Martti Tapio Pelho
Viestit: 322
Liittynyt: 24.12.11 17:05

Englanti, Pohjois-Irlanti ja Wales seuraavat itsenäistyvän Skotlannin jalanjälkiä

24.01.13 23:38

Lontoon pääministeri David Cameronin julkisti 23.1. 2013 johtamansa riitaisen konservatiivipuolueen nimissä lupauksen järjestää vuonna 2017 kansanäänestyksen brittivaltion suhteesta Euroopan unioniin.

Pääministeri Cameron ei kyennyt sopimaan johtamansa koalitiohallituksen liberaalidemokraattisen puolueen kanssa kansanäänestyksen järjestämisestä valtion Eurooppa-suhteista ennen vuoden 2015 parlamenttivaaleja.

Sitä ennen, syksyllä 2014, kuuden miljoonan asukkaan Skotlannissa, on sovittu Skotlannin parlamentin ja Lontoon hallitusten kesken kansanäänestyksen toimeenpanosta Skotlannin itsenäistymisasiassa.

Skotlannin kansanäänestyksessä on sopimuksen mukaan äänioikeus kaikilla vaalipäivään mennessä 16 vuotta täyttäneillä Skotlannin asukkailla.
Skottien kansanäänestys todennäköisesti merkitsee Lontoon hallitusvallan päättymistä ja Skotlannin valtiollista itsenäistymistä.

Skotlannin itsenäistyminen vuonna 2015 merkitsee samalla brittien saarten nykyisten valtiojärjestelmien loppua.

Englanti ja sen valloittamat Cymru (Wales) ja Skotlanti ovat muodostaneet 300 vuotta Iso-Britannian yhtynyt kuningaskunta- nimisen valtioliiton (GB). Vuodesta 1922 Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti ovat muodostaneet puolestaan Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhtynyt kuningaskunta- nimisen valtioliiton (UK).

Vuonna 1932 sotaisen “Brittiläisen Imperiumin” jatkeeksi Lontoo julisti rauhantahtoinen “Brittiläisen kansainyhteisön” hallinnoimaan imperiumin 54 entistä siirtomaataan ja niiden kansoja.

Skotlannin itsenäistymisen seurauksena Englannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin kansat joutuvat järjestämään omat kansanäänestyksensä uusista keskinäisistä valtiosuhteistaan jo vuonna 2015.

Kun vuonna 2008 suurin osa eurooppalaisista valtiosta tunnusti Kosovon maakunnalle ja sen 2-miljoonalle asukkaalle itsenäisen Kosovon tasavallan-statuksen, niin Skotlannin, Walesin, Pohjois-Irlannin ja Englannin itsenäisten valtioiden ja kansojen syntyminen rauhanomaisesti Eurooppaan on varsin todennäköinen valtiohistoriallinen prosessi.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Englanti, Pohjois-Irlanti ja Wales seuraavat itsenäistyvän Skotlannin jalanjälkiä

25.01.13 00:11

Martti Tapio Pelho kirjoitti: Englanti ja sen valloittamat Cymru (Wales) ja Skotlanti
Englanti ei valloittanut Skotlantia, vaan päinvastoin Skotlantin kuninkaasta Jaakko (taisi olla VI) Stuartista tuli Eliabet I:n kuoltua 1600-luvun alussa myös Englannin kuningas Jaakko I. Hän näet periytyi Henrik VII:n tyttärestä.

1700-luvun alkupuolella Englanti ja Skotlanti saivat yhteisen kuninkaan lisäksi yhteisen parlamentin.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Englanti, Pohjois-Irlanti ja Wales seuraavat itsenäistyvän Skotlannin jalanjälkiä

25.01.13 00:14

Martti Tapio Pelho kirjoitti: Kun vuonna 2008 suurin osa eurooppalaisista valtiosta tunnusti Kosovon maakunnalle ja sen 2-miljoonalle asukkaalle itsenäisen Kosovon tasavallan-statuksen, niin Skotlannin, Walesin, Pohjois-Irlannin ja Englannin itsenäisten valtioiden ja kansojen syntyminen rauhanomaisesti Eurooppaan on varsin todennäköinen valtiohistoriallinen prosessi.
Kosovo on tuskin minkäänmoinen vertauskohde. eihän tähän liity sotaa eikä muutakaan väkivaltaa, paitsi Irlannissa.

