Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Päämajan ohjekäskyt 21.6.1944

12.09.11 17:15

Ilmo Kekkonen kysyy (12.9), mikä päämajan ohjekäsky 21.6.1944?

Kirjoitin 8.9. (ja taustoitin) käskystä mm. seuraavasti:

"Vuoden 1919 rikoslain ja vuoden 1941 tuomioistuinlain säädösten perusteella Mannerheimin valtuuttama rintamakarkureihin ja kieltäytyjiin kohdistettu teloituskäsky 20.6.1944 oli ristiriidassa silloisen oikeutemme eli lakiemme kanssa. Käskyn voidaan katsoa selvästi rikkoneen lakeja eli olleen oikeudelliselta luonteeltaan laiton.

Se, mitä 20.6.1944 annettuun käskyyn sisältyvä aseellinen pakottaminen tarkoitti, oli heti epäselvää myös niille, jotka joutuivat käskyä soveltamaan käytäntöön.
Jo seuraavana aamuna 21.6.1944 IV armeijakunnasta tiedusteltiin Mikkelin päämajasta tarkempaa tietoa siitä, mitä käskyn aseellinen pakottaminen sen laatijoiden mukaan oikeasti tarkoitti?

Kapteeni Rolf Franck vastasi heti kysyjille: “Käskyn tarkoituksena on, että kaikki HTK 1:een (Lappeenrantaan - MP) toimitetut karkurit, jotka ilmoittavat palaavansa yksiköihinsä, on kuulusteluja suorittamatta niihin toimitettava, kun sen sijaan ne, jotka kieltäytyvät yksiköihinsä palaamasta, on ammuttava.”

“Kuulusteluja suorittamatta” merkitsee sitä, että Lappeenrantaan kesäkuussa 1944 koottujen tuhansien karkurien kuulustelujen ja seulontojen dokumentaatiot kiellettiin. Päämajan kiellon seurauksena kieltäytyjät ja heidän teloituksensa selustassa jäivät luetteloimatta ja dokumentoimatta.

Kapteeni Erkki Partanen, lakimies päämajan järjestelyosastolta, valisti 21.6.1944 kysyjiä puhelimitse: “Käskyn tarkoituksena on, että palveluksesta kieltäytyvät karkurit on ammuttava.”

Sotatuomari Paavo Alkio on selventänyt meille upseerin aseenkäyttö- ja hengenriisto-oikeuden luonnetta ja rajoja päiväkirjassaan 12.12.1941 seuraavasti:

“Upseeri toimii tuollaisessa tapauksessa ajaessaan tahtoaan pakkokeinoin läpi, pakkotilanteessa, jossa laki oikeuttaa hänet menettelemään siten. Jos hän ei käytä oikeuttaan rikoksen tapahtuessa, ei hänellä ole oikeutta käyttää väkivaltaa enää rikoksen tapahtumisen jälkeen, sillä laki ei anna upseerille oikeutta kostaa rikoksesta eikä rangaista siitä, vaan tämä oikeus kuuluu tuomioistuimelle.”

20.6.1944 käskyllä siirrettiin lakiin perustuvaa upseerin aseenkäyttö- ja hengenriisto-oikeutta laittomasti rintamalta selustaan henkilötäydennyskeskusten upseereille."


Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Ilmo Kekkoselle

12.09.11 17:49

Kirjoitin:

( “Romahtaako rintama”-tutkimuksessa (2007, s.223-224) on kerrottu vuonna 1926 syntyneen Urpo Kurvisen kokemuksista kun hän vuonna 1946 kirjurina Oulussa joutui vääpeli Laineen käskystä tuhoamaan vanhat kantakortit ja laatimaan uudet, joihin Laine salli kirjoittaa vain sotilaan nimen ja tämän sota-aikaiset palveluspaikat. Vanhat kortit poltettiin vääpelin valvovan silmän alla. “Siinä menivät tuhkaksi kaikki ne tositteet, joita nyt kaivataan”, kommentoi Kurvinen vihaisena.)


Ilmo Kekkonen kommentoi:

"Todennäköisesti kantakortit uusittiin tarkoituksella jättäen pois vanhat "synnit". Miehillä oli nimittäin yllättävän paljon rangaistuksia vankeutta myöten."


Kysymys Ilmo Kekkoselle:

Minkä pääesikunnan käskyn tai määräyksen perusteella vääpeli Laine hävitytti ja poltatutti Oulussa vanhat sotilaitten kantakortit vuonna 1946?

Kantakorttien tuhoaminenhan oli ja on selvästi laitonta puuhaa - jopa Suomen armeijassa.

Tulkinta, jonka mukaan vääpelimme olisi ollut vain oma-aloitteinen ja toiminut asiassa yksikseen omista mielihaluistaan auttaakseen pahoja tehneitä sotilaitaan, ei ole uskottava.

Uskottavampi motiivi vanhojen kantakorttien tuhoamiselle on, että tuhoaminen suoritettiin tässäkin Oulun tapauksessa pääesikunnan yksilöidystä laittomasta käskystä (jota tapahtui muissakin sotilaspiireissä kuin Oulussa vuonna 1946) sen varmistamiseksi ettei rintamamiesten kantakorteissa olevia armeijan sodan aikaiselle johdolle kielteisiä tai raskauttavia seikkoja koskaan tule päivänvaloon kesäkuussa 1944 Lappeenrannan seudulla ja muuallakin suoritettujen karkureiden laajojen laittomien teloitusten jälkimaininkinä eli todellisena kantokorttien hävittämisten motiivina oli murharikosten mahdollisten tai todennäköisten esitutkintojen vesittäminen.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuoengirola
Andalusia

Albert Ravila
Viestit: 263
Liittynyt: 22.10.08 18:14

Lisäelin vai seulontaelin?

12.09.11 18:40

Olen tällä Huhtiniemi-Lappeenranta-keskustelun uusimmalla kierroksella kiinnittänyt huomiota moderaattoreiden toimintaan. Yleensähän keskustelupalstojen valvojat kiinnittävät huomiota lähinnä keskustelijoiden käytöstapoihin. Kielenkäyttöä valvotaan, ja sopimattomista ilmaisuista huomautetaan. Nyt moderoijat eivät ole puuttuneet ainoastaan siihen, miten sanotaan, vaan myös siihen mitä sanotaan.

Oikeustieteessä tunnetaan oikeusvoiman käsite. Se tarkoittaa sitä, että tuomioistuimessa ei voida uudelleen käsitellä asiaa, joka on jo lainvoimaisesti ratkaistu. Taustalla on ajatus siitä, että oikeudenkäynneille ei koskaan tulisi loppua, jos samasta asiasta voitaisiin käräjöidä yhä uudelleen ja uudelleen.

