Tapio Onnela
Viestit: 4763
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Suomalainen kasvatus kuin kansallissosialistisessa Saksassa?

15.06.06 17:16

Ilona Kemppainen tekee kiinnostavan rinnastuksen kirja-arviossaan
Guido Knoppin kirjasta Hitlerin lapset

Kemppaisen mukaan jos kansallissosialistisen Saksan retoriikassa ja propagandassa esiintynyt sana "sota" korvataan suomalaisessa (ja länsimaisessa) puheessa esiintyvällä sanalla ”talous” niin ei välttämättä voida erottaa kummasta ajasta tai paikasta oikeastaan puhutaan:
Olin juuri tämän teoksen luettuani Tampereella Kasvatuksen historian kesäpäivillä, ja siellä keskusteltiin paljon suomalaisen kasvatuksen nykytilasta ja myös historiasta. Usein tuntuu, että tällaisissa puheenvuoroissa voisi sanan ”talous” korvata sanalla ”sota”, niin paljon länsimaisen yhteiskunnan ja suomalaisen kasvatuksen nykytila muistuttaa kansallissosialistista Saksaa. Tämä tulkinta on tietysti omani, kasvatushistorioitsijoita ei pidä näkemyksistäni syyttää. On kuitenkin syytä panna merkille, miten usein vanhempien valta lapsiinsa on kadonnut, mikä näkyy kasvatuksellisina vaikeuksina. Toisaalta ihannelapsuus, jos kohta myös aikuisuus täyttyy toiminnasta, työstä ja harrastuksista, eikä aikaa halutakaan antaa ajattelulle, joka usein näyttää vetelehtimiseltä.

On olemassa yksi hyväksyttävä päämäärä ja se on talous. Toiminnan on oltava tuottavaa, jotta siihen saisi ryhtyä lainkaan, ja kaikkien on oltava myös valmiita arvioimaan omaa toimintaansa talouden ja tuottavuuden näkökulmasta. Vastaavalla tavalla sota oli Kolmannen valtakunnan ja kansallissosialismin suurin yhteiskunnallinen tehtävä, ja kaikki toiminta tähtäsi lopulta siihen. Lasten koulutuskin alistettiin sodankäynnin opettelulle, ja ensiluokkaisiksi tarkoitetuissa eliittikouluissa perinteisiä oppisisältöjä kavennettiin huomattavasti.

Manaamatta uutta totalitarismia länsimaiseen yhteiskuntaan on syytä kysyä, ovatko nämä yhtäläisyydet vain satunnaisia tai tarkoitushakuisia tulkintoja, vai olisiko niissä kenties ajattelemisen aihetta – esimerkiksi nyky-Suomen lasten vanhemmille heidän tehdessään poliittisia ja muita päätöksiä. ”Hitlerin lastenkin” vanhemmat saivat vaikuttaa yhteiskunnassa esimerkiksi äänestämällä, ja omalta osaltaan tekivät tietä järjestelmälle, jolle heidän lapsensa lopulta uhrattiin.

http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvost ... stelu=1037
Kuva

kemppain
Viestit: 1
Liittynyt: 28.06.06 13:17
Viesti: Kotisivu

29.06.06 10:39

Tapio Onnelan keskustelunavaus ei ole herättänyt kommentointia. Koska kirja-arvosteluni lainaaminen tällä tavoin saattaa tuoda ajatukseni turhankin kärjistetysti esille, lisään vielä muutaman asian ja pohdin aihepiiriä eteenpäin.

Nykyisen talouskeskeisen ajattelun ja kansallissosialismin suora rinnastaminen ei liene järkevää, varsinkaan siksi, että se voi estää näkemästä nykyisyyden erityispiirteitä ja tietysti myös banalisoida menneisyyttä. Muutamia kommentteja tältä pohjalta voi kuitenkin esittää.

Vaikka Kolmannessa valtakunnassa keskityttiin sotaan, ja sitä pidettiin korkeimpana elämänarvona, varsinaisessa sodassa kävi niin kuin kävi. Kaikessa traagisuudessaan (ennen kaikkea tavallisten saksalaisten kannalta) tämä on myös koomista: juuri se, mihin yritettiin erityisesti panostaa, mokattiin kaikkein pahimmin. Voidaan esittää vasta-argumentteja: Hitler oli mielipuoli, ja Saksan sodankäynnissä oli monia ongelmia, joilla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, miten lapset oli kasvatettu. Yhtä kaikki valionuorison karaiseminen ja heikompien hylkääminen ei auttanut yhtään, kun todelliseen sotaan ryhdyttiin. Korkeintaan sota piteni ja tuhot pahenivat.

Voitaisiinko ajatella, että talouteen ja teknologiaan keskittyvä kouluopetus ei auta Suomeakaan pärjäämään kansainvälisillä markkinoilla sen paremmin? Samoin vierastan ajatusta huippulahjakkaiden erityiskouluista. Jos tavalliset "kaikkien koulut" saavat riittävästi resursseja, niissä voidaan kyllä opettaa huippuja siinä missä hitaampiakin. Ongelmahan ei kouluissamme ole niinkään se, että huipuille ei riitä aikaa, vaan se, että kenellekään ei oikein tahdo riittää aikaa.

Humanismin ja oman maan (ja miksei muidenkin maiden!) kulttuuriperinnön väheksyminen kouluopetuksessa ei sekään välttämättä ole kestävä ratkaisu. Sikäli kuin maailmasta mitään ymmärrän, kauppaa ei käydä vain numeroilla, eikä tiedettä tehdä vain laboratorioissa. Täytyy tuntea maailmaa ja ymmärtää sitä, ja kyetä kommunikoimaan erilaisten ihmisten kanssa. Jos ei tiedä mitään muusta maailmasta, voi hyvinkin näyttää siltä, että sitä vastaan voi vain käydä sotaa. Samoin voi tuntua siltä, että kaikki muut ovat vain kilpailijoita, joiden hyvinvoinnista ei tarvitse piitata, eikä paikallisia olosuhteita tarvitse kunnioittaa. Itse asiassa paikallisten olojen syvällinen tuntemus on ainoa keino myydä ihmisille mitään... eli kouluissa kannattaa opettaa kaikenlaista, koskaan ei tiedä, mitä hyötyä siitä on. Mutta sen tietää, että hyötyä kyllä on.

Ymmärtäminen on tietämisen lisäksi tärkeää. Tästä syystä liian varhainen erikoistuminen on ehdottomasti torjuttava ajatus koulutuksessa. Vähän päälle kymmenvuotiaasta voidaan tietää, mihin hän osoittaa erityisiä taipumuksia, mutta vähäisemmilläkin taipumuksilla kyllä pärjää, jos aitoa kiinnostusta riittää. Yleensäkin erikoistumisajatukset sisältävät ajatuksen, että jokaisessa - tai ainakin niissä, joita todella kannattaa kouluttaa, mikä tällaisia ehdotuksia tekeville taitaa olla sama asia - on jokin suunnaton lahjakkuus, joka voidaan saada testeillä esiin, ja sitten jalostaa kansalliseksi voimavaraksi. Uskoisin kuitenkin, että suurin osa ihmisistä on meitä mukavan keskinkertaisia, jotka voivat pärjätä useammallakin alalla, ja vaikka väitellä jostain tohtoriksi.

Kun puhutaan koulutuksen resursseista ja niiden lisäämisestä, ei ainakaan tiedotusvälineissä paneuduta kovin syvällisesti siihen, mitä osaa koulutuksesta halutaan erityisesti painottaa. Historian alan ihmiset eivät varmaan kuvittelekaan, että ajatus nuorison suurimman osan kouluttamisesta korkeakouluissa koskisi erityisesti heitä. Laajentamista tapahtuu aivan muualla, siellä, missä sitä "todella tarvitaan".

Yliopistoissa on viime aikoina erikoistuttu voivottelemaan sitä, miten muualta tuodut mallit soveltuvat huonosti yliopistoihin niin tulosten mittaamisessa kuin palkkausjärjestelmässäkin. Jotta yksisilmäinen koulutusajattelu ei tekisi enempää tuhoa eri koulutuksen asteilla, on syytä myös pitää yllä ajatusta siitä, että yliopistoissa tehdään tärkeää työtä, ja humanistiset ja yhteiskuntatieteelliset tiedot ovat tärkeitä kaikkialla yhteiskunnassa. Vaikka emme haluakaan alistua markkinamiesten small talkiksi, myös näitä ryhmiä on kyettävä puhuttelemaan.

Viime presidentinvaaleissa turvallisuuspolitiikasta puhuttiin paljon ja enimmäkseen asian vierestä. Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus eivät perustu sille, että varustaudutaan mahdollisimman järeästi, vaan sille, että konfliktin mahdollisuuksia pyritään vähentämään kaikin tavoin. Mainitsemani kulttuurien tuntemuksen ohuus helpottaa erilaisten uhkakuvien luomista, ja mitä vähemmän ihmisille on kerrottu siitä, millainen maailma on, sitä helpompi heille on jopa suoraan valehdella siitä. Myös omia kansalaisia vastaan voidaan käydä sotaa, esimerkiksi jättämällä osa varsinaisen koulutuksen ulkopuolelle, tai ainakin niin heikolle pohjalle, että kokonaiskuvan muodostaminen mistään on vaikeaa. Joten mahdollinen "lukuaineiden" vähentäminen kouluissa voi luoda pohjaa todellisen äärioikeiston nousulle. Missään tapauksessa tällainen politiikka ei lopulta paranna kenenkään elämää.

Yhteiskuntarauha perustuu tasa-arvoisuudelle ja toisten kunnioittamiselle. Millä tavoin tämä otetaan koulutuksessa huomioon, ja mitä kertovat ne koulutuspoliittiset kannanotot, joiden viestinä on tasa-arvoisuuden vähentäminen? Niin oppilaiden kuin eri oppiaineidenkin kannalta.

Ilona Kemppainen
VTT
Yhteiskuntahistoria, Helsingin yliopisto

Trilisser
Viestit: 496
Liittynyt: 24.04.06 17:03

28.09.06 05:43

Koulutuksesta sanoisin sen verran, ettei peruskoulun ja lukion yleissivistävyydestä saisi tinkiä tippaakaan. Jo nyt mitä olen kuullut esim. historian opetuksesta peruskoulussa (entinen koulukaverini on ala-asteella opettajana, tosin pelkältä lukiopohjalta) vaikuttaa hälyttävältä, ts. oppilaille ei opeteta perusasioita (vuosilukuja yms).

Kemppaisen puheenvuoroon kommentoisin sen verran, että mikä ihmeen peikko se "todellisen äärioikeiston nousu" on? Miksei pelätä samalla tavalla "todellisen äärivasemmiston" nousua? Tunnustan itse olevani poliittisesti hyvin lähellä vanhan IKL:n Paavo Susitaipaleen linjoja.

Kolmannen valtakunnan sodankäynnin mokaamisen suhteen voisi kysyä: kuinkahan heidän käytettävissä olevilla resursseillaan asian olisi voinut hoitaa paremmin? Vaikka voimavaroja ei olisi haaskattu juutalaisten likvidoimiseen , ei voimasuhteitten epäsuhdalle olisi voitu mitään. Ainoa pelastus saksalaisille olisi ollut isänmaallisempi brittiläinen pääministeri. Winstonin tärkeät päätökset kun pelasivat amerikkalaisten ja heidän "One World" suunnitelmien pussiin.

Saksan armeijan suorituskyvystä todellista tietoa haluavien olisi syytä lukea israelilaisen Martin Van Creveldin kirja Fighting Power. Ko. kirjasta ei kovinkaan moni amerikkalainen pitänyt.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”