Historian harrastaminen vs. ammattilaisuus

[karivir]

Turhan usein harrastajat kieltäytyvät uskomasta tätä kritiikkiä ja roikkuvat mieleisessään virheellisessä, epätieteellisessä tai vain mahdollisessa joskin spekulatiivisessa tuloksessa henkeen ja vereen. Ammattilainen taas ei sitoudu tunnetasolla tiettyyn näkemykseen (tai ei ainakaan pitäisi), vaan hän "kääntää takkia" (niin kuin harrastaja asian näkee) sen mukaan minkä näkemyksen tueksi on esitetty parhaat perustelut. Ja näin tieteessä pitää ollakin: järki jyrää tunteet.

Tunnistan ainakin itseni tuosta harrastajan kuvauksesta. En kuitenkaan yritä kirjoittaa käsityksistäni kirjaa ja olen valmis ne hautaamaan, jos ammattilaiset vedenpitävästi osoittavat minun olevan väärässä. Monissa asioissa se ei ole mahdollista, jolloin harrastajalla, jota ammatti ja oppiarvo ei velvoita, on minusta täysi oikeus pitäytyä epätieteellisissä käsityksissään ja vaikka puolustaa niitä nettikeskustelussa, jos se häntä huvittaa. Joskus epätieteellisyys voi kannattaakin. Tulee mieleen Heinrich Schliemann, joka ei uskonut aikansa ammattilaisia, vaan toimi oman harrastajanvaistonsa varassa.

[jsn]

Joskus epätieteellisyys voi kiistatta tuottaa huimaa tulosta. Intuitio on tärkeä voimavara kaikessa luovassa työssä.
Mutta vain joskus.Tästä ei voi vetää sitä johtopäätöstä, että se olisi aina automaattisesti se paras tie. Historia poikkeaa matematiikasta ja luonnontieteistä siinä, ettei ehdoton vedenpitävyyden vaatimus toimi samalla tavalla. Ihmisen toiminnassa on liikaa epävarmuustekijöitä.

Siinä, ettei aio kirjoittaa kirjaa, saati perustella väitteitään vaan kirjoittelee nettiin niitä näitä, ei tietenkään ole mitään kiellettyä ja sopimatonta. Historiasta voi ja saa keskustella täysin epätieteellisessä hengessä. Foorumin moderaattorit toivottavasti siivoavat julkeimmat hävyttömyydet ja loukkaukset. Ja muuallakin kuin netissä. Hyvään keskusteluun kuuluu yleisesti kyky kuunnella muita ja arvostaa kanssaihmisiä vaikkei samaa mieltä olisikaan.

[Jaakko Hakkinen]

Harrastajankin on mahdollista hankkia tietämystä metodisista perusteista. Mutta ratkaisevinta on edelleen omakohtainen kokemus lähteiden käytöstä. Ne kun tuppaavat vaihtelemaan suuresti vähän aiheesta ja kysymyksestä riippuen. Kahlattuaan suuren määrän lähdemateriaalia alkaa vähitellen tajuta mikä on ko. lähderyhmän syvin olemus ja samalla merkitys omalle kysymykselle.

OK, kirjoitin itse lähinnä yleisesti menneisyyttä ("historiaa") tavoittelevista tieteistä enkä nimenomaisesti historiatieteen näkökulmasta. Meillä on näköjään hieman erilaiset ongelmakohdat - epäilemättä lähteiden merkitys historiantutkimuksessa korostuu jo tieteenalan rajauksen vuoksi.

Tunnistan ainakin itseni tuosta harrastajan kuvauksesta. En kuitenkaan yritä kirjoittaa käsityksistäni kirjaa ja olen valmis ne hautaamaan, jos ammattilaiset vedenpitävästi osoittavat minun olevan väärässä. Monissa asioissa se ei ole mahdollista, jolloin harrastajalla, jota ammatti ja oppiarvo ei velvoita, on minusta täysi oikeus pitäytyä epätieteellisissä käsityksissään ja vaikka puolustaa niitä nettikeskustelussa, jos se häntä huvittaa. Joskus epätieteellisyys voi kannattaakin. Tulee mieleen Heinrich Schliemann, joka ei uskonut aikansa ammattilaisia, vaan toimi oman harrastajanvaistonsa varassa.