Vaikka historiallisia kysymyksiä ei voidakaan lopullisesti ja lainvoimaisesti ratkaista, tulisi keskustelun, ollakseen mielekästä, kuitenkin noudattaa tiettyjä sääntöjä. Lähtökohta on luonnollisesti sanomisen ja kysymisen vapaus. Hankalistakin asioista pitää voida puhua, ja kiperiä kysymyksiä täytyy saada esittää. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin raja vastaan. Kun samaa asiaa käydään läpi yhä uudelleen ja uudelleen läpi ilman uusia argumentteja, on moderaattoreiden syytä puuttua asiaan. Tässä keskustelussa näin on toimittu, ja tämä on mielestäni erittäin tervetullutta.

Käynnistäessään tämän keskustelun olisi Martti Pelhon ehkä kannattanut vilkaista, mitä aiheesta on tällä palstalla aikaisemmin kirjoitettu. Nyt on käynyt niin, että keskustelu on ollut melkeinpä 100 prosenttisesti aikaisempien keskustelujen kertausta. Jos loppuun kalusta aiheesta aloitetaan uusi keskustelu, voisivat moderaattorit mielestäni lopettaa sen saman tien. Lyhyt maininta siitä, että aiheesta on jo keskusteltu N kertaa, ja vielä linkki aikaisempaan keskusteluun/keskusteluihin, jonka jälkeen keskustelu lukkoon.

Lopullisesti ei mitään aihetta tietenkään tarvitse lukita. Edelleen oikeustieteeseen viittoen, jos asiassa löytyy uutta näyttöä, niin totta kai aiheeseen voidaan palata vaikka kuinka monta kertaa. Jos jostakin esimerkiksi putkahtaa aikaisemmin tuntemattomia asiakirjoja tai aikalaistodistajia, niin ei muuta kuin seulontaelin pystyyn uusia näytöksiä arvioimaan. Uuden näytön esittämisessä täytyy siinäkin noudattaa sääntöjä. Asiakirjat tulee yksilöidä, ja jos kysymys on kertovista lähteistä, niin henkilöiden nimet ja mahdolliset yksiköt tulee mainita. Olisi myös kohteliasta, jos aikalaistodistajiin vetoava itse selvittäisi heidän taustansa. Toisin sanoen, ovatko ko. henkilöt olleet oikeassa paikassa oikeaan aikaan voidakseen ylipäätään lausua mitään relevanttia kysymyksessä olevasta asiasta. Näillä eväin on mahdollista saada aikaan tasokas keskustelu, jonka tuloksena voimme saada uutta tietoa.

Martti Pelhon kunniaksi on sanottava, että hän tässä keskustelussa nostanut esiin yhden seikan, josta ei nähdäkseni aikaisemmin ole ollut puhetta. Kyse on ylipäällikkö Mannerheimin loppukesällä 1944 lähettämästä kirjeestä.
Martti Pelho kirjoitti:Mannerheim lähetti käskykirjeen Karjalan kannaksen komentajille rintaman romahdettua. Siinä Mannerheim vaati ankarinta rangaistusta karkureille ja syytti kenraalejaan pelkuruudesta. Mannerheim käski polttaa käskynsä välittömästi. Yksi käskyn saajista, kenraaliluutnantti Oesch, kertoo käskystä omassa kirjeessään kenraali Heinrichsille, muuten emme tietäisi käskystä mitään. Sota-arkistosta ei ole toistaiseksi löytynyt mainitun Mannerheimin käskykirjeen tallennetta tai kopiota. Miksi?
Käskystä ei välttämättä ole kysymys, vaan ehkä pikemminkin jonkinlaisesta ylipäällikön komentajiinsa kohdistamasta nuhtelusta, jonka taustalla lienee mm. torjuntataitelujen alkuvaiheen suureksi kasvanut sotilaskarkuruus. Vaatiko Mannerheim kirjeessään ”ankarinta rangaistusta karkureille” ja syyttikö hän komentajiaan pelkuruudesta? Tähän on toistaiseksi mahdotonta vastata, koska kirjeen tarkka sisältö ei ole tiedossa. Tällainen kirje on kuitenkin mitä ilmeisimmin lähetetty. Siitä on maininta ainakin Martti Turtolan Airo-elämänkerrassa (s. 288-291). Oesch mainitsee asiasta kirjeessään Airolle:

”Mutta kun Ihantalan ja Vuosalmen torjuntavoittojen päätepisteeksi tulee vain Ylipäällikön nuhdekirjelmä karkuruudesta ja hiippailusta, joka lukemisen jälkeen käsketään polttamaan, ja toisaalta Ilomantsin voiton jälkeen kiitospäiväkäsky, tuntuu siltä, kuin Kannaksen suunnalle ei olisi annettu mitään arvoa”.

Ylipäällikön kirjeen ajankohta näyttäisi olevan heinäkuun loppu, johon mennessä Vuosalmen taistelut oli saatettu päätökseen. Kyse ei ole 9.8.1944 päivätystä päämajan kirjeestä N:o 5820/Järj.2/sal, joka oli osoitettu kenttäoikeuksien puheenjohtajille ja syyttäjille. Tässä kirjelmässä ei nuhdella ketään, vaan siinä esitetään päämajan oikeudenhoitotoimiston näkemys siitä, miten kuolemanrangaistusta tulisi käyttää.

Voi hyvin olla, että kirjeessä ei ole mitään erityisen mullistavaa. Siinä saattaa kuitenkin olla sellainen ylipäällikön näkemys kesän 1944 karkuriongelmasta, jota hän ei ole halunnut julkisesti esittää. Siinä mielessä olisi tietysti mielenkiintoista, jos kirje joskus löytyisi.

Kiitosta sen sijaan ei ansaitse Pelhon tapa käsitellä 4.7.1944 tapahtunutta sotaväen rikoslain muutosta. Tämäkin asia on, ellen pahasti erehdy, käsitelty Huhtimiemi-keskustelun aikaisemmilla kierroksilla.
Martti Pelho kirjoitti:Päämaja antoi jo 4.7.1944 presidentin vahvistamasta sotaväen rikoslakiesityksestään niin ikään selvästi laittoman ohjekäskyn, jossa kuolemanrangaistuksen soveltamisalaa entisestään laajennettiin ohi ja yli sen, mikä oli juuri eduskunnassa 15 minuutin valiokuntakäsittelyin saatu hyväksyttyä laiksi. Näin päämaja siirtyi rintamakarkureiden rangaisemistouhuissaan jo jatketulle laittomuuden tielle.