Ja odotetaan nyt kansanäänestykset ensin.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 19:24

Re: Englanti, Pohjois-Irlanti ja Wales seuraavat itsenäistyvän Skotlannin jalanjälkiä

25.01.13 07:33

Skotlannin kansallinen puolue (SNP) vastustaa yhtä unionia ja kannattaa toista, nimittäin Euroopan unionia, mm. koska sen on nähty heikentävän vuoden 1707 unionia. Jos kansanäänestykset toteutuvat, Skotlanti voisi halutessaan jäädä EU:n jäseneksi, jos ja kun Englannin kuningaskunta nyt päättäisi erota siitä...

Wienin sopimuksen mukaan jäsenvaltioiden jakautuessa EU:n entiset liittymissopimukset jatkuvat automaattisesti voimassa koko entisen valtion alueella.

V Palvo
Viestit: 219
Liittynyt: 08.09.12 13:04

Re: Englanti, Pohjois-Irlanti ja Wales seuraavat itsenäistyvän Skotlannin jalanjälkiä

25.01.13 12:45

Martti Tapio Pelho kirjoitti:
Vuonna 1932 sotaisen “Brittiläisen Imperiumin” jatkeeksi Lontoo julisti rauhantahtoinen “Brittiläisen kansainyhteisön” hallinnoimaan imperiumin 54 entistä siirtomaataan ja niiden kansoja.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Puheessaan Zyrichissä 19.9.1946 Winston Churchill sanoi Coudenhove-Kalergin Pan-Eurooppaan viitaten: "Meidän täytyy rakentaa jonkinlainen Euroopan Yhdysvallat."
"Ranskan
moraalisen johtajuuden ja kulttuurillisesti suuren Saksan pohjalta."
Ja
"Meillä briteillä on jo olemassa oma luonnollinen ryhmittymämme, ´brittiläinen kansainyhteisö´"

Vaikka Englanti ei Commonwealthiaan hallinnoikaan, niin olisikohan David Cameroninkin kannanoton taustalla vaikuttanut uskomus brittiläiseen kansainyhteisöön, johon ei sovi kuuluminen mahdolliseen Euroopan Yhdysvaltoihin, eikä yhteisvaluuttaan? Tähänkin mennessä Englanti näyttäisi olleen erityissopimuksin eräänlainen EU:n "ulkojäsen", varsinkin Ranskaan ja Saksaan verrattuna?
Mutta odotetaan tosiaan nyt sitä kansanäänestystä.

Veikko Palvo

Martti Tapio Pelho
Viestit: 322
Liittynyt: 24.12.11 17:05

Thatcher: "Meillä ei ole perustuslaillisia ongelmia”

25.01.13 21:35

Historiamme aamuruskossa brittien saarilla Cymrun (Wales) kelttiläinen kieli oli yleisesti puhuttu kansankieli myös niissä osissa saarta, jonka me tunnemme tänään Englantina. Vastaavasti Skotlannissa kansa puhui skotin kieltä.

Kun englantilaiset miehittäjät eivät tunteet Cymrua, ”tovereiden maata”, he nimesivät Cymrun “Walesiksi”, tuntemattomien maaksi.

Cymrun kieli on antanut runsaasti sanastoa englannin kieleen, tunnetuin lienee maan nimestä tullut “comrade”, toveri-sana.

Cymrun tunnetuin poliitikko ja lakimies, Gwynfor Ewans (1912-2005), julkaisi vuonna 1971 “Aros Mae”-nimisen cymrinkielisen perusteoksen Walesin vuosituhansista (English version: Land of my Fathers: 2000 Years of Welsh History (1974) ISBN 0-903701-03-0).

Teoksessa on kuvattu brittien saarten kansojen historiaa, kansojen kulttuureja sekä kielellisiä ja valtiollisia prosesseja varsin perusteellisesti.

