syntymiseen toisen maailmansodan jälkeen; Lapista tuli myyttinen periferia Karjalan tilalle.

"Adoptio" on tietenkin kielikuva joka kertoo miten ihmiset kokivat asiat. Miksi saksalaiset tulivat juuri Lappiin? Tai päinvastoin: miksi heitä ei päästetty muille alueille?

Tavalliset ihmiset joutuivat täysin uudenlaiseen tilanteeseen, kun saksalaisia sotilaita oli enemmän kuin paikallista väestöä. Omat miehet olivat poissa, naiset saksalasiilla töissä ja noista tösitä tienasi enemmän kuin muista töistä. Suomalaiset viranomaiset toki hoitivat siviilihallinnon, mutta saksalaisten sotilaiden rikokset suomalaisia kohtaan kuuluivat Saksalle, eivät Suomen viranomaisille.

Sotien välillä Lappi alkoi taloudellisesti kehittyä. Syynä oli Petsamo ja tie Jäämerelle.

Tästä huolimatta Lappi pysyi muille suomalasiille vieraana eikä sitä Karjalaan verrattuna arvosettu. Tämä näkyy siinäkin, että sen osia tarjottiin moneen otteeseen vaihdossa NL:lle.

Karjala ei ollut missään mielessä periferia vaan rikas, kehittynyt ja (ainakin evakoista saadun vaiutelman mukaan) muuta maata tasa-arvoisempi maakunta. Viipuri oli Suomen toiseksi suurin kaupunki. Periferiaksi voi korkeintaan kutsua Laatokan karjalan ortodoksisia rajapitäjiä.

Menetetystä Karjalasta ja karjalaisten evakkojen kokemuksista on kirjoitettu valtavasti, lappilaisten kokemuksista sodan aikana hyvin vähän. Kuitenkin jälkimmäiset joutuivat väestöllisesti kokemaan muuta maata suhteellisesti suuremmat menetykset. Evakkomuatkalta palattiin - mutta tuhottuun Lappiin, jossa menneisyys oli pyyhitty pois eivätkä ihmiset sitä siksi osanneet eivätkä voineet muistella.

Maria Lähteenmäki huomauttaa Jänkäjääkäreissä ja parakkipiioissa (s. 174), että on harvoin kiinnitetty huomiota siihen, "miksi Saksa piti niin valtavaa sotilasjoukkoa ja kymmeniä esikuntia Pohjois-Siomessa ja miksi niin kauan aikaa, vaikka eteläisemmillä rintamilla Saksan miestarve kasvoi vuosi vuodelta. Tärkein peruste lienee nikkelin tuotannon turvaaminen ja epäily liittoutuneiden mahdollisesta maihinnoususta Jäämereltä käsin vuoden 1918 malliin."

Nykymittakaavassa Saksan sotilasjoukko oli todellakin miesmäärässä mitattuna valtava. Mittakaavan tajuamiseksi kehottaisin kuitenkin katsastamaan listausta kaikista Saksan yhtymistä, vaikkapa oheisesta verkko-osoitteesta:

http://axishistory.com/index.php?id=6473

Saksalla oli Lapissa kahdeksan divisioonaa joista yksikään ei ollut osa keskeisiä Saksan asevoimien elementtejä, ts. panssari- tai laskuvarjojääkärijoukkoja. Miesmäärä oli toki Suomen asevoimien kokoon verrattuna vaikuttava, mutta joukot olivat yleisesti ottaen suomalaisjoukkojakin huonommin varustettuja ja lukumäärät kalpenevat itärintaman muiden joukkomäärien rinnalla.

Sotilaallisesti saksalaiset eivät tsoiaan Lapin olossa pärjänneet, tappiot olivat suuret.

[Seppo Jyrkinen]

H. sai nyt pikakutsun valytakunnamarsalkka Göringin puheille.

Todella mielenkiintoinen tuo Göringin puhuttelu. Olen käynyt Jokipiistä läpi vasta kolmanneksen, mutta ainakaan luvussa "Kenraali Heinrichsin ratkaiseva Saksan-matka" s 157-161 tuosta ei ole mitään mainintaa. Vai onko kyseessä tuoreemman historiantutkimuksen löytö. (itselläni on ollut 30 v tauko historianharrastuksessa, mitä olen tämän palstan myötä alkanut elvyttää)

Ilmon luettelo (taas kyselen lähdettä - syksyksi minulla on monta kirjaa pinossa!) vahvistaa käsityksiäni siitä, että Saksa tietoisesti piti Suomea varpaillaan, minkä myös Jokipii toteaa.

[Ilmo Kekkonen]

Fiktioni taisi onnistua liian hyvin. Se oli vastaus Heikki Janssonin kuvitteelliseen kysymykseen, jossa Heinrichs veikin Saksaan "puolueettomuusjulistuksen" eikä sotilaallista tietoa. Yritin osoittaa, että tapahtumat eivät olisi muuttuneet siitä miksikään, vaan ainoastaan Saksa suuttunut ja Mannerheim ym. vaatineet eroa. Eli olisi syntynyt suurempi poliittinen kriisi, kuin mitä helmikuussa todellisuudessa oli. Jätin auki sen, miten ongelma olisi ratkaistu. Oman käsitykseni mukaan Mannerheim olisi nytkin voittanut, kuten todellisuudessa kävi ja Suomi palannut ruotuun Saksan rinnalle.

Vielä vakuudeksi: tällaista Göringin puhuttelua Heinrichsille ei ole tapahtunut, vaan se on minun kuvitelmani siitä, miten Saksan johto olisi suhtautunut Suomen varhaiseen irtiottoon "äänettömästä liittoutumisesta".

Se luetteloni taas on vain tiivistelmä lukuisissa lähteissä esitetyistä. Sinänsä mielenkiintoinen on M:n muistelmien lista. Se on aika perusteellinen. Kyllä samat asiat löytyvät Jokipiiltä, jota pidän parhaiten asiaan perehtyneenä.Tiukkaa asiaa on tietysti myös Ohto Mannisella monessakin yhteydessä.

[Seppo Jyrkinen]

Fiktioni taisi onnistua liian hyvin. Se oli vastaus Heikki Janssonin kuvitteelliseen kysymykseen, jossa Heinrichs veikin Saksaan "puolueettomuusjulistuksen" eikä sotilaallista tietoa.

No nyt valkeni :)

Hyvin todennäköistä, että juuri noin olisi tosiaankin voinut käydä. Eri yksityiskohtia on hajanaisesti tullut vastaan Jokipiin tekstissä.

Heinrichsin ja Halderin välillä toteutuneen tapaamisen sisältö on tosin ollut aika fiktiivinen myös elävässä elämässä. Heinrichs mm otti esiin mahdollisuuden ruotsalaisten joukkojen mukaantulosta eli vakavaluontoisesta tapaamisesta ei tosiaankaan ole ollut kyse.

Kuitenkin Jokipii käyttää sanaa neuvottelut ja kirjoittaa mm "Halder lupasi ainakin kaksi vuoristodivisioonaa". Myöhemmin Halder itse kuvasi tapaamista termillä jutustelu.

Halderin ilmaisu taitaa olla lähempänä totuutta. Olen aika kriittinen Jokipiin tekstin tuhteen.