Heinrichsin 4.7. antamassa ohjekäskyssä, jossa lavennetaan laittomasti jo ennakolta seuraavana päivänä eli 5.7.1944 voimaan astuvan lain kuolemanrangaistuksen peittoaluetta, määrätään laittomasti näin:

“Karkuri voidaan määrätä pantavaksi syytteeseen muissakin kuin 2. kohdassa mainituissa tapauksissa, milloin sitä kurin ja järjestyksen ylläpitämisen kannalta on pidettävä välttämättömänä. Näin on syytä menetellä erikoisesti silloin, kun karkaaminen on ollut kaikesta päättäen harkittu ja johtunut ilmeisesti muista syistä kuin taistelun aiheuttamasta sielullisesta järkytyksestä.”
Pelho viittaa tässä päämajan kirjeeseen N:o 5000/Järj.2/sal. 4.7.1944. Joku saattaisi Pelhon kommentin perusteella ajatella, että päämaja on tosiaankin antanut määräyksiä, joiden perusteella kuolemanrangaistus olisi voitu tuomita myös sellaisissa tapauksissa, joissa SRL 71 ja 78 §:ssä mainitut edellytykset eivät täyttyneet. Näin ei tietenkään ole. Mainitussa kirjeessä todetaan ainoastaan, että karkuri voidaan tietyin edellytyksin panna syytteeseen myös muissa kuin kirjelmän 2-kohdassa mainituissa tapauksissa, joiden osalta syytteeseenpano oli pakollista.

Pääsääntö oli karkureiden käsittely ”kenttäoikeusmenettely ohittaen”, eli mahdollisimman nopea palautus yksikköön ja rintamalle. Edellä mainitun kirjelmän mukaan syyte oli pakko nostaa ja kenttäoikeusmenettely käynnistää silloin, kun kyse oli useampikertaisesta karkurista, kieltäytyjästä, tai karkurista, jonka teosta oli saattanut olla sotatoimille haitallinen seuraus. Pelhon siteeraamassa kirjelmän kolmannessa kohdassa todetaan puolestaan millä muilla edellytyksillä karkuri voitiin asettaa syytteeseen. Pelho ei ole oivaltanut, mikä ero on syytteen nostamisella ja rangaistuksen tuomitsemisella. Vaikka päämaja olisi kuinka tahtonut, että myös ensikertaiset karkurit tuomitaan kuolemaan, ei siihen olisi päästy antamalla ohjeita näiden syyttämisestä kenttäoikeudessa. Kuolemanrangaistuksen tuomitsemisen edellytykset mainittiin sotaväen rikoslaissa, eikä niiden ”laventaminen” olisi ollut mahdollista päämajan antamilla, syyttämistä koskevilla ohjeilla.

Pelhon puolustukseksi on todettava, että hänen edellä lainattu kommenttinsa on melkein sanatarkka lainaus eräästä vuonna 2007 julkaistusta teoksesta, sen sivulta 175. Pelholla on ollut täysi syy luottaa em teokseen nyt puheena olevassa asiassa. Kaikki Huhtiniemi-Lappeenranta-keskustelua seuranneet kuitenkin tietävät, millaisia ongelmia ko. teokseen liittyy.

Viktor Miinalainen
Viestit: 4
Liittynyt: 20.05.11 17:08

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

12.09.11 18:50

Eli monisanaisuuden sijasta lakonisuutta suosien: suut tukkoon ja keskustelu asiasta poikki, kun kerran herrat sotaherrat ja ylituomarit niin vaativat!

Albert Ravila
Viestit: 263
Liittynyt: 22.10.08 18:14

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

12.09.11 19:19

Kohteliaaseen ja toiset huomioivaan keskustelukulttuuriin kuuluu kieltämättä myös turhan monisananaisuuden välttäminen. Niinpä tiivistän edellisestä puheenvuorostani olennaisen:

Lopullisesti ei mitään aihetta tietenkään tarvitse lukita. Edelleen oikeustieteeseen viittoen, jos asiassa löytyy uutta näyttöä, niin totta kai aiheeseen voidaan palata vaikka kuinka monta kertaa.

laitman
Viestit: 211
Liittynyt: 12.11.07 23:08

Voidaanko keskustella asiallisesti?

12.09.11 19:31

Jos tulisin hetkeksi mukaan tähän keskusteluun, vaikka tiedän että upseereilta tulee lokaa niskaan jo senkin takia, että olen ruotsinkielinen.

Eikö olisi paikallaan, että unohdetaan hetkeksi mitä tapahtui 20.6.1944 jälkeen hyvin sekavassa tilanteessa, ja keskusteltaisiin siitä mitä on tapahtunut ennen tätä päivämäärää ja sitten rauhanteon jälkeen. Se antaisi uusia näkökulmia.

Silläkin uhalla, että tulee lunta tupaan väitän, että Kulomaan ja Lindstedtin väitöskirjat ja "Teloitettu totuus"- kirja antavat harhaanjohtavan kuvan, siitä mitä karkureille ja kieltäytyjille on tapahtunut ennen 20.6.1944 annettua käskyä. Näissä kirjoissa sanotaan yksiselitteisesti, että ainoa ammuttu ennen tätä päivämäärää on Arndt Pekurinen. Kaikki kolme kirjaa perustuvat tähän väitteseen ja Kari Selén sanoi Kulomaan väitöstilaisuudessa, että tähän ei ole mitään lisättävää!

Minä lisään kuitenkin: Sotatilan aikana, ennen ja jälkeen kesällä1944 tapahtuneita ampumisia, ammuttiin useita kymmeniä karkureita ja kieltäytyjiä Pekurisen lisäksi, En ota kantaa siihen olivatko ne laillisia tai laittomia teloitusmurhia vai miksikö pitäisi sanoa? Totean vain faktat, koska historian tutkiminen ei ole mikään käräjäoikeus.

Eli minun tutkimuksissani, ensimmäinen ampuminen tapahtui 8.12.1939 Kuhmossa, JR 25:ssa ja viimeisin karkurina ammuttu löytyy 2./Pion.P 32:sta 24.9.1944.

Mainitsen nyt yhden tapauksen syistä, joihin palaan kohta. Luutnantti Lars Törnroos, KTR 16, ampui/teloitti sotamies Ketolan Uhtuan Tetrivaarassa kesäkuussa 1942, siitä syystä, että vartiossa ollut Ketola ei suostunut antamaan juopuneelle luutnantille auton avoimia. Tämä on faktaa, eikä tarinointia ja tästä on tehty jopa oma mappi, T 11168/26.

Tämä tapaus valaisee näitä täällä esitettyjä asioita. Jos Lindstedt olisi tutkinut tätä mappia, hän olisi varmasti väitöstilaisuudessaan selittänyt asioita vähän toisella tavalla. Koska Ketola oli vartiossa ja toimi aivan oikein, niin luutnantti Törnroos syyllistyi henkirikokseen, vaikka hän saattoi kuvitella toimivansa SJ 5 §:n mukaan korrektisti. 3.Divisioon komentaja, eversti Fagernäs oli sitä mieltä, että luutnantti Törnroosia ei pidä rangaista tästä asiasta "koska hyvän upseerin paikka on linjassa, eikä linnassa".

Everstin kanta oli raktaiseva asian tutkimisessa. Vaikka KeO:n syyttäjä ei ollut komentolinjassa jos kyseessä oli normaalin rikoslain mukainen rikos, niin sotapoliisit, joiden tehtävä olisi ollut asian tutkiminen, joutuivat tottelemaan Fagernäsia ja asia jäi siihen. Syyttäjä kertoo tässä mapissa miten mahdottomassa tilanteessa hän oli. Hänen olisi pitänyt syyttää luutnanttia mutta Fagernäs ei sitä sallinut.

Koska tämä tapaus oli hyvin selvä se aiheutti paljon närää miehissä ja kun Pajarista tuli 3.Divisioonan komentaja ryhdyttiin uudelleen tutkimaan tätä tapausta.

Tämä oli vain yksi tapaus, joka valaisee asioita, muitakin löytyy.

Laitman

Veikko Palvo
Viestit: 853
Liittynyt: 12.10.09 13:13

Re: Voidaanko keskustella asiallisesti?

12.09.11 21:54

laitman kirjoitti: Eikö olisi paikallaan, että unohdetaan hetkeksi mitä tapahtui 20.6.1944 jälkeen hyvin sekavassa tilanteessa, ja keskusteltaisiin siitä mitä on tapahtunut ennen tätä päivämäärää ja sitten rauhanteon jälkeen. Se antaisi uusia näkökulmia.
Laitman
Sotaa 1939 - 1944 näytetään Kylmän sodan jälkeen aletun joillakin tahoilla tutkia
mikro-, makro- ja minitasolla ja jotkut sosiologit kirjoittavat sodan jälkeisen ajan sotatraumoista.

Keksityt tarinat tuhansista teloitetuista ja "natsimielisistä" sota-ajan toimijoista eivät tosin edusta mikrotasoa.

Uusi näkökulma kominternin kommunismin toimintaan Suomessa olisi tosiaan paikallaan, siitä mitä se oli ennen sotaa erityisesti 1920-luvulla ja sodan jälkeen. Suomessa siitä vaiettiin ja kirjoiteltiin lapualaisuudesta ja sotaa edeltäneestä "väärästä politiikasta."
Ranskassa
Stéphanie Courtois, Nicolas Werth, Jean-Louis Panné, Andrzej Paczkowski, Karel Bartosek, Jean-Louis Margolin kirjoittivat Kommunismin mustan kirjan, suomennettu 2000 WSOY
Rikokset, terrori, sorto

"Natsismin rikoksista on julkaistu kirjastollinen erikoisteoksia ja kokonaisesityksissäkin on valinnan varaa. Vaikka natsismin synnit ovatkin veriruskeat, niiden kesto, maantieteellinen ulottuvuus ja uhrien määrä jäivät paljon vähäisemmiksi kuin sosialismin toisen väkivaltaisen äärilaidan rikosten."

Kommunismin mustalle kirjalle "ideologian aiemmat myötäjuoksijat" kirjoittivat vastakirjan, jota ei ole suomennettu koskei se saanut lukijoita julkaisumaassaankaan.

Meillä uusi näkökulma voisi olla myöskin kominternin ohjaaman kommunismin
Musta kirja Suomessa toimineista idän ideologian ja monien siellä koulutuksensakin saaneiden toimista?

Veikko Palvo

Jarmo Nieminen
Viestit: 72
Liittynyt: 01.04.11 22:34

Re: Voidaanko keskustella asiallisesti?

12.09.11 22:13

laitman kirjoitti:Jos tulisin hetkeksi mukaan tähän keskusteluun, vaikka tiedän että upseereilta tulee lokaa niskaan jo senkin takia, että olen ruotsinkielinen.

Laitman
Terve Laitman. Olen upseeri, enkä heitä lokaa niskaan sen takia, että olet ruotsinkielinen. Uskallan myös yleistää tämän koskemaan muihinkin tänne nimellään kirjoittaviin upseereihin, nimettömistähän ei tiedä keitä he ovat, kuten sinustakaan, mikä lie liet Laitman.
laitman kirjoitti:
Silläkin uhalla, että tulee lunta tupaan väitän, että Kulomaan ja Lindstedtin väitöskirjat ja "Teloitettu totuus"- kirja antavat harhaanjohtavan kuvan, siitä mitä karkureille ja kieltäytyjille on tapahtunut ennen 20.6.1944 annettua käskyä.
Laitman
Totta puhut tässä Laitman. Kulomaan väitöskirja käsitteli rintamakarkuruutta Suomen sodissa ja Teloitettu totuus - kesä 1944 -teos kertoi samasta aiheesta, pääosin nimensäkin mukaisesti, vieläkin rajatummin.

Jarmo Nieminen
Tietokirjailija
Helsinki

PS. Murhia ja tappoja oli rintamajoukoissa jatkosodassa yli 200.

Jarmo Nieminen
Viestit: 72
Liittynyt: 01.04.11 22:34

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

12.09.11 23:09

Laitan oheisen heinäkuun lopulla IV armeijakunnan alueelle Uttiin ja Lappeenrantaan tehdyn tarkastusmatkan kertomuksen ihmeteltäväksi tämän keskustelupätkän seuraajille ja miksei keskustelijoillekin.

Keromuksen on laatinut päämajan tiedotusosaston upseeri, vänrikki K. v.Fieandt. Matkan tarkoituksena oli raportin sisällön mukaan perehtyminen karkuruusilmiöön ja sen käsittelyyn armeijakunnan alueella. Matka suunnattiin armeijakunnan upseerileirille, jossa rintamaupseerit olivat vuorollaan koulutuksessa. Leiri järjestettiin Utissa. Raportti antaa valaistusta siihen, miten tapahtumissa itse mukana olleet rintamaupseerit kokivat karkuruuden.

Raportti löytyy Päämajan Tiedotus 2:n asiakirjakokoelmasta, jonka tulonumero on 10601 ja kansion numero 21 (T 10601/21). Alleviivaukset ja lihavoinnit ovat alkuperäisasiakirjan mukaiset.

K. v. Fieandt oli väitellyt filosofian tohtoriksi vuonna 1939. Hän toimi Helsingin yliopiston dosenttina aina vuoteen 1951 asti. [13.9.2011: Kai von Fieandtin jäi eläkkeelle Helsingin yliopiston psykologian professorin virasta vuonna 1973.]


  • tus. 2 31.7.44
    Vänr. K. v.Fieandt 2/KF/LR

    - SALAINEN -



    [Kenr. Tuompo kuitannut nimikirjoituksellaan muistion 2.8.44.]

    Ttus.2:n Päällikölle.

    Heinäkuun 27 -31 päivänä tein matkan luennoimis- ja tiedoitustarkoituksessa sekä perehtyäkseni karkuruusilmiön käsittelyn IV AK:n lohkolla. 28.7. oli varsinainen luennoimispäivä, jolloin yhdessä AK:n upseerileirillä. Klo 8,30–9,30 pidin leirin upseerien kanssa keskustelutilaisuuden pakokauhu- ja ’’hiippailu’’ ilmiön esiintymisestä ja syistä. Iltpävivällä pidin 1 oppitunnin ’’Huhuista ja niiden torjunnasta’’ ja 1 oppitunnin ’’pakokauhu-ilmiöstä’’. Oppitunteja oli seuraamassa AK:n komentaja, kenr.luutn. Laatikainen, esikuntapäällikkö, ev. Hautala, op.os:n päällikkö ev.luutn Pesonius sekä kurssilaisten lisäksi joukko HTK:n upseereita.

    29.7. tapahtui kapt. Nikkisen ja HTK:n val.upseerin, luutn. Kivimäen valmennus joukkopsykologisten oppituntien pitäjiksi AK:ssa.

    Paluumatkalla otin Lappeenrannassa yhteyden HTK:n päällikköön, maj. Toivaseen, joka järjesti käynnin Linnanmäen kasarmin karkurileirillä sekä tutustuin luutn. Kivimäen välityksellä 10.Spol.K:n perustamaan karkureitten kokoamispaikkaan, saaden häneltä perusteellisen selostuksen kokoamispaikan kautta kulkeneesta aineksesta.


    Upseerien käsityksiä paniikki-ilmiöistä.

    Keskustelu etulinjan upseereitten kanssa heidän kokemuksistaan oli erittäin antoisa. Seuraavat näkökohdat ovat tärkeitä:

    1) Yksikään upseereista ei pystynyt kertomaan ainoatakaan varsinaista paniikkitapausta joukkoilmiönä, jonka todistajana ao. olisi joutunut olemaan.

    2) Joukkoilmiön sijasta miesten häipyminen etulinjasta tavallisimmin tapahtuu niin, että yksityiset joukkueen miehet yksi kerrallaan hiippailevat. Tavallisimmin lähtevät ensin sivustojen äärimmäiset miehet ja heidän jälkeensä jossain uudessa vaiheessa heidän vierustoverinsa.

    3) Yksitellen liikkeelle lähteneet keräytyivät taempana suuremmiksi laumoiksi vailla johtoa. Heidän liikehtimisensä tässä vaiheessa ei enää ollut äkillisen järkytyksen leimaama.

    4) Pakokauhun ja hiippailun syistä upseerit eivät asettaneet panssarikauhua ensisijalle. Asemista poistuminen ei heidän käsityksensä mukaan johdu niinkään paljon painostuksen ylivoimaisuudesta kuin siitä, että luottamus tovereihin ja sivustoissa oleviin osastoihin on järkyttynyt. Pelko yksin jäämisestä ja haavoittumisesta (’’mottikauhu’’) on ankara. Tykistökeskitys ja panssariase eivät ilman tätä vaikuttaisi, sillä korsut ovat kestäneet. ’’Mottikauhun ’’ ohella lentoase ja urkupyssy ovat pahimpia mielenjärkytyksen syitä.

    5) Pelon ja paniikin torjumiskeinoista upseereilla oli se mielipide, että tilanteissa, joissa näkyväisyys yleensä on huono, joukkueenjohtajalla ei ole mahdollisuutta pysäyttää karkailemista silloin kun torjunta on kohdistettava tiettyyn yksilöön ilmiön alkuvaiheessa. Parhaat mahdollisuudet karkuruuden valvonnassa ja rajoittamisessa olisi ryhmänjohtajilla. Se edellyttää kuitenkin että aikaansaadaan uudistus alipäällystön nykyiseen asemaan. Ryhmänjohtajien pätevyyttä ja arvovaltaa olisi esim. koulutustietä ja ulkonaisin keinoin korotettava. Nykyoloissa he liiaksi sulautuvat miehistöön. Vasta ryhmänjohtajien tehokkain toimenpitein, he kun alituisesti seuraavat ryhmänsä miehiä, voidaan yksilöt pitää tiukalla. Tätä nuoret upseerit erikoisesti alleviivasivat.

    Ampuma-aseen käytössä paniikin torjunnassa kurssilaisilla oli se käsitys, että se voi olla tehokas aivan alkuvaiheessa, mutta ei enää suuremman osaston (joukkue, komppania) mentyä hajalle. Joku oli nähnyt erään kapteenin tällaisessa tilanteessa ampuvan, mutta toimenpide ei tehonnut. Valitettavasti kapteeni vielä ampui ohi.

    Parhaiten karkuruutta rajoittanut tietojen levittäminen karkuruuden seuraamuksista. Tieto kuolemantuomioista, jotka on pantu täytäntöön ja siitä, että perheellisen omaiset voivat jäädä ilman sotakuukausipalkkaa, on rajoittanut ilmiötä tehokkaimmin. Tässä yhteydessä toivottiin ankaria rangaistuksia siviiliväestölle, joka auttaa karkuria. Tehokasta aineistoa ovat kertomukset karkureista, jotka ovat palanneet takaisin omaistensa asenteen johdosta. Erään karkurin vaimo oli sanonut: ’’Ellet painu takaisin, tulee meille ero heti!’’ Ja mies palasi. Toisessa tapauksessa erään pojan isä oli vienyt hänet sk.piiriin.

    Takaisin palanneita toverit kohtelevat halveksien haukkuen heitä ’’käpykaartilaisiksi’’, ja etulinjassa toivotaan ankaria rangaistuksia. Mutta kuvaavaa on, että ensimmäiseksi toverit kysyvät: ’’Miten pitkälle pääsit?’’