Kun vuonna 1966 Carmarthenin vaalipiiristä Lontoon Westminsterin parlamenttiin valittu Gwynfor Evans aloitti parlamentissa ensimmäisen puheensa, puhemies keskeytti ja huomautti Evansille, että welshin kielen puhuminen on lailla kiellettyä.

Vielä 1970-luvulla brittien saarilla englantilaisten totaalisen hegemonian alla Walesissa ja Skotlanissa kansalta oli kiellettyä käyttää welshin ja skotin kieltä viranomaisissa. Omaisten vieraillessa katsomassa sukulaisiaan esimerkiksi vankilassa, vartijat keskeyttivät vierailuun, jos omaiset erehtyivät puhumaan omaa kieltään.

Walesin ja Skotlannin kansat saivat taisteltua Lontoon poliittiselta ja hallinnolliselta eliitiltä oikeuden alueparlamenttiin ja itsehallintoon vasta 1997.

Tutkijoiden mukaan kyseessä oli osittain valtiollinen heijaste Itä- ja Keski-Euroopan kansojen vapautumisesta Moskovan johdatuksesta.

Kun amerikkalainen toimittaja kysyi aikoinaan pääministeri Margaret Thatcherilta, miten se on mahdollista, että Wales ja Skotlanti ovat voineet edustaa itsenäisesti maitaan Euroopan jalkapallocupeissa ja urheilussa jo sata vuotta vaikka kummallakaan maalla ei ole edes omaa alueparlamenttia tai itsehallintoa?, Thatcherin tyly vastaus kuului: “Meillä ei ole perustuslaillisia ongelmia.”

Nyt on!

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Viimeksi muokannut Martti Tapio Pelho, 25.01.13 21:47. Yhteensä muokattu 4 kertaa.


Panu Hoglund
Viestit: 39
Liittynyt: 10.09.09 08:51

Re: Thatcher: "Meillä ei ole perustuslaillisia ongelmia”

03.02.13 16:36

Martti Tapio Pelho kirjoitti:Historiamme aamuruskossa brittien saarilla Cymrun (Wales) kelttiläinen kieli oli yleisesti puhuttu kansankieli myös niissä osissa saarta, jonka me tunnemme tänään Englantina. Vastaavasti Skotlannissa kansa puhui skotin kieltä.
Pikemminkin on niin, että kymri on yksi niiden brittiläisten (britannisten) kelttiläisten kielten ja murteiden jälkeläisistä, joita Englanninkin alueella puhuttiin. Toinen on Cornwallin korni, joka on toki läheinen sukulainen kymrille, mutta selvästi eri kieli - se on läheisempää sukua Bretagnen bretonille, joka sekin on alkujaan britteinsaarelainen kieli.

"Skotin kieli" ei ole yksiselitteinen ilmaus. Nykyään sillä tarkoitetaan sitä englannista selkeästi eroavaa anglosaksis-germaanista murretta, jota Skotlannin maaseudulla ja jossain määrin kaupungeissakin puhutaan. Lisäksi Skotlannissa kirjaenglantikin eroaa joissakin yksityiskohdissa Englannin englannista, erityisesti siksi että Skotlannissa on omat lait ja jonkin verran omaa lakikieltä.

Skotlannin Ylämaalla on perinteisesti puhuttu iirin lähisukulaista, Skotlannin gaelia. Sekin on historiallisesti ottaen suhteellisen nuori tulokaskieli ja syntyi vasta kristillisen ajanlaskun alettua, kun Irlannista perustettiin siirtokuntia ja kristillisiä lähetysasemia (ennen kaikkea Ionan luostari) Skotlantiin. Skotlannin aikaisempi kieli pikti, joka saattoi olla brittläinen kelttikieli kuten kymri tai brittiläisistä kelttikielistä voimakkaita vaikutteita saanut ei-kelttiläinen, ehkä jopa ei-indoeurooppalainen kieli, katosi kokonaan gaelin tieltä. (Pikti näyttäisi oikeastaan olleen pikemminkin kulttuuripiirin kuin kielen nimi, se tulee latinan sotamaalattua tarkoittