Kolme Ranskaa

[henrik]

Palataan pitkästä aikaa tänne kun on niin kiinnostava keskustelu menossa.

1. Ranskalaiskommunistien asenne omaa hallitusvaltaa, Saksaa ja Neuvostoliittoa kohtaan 1939–1940 tuli jo melko tyhjentävästi ilmi tuosta Jussi Jalosen viestistä. Lisäisin siihen vielä sellaisen tarkennuksen, että Molotov - Ribbetrop-pakti aiheutti ranskalaiskommunisteissa melkoisen hämmennyksen, jonka vallassa he tulivat jälkikäteen melko hämmästyttävästi äänestäneeksi Ranskan hallituksen esittämien sotalainojen puolesta 2.9.1939 ja samalla de facto hyväksyneeksi sodanjulistuksen NL:n sopimuskumppanille Saksalle. Selkeämpi asenne sodankäyntiä vastaan saatiin aikaiseksi vasta syyskuun 20. päivän tienoilla, kun Kominternilta saatiin ohjeet ryhtyä järjestelmällisiin toimiin Ranskan sotaponnistusten sabotoimiseksi. Tämä sitten laukaisi Jalosen luettelemat hallitukset vastatoimet, jotka johtivat lopulta kommunismin laittomaksi julistamiseen.

Antikommunismi oli Ranskassa aivan keskeisimpiä poliittisia pohjavirtauksia 30-luvulla, ja huippunsa se saavutti kansanrintamahallituksen aikana 1936 - 37, jolloin porvarillisissa pääomapiireissä pelättiin tosissaan sosialisointeja. Molotov - Ribbetrop-pakti sitten herätti vanhan vihan uuteen loistoonsa.

2. Yhdyn myös yllä esitettyihin käsityksiin siitä, että tietynlainen passiivinen vastarinta ja tapahtuneen hyväksyminen oli varmastikin vallitseva suhtautuminen Saksan miehitykseen ainakin vuoteen 1943 asti. On kuitenkin otattava huomioon, että Ranskassa oli ollut pitkään (ainakin kansanrintamavuosista saakka, mutta oikeastaan jo Dreyfus-skandaalista, Pariisin kommuunista ja miksei jopa Bastiljin valtauksesta asti) enemmän tai vähemmän voimakas rojalistis-konservatiivis-katolilainen liikehdintä, joka halusi palauttaa jonkinlaisen Ancien Régimen järjestelmän ja ainakin sen arvot tasavallan sijalle. Sen puuhamiehiin kuuluivat sellaiset poliitikot kuin Pierre Laval ja Pierre-Étienne Flandin ja sitä tukivat monet sotilaat, etunenässä Pétain ja Weygand. Samat nimet sitten löytyvätkin Vichyn Ranskan johtomiesten listasta. Kolmannen tasavallan armeijan tappio tarjosi mahdollisuuden vaihtaa tunnuslause Liberté, égalité, fraternité uuteen: Travail, famille, patrie. Monien tasavallanvastustajien mielestä Vichyn Ranska oli terveempi asia kuin kolmas tasavalta.

3. Seppo Jyrkisen arvio siitä, että Ranska olisi ollut etukäteen jo henkisesti lyöty ja valmis alistumaan on ollut suosittu teesi pitkälle 1980-luvulle asti, mutta nykytutkimus suhtautuu siihen melko kriittisesti. Yksinkertainen numerovertaus jo osoittaa sen olevan enemmän mielikuviin kuin tosiasioihin perustunut: Ranska tappiot touko-kesäkuun neljän viikon taisteluissa olivat huimat 360 000 kaatunutta ja haavoittunutta. Se osoittaa, että taistelunhalua ei joukoista puuttunut.

Wikipediassa on varsin hyvä johdatus tähän uusi vs. vanha näkemys -kiistaan: http://en.wikipedia.org/wiki/Battle_of_France -> Historiography

On totta, että ensimmäisen maailmansodan tappiolla oli todella syvä ja perusteellinen vaikutus ranskalaiseen mielenmaisemaan 20- ja 30-luvuilla. Vastaavanlaisia tappioita ei enää haluttu missään tapauksessa. Tämä, kuten yllä totesin ja vastoin Ranskan johdon pelkoa talven 1940 aikana, ei kuitenkaan verottanut sotilaiden puolustushalua itse taistelujen aikana, vaikka joukkojen moraali kylmän ja hiljaisen talven aikana olikin kovilla. Sen sijaan se rajoitti käytössä ollutta strategista arsenaalia, koska suurhyökkäys Saksaa vastaan oli poliittinen ja yhteiskunnallinen mahdottomuus. Ainakin poliittisissa piireissä oli hyvin tiedossa, että vaikka ensimmäisen maailmansodan kovia vuosien 1916 ja 1917 puolustustaisteluja ja rajoitettuja hyökkäyksiä pidettiin usein niinä ankarimpina ja vähiten hyväksyttävinä koitoksina, tosiasiassa sodan alkuvaiheen yleishyökkäys oli tullut kaikkein kalleimmaksi (muistista: yhteensä 520 000 kaatunutta jouluun 1914 mennessä eli kolmannes koko sodan tappioista, 28 000 yhdessä ainoassa päivässä 24.8.1914).