    6) Etulinjoille vaihtuvat ’’uudet miehet’’ on jo takana valmiiksi ’’informoitu’’ rintaman kauhuihin. Heillä on valmis paniikkimieliala jo mennessään asemiin. Tämä ilmenee piilevänä taipumuksena lähteä hiippailemaan. Syinä ovat selustassa (junissa ym.) liikkuvat liioitellut huhut ja kauhujutut sekä vaihdossa asemissa olleitten taipumus pelästyttää uudet miehet, mikä ehdottomasti olisi estettävä.

    Parhaana paniikkimielialan torjumiskeinona tässä suhteessa olisivat tiheät ja hyvät tilannetiedoitukset.

    Alokasaineisto on yleensä hyvää, mutta joutuminen samoihin osastoihin vanhojen miesten kanssa laskee heidän tasoaan.

    Oppitunnin jälkeen käyttämässään puheenvuorossa kenr.luutn. Laatikainen yhtyi käsitykseen, että jotain on tehtävä alipäällystön arvovallan nostamiseksi. Hän tuomitsi jyrkästi aliupseerien pyrkimyksen poistaa arvomerkkinsä ja sulautua miehistöön.

    Keskustelussa leirin päällikkö, maj. Karinto kertoi minulle saaneensa maanteillä pitkällä selustassa kulkevia hiippailijaryhmiä kääntymään takaisin heitä nuhtelemalla. Tämä viittaa siihen että asiallisella puhuttelulla voisi ilmiötä rajoittaa.



    Lappeenrannan karkurileirit.


    Käydessäni maj. Toivasen kanssa HTK:n alaisella Linnanmäen kasarmin leirillä sain tilaisuuden todeta, että järjestys ja kuri siellä oli mallikelpoinen. Sisäpalvelus tapahtui tiukasti ohjesäännön mukaisesti. N. 50 miehisestä joukosta tapasin vain yhden, joka todella vaikutti lopullisesti ’’tärähtäneeltä’’. Useimmat miehet myönsivät tehneensä väärin ja olivat halukkaat palaamaan yksikköönsä.

    Luutn. Kivimäen välityksellä sain seuraavia tietoja 10.Spol.K:n karkureitten kokoamispaikasta Armilan kansakoululla:

    10 – 22.6. välisenä aikana oli IV AK:n miehiä pidätetty takamaastossa 19.050, joista n. 10 – 20 % rintamakarkureita. Heinäkuun puolella on lukumäärä tuntuvasti laskenut. Päivämäärään 15.7. mennessä on varsinaisia karkureita koko vetäytymisvaiheen aikana pidätetty arviolta 2.500 – 5.000 miestä. Luutn. Kivimäki laatii kuulustelupöytäkirjojen perusteella tilaston siitä, miten suuri osa näistä on lähtenyt liikkeelle paniikin vallitessa ja miten suuri osa yksitellen salaa poistumalla.

    Suhtautuminen käyntiini oli AK:ssa erittäin myötämielinen ja harrastus sen tarkoitukseen suuri. Esikuntapäällikkö otti minut vastaan ja komentaja keskusteli kanssani erään aamiaisensa ajan. Ollessani esikuntapäällikön puheilla tämä korosti sitä, että Viipurin luovutus oli vahvasti joukkopsykologinen ilmiö.

    Vänrikki_____[allekirjoitus]________
    K. v. Fieandt.
Viimeksi muokannut Jarmo Nieminen, 13.09.11 09:19. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Jarmo Nieminen
Viestit: 72
Liittynyt: 01.04.11 22:34

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

13.09.11 09:16

Tarkennan edellistä viestiäni Kai von Fieandtin yliopistourasta; hän jäi eläkkeelle Helsingin yliopiston psykologian professorin virasta vuonna 1973.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 10:09

Re: Martti Pelholle

13.09.11 10:38

Martti Pelho kirjoitti:Se, mitä 20.6.1944 annettuun käskyyn sisältyvä aseellinen pakottaminen tarkoitti, oli heti epäselvää myös niille, jotka joutuivat käskyä soveltamaan käytäntöön.Jo seuraavana aamuna 21.6.1944 IV armeijakunnasta tiedusteltiin Mikkelin päämajasta tarkempaa tietoa siitä, mitä käskyn aseellinen pakottaminen sen laatijoiden mukaan oikeasti tarkoitti?Kapteeni Rolf Franck vastasi heti kysyjille: “Käskyn tarkoituksena on, että kaikki HTK 1:een (Lappeenrantaan - MP) toimitetut karkurit, jotka ilmoittavat palaavansa yksiköihinsä, on kuulusteluja suorittamatta niihin toimitettava, kun sen sijaan ne, jotka kieltäytyvät yksiköihinsä palaamasta, on ammuttava.”“Kuulusteluja suorittamatta” merkitsee sitä, että Lappeenrantaan kesäkuussa 1944 koottujen tuhansien karkurien kuulustelujen ja seulontojen dokumentaatiot kiellettiin. Päämajan kiellon seurauksena kieltäytyjät ja heidän teloituksensa selustassa jäivät luetteloimatta ja dokumentoimatta.Kapteeni Erkki Partanen, lakimies päämajan järjestelyosastolta, valisti 21.6.1944 kysyjiä puhelimitse: “Käskyn tarkoituksena on, että palveluksesta kieltäytyvät karkurit on ammuttava.”
Kyselyt osoittivat siis selvästi, että 20.6. 44 annettu käsky oli vastoin koko sodan ajan vallinnutta käytäntöä.

Karkureita ei ryhdytty käskyn perusteella teloittamaan, koska sen tiedettiin olevan vastoin lakia. IV AKE antoi nopeasti oman ohjeensa, jonka mukaan 10.SpolK toimi. V AKE ei ohjeissaan edes mainitse 20.6. käskyä.

Kenraali Siilasvuo ( III AK) 26.6. totesi käsketyn puhuttelun ja yksikköön palauttamisen tehottomaksi, koska miehet karkasivat vain uudelleen.
Kenraali Autti vaati 29.6. karkaamisesta kuolemanrangaistusta, koska vain se tehoaisi.
Jo nämä osoittavat, että mitään ampumisia ei Heinrichsin käskyn perusteella toimeenpantu. Nämä vaatimukset ilmeisesti lopullisesti käynnistivät lain koventamisen.