On totta, että on näkemyksiä joita ei voida osoittaa sen paremmin vääräksi kuin oikeaksikaan, ja silloin jäädään uskon varaan. Monilla harrastajilla on suurempi tarve uskoa näkemyksiin silloinkin kun ne jäävät spekulatiivisiksi, kun taas ammattilaisilla on "järkitaloudellinen" tapa uskoa vasta kun on näyttöä ja olla pääsääntöisesti skeptisempiä. Foorumikeskusteluissa tämä näkyy helposti siinä, että harrastaja saattaa rakentaa tulkintoja näiden uskomusten varaan, jolloin lopputulosta ei voi ammattilaisen mielestä pitää samalla tasolla kuin perusteltujen näkemysten varaan rakennettua tulkintaa.

Intuitiolla on tieteessäkin sijansa, sen avulla voi usein löytää asioita joita ei lähtenyt tai tiennyt lähtevänsä etsimään.

[heehak]

Muistuupa mieleen Kyösti Julku, joka ei halua kuulua siihen laajaan joukkoon historioitsijoita, joiden järki loppuu lähteiden loppuessa.

[Veikko Palvo]

epäilemättä lähteiden merkitys historiantutkimuksessa korostuu jo tieteenalan rajauksen vuoksi.

Eikö usein puhuta kirjoitetun historian aikakaudesta, alkanee nuolenpääkirjoituksista ja hieroglyfeistä erotuksena esim. täsmällisemmälle arkeologialle. Ja kirjoitetussa historiassa on lähdetietojakin käytettävissä, mutta
kestävätkö mm. Wikipedia ja sen alaviitteet lähdekriittistä tarkastusta?

Veikko Palvo

[jsn]

Edesmenneen Julkun tutkimus Suomen itärajasta on parhaimmillaan nautittavaa luettavaa. Samalla tutkimuksessa kuitenkin käy selville tarkastelun kiistaton spekulatiivisuus. Se ei kuitenkaan häiritse, vaan lukija saa tilaa pohtia asiaa itsekin.

Spekulatiivisuudella on rajansa. Se täytyisi aina tukea jonkinlaiseen ja riittävän kattavaan lähdepohjaan. Ilman tätä voidaan esittää totena mm. vaikkapa monia salaliittoteorioita, joita netissä ja kirjallisuudessa on tarjolla runsaasti. Selityksestä ei juuri käy se, että hallitus olisi tietoisesti tuhonnut kaikki dokumentit. Joskus tämä voi olla mahdollista, mutta silloin asialla ei ole laajempaa kantavuutta ja suurempaa yleistä merkitystä, jolloin asiakirjallisia jälkiä on vähän.

[Jaakko Hakkinen]

Edesmenneen Julkun tutkimus Suomen itärajasta on parhaimmillaan nautittavaa luettavaa. Samalla tutkimuksessa kuitenkin käy selville tarkastelun kiistaton spekulatiivisuus. Se ei kuitenkaan häiritse, vaan lukija saa tilaa pohtia asiaa itsekin.

Spekulatiivisuudella on rajansa. Se täytyisi aina tukea jonkinlaiseen ja riittävän kattavaan lähdepohjaan.

Näin on, tämä on juuri sama pointti johon itsekin edellä viittasin.

Julku itsekin horjahtaa metodien ja spekulaation ansakuoppaan lähtiessään oman alansa ulkopuolelle:

http://www.kaltio.fi/vanhat/indexc3e8.html?362

Muut keskustelupuheenvuorot:
http://www.kaltio.fi/vanhat/indexc058.html?359

[karivir]

On totta, että on näkemyksiä joita ei voida osoittaa sen paremmin vääräksi kuin oikeaksikaan, ja silloin jäädään uskon varaan. Monilla harrastajilla on suurempi tarve uskoa näkemyksiin silloinkin kun ne jäävät spekulatiivisiksi, kun taas ammattilaisilla on "järkitaloudellinen" tapa uskoa vasta kun on näyttöä ja olla pääsääntöisesti skeptisempiä.

Varmaan tuo pitää paikkansa, mutta kaikki on tietty suhteellista. Luin hiljakkoin peräkkäin Hannu Rautkallion Holokaustista pelastuneet ja Oula Silvennoisen Salaiset aseveljet. Toki heidän tyylissään oli selvä ero. Silvennoinen vaikutti objektiivisemmalta kommentoidessaan Rautkalliota, vaikka sortuikin minusta Punaisen Valpon tekemän tutkinnan kohdalla sivuuttamaan Rautkallion kirjasta ilmeneviä tärkeitä näkökohtia. Rautkallion kirja taas oli vanhempi, joten hän ei suoraan kommentoinut Silvennoista, vaan enemmänkin saman genren tutkijoita. Joka tapauksessa lähteitä näytettiin käytettävän varsin eri tavalla, vaikka molemmat ovat varmasti ammattilaisia ja vakavin argumentti "vastapuolen" väitteiden kumoamiseksi näytti ainakin Rautkalliolla olevan lähteiden lukeminen poliittisten intohimojen kautta.

