Historian harrastaminen vs. ammattilaisuus

[jsn]

Voit ensin valita oman totuutesi ja sen jälkeen etsiä historiantutkijan joka osoittaa sen oikeaksi.

Tämä "metodi" onkin juuri amatööreille ominainen, joskin sitä ammattilaisetkin käyttävät. Ihmisiähän hekin ovat.

On tunnettua, että siihen vastaukseen, minkä ihminen saa, vaikuttaa suuresti se, minkä kysymyksen hän tekee. Joskus kysymys suorastaan määrää vastauksen.

Pääsääntönä tulisi olla, että mitä tahansa saa esittää, jos sen perustelee riittävästi. Niin historia-aiheisessa nettikeskusteluissa kuin tutkimuksessakin. Tämä karsii totuuksien lukumäärää äärettömästä, koska joitain asioita on huomattavasti hankalampaa perustella uskottavalla tavalla mm. lähteiden avulla kuin toisia.

Totuuden voi tietenkin valita etukäteen ja jättää todisteet huomiotta. Varsin monet näin tekevätkin. Mutta saavathan muut sitten halutessaan myös yrittää kumota väitteet, mieluummin hyvin kuin huonosti, eikö niin? Ja unohtamatta normaaleja käytöstapoja ja palstojen sääntöjä. Viis siitä, ovatko osanottajat ammattilaisia vai amatöörejä. -Puheenvuoroja lukiessa tuntuu välillä siltä, että tällainen närästää joitakuita kovasti. Aina kunnon debatti kuitenkin hymistelyn voittaa.

[Jaakko Hakkinen]

On tunnettua, että siihen vastaukseen, minkä ihminen saa, vaikuttaa suuresti se, minkä kysymyksen hän tekee. Joskus kysymys suorastaan määrää vastauksen.

Loistavasti kiteytetty!

Nähdäkseni vallitsee suora korrelaatio kahden seikan välillä:
1. kuinka laajat pohjatiedot kysymyksen asettajalla on,
2. kuinka kestävästi perusteltuun johtopäätökseen hän päätyy.

Harrastajalla usein on jo ajankäytön priorisointiin liittyvistä syistä hatarammat pohjatiedot, mistä syystä hänen kysymyksenasettelunsa saattaa olla putkimainen tai mustavalkoinen (joko-tai) ja rajata ulkopuolelle useita ammattilaisen näkökulmasta hyvin todennäköisiäkin vaihtoehtoja. Tällöin johtopäätös on suurella todennäköisyydellä joko virheellinen tai vähintäänkin vääristynyt.

Korostan, että ammattilainenkin on tämän määritelmän mukainen harrastaja oman erikoisalansa ulkopuolella, ainakin siinä vaiheessa kun on vasta raapaissut pintaa. Toki ammattilaisen saattaa olla helpompi omaksua uuden alan tietoa, aivan kuten uusi kieli on sitä helpompi oppia, mitä useampia kieliä on opetellut.

[Tapio Onnela]

On tunnettua, että siihen vastaukseen, minkä ihminen saa, vaikuttaa suuresti se, minkä kysymyksen hän tekee. Joskus kysymys suorastaan määrää vastauksen.

Loistavasti kiteytetty!
Nähdäkseni vallitsee suora korrelaatio kahden seikan välillä:
1. kuinka laajat pohjatiedot kysymyksen asettajalla on,
2. kuinka kestävästi perusteltuun johtopäätökseen hän päätyy.

Samaa mieltä! Ehkä tuohon voisi vielä lisätä yksinkertaisesti rehellisyyden eli sen myöntämisnen ja aukikirjoittamisen mistä positiosta historiankirjoittaja (olkoon amatööri tai ammattilainen) väitteensä esittää. Tämän jälkeen lähteiden varaan nojaava argumentaatio puhukoon.

Ja lisäksi vielä minusta "jsn" totesi asiasta varsin hyvin:

Mutta saavathan muut sitten halutessaan myös yrittää kumota väitteet, mieluummin hyvin kuin huonosti, eikö niin? Ja unohtamatta normaaleja käytöstapoja ja palstojen sääntöjä. Viis siitä, ovatko osanottajat ammattilaisia vai amatöörejä. -Puheenvuoroja lukiessa tuntuu välillä siltä, että tällainen närästää joitakuita kovasti. Aina kunnon debatti kuitenkin hymistelyn voittaa.

[Veikko Palvo]

Luin hiljakkoin peräkkäin Hannu Rautkallion Holokaustista pelastuneet ja Oula Silvennoisen Salaiset aseveljet. Toki heidän tyylissään oli selvä ero. lähteiden lukeminen poliittisten intohimojen kautta.

Lähteiden lukeminen ja tutkimuskohteen valinta ja rajaus poliittisin perustein näyttäisi olevan ammattilaisilla tutkijoilla yleistä. Tällä Agricola-keskustelusivullakin Hannu Rautkalliosta on sanottu, "ettei hän ole kovin arvostettu tutkija." Ja lainattu Sirola-opistossa opettanutta poliitikkoa, joka nimitti Rautkalliota "arkistojen salarakkaaksi."
Jukka Tarkka: Tutkijan työvoitto sinetinvartijoista
http://personal.inet.fi/koti/jukka.tark ... kallio.htm
Johtuisikohan siitä, että Hannu Rautkallio on käyttänyt myös avautuneita NL:n arkistotietoja lähdetietoinaan?

http://www.sras.org/library_russian_archives joihin nykyisin vaaditaan propushka ja suosituskirje yliopistosta ja senkin jälkeen ao. arkiston henkilökunta päättää, mitä ja millaisia arkistolähteitä propushkan esittäjälle luovutetaan tutkittavaksi.

Simon Sebag Montefiori sanoo lähdetiedoikseen mm. Venäjän rgaspi, garf, rgva, tsamo, fsb rf, rgae, rgali, aprf jne. arkistotiedot, sekä
mm. Robert Tuckerin, Robert Conquestin, Arch Gettyn, John Ericksonin, Richard Overyn, Sheila Fitzpatrickin, Vladislav Zubokin, Amy Knightin, William Taubmanin jne. tutkimukset.
Olisikohan niin, että Suomessakin historian ammattilaiset käyttävät melkoisilta osin kollegojensa tutkimuksia lähdetietoinaan?
===================================
===================================
lisätty 1.6.: Jukka Tarkka kirjoittaa Tutkijan työvoitto sinetinvartijoista Hannu Rautkalliosta mm.:

"Rautkallio kuvaa kaukokatseisesti rakennetun yhteysverkoston luomista ensin Suomen ja USAn akateemisissa ja asiantuntijakuvioissa, sitten Moskovan arkisto- ja tutkimuslaitoksissa."

"Idän arkistojen ovet aukesivat kun hän ( Rautkallio ) kolkutti niille ajoissa, päättäväisesti ja hyvin suositeltuna."

lainaus päättyy.
============

Historian tutkimuksen ammattilaisuus näyttäisi siis vaativan kolmea asiaa: rahaa, rahaa ja lisää rahaa - harrastelijalla tähän ei ole yleensä mahdollisuutta

Yliopistojen lähdearkistot yms. avautuvat ilmaiseksi v a i n ammattilaisille, ei harrastelijoille ja harrastelijoilta puuttunee yleensä myös aikaakin yhteysverkoston luomiseen muissa historian harrastelijapiireissä.

Veikko Palvo

[jsn]

Olisikohan niin, että Suomessakin historian ammattilaiset käyttävät melkoisilta osin kollegojensa tutkimuksia lähdetietoinaan?

Tämä on valitettavan yleistä maailmalla ja joskus Suomessakin. Varsinkin jos tutkija ei osaa alkuperäislähteiden kieltä, kuten Rautkallio, joka ei osaa sanaakaan venäjää. Hän käytti Moskovan arkistoissa erikseen pestattua tulkkia. Rivien välissä oleva, yms. tulkinta jäi kokonaan tekemättä. Juuri sen vuoksi sitä kutsuttiin monien muiden taholta"ryöstöviljelyksi".

Kaiken ei tarvitse olla alkuperäislähteitä. Pitää tietysti jälleen perustella, miksi itse keskittyy vain tiettyyn lähderyhmään ja nojautuu toisen tutkimukseen. Sinänsä kaikkea ei voi ryhtyä tarkistamaan, muuten tutkimuksen tekoon voi vierähtää elinikä.

[Emma-Liisa]

Tällä Agricola-keskustelusivullakin Hannu Rautkalliosta on sanottu, "ettei hän ole kovin arvostettu tutkija." Ja lainattu Sirola-opistossa opettanutta poliitikkoa, joka nimitti Rautkalliota "arkistojen salarakkaaksi."
Jukka Tarkka: Tutkijan työvoitto sinetinvartijoista
http://personal.inet.fi/koti/jukka.tark ... kallio.htm
Johtuisikohan siitä, että Hannu Rautkallio on käyttänyt myös avautuneita NL:n arkistotietoja lähdetietoinaan?

Ei johdu, vaan se että Rautkallio uskoo että joku lähde sinänsä kertoo "totuuden", vaikka dokumentit on aina tehty tiettyä tarkoitusta varten.

Periporvarillinen Jukka Tarkkako muka opiskellut Sirola-opitossa? Älä nyt naurata!

Sitä paitsi, ei henkilön menneisyys sinänsä ole mikään argumentti Siloin voitaisiin vetää esiin myös Rautakallion isän tekemiset sodan aikana.

Simon Sebag Montefiori sanoo lähdetiedoikseen mm. Venäjän rgaspi, garf, rgva, tsamo, fsb rf, rgae, rgali, aprf jne. arkistotiedot, sekä
mm. Robert Tuckerin, Robert Conquestin, Arch Gettyn, John Ericksonin, Richard Overyn, Sheila Fitzpatrickin, Vladislav Zubokin, Amy Knightin, William Taubmanin jne. tutkimukset.
Olisikohan niin, että Suomessakin historian ammattilaiset käyttävät melkoisilta osin kollegojensa tutkimuksia lähdetietoinaan?

Luonnollisesti, eihän kukaan voi lähteä tyhjästä eikä jokaista asiaa voi millään itse tutkia.

[Emma-Liisa]

On tunnettua, että siihen vastaukseen, minkä ihminen saa, vaikuttaa suuresti se, minkä kysymyksen hän tekee. Joskus kysymys suorastaan määrää vastauksen.

Loistavasti kiteytetty!

Juu, en ole itse keksinyt. Varmaan se on esitetty muuallakin, mutta jäi aikanaan mieleen Paavo Haavikolta. Kansakunnan linjassa Paasikivi vastasi "vanhan ystävänsä pojan" kysymykseen siihen tapaan, että eikö tämä jo kysyessään itse "tiennyt" vastauksen.

Heikki Ylikangas muisteli 17.5. Tieteiden talolla nuoruuden tutkimustaan, jossa hän etsi 1700-luvun valtiopäiväasiakirjoista merkkejä siitä, että suomalaisilla valtiopäiväedustajilla oli yhdistäviä asioita. Tietenkin niitä myös löydettiin, mutta samalla jätettiin tutkimatta, oliko esim. sääty yhdistävä tekijä.

Jouko Tyyrin kirjoitusvalikoimassa Kohtaamisia (2005) on kirjoitus Kaksinkertainen kirjanpito (HS 29.4.1975), jossa Tyyri Juhani Siljon ajatusta, että olemme vastuussa paitsi teoistamme myös siitä, mitä meille tapahtuu. Tätä ajatusta voidaan toki käyttää väärin, mutta perusteiltaan se tarkoittaa, että tapahtumat ovat vuorovaikustusta ja syyllisen ja uhrin tai tekijän ja objekstin sijasta kaikki toimijat ovat subjekteja.

"Sinivalkoisen kirjanpidon mukaan Suomi oli pelkästään viaton uhri toisen maailmansodan pyörteissä. Yhtä yksinkertaisen kirjanpidon mukaan Neuvostoliitto ei yrittänyt käyttää tilaisuutta syksyllä 1939. Kyllä se yritti ja osittain epäonnistui. Sitten mekin yritimme ja epäonnistuimme.
Virheet on kirjattava molempien osapuolien tilille. Muuten niistä ei viisastu. Muuten syntyy sellainen harha, ettei Suomi ollutkaan tasavalta ennen vuotta 1944."

[Veikko Palvo]

Periporvarillinen Jukka Tarkkako muka opiskellut Sirola-opitossa? Älä nyt naurata!

Jos olisin ilkeä, voisin sanoa nimim. "Emma-Liisan" lukutaidon olevan samalla tasolla kuin hänen oikeinkirjoituksensa. Mutta en siis ole.

Kirjoitin tuon henkilön o p e t t a n e e n Sirola-opistossa. Täsmennyksenä kerrottuna tunti-o p e t t a j a n a yleissivistävää ainetta, lieneekö ollut matematiikan alkeita.
Sirola-opistohan sai kansanopistona valtionapuakin.
Tämä myöhemmin kokoomuksen poliitikkona tunnetuksi tullut - ei - siis opettanut vallankumouksen tekemistä.
Ja se, joka täällä Agricola-sivulla sanoi, ettei "Rautkallio ole kovin arvostettu tutkija" oli nimimerkki Emma-Liisa, joka toisessa yhteydessä nimitti allekirjoittanutta vainoharhaiseksi - koska olin sanonut etsineeni ko. aiheesta
l ä h d e t i e t o j a.

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Periporvarillinen Jukka Tarkkako muka opiskellut Sirola-opitossa? Älä nyt naurata!

Jos olisin ilkeä, voisin sanoa nimim. "Emma-Liisan" lukutaidon olevan samalla tasolla kuin hänen oikeinkirjoituksensa. Mutta en siis ole.

Kirjoitin tuon henkilön o p e t t a n e e n Sirola-opistossa. Täsmennyksenä kerrottuna tunti-o p e t t a j a n a yleissivistävää ainetta, lieneekö ollut matematiikan alkeita.
Sirola-opistohan sai kansanopistona valtionapuakin.
Tämä myöhemmin kokoomuksen poliitikkona tunnetuksi tullut - ei - siis opettanut vallankumouksen tekemistä.

Mitä merkitystä asialla sitten on? Tai saattoihan Tarkka olla opistolla vakoilemassa.

[Veikko Palvo]

Mitä merkitystä asialla sitten on? Tai saattoihan Tarkka olla opistolla vakoilemassa.

No jaa, enhän minä ole sanonut tuntiopettajan olleen Jukka Tarkan, joka ei myöskään ainakaan omalla nimellään ole kirjoittanut tälle keskustelusivulle.

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Kaiken ei tarvitse olla alkuperäislähteitä. Pitää tietysti jälleen perustella, miksi itse keskittyy vain tiettyyn lähderyhmään ja nojautuu toisen tutkimukseen. Sinänsä kaikkea ei voi ryhtyä tarkistamaan, muuten tutkimuksen tekoon voi vierähtää elinikä.

Tai siihen että odottaa, että "kaikki arkistot" avautuvat.

Totta tosin on, että tutkija toisensa jälkeen saattaa kierrättää vaikutusvaltaisen aikalaisen muistelmia ilman, että kukaan tarkastaneeksi niitä aikalaislähteistä, vaikka ne olisivat saatavillakin. Osmo Jussila muistaakseni totesi näin (muistaakseni) Hakamiemen mellakasta.

Joskus jostakin tulkinnasta tulee niin kanonisoitu, että luullaan, että niissä on sanottu "viimeinen sana". Ks. esim. Marko Tikan kommentut, miten Paavolaisen terroriromaani ja Linnan Pohjantähti estivät tutkimusta menemästä eteenpäin.

[jsn]

Totta tosin on, että tutkija toisensa jälkeen saattaa kierrättää vaikutusvaltaisen aikalaisen muistelmia ilman, että kukaan tarkastaneeksi niitä aikalaislähteistä, vaikka ne olisivat saatavillakin.

Tiettyjen henkilöiden muistelmille on vain ajan oloon tullut suuri lähdearvo, vaikka ne olisivat jo avoimen subjektiivisia. Tietenkään tämä ei kokonaan tuhoa niiden merkitystä.

Tämän vuoksi jonkun on aina tutkia asioita uudelleen ja varmistua asiasta. Historia ei siis tule koskaan lopullisesti selvitetyksi, vaikka toisin joskus väitetään. On jopa suotavaa, että samoihin aiheisiin palataan uudelleen; samoista lähteistä, mutta uudesta näkökulmasta. Montaa aihetta on meillä tutkittu viimeksi sata vuotta sitten. Tutkija heijastelee aina omaa aikaansa. Asioista tapaa tulla puhkikaluttuja itsestäänselvyyksiä.

[Trilisser]

Asiaan liittyen: keskustelin (sähköpostilla) aiheesta Dupuy Instituten johtajan (Chris Lawrence) kanssa. Eversti Trevor Dupuyn perustama laitos tuottaa mm. sotahistoriallisia tutkielmia USA:n asevoimille. Chris Lawrence kertoi, etteivät he juurikaan palkkaa akateemisesti koulutettuja historioitsijoita koska heidän tietojensa syvällisyys ei yksinkertaisesti riitä vaan he mieluiten palkkaavat tutkijoita jotka ovat alan harrastajia ja joille ko. aihe on suoranainen kutsumus. Chris lisäsi, että ainoa yliopisto jossa voi valmistua puhtaasti sotahistoriasta on Lontoon King´s College.

[Tapio Onnela]

Chris Lawrence kertoi, etteivät he juurikaan palkkaa akateemisesti koulutettuja historioitsijoita koska heidän tietojensa syvällisyys ei yksinkertaisesti riitä vaan he mieluiten palkkaavat tutkijoita jotka ovat alan harrastajia ja joille ko. aihe on suoranainen kutsumus.

Mikäli tuo tosiaan pätee laajemminkin Yhdysvaltain armeijan tilaamiin tutkimuksiin niin se voisikin hyvin selittää ne kertakaikkisen pieleen menneet analyysit, joiden pohjalta on toimittu vaikkapa Irakissa tai Afganistanistanissa.

[heehak]

Ennen kuin rupeaa vertaamaan sotahistoriallisia tutkimuksia lähimenneisyyden analyyseihin, pitää toki olla jonkinlainen luettelo tai vastaava siitä mitä on tutkittu.

Jos voisi saada tarkempia tietoja siitä, millaisia sotahistoriallisia tutkimuksia USA:ssa on mainitussa instituutissa tehty.

Mitä taas ammattilaisen ja harrastajan vertailuun tulee, voi harrastaja sattumoisin olla perehtynyt sellaiseen ilmiöön, josta ammattilaisella ei tosiaankaan ole edes hajua.