Entä Lappeenranta? Ei sielläkään ammuttu ketään. Asemakomennuskunnalla oli karkureiden kokoamispaikka. Heidät sijoitettiin Päävartioon ja linnoituksen vankilaan.
HTK 1 ei voinut toimeenpanna ampumisia L:ssa, koska se oli Taavetissa 27.6. asti.
10. SPolK perusti karkureiden kokoamispaikan 23.6. Armilan koululle. Se toimi elokuusta -41 voimassa olleen karkureiden käsittelyohjeen mukaisesti, kuten oli Kannaksella tottunut.Näin kertovat kokoamispaikan läpi menneet karkurit.
Yhtymien lähetettyä opaselimensä karkurit luovutettiin niille, paitsi ne, joiden välitön lähettäminen katsottiin hyödyttömäksi. Heidät sijoitettiin HTK:n järjestelykomppanioihin odottamaan uutta sijoitusta. Osa heistäkin halusi rintamalle takaisin, kuten vänrikki von Fieandtin raportissa kerrotaan.

Ei 20.6. käskyä muutenkaan noudatettu. Mm. III AK antoi jo 21.6. käskyn, jonka mukaan karkurit tuli puhutella divisioonien esikunnissa, eikä HTK:ssa.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 10:09

Re:Eikö kuulusteltu

13.09.11 10:44

Jarmo Nieminen kirjoitti:Luutn. Kivimäen välityksellä sain seuraavia tietoja 10.Spol.K:n karkureitten kokoamispaikasta Armilan kansakoululla:10 – 22.6. välisenä aikana oli IV AK:n miehiä pidätetty takamaastossa 19.050, joista n. 10 – 20 % rintamakarkureita. Heinäkuun puolella on lukumäärä tuntuvasti laskenut. Päivämäärään 15.7. mennessä on varsinaisia karkureita koko vetäytymisvaiheen aikana pidätetty arviolta 2.500 – 5.000 miestä. Luutn. Kivimäki laatii kuulustelupöytäkirjojen perusteella tilaston siitä, miten suuri osa näistä on lähtenyt liikkeelle paniikin vallitessa ja miten suuri osa yksitellen salaa poistumalla.
Tämä Fieandtin kertomus todistaa aina selvemmin Pelhon väitteiden perättömyyden.
Kuulustelupöytäkirjat oli siis laadittu, eikä mistään teloituksista ollut tietoakaan.

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Sotasankarimme eversti Armas Kemppi

13.09.11 13:37

Meitä viisaammat sotahistoriaamme perehtyneet ovat todenneet, että Mannerheimillä oli luja usko armeijamme sotilaiden kykyyn torjua “perivihollisemme” kaikki hyökkäykset jo etulinjassa.

Tämän päämajan virallisen epistolan mukaisesti taempien puolustuslinjojen linnoittaminen lyötiin laimin Myllykosken linnoitusosastossa samoin kuin yhtymien esikunnissa omilla vastuualueillaan. Suunnitelmiakin niistä alettiin laatia vasta joulukuussa 1943.

Mannerheim antoi pari viikkoa ennen Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkua toukokuussa 1944 todellisuudesta vieraantuneen käskyn linnoitustöiden komentajalle rakentaa useiden kuukausien valtaisalla työurakalla yhtenäinen 120 kilometrin kivieste Kannaksen poikki.

Näiden linnoitustöiden laiminlyöntien salaamiseksi Mannerheim poltatutti 23.6.1944 päämajassa IV armeijakunnan esikunnan laatimat peitepiirokset, joissa oli merkittyinä maalis-toukokuussa 1944 vasta rakenteilla olleet linnoitteet.

Asiakirjojen mukaan IV armeijakunnan esikunnassa pidettiin 18.6.1944 klo 18 neuvottelu, jossa olivat läsnä armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti Erkki Laatikainen, esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Yrjö Hautala (vihreitten Heidi Hautalan isä), eversti Armas Kemppi sekä 17. divisioonan komentajan edustajana kapteeni Lauri Reunala.

Hautalan toimittaessa porukalle taistelutilanneselvitystään, Reunala totesi Hautalan vihollisjoukkojen sijantia koskevien tietojen olevan vanhentuneita ja näin virheellisia ja todisti tiedustelunsa mukaan etenevän vihollisen oleva jo paljon lähempänä Viipuria, noin 20 kilometrin päässä.

Hautala kommentoi juuri saamiaan Reunalan tuoreita tiedustelutietoja vastuuttomalla lohkaisullaan, “Kapteenilta ei ole kysytty mitään!”

Kun armeijakunnan komentaja Laatikainen antoi käskyn, jonka mukaan Viipurin puolustuksesta vastaa Kempin 20. prikaati, Kemppi esitti epäilevän kantansa puolustuksen realistisuuteen ja sen aikatauluun. Laatikainen yrittikin lieventää käskynsä jälkeen Kempin huolestuneisuutta toteamalla, “että aikaa on vielä kaksi vuorokautta ja Kempin armeijakunta vastaa Viipurin puolustuksesta ainoastaan 20.6.klo 18:sta saakka!”

Korostettakoon, että Mannerheim antoi karkureitten teloituskäskyn 20.6.1944 päivällä ennen tietoa Viipurin luovutuksesta venäläisille “lähes taisteluitta”.

Päämajassa 20.6.1944 työskennelleet lainopillisen koulutuksen saaneet aikalaiset, Martti Kekomäki ja Erkki Partanen, ovat kertoneet meille Mannerheimin reaktioista kun hän kuuli 20.6. Viipurin “luovutuksesta”.

Saatuaan tiedon, silloin jo 77-vuotias Mannerheim, oli muuttunut hyvin kiihtyneeksi ja hysteeriseksi. Mannerheim käskytti Martti Kekomäelle, päämajan ylimmälle oikeusupseerille, että Kemppi on heti toimitettava tuomittavaksi pikaoikeudessa.

Kekomäki oli kertomansa mukaan ilmoittanut Mannerheimille yksiselitteisesti, ettei Kempin saattaminen pikaoikeuteen ollut voimassa olevan lain mukaan mahdollista.

Tällöin Mannerheim oli menettänyt malttinsa ja huutanut: “Mitä?, Miten niin ei ole mahdollista?! Onko teillä niin hoono laki vai niin hoonot meehet?”

Mannerheim määräsi myöhemmin 20.6. illalla toistamiseen, edelleen kiihtyneessä mielentilassaan, Kempin ammuttavaksi.

Päämajan lakimiehet ilmoittivat esimiehelleen ettei Kempin ampuminen ole laillisesti mahdollista. Sen sijaan olisi suoritettava tutkinta, ja mikäli aihetta ilmaantuu, asia on käsiteltävä ja ratkaistava myöhemmin sotaoikeudessa.
Mannerheim tyytyi Kempin suhteen lakimiestensä linjaukseen.

Mannerheimin kuitenkin kirjoitutti (20.6. tai 21.6.) suutuspäissään rintamakomentajilleen muistelmateoksissa mainitun tunnetun tulisen käskynsä, jossa hän syytti komentajiaan pelkuruudesta ja karkuruudesta sekä määräsi kaikki kieltäytyvät rintamakarkurit teloitettavaksi kapinaan osallistumisesta.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Viimeksi muokannut Martti Pelho, 13.09.11 14:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 10:09

Re: Lunta ja lokaa Laitmanille

13.09.11 14:15

Kun Laitman kerran haluaa upseerien huomion ja sitä kautta lokaa niskaan ja lunta tupaan, niin toteutetaan pyyntö. Tiedän kyllä, kuka Laitman on. Ruotsinkielisiä kohtaan tunnen yksinomaan sympatiaa.
Laitmanin tiedän perusteellisesti syventyneen sotahistoriaan ja luottavan erityisesti Ylikankaan tulkintoihin kesästä -44.Siinä meillä on vankka näkemysero.
laitman kirjoitti:Silläkin uhalla, että tulee lunta tupaan väitän, että Kulomaan ja Lindstedtin väitöskirjat ja "Teloitettu totuus"- kirja antavat harhaanjohtavan kuvan, siitä mitä karkureille ja kieltäytyjille on tapahtunut ennen 20.6.1944 annettua käskyä. Näissä kirjoissa sanotaan yksiselitteisesti, että ainoa ammuttu ennen tätä päivämäärää on Arndt Pekurinen. Kaikki kolme kirjaa perustuvat tähän väitteseen ja Kari Selén sanoi Kulomaan väitöstilaisuudessa, että tähän ei ole mitään lisättävää!
Liekö sitten kyse kielitaidosta, mutta Laitman erehtyy kolmesti pahan kerran.

Ensinnäkin TT-44 s 112 Lindstedt toteaa, että Pekurinen on ainoa "ankarinta aseellista pakkokeinoa" käyttäen ammuttu. Ei siis suinkaan ainoa teloitettu, kuten L. tulkitsee. Heitä oli syksyllä -41 muistaakseni kolme,joista kahden ampuminen juhlistaa televisiossa jokaista itsenäisyyspäivää. TT-44 sisältää liittteissä 1-5 perusteellisen selvityksen lakiperustein teloitetuista ja ammutuista.

Toiseksi mainitut kolme kirjaa eivät tietenkään missään nimessä perustu tähän yhteen tapaukseen. Jo vilkaisu lähdeaineistoon selvittää asiaa jokaiselle kiinnostuneelle.
Ne keskittyvät tuomioistuinten määräämiin kuolemantuomioihin karkureille ja kieltäytyjille, sekä SRL:n 35 § perusteella ammuttuihin, ei kaikkiin kuolemantapauksiin rintamalla ja kotirintamalla.

Kolmanneksi Laitmanin mainitsemat kymmenet kuolemat eivät lainkaan kuulu tähän kategoriaan. Luutnantti Törnroosin tapaus ei ole laillinen aseenkäyttö, vaan rikos. Siksi sitä ei ole käsitelty esimerkiksi Lindstedtin teksteissä. Se kuuluu Niemisen mainitsemiin noin 200 murhaan ja tappoon rintamajoukoissa.

Laitmanilla lienee ollut mielessä myös kotiseudulla karkurien pidätystilanteissa tapahtuneet hengenmenetykset sekä karkureille että kiinniottajille. Ne eivät myöskään sisälly tuohon aiemmin määritettyyn kategoriaan.

Tietääkseni sen enempää noita rintamajoukoissa tapahtuneita kuin kotirintaman surmaamisia ei ole kokonaisuuksina tutkittu. Niistä on mainintoja mm. Ylikankaalla sekä runsaasti selvityksiä paikallishistorioissa.
Oma kokonaisuutensa ovat desantit, jotka saivat surmansa pidätystilanteissa. Heistä on Seppo Sudenniemen kokonaisselvitys ( Salaisen sodan varjot).

Kun Laitman ihmettelee, mitä tapahtui karkureille ja kieltäytyjille ennen 20.6. 44, niin vastauksia löytyy noista kaikista kolmesta kirjasta. Lisäksi Jatkosodan historian 6. Osassa on lukuja rangaistuista.
On siis syytä muistaa, että karkuruudesta ei voitu rangaista kuolemalla ennen 4.7. 44,mutta kieltäytymisestä eräissä tapauksissa kyllä. Kuolemantuomioita olisi voitu jaella roppakaupalla mm. syksyn -41 laajoissa kieltäytymisissä, mutta Mannerheim ja Heinrichs ottivat ymmärtäväisen kannan. Vankilatuomioita kyllä jaeltiin.

Toivotan Laitmanille edelleen intoa näihin monimutkaisiin asioihin perehtymisessä. Etsivä saattaa joskus löytää, mutta etsimättä ei mitään löydy. Käsitteissä kannattaa olla tarkka.Laitman voi aina kääntyä minun puoleeni, jos niissä on ongelmia.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 10:09

Re: Mitä kirjeessä olikaan??

13.09.11 14:35

Martti Pelho kirjoitti:Mannerheimin kuitenkin kirjoitutti (20.6. tai 21.6.) suutuspäissään rintamakomentajilleen muistelmateoksissa mainitun tunnetun tulisen käskynsä, jossa hän syytti komentajiaan pelkuruudesta ja karkuruudesta sekä määräsi kaikki kieltäytyvät rintamakarkurit teloitettavaksi kapinaan osallistumisesta.
Albert Ravila jo käsitteli tätä kirjettä hyvin asiantuntevasti. Olen pitkälti samaa mieltä.
Esimerkiksi jo mainitussa Turtolan Airo-elämäkerrassa Oesch toteaa kirjeessään Heinrichsille Mannerheimin nuhtelukirjelmän käsitelleen "karkuruutta ja hiippailua". Ilmeisesti tarkoitetaan miehistöä, ei kenraaleita.Lisäksi Oesch ilmoittaa selvästi ajankohdaksi "torjuntavoittojen päätepisteen" eli suunnilleen heinäkuun puolivälin. Oesch ei myöskään mainitse mitään Pelhon väittämistä teloituskäskyistä.

Pelhon mielikuvitus juoksee vilkkaasti, eikä selvityksiä tule, joten en niitä pyydäkään. Oeschin kirjeestä ei kuitenkaan löydy mitään Pelhon tulkintaa tukevaa.Se ajoittuu Ilomantsin taistelujen jälkeiseen aikaan eli jonnekin elokuun 10.-15.tienoille.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”