[Klaus Lindgren]

Nyt voisi vaikka kysyä, kuka on historiantutkimuksen ammattilainen ja kuka harrastelija? Ammattilainen on kai ihminen, jolla on koulutus historiantutkimukseen tai tyyppi, joka tekee sitä tutkimusta työkseen, tai sitten molempia. Vastaavasti harrastelija on henkilö, joka tekee päätyökseen jotain muuta ja jolla ei ole muodollista koulutusta historiantutkimukseen. Tällöin ammattimaisella historiantutkijalla on toki paremmat edellytykset tehdä sitä tutkimusta, kun ei tarvitse opetella kaikkia asioita alusta alkaen itse ja aikaakin on paneutua erilaisiin metodologisiin sun muihin kysymyksiin. Toisaalta ammattilaiseen voi kohdistua erilaisia paineita tutkimuksen muodon ja tason suhteen, jotka eivät amatööriä niin paina.
Jostain syystä historiantutkimuksen ammattilaisia on tullut joskus, kenties 1970-luvulla tai joskus, tavaksi haukkua autoritaarisuudesta, tärkeilystä sun muusta ikävästä, ja vastakohdaksi on asetettu milloin taiteilijat, milloin amatöörit. Taustalla tuntuu olevan eräänlainen romanttisen taiteilijamyytin sovellus historiaan, tiedättehän tarinan, jossa nuori tulisieluinen taiteilija/tieteilijä/kukamilloinkin saa vastaansa homekorvaiset, kaavoihinsa kangistuneet, omaan asemaansa ja tärkeytensä vetoavat auktoriteetit.
Itse en menisi vetämään turhan jyrkkää rajaa ammattilaisen ja harrastelijan välille, en liioin väittämään akateemisia ympyröitä niin homekorvaisiksi kuin tuo taitelijamyytti haluaa väittää. Ei ihmisen vltämättä tarvitse olla historia-aineen maisteri ja tohtori voidakseen tehdä hyvää tutkimusta, mutta kyllä siitä on himskatin paljon apua. Meillä on paljon esimerkkejä amatöörien kirjoittamista hyvistä historiakirjoista, mutta onpa esimerkkejä huonoistakin. Ja toisaalta ammattilaistenkin joukossa on parempia ja huonompia historioitsijoita, aivan kuten kaikkien muidenkin ammattikuntien joukoissa. Vai kuka menee sanomaan, että vain koulutettu rakenusmestari osaa rakentaa saunan? Tai väittääkö joku, että ainoastaan amatöörit tekevät hyviä saunoja? Tai ettei rakennusmestari tietäisi useimpia muita enemmän rakentamisesta?
Tiedemiehetkin ovat vain ihmisiä, ja historioitsijat myös. Tärkeileviä omaan asemaansa vetoajia lienee kaikissa yhteisöissä ja organisaatioissa, ja onpa niitä kai tässä historiantutkijoidenkin ammattikunnassa. Itse en ole tutkijayhteisössä jonkin aikaa eläneenä kuitenkaan nähnyt sen nousseen mitenkään koko alaa leimaavaksi piirteeksi, kaikkea muuta. Jollain laitoksella voi asia toki olla toisin, mutta en mitenkään kaiken näkemäni perusteella suostu uskomaan, että historiantutkijat olisivat jotenkin erityisen pottumaista väkeä.

[Vetehinen]

Hyvä puheenvuoro Klaus!

Nyt voisi vaikka kysyä, kuka on historiantutkimuksen ammattilainen ja kuka harrastelija? Ammattilainen on kai ihminen, jolla on koulutus historiantutkimukseen tai tyyppi, joka tekee sitä tutkimusta työkseen, tai sitten molempia. Vastaavasti harrastelija on henkilö, joka tekee päätyökseen jotain muuta ja jolla ei ole muodollista koulutusta historiantutkimukseen.

Selvää pässinlihaa. Ammattilainen on ammattimies tai -nainen, mutta ammattilaisiakin on niin montaa eri tasoa. Ammattilaiset ovat rakentaneet ne hometalotkin. Ammattilainen ei ole synonyymi asiantuntijalle.

Historian ammattilainen on asiantuntija vain kapealla sektorilla ja sektorin ulkopuolella ehkä vain vähän osaavampi kuin harrastelija.

Olen lukenut itseään ammattilaiseksi tituleeraavan humanistin keksimästä uudesta matemaattisesta kaavasta, jonka keksimisen syyksi humanisti kertoi osaamattomuutensa matematiikassa. Tämäkin henkilö lienee ammattilainen, mutta ei taatusti ole asiantuntija matematiikassa.