Tietenkään itse sota ei nyt suuria ilonhuutoja herättänyt Ranskassa missään vaiheessa, mutta missäpä niin olisi käynyt: ei ainakaan Saksassa, jossa sota oli hyvin vähän pidetty asia ainakin kesäkuuhun 1940 saakka. Se että Ranskassa 60- ja 70-luvuilla ajateltiin, että kansa oli valmiiksi lyöty, johtui osaltaan myös valtapolitiikasta: gaullistinen ideologia halusi osoittaa Ranskan olevan suuri vain mikäli sillä on suuria johtajia. Siksi vuoden 1940 tappiokin leimattiin, ei Ranskan, vaan yltiöparlamentaarisena pidetyn kolmannen tasavallan katastrofiksi

Ranskan tappio oli kuitenkin sen armeijan tappio lähinnä taktisella ja ennen kaikkea strategisella tasolla Ranskan armeija sen sijaan epäonnistui. Suurin puute oli kyvyssä ennakoida Saksan hyökkäysaikeet: 10.5.1940 ei riittävän nopeasti ymmärretty hyökkäyksen olevan tosiasia, ei havaittu riittävän nopeasti Saksan hyökkäävän tosissaan Sedania kohti, ei huomattu Sedanin läpimurtoon kääntyvän kohti kanaalin rannikkoa, ei tajuttu verrattain tehottoman hyökkäyksen Hollannin ja Belgian kautta pohjoisesta tavoittelevan vain Ranskan parhaiden voimien sitomista.

Kaikkiaan ylijohto oli kykenemätön reagoimaan riittävän nopeasti sittenkin, kun asiat olivat jo tulleet ilmi, ja sekä strategisista että taktisista doktriineista pidettiin kiinni jäykästi. Kun sitten muutoksia tehtiin, omat joukot olivat etukäteen laskemattomassa liikkeessä taaksepäin ja tietä täynnä pakolaisia tukkimassa painopisteen muuttamiseen tähdänneitä joukkojen siirtoja. Lisäksi yhtenäiseen ja jokseenkin vakaaseen rintamaan perustunut taktinen ajattelu ei toiminut, vaan puolustukselta olisi vaadittu enemmän syvyyttä.

Yllämainittu ajattelu ja siihen perustunut kyllä toimi varsin hyvin siellä, missä tilanne pysyi enemmän tai vähemmän seisovana ja resurssit riittivät, eli kaikkialla Maginot-linjan alueella sekä Belgiassa. Ongelma oikeastaan oli, että kriittisillä sektoreilla eli Ardennien suunnalla Ranskan armeija, jolla oli kaiken lisäksi kuuluisia B-tason divisioonia juuri Sedanin seudulla, ei koskaan päässyt sotimaan sitä sotaa, mihin oli tähdätty, vaan yllätettiin housut kintuissa. Kun sitten oli jouduttu jatkuvaan liikkeeseen taaksepäin, ei asemaa osattu odottamattomassa tilanteessa stabiloida.

Hyvä kooste tästä: May, Ernest R.,Strange Victory: Hitler's Conquest of France. Löytynee googlen kirjoista.

[henrik]

Ranskan oma armeija murtui reilussa kuukaudessa mikä on tuntunut raskaalta epäonnistumiselta ja vaikuttanut masentavasti kansakuntaan. Varsinkin kun Saksan armeija oli ollut miesmäärältään Ranskaa pienempi ja Maginot linja voittamaton. - Mitättömän pieni Suomi oli kestänyt monta kuukautta 40 kertaa suuremman Neuvostoliiton hyökkäyksiä ja pysäyttänyt sen armeijan.

Tarkennetaan tätä kuitenkin tarkoilla luvuilla (wiki.fr):

Nation nombre de divisions
France 86
Royaume-Uni 10
Belgique 22
Pays-Bas 9
Pologne 1
Total des armées alliées 145
Allemagne 141

Englantilaisten poistuminen Dunkerquesta jätti Ranskan yksin. Päälle RAF:n hyökkäys Välimeren laivastoa vastaan minkä lisäksi ilmapommitukset rautatieverkkoa, sotaa palvellutta teollisuutta ja Ranskan maaperällä olleita saksalaisia vastaan maksoivat lukemattomien ranskalaisten hengen.

Englanti oli jättänyt Ranskan yksin. Ranska oli petetty.

Tuo "Ranska jätetty yksin" piti paikkansa erittäin hyvin kesäkuun 1940 ilmapiirissä, ja esimerkiksi Pétainin retoriikka nojasi siihen usein. Itse teema oli jo vanhempaa perua ja juonsi juurensa brittien vaatimattomasta panoksesta mantereella sodan alkupäivistä lähtien. Nuo yllä olevat luvutkin paljastavat panokseen sellaiseksi myös jääneen. Yksi Ranskan johdon huolenaiheista talvella 1940 olikin juuri ranskalaisten epäluulo liittolaista kohtaan, ja Saksa propagandassaan käytti sitä tietenkin hyväkseen ja löi kiilaa liittouneitten väliin kuuluttamalla, kuinka Britannia oli valmis sotimaan viimeiseen ranskalaiseen.

Kanadalainen tutkija John Cairns on 1950-luvulta alkaen argumentoinut Ranskan tappion pääsyyn olleen sen liittolaisen haluttomuuden tukea Ranskaa riittävästi sotilaallisesti.
- Great Britain and the Fall of France. A Study in Allied Disunity. Journal of Modern History, 27 (1955), 365 - 409.
- The Fall of France 1940: Thoughts on a national defeat. Proceedings of the Canadian Historical Assiciation 1957, 58 - 63.

[MM]

Sopiiko kysyä onko tietoa mitä Saksa olisi suunnitellut tekevänsä miehittämillään Länsi-Euroopan kansoilla ja mailla, jos olisi voittanut sodan? Itä-Euroopan puolelta on paljonkin kirjoiteltu.

[Jussi Jalonen]

On kuitenkin otattava huomioon, että Ranskassa oli ollut pitkään (ainakin kansanrintamavuosista saakka, mutta oikeastaan jo Dreyfus-skandaalista, Pariisin kommuunista ja miksei jopa Bastiljin valtauksesta asti) enemmän tai vähemmän voimakas rojalistis-konservatiivis-katolilainen liikehdintä, joka halusi palauttaa jonkinlaisen Ancien Régimen järjestelmän ja ainakin sen arvot tasavallan sijalle.

Narsismiin sortumisen uhalla pitää mainita, että sivusin tätäkin asiaa ohimennen siinä ainoassa julkaistussa kirjassani. Eino Polón luovutti Sota-arkistoon muiden paperiensa ohella kirjeenvaihtonsa ranskalaisten kollegainsa kanssa noilta linkitetyssä arvostelussa mainituilta Saint-Cyrin vuosilta, ja kirjeet ovat aika paljonpuhuvia.

Ranskalaiset upseerit olivat kirjeidensä perusteella hartaita katolilaisia, jotka paheksuivat kolmannen tasavallan "uskonnonvastaista politiikkaa", suhtautuivat hyvin skeptisesti parlamentaarisen hallinnon mahdollisuuksiin, kammoksuivat kommunismin uhkaa yli kaiken ja tunsivat epäluottamusta jopa entistä liittolaista Isoa-Britanniaa kohtaan. Sanalla sanoen, he olivat tyyppiesimerkkejä juuri noista yllämainituista asenteista.

Otin kirjassa samalla ohimennen kantaa Vesa Saarikosken omassa Aarne Sihvo-teoksessaan tekemään sivuhuomautukseen, jossa hän oli ounastellut opiskelun Ranskassa ja maan tasavaltaisessa ilmapiirissä (muistinvarainen siteeraus) kenties osaltaan vaikuttaneen Sihvon pysymiseen demokraattina ja keskitien kulkijana, siinä missä taas vaikkapa Saksassa opiskelleesta Walleniuksesta tuli oikeistoradikaali. Sota-arkistossa säilyneiden kirjeiden perusteella näyttäisi kyllä paremminkin siltä, että jos Sihvo (tai Armas-Eino Martola, tai A. F. Airo, tai kuka tahansa) omaksui sittemmin upseerina maltilliset kansanvaltaiset arvot, niin se luultavastikin tapahtui Ranskan-kokemuksista ja sikäläisestä "ilmapiiristä" riippumatta, ei niiden vuoksi.

Eino Polón muuten oli opiskellut jo nuorena miehenä Sveitsissä, oli omaksunut mannermaisen sivistyksen ja osasi ranskaa täydellisesti Saint-Cyriin lähtiessään. Sittemmin hän oli mukana lapuanliikkeessä.



Cheers,

J. J.

[Jussi Jalonen]

Sopiiko kysyä onko tietoa mitä Saksa olisi suunnitellut tekevänsä miehittämillään Länsi-Euroopan kansoilla ja mailla, jos olisi voittanut sodan?

Paikallisilla äärioikeistoaineksilla oli tietysti omat haaveensa. Esimerkiksi Belgiassa sikäläiset Degrellen valloniradikaalit halusivat muistaakseni perustaa "Suur-Burgundin valtion", johon olisi liitetty Belgian ranskaa puhuvat alueet ja osia Ranskasta itsestään. Samaten Ranskassa muutamat bretoniseparatistit unelmoivat kolmannen valtakunnan luoman uuden järjestyksen mahdollistavan itsenäisen bretonivaltion perustamisen. Saksalla oli kuitenkin näistä mielihaluista poikkeavat omat suunnitelmansa, joita Ranskan osalta ei kaiketikaan koskaan oikein kunnolla täsmennetty. Status quo oli tyydyttävä. Oikaiskoon joku, jos paremmin tietää.

Alankomaat ja Belgia oli "germaanisina" maina kaiketikin tarkoitus liittää jollain tavoin kolmannen valtakunnan yhteyteen. Saksalaiset rotutohtorit muuten keksivät perustelut sille, että vallonit olivat itse asiassa germaaninen kansakunta. Himmlerin hyväksymä arvio taisi olla, että vallonit olivat kielestään huolimatta perimänsä puolesta 80-prosenttisesti pohjoismais-germaanista alkuperää. Ainoa ero flaameihin oli kuulemma se, että flaamit olivat saksilais-friisiläistä alkuperää, siinä missä vallonit olivat frankkien jälkeläisiä. Arvion perusteella vallonit kelpuutettiin SS-joukkoihin, mutta Hitler kieltäytyi jostain syystä vahvistamasta Himmlerin tilaamaa tutkimusta; lopputulos oli, että vallonit saivat erikoisen aseman "kunniagermaaneina".

SS-värväykseen liittyen muistan sellaisenkin maininnan, ettei Himmler olisi aivan aluksi halunnut hyväksyä edes flaameja vapaaehtoisiksi. Syy ei ollut rodullinen, vaan poliittinen. Valtakunnanjohtaja oli huolissaan, että flaamien ja hollantilaisten aseveljeys samoissa vapaaehtoisjoukoissa voisi lietsoa kuvitelmaa "Suur-Alankomaista", mikä olisi ollut kolmannen valtakunnan kannalta vaarallista separatismia.

Tarkoituksena oli siis kaiketi pitkällä tähtäimellä yhdistää Alankomaat ja Belgian flaamialueet lopulliseen "Suur-Germaniaan". Luxemburg toki yhdistettiin Saksaan heti sodan aikana, ja alueella aloitettiin rajut saksalaistamistoimet; tästä aiheesta muuten tuli pari vuotta sitten kiinnostava televisiodokumentti eräänä sunnuntaina.


Cheers,

J. J.

[MM]

Kiitokset Jaloselle. Muistelen kummastelleeni Jokipiin kirjaa lukiessani saksalaisten kaavailuja myydä tai vuokrata Suomelle Norjan Skibottenin satama-alue pysyväksi valtamerisatamaksi. Aivan kuin he olisivat jo omineet Norjan alueen.

[J Kamarainen]

Käsittääkseni saksalaisilla ei ollut yhtä ainoaa suunnitelmaa sodan jälkeisen Euroopan varalle, vaan asia riippui siitä, keneltä kysyttiin ja milloin kysyttiin. Suomalaisillehan tämä ilmeni esimerkiksi Suomen pohjoista rajaa suunniteltaessa, kun välillä Kuolan niemimaa hövelisti luvattiin Suomelle, välillä taas ilmeni, että se oli luvattu Norjalle. Tarkemmin Kalle Korven väitöskirjassa Tavoitteena Muurmanni.

On muistettava, että kaatamattoman karhun nahka on helppo jakaa. Niinpä liittolaisille saatettiin eri yhteyksissä helposti antaa keskenään ristiriitaisia lupauksia. Pääasia, että koirat haukkuu ja karavaani kulkee...

[Veikko Palvo]