Tiedemiehetkin ovat vain ihmisiä, ja historioitsijat myös.

Tärkeä huomio.

[Jaakko Hakkinen]

Olen lukenut itseään ammattilaiseksi tituleeraavan humanistin keksimästä uudesta matemaattisesta kaavasta, jonka keksimisen syyksi humanisti kertoi osaamattomuutensa matematiikassa. Tämäkin henkilö lienee ammattilainen, mutta ei taatusti ole asiantuntija matematiikassa.

Kerrotaanpa heti totuus, ettei joku tietämätön lukija erehdy uskomaan Vetehisen valheita.

Kyse on minun (kielitieteilijän) kotisivuillani olevasta geeniaineiston tarkastelusta:

http://www.mv.helsinki.fi/home/jphakkin/N1b.pdf

Kirjoitan heti ensimmäisen sivun lopussa:

"I will not use any computing programs, but just calculate the variation simply from the tables by dividing the number of alleles by the number of loci. This, together with the high resolution structure (great number of clusters or strata) within the lineages N1b-A and N1b-E, is elementary for the understanding of all the N1b expansions."

1. Kyseessä ei ole uusi kaava.
2. Kyse ei ole ensisijassa matematiikan osaamattomuudesta vaan laskentaohjelmien puutteesta - eivät geneetikotkaan näitä itse laske vaan ohjelmat tekevät sen.
3. Kyseiset muuttujat (alleelien lukumäärä ja locusten lukumäärä) ovat aina pohjana myös niissä mutkikkaammissa laskentaohjelmissa, joten tulos on samansuuntainen - vain painotusten hienosäätö jää puuttumaan.
4. Aiemmin Vetehinen on myös valehdellut minun puhuneen varianssista ja laskeneen sen väärin, vaikka en ole lainkaan puhunut varianssista (johon on tietty laskukaava) vaan ainoastaan variaatiosta (joka on yleisnimitys kaikelle vaihtelulle).
5. Variaatiota on niin monenlaista kuin vain jaksaa keksiä, ja minä määrittelen eksplisiittisesti kuinka lasken variaation kyseisessä kirjoituksessani. Siinä ei ole mitään virheellistä.

Vetehiselle vain on osoittautunut vaikeaksi ymmärtää kirjoitettua tekstiä, olipa se englanniksi tai suomeksi.

[jsn]

Historian ammattilainen on asiantuntija vain kapealla sektorilla ja sektorin ulkopuolella ehkä vain vähän osaavampi kuin harrastelija.

Onkohan kukaan "asiantuntija" tai "ammattilainen" vaatinut, että historioitsijoiden tulisi hallita koko maailmaa. Yleensä ne ovat aivan muiden tieteenalojen harjoittajat, jotka ovat mieluusti päättämässä kaikesta, koska katsovat hallitsevansa kaiken. En silti kieltäisi heiltä historiaan perehtymistä, vaikka se edustaa heille useimmiten täysin hyödytöntä aluetta.

Päinvastoin, luulenpa että useimmat historioitsijat ovat jopa liiankin nöyriä ja itsekriittisiä, eivätkä halua puuttua muuhun kuin oman "kapean erikoissektorinsa" asioihin. Poikkeukset tästä ovat laskettavissa enintään kahden käden sormilla. He ovat sitten yleensä juuri ne kiistellyimmät.

[Seppo Jyrkinen]

Ammattilainen on tietenkin pääsääntöisestä harrastajaa parempi, mutta ei aina. Tämä näkyy etenkin ammatti-ihmisen työn reuna-alueilla, joihin hän ei voi kunnolla paneutua. Historiallahan ei ole rajoja mutta tutkijan työllä on.

Lisäksi, kun historian tutkimusta katselee eri aikakausien ja eri ympäristöjen näkökulmasta, niin tulee konkreettisen selväksi, että historiallinen totuus on veteen piirretty viiva. Ja tällöin harrastaja voi hyvällä omallatunnolla muodostaa oman mielipiteensä.

Kärjistettynä esimerkkinä toisen maailmansodan synty punaisen Neuvostoliiton historiantutkijoiden kertomana. Ja samaan kuoroonhan yhtyi "tutkijoita" muistakin maista. Eikä ole vielä tänäkään päivänä yksimielisyyttä siitä, milloin toinen maailmansota syttyi. Oliko se Puolan jako vaiko Barbarossan alku. Tai Viron historiasta: vapautettiinko maa vaiko miehitettiin. - Voit ensin valita oman totuutesi ja sen jälkeen etsiä historiantutkijan joka osoittaa sen oikeaksi.

Aivan vastaavaa löytyy myös luonnontieteitten parista, vaikka siellä toimitaankin luonnonlakien varmassa mielikuvassa. Kun Marconi alkoi suunnitella radioyhteyttä Atlantin ylitse, hän toimi suoraan vastoin tunnettuja luonnonlakeja. Ja kuitenkin hän onnistui.

Lisäksi olen todennut, että ällistyttävän usein myös ammatti-ihmisiltä katoaa suhteellisuuden taju detaljitiedon joukkoon. Harrastajilla tuo on jopa ymmärrettävää, mutta ei koskaan ammattilaisten kohdalla.

Ilmaisu "käytettävissä olleen tiedon mukaan" kuuluu elimellisesti jokaiseen tutkimukseen alasta riippumatta, mikä samalla poistaa tiedolta totuuden leiman.

Mitä taas palstan keskustelukulttuuriin tulee, niin täytyy myöntää, että tämä on ollut minulle pettymys. Internet tarjoaa mahdollisuuden käsitellä huonosti tunnettuja ja kiistanalaisia asioita useiden näkökulmien ja eri mielipiteiden avulla, mutta tämä on latistunut pelkäksi "kukkulan kuningas" leikiksi. Etten sanoisi perversioksi.

Palstan tulevaisuuden kannalta on tuhoisaa jos ylläpito suhtautuu välinpitämättömästi pikkuhitlereihin joiden maailmankuvaan mahtuu se yksi ainoa totuus ja joiden kyky erotella eri mieltä oleminen ja henkilöön kohdistuva hyökkäys jää apukoulutasolle.

Tällöin palsta filtteroi asiakeskustelijoita pois jättäen jäljelle sen mitä pohjasakaksi kutsutaan.

[Emma-Liisa]

Eikä ole vielä tänäkään päivänä yksimielisyyttä siitä, milloin toinen maailmansota syttyi. Oliko se Puolan jako vaiko Barbarossan alku.

Parempi vaihtoehto lienee Japanin hyökkäys Kiinaan.

Marko Tikka on Terrorin ajassa sitä mieltä, että päivämäärät ja luvut on tarkoitettu kouluhistoriaa varten, mutta ne estävät historian syvemmän ymmärtämisen, siis sen että historiassa elettiin nyjyhetkeä ja tiedettiin tapahtumista yhtä vähän kuin me nykyisistä. Tosielämässä tapahtumilla on harvoin selvää alkamis- ja loppumishetkeä.

Esim. kun sodan alkamispäiväksi valittiin 27.1, korostettiin sitä että punakaartit ottivat Helsingissä haltuunsa hallintorakennukset ja vietiyhteydet, voittajat tietenkin myös Pohjanmaan tapahtumia jotka suuntautuivat venäläisiä varuskuntia vastaan. Mutta yhtä hyvin voitaisiin sanoa sodan alkaneen jo viikkoa aiemmin, kun osapuolten kesken käytiin kahakoita esim. Luumäen Taavertissa. Voisipa sodan katsoa alkaneen jo suurlakon aikana marraskuussa 1917.

On yleisesti tunnettua, että sodan virallinen päätymispäivä 16.5. johtuu siitä, että Mannerheim halusi korostaa omaa ja armeijansa osuutta pitämällä paraatin Helsingissä, jonka saksalaiset olivat vallanneet. Mutta Tikka huomauttaa lisäksi, että metsien ja syrjäseutujen puhdistukset piileskelevistä ja osittain vastarintaakin tekevistä punakaartilaisista jatkuivat kuukausikapalla ja kesällä vankileireliltä pakeni satoja ja näiden mestsäkaartuilaisten etsintä kesti suojeluskuntalaisista vuosikausia. Sodan voi katsoa lopullisesti päättyneen kesäkuun alussa 919, jolloin kansalaisvapauksien rajoitukset purettiin tai vuodenvaihteeseen 1918-9, jolloin ensimmäiset armahdukset kapinallisille annettiin ja sakslaisjoukot poistuivat maasta.

[Emma-Liisa]

Voit ensin valita oman totuutesi ja sen jälkeen etsiä historiantutkijan joka osoittaa sen oikeaksi.

Tämä "metodi" onkin juuri amatööreille ominainen, joskin sitä ammattilaisetkin käyttävät. Ihmisiähän hekin ovat.

On tunnettua, että siihen vastaukseen, minkä ihminen saa, vaikuttaa suuresti se, minkä kysymyksen hän tekee. Joskus kysymys suorastaan määrää vastauksen.