Eisenhower tapasi de Gaullen ensimmäisen kerran 30.12.1943 tämän juuri vahvistettua asemansa Vapaan Ranskan komitean johtajana kenr. Henri Giraud´n syrjäytettyään. E. halusi Normandian maihinnousun tueksi kaikki mahdolliset voimat, mutta Roosevelt kielsi Eisenhoweria neuvottelemasta de Gaullen kanssa poliittisista kysymyksistä. Roosevelt ei hyväksynyt de Gaullea Ranskan johtoon, sanoi kyllä hyväksyvänsä tämän vaikka kuninkaaksi - jos ranskalaiset de Gaullen kuninkaaksi sodan jälkeen äänestäisivät.
Churchill näyttää nähneen de Gaullen mahdollisena sodan jälkeisenä vaikuttajana Ranskassa hänkin, muttei ole hyväksynyt de Gaullen sanelupolitiikkaa. de Gaulle on esittänyt mm. Ranskan, USAn ja Britannian yhteisen sotaneuvoston perustamista, mikä sekin olisi toteutuessaan merkinnyt de Gaullen tunnustamista Ranskan edustajaksi. ( sodan jälkeen de Gaulle oli väliaikaisen hallituksen pääministerinä 9.1944 - 20.1.1946, syrjäytettiin ja politiikkaan ja presidentiksi vasta 1958 )
Eisenhower näki de Gaullen myös USAn aseistamien ranskalaisten johtajana Pohjois-Afrikassa ja Italiassa, ( & 8.1944 maihinnousussa Ranskan Rivieralle ) sekä vahvana vaikuttajana vastarintaliikkeessä, joita on ollut:
1. Kenr. Francois D´Astier vastarintaliikkeiden edustajana Overlordin SHAEF:ssa
2. Yhdistyneet Ranskan ryhmittymät, suora yht. Lontooseen ( suurin )
3. Vapaan Ranskan vastarintaryhmittymä, de Gaulle http://www.youtube.com/watch?v=6IbtHIvLXv4 Vapaan Ranskan marssi Chant des Partisans
4. Puolalaisten vastarintaliike Pas de Calaisin ja Lillen alueella
5. Kommunistit
De Gaulle ei näyttäisi olleen kiistaton Ranskan johtaja Lontoossa, vaikka on sellaisena esiintynytkin?
Ranskan väliaikaishallitus perustettiin vasta Ranskassa syyskuussa 1944 ja de Gaullen politiikasta tammikuussa 1946 syrjäyttämisen syynä mainitaan mm. saksalaisten kanssa yhteistoiminnassa olleiden etsimisen ja rankaisemisen.
Presidentiksi de Gaulle nousi 1958.

mm. Jarmo Paloniemi, 2000, Oulu: Sledgehammerista Overlordiin
Yritin lisätä Youtubesta Le Chant des partisans´n Mireille Mathieun laulamana 2004
D-dayn 50-v.juhlissa englanninkielisine teksteineen. Sama ´anthem´ Nicolas Sarkozyn presidentin virkaanastumisseremonioissa 2007:
http://www.sarkozynicolas.com/le-chant-des-partisans/

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

1. Ranskalaiskommunistien asenne omaa hallitusvaltaa, Saksaa ja Neuvostoliittoa kohtaan 1939–1940 tuli jo melko tyhjentävästi ilmi tuosta Jussi Jalosen viestistä. Lisäisin siihen vielä sellaisen tarkennuksen, että Molotov - Ribbetrop-pakti aiheutti ranskalaiskommunisteissa melkoisen hämmennyksen, jonka vallassa he tulivat jälkikäteen melko hämmästyttävästi äänestäneeksi Ranskan hallituksen esittämien sotalainojen puolesta 2.9.1939 ja samalla de facto hyväksyneeksi sodanjulistuksen NL:n sopimuskumppanille Saksalle. Selkeämpi asenne sodankäyntiä vastaan saatiin aikaiseksi vasta syyskuun 20. päivän tienoilla, kun Kominternilta saatiin ohjeet ryhtyä järjestelmällisiin toimiin Ranskan sotaponnistusten sabotoimiseksi. Tämä sitten laukaisi Jalosen luettelemat hallitukset vastatoimet, jotka johtivat lopulta kommunismin laittomaksi julistamiseen.

Stalin puhui Teheranissakin useaan otteeseen hyvin kitkerästi Ranskan nopeasta romahduksesta. ( mikä oli kaatanut Stalinin suuren suunnitelman ) Kuitenkin Kominternin kautta Ranskan kommunisteille oli syyskuun 1939 lopulla annettu käsky sabotoida Ranskan sotavalmisteluja.
Mutta mihin Ranskan armeija Maginot-linjan bunkkereissaan ja Englannin 300 000 sotilaan siirtoarmeija Belgian rajalla valmistautuivat, sotasuunnitelmia ei näyttäisi olleen kahdeksaan kuukauteen?

Sodan alussa RAF pudotti tosin Saksaan kuusi miljoonaa lentolehtistä!
Miinoitukset Norjan aluevesillä 8.4.1940 näyttäisivät olleen ensimmäinen aktiivinen sotatoimi istumasodassa ja Saksa aloitti 9.4 Norjan valloituksen.
Narvikin ensimmäinen taistelu alkoi 10.4.1940 ja 15 000:n britti-, ranskalais- ja puolalaissotilaan maihinnousu 15.4.
Etelä-Norjan Åndalsnesiin ja Namsokseen nousi maihin n. 30 000 liittoutuneitten sotilasta.
Saksan käynnistettyä 10.5.1940 Ranskan valloituksen, liittoutuneet evakuoivat 45 000 sotilastaan Norjasta 24.5 - 8.6.1940. Evakuointiaikaan saksalaissotilaiden lukumäärä Norjassa oli noussut 80 000:een.
Uskottiinko Maginot-linjan kestävän, siinäkö oli sotasuunnitelma?

Veikko Palvo

[Jussi Jalonen]

Kuitenkin Kominternin kautta Ranskan kommunisteille oli syyskuun 1939 lopulla annettu käsky sabotoida Ranskan sotavalmisteluja.

Tuo väite edellyttäisi lähteen nimeämistä.

Sikäli kun itse tiedän, niin ainoa yksiselitteinen "sabotoinnin" käsky, joka Ranskan kommunisteille singahti, oli kehoitus estää ranskalaisen sotamateriaalin laivaamista Suomeen talvisodan aikana. Likaista peliä tietysti sekin, muttei silti maanpetturuutta.

Mikäli kuvatunlainen käsky Moskovasta välitettiin syyskuussa 1939, niin kansallista yhtenäisyyttä korostanut Ranskan kommunistipuolue ei sitä ainakaan silloin noudattanut. Paria kuukautta myöhemmin he eivät enää voineet sitä noudattaa vaikka olisivat halunneetkin, koska Sûreté oli täydellä puristuksella heidän kurkussaan kiinni.


Cheers,

J. J.

[Veikko Palvo]

Kuitenkin Kominternin kautta Ranskan kommunisteille oli syyskuun 1939 lopulla annettu käsky sabotoida Ranskan sotavalmisteluja.

Tuo väite edellyttäisi lähteen nimeämistä.

Esittämässäsi Maxwell Adereth, Ranskan kommunistipuolue... s.91-115 ei tosiaan kirjoiteta muusta kuin Suomeen toimitettavan sotamateriaalin sabotoinnista (Stalin-Hitler-sop. hengessä), sekä sabotointiin kehoittavista lentolehtisistä. Ja kommunisteja on myöhemmin sanottu vangitun yli 3000 ja Ranskan kommunistipuolueen jäsenmäärä on 1938 ollut 319 000 jäsentä. WW2 jälkeen 800 000. "Liittoutuneitten = NL:n" sodanpäämäärien puolesta toimineita sanojia kuitenkin esiintyy, sanovat avustaneensa Puna-armeijan kaukotiedusteluakin - mutta tuohon toimintaan ei liene ollut varsinaista Kominternin käskyä.
Ranskan kommunistipuolue näyttäisi tiukasti tämän mukaan https://scholarsbank.uoregon.edu/xmlui/ ... sequence=1 seuranneen Moskovan käskyjä ja yrittäneen ennakoidakin niitä 1935, 1939 ja 1941 äkkikäännöksissään.
The French communist party. Was its policy from 1939 - 1941 justified?
Kathleen Forsythe Wysong, Oregon 1949
Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

Sikäli kun itse tiedän, niin ainoa yksiselitteinen "sabotoinnin" käsky, joka Ranskan kommunisteille singahti, oli kehoitus estää ranskalaisen sotamateriaalin laivaamista Suomeen talvisodan aikana. Likaista peliä tietysti sekin, muttei silti maanpetturuutta.
Cheers,J. J.

Tuon "ainoan" Kominternin käskyn kommunistit näyttävät esittäneen Ranskan parlamentissa ja milloinkahan ne jäykkälavettiset museotykit lienevät lopulta Suomessa olleet?
Ex-sosialisti Maurice Thorez on 1923 alkaen ollut Ranskan kommunistipuolueen sihteeri ja 1930 alk. pääsihteerinä ollut muodostamassa Kominternin 1934 direktiivin mukaisesti kommunistien, sosialistien ja radikaalien sosialistien liittoa. http://en.wikipedia.org/wiki/French_Communist_Party Popular Front voitti vaalit 1936 ja pääministeriksi tuli sosialisti Léon Blum, sotaministerinä Eduard Daladier. Pääministerinä Daladier erosi 21.3.1940 jääden sotaministeriksi Paul Reynardin hallitukseen.
Pääministeri Reynard on nimittänyt eversti de Gaullen 3/-40 sotaministeriön kansliapäälliköksi ja prikaatinkenraaliksi.
Ranskan kommunistipuolueen pääsihteeri Maurice Thorez on kutsuttu sotapalvelukseen Pioneerirykmentti 3.:een Arrasiin ja karannut 4.10.1939 Belgian kautta Moskovaan. Thorez on poissaolevana tuomittu kuolemaan ja väliaikaisen hallituksensa Normandian maihinnousun jälkeen muodostanut de Gaulle on armahtanut Thorezin syksyllä 1944.
Vaalien jälkeen Léon Blum on jälleen noussut pääministeriksi 16.12.1946.
Vichyn hallituksen pääministeri Pierre Laval on sosialistina valittu 1914 Ranskan parlamentin alahuoneeseen ja ollut ennen kansanrintamahallitusta 1930-luvun alussa kahden hallituksen pääministerinä.
Myrskyistä näyttää Ranskan sisäpolitiikka varsinkin 1930-luvun lopulla olleen.
Ja Stalin-Hitler -sopimuksen jälkeen sota julistettiin kuitenkin Stalinin liittolaiselle, mutta sen jälkeen ei näytettäisi tiedetyn mitä tehdä?

Veikko Palvo

[Jussi Jalonen]

Tuon "ainoan" Kominternin käskyn kommunistit näyttävät esittäneen Ranskan parlamentissa.

No, onko sinulla antaa mitään näyttöä niistä muista käskyistä, joita ei esitetty julkisesti? Nimenomaan niistä, joissa Ranskan kommunisteja tosiaan kehoitettiin Saksan vastaisten sotaponnistusten sabotointiin?


Cheers,

J. J.

[Veikko Palvo]

No, onko sinulla antaa mitään näyttöä niistä muista käskyistä, joita ei esitetty julkisesti? Nimenomaan niistä, joissa Ranskan kommunisteja tosiaan kehoitettiin Saksan vastaisten sotaponnistusten sabotointiin?
Cheers,J. J.

Ranskan kommunistipuolue ja sen Ranskan armeijasta 4.10.1939 Belgian kautta Moskovaan karannut pääsihteeri Maurice Thorez näyttävät olleen hyvin tiukasti Kominternin ohjauksessa.
Ranskan kommunistipuolue perusti oman vastarintaliikkeensä sen jälkeen, kun Saksa
aloitti 22.6.1941 hyökkäyksen NL:oon. Barbarossan alkaminenhan irtisanoi Stalinin - Hitlerin sopimuksen.

Moskovassa Kominternin jäsenjärjestöksi perustetun SKP:n voisi ehkä katsoa lakkautetuksi samalla kun Stalin lakkautti Kominternin 1943. Komintern jatkoi toimintaansa ja Zhdanov perusti sen Puolassa uudelleen Cominformin nimellä.
( Szklarska Poreba 9.1947, lännestä Ranskan ja Italian kommunistipuolueet, lakkoja Ranskassa ja Italiassa )
Suomessa 1944 rekist. SKP-SKDL:n yhteyksistä NKP:hen ja Kominformiin ja niiden määräysvallasta SKP:hen ei liene epäselvyyttä.

Nimim. Henrik kirjoitti oikeaan osuvasti:
""Selkeämpi asenne sodankäyntiä vastaan saatiin aikaiseksi vasta syyskuun 20. päivän tienoilla kun Kominternilta saatiin ohjeet ryhtyä järjestelmällisiin toimiin Ranskan sotaponnistusten s a b o t o i m i s e k s i."
"Tämä sitten laukaisi Jalosen luettelemat ( Ranskan ) hallituksen vastatoimet, jotka johtivat lopulta kommunismin laittomaksi julistamiseen."
-------
mm. Talbot C. Imlay 2005, Mind of Gap: The Perception and Reality of Communist Sabotage of French War Production during the Phoney War 1939 - 1940.
Stalin
on vielä 22.6.1941 aluksi uskonut kyseessä olleen hämäyksen: "Hitler ei ole mikään idiootti, vaan ymmärtää, ettei Neuvostoliitto ole Puola, Ranska, eikä edes Englanti."
(G.Zhukov: Vospominanja i razmyshlenja, Moskova 2002, osa 1. s. 258.
Rodric Braithwaite, Moskova 1941, wsoy 2007 -kirjassa )
Stalin oli taipuvainen uskomaan saksalaisten joukkojenkeskitysten olevan painostuskeinona kiristää NL:lta lisää poliittisia ja taloudellisia myönnytyksiä, eikä uskonut Saksan lähtevän kahden rintaman sotaan - sota Englantia vastaan oli vietävä ensin loppuun. Virallisesti Stalin ainakin noudatti MR-sop. kirjaimellisesti. Teheranissa ( Bohlen muistiot ) Stalin sanoi Rooseveltille Hitlerin olleen typerän heittäessään kaiken siihen asti saavuttamansa menemään 22.6.1941 ja Ranskasta Stalin puhui hyvin kitkerästi. Ranskan edustajaa ei ollut Jaltan konferenssissakaan, mutta Stalin joutui taipumaan Ranskalle myönnettävään miehitysalueeseen Saksassa. Ranska otettiin myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyväksi jäseneksi veto-oikeudella. Miten lienevät Espanjan sisällissodassa taistelleet Ranskan kommunistit ja pakolaiset Espanjasta, keski-Euroopasta asennoituneet 1939 - 1940 sabotointiin?
Espanjalaisten lukumäärä näyttää vaihtelevan 100 000 - 250 000 eri lähteissä.
-----
Ranskan Indokiinasta http://en.wikipedia.org/wiki/Pol_Pot
mm. Ho Chi Minh (Vietnam) on liittynyt Ranskan kommunistipuolueeseen jo 1921 ( 1923? ) ja Kamputshean Pol Pot 1951 Pariisissa. Ho ja Pol Pot jäivät historiaan vapaustaistelijoina tai joidenkin mielestä terroristeina.


Veikko Palvo

[henrik]

Nimim. Henrik kirjoitti oikeaan osuvasti:
""Selkeämpi asenne sodankäyntiä vastaan saatiin aikaiseksi vasta syyskuun 20. päivän tienoilla kun Kominternilta saatiin ohjeet ryhtyä järjestelmällisiin toimiin Ranskan sotaponnistusten s a b o t o i m i s e k s i."
"Tämä sitten laukaisi Jalosen luettelemat ( Ranskan ) hallituksen vastatoimet, jotka johtivat lopulta kommunismin laittomaksi julistamiseen."
-------

Koskapa Jalonen esitti aiheellisen kysymyksen ja koska kommenttini toimii täällä argumenttia vahvistavana, tulin katsoneeksi omia lähteitäni tästä Komintern-käskystä.

Sanoin Kominternin ohjanneen Ranskan kommunisteja sotaponnistuksen sabotointiin. Se toteamus nojasi tähän tutkimukseen: Michel, Henri, Le probleme communiste et l’evolution de guerre. Sivut 221–245 teoksessa Comité d’histoire de la 2e guerre mondiale, Français et Britanniques dans la drôle de guerre, Actes du colloque franco-britannique tenu à Paris du 8 au 12 décembre 1975. Editions du Centre National de la Recherche Scientifique, Paris 1979.

Sivuilta 223-233 olen tehnyt joskus tämmöiset muistiipanot: "Vasta Moskovan ohjeet 20.9. muuttivat tilanteen. Komunistien tuli kääntyä sotaa, kaikkia sotaa käyviä hallituksia, kaikkia kapitalisteja vastaan. Piti sabotoida Ranskan sotaponnistuksia."

Valitettavasti en ole merkitnnyt Michelin viitettä muistiin, mikäli hänellä sellainen oli.

Sen sijaan Jalosen linkittämä teos ei tunnusta tuollaista sabotaasiohjetta olevan. Ohjeen olemassaolon suorastaa kiistää seuraava artikkeli:

Mind the Gap: The Perception and Reality of Communist Sabotage of French War Production During The Phoney War 1939–1940*
Talbot Imlay. Past & Present 189 (2005) 179-224
http://muse.jhu.edu/journals/past_and_p ... imlay.html (niille, joilla on oikeudet...):

The Soviets thus had nothing to gain by disrupting France's war effort or that of any other belligerent by a policy of revolutionary defeatism. Additional support for this conclusion comes from the above-mentioned partial exception to the silence of communist propaganda regarding sabotage. Only two propaganda appeals to sabotage have been discovered, and both came in February 1940 when it appeared that France and Britain might intervene in the Russo-Finnish War. The fact that both appeals explicitly referred to Allied military intervention in Finland, together with the PCF's public disavowal of these appeals in March 1940, once the war was over, suggests that they were warnings and not directives. In effect, communists threatened sabotage but only if the Allies went to war against the Soviet Union. In that event, the Soviets could be expected to work to weaken the Western Allies, but until then revolutionary defeatism (sabotage) was not in Moscow's interest — and thus not in that of French communists

(s. 189)

Sabotaasia ei siis Moskovan suunnasta kehotettu masinoimaan, mutta sen sijaan tuomitsemaan julkisesti Ranskan hallituksen aloittama sota:

During the first week of September 1939 Stalin himself directed Komintern leaders to abandon the Popular Front and anti-Fascist [End Page 185] line in favour of the view of the current war as imperialist in nature. The Komintern accordingly issued directives to the PCF (and other communist parties) concerning its new 'theses'. Although it is unclear precisely when PCF leaders received these directives, by the end of September they were aware of the Komintern's new line and prepared to endorse it.12 To mark their loyalty to the Komintern, PCF leaders sent an open letter dated 1 October to Édouard Herriot, president of the Chamber of Deputies, denouncing the war as an imperialist adventure

(s. 185 - 186)

Itse olen näiden tietojen pohjalta kyllä valmis pitämään tätä "tuomio, mutta ei sabotaasia" -ohjetta Kominternin oikeana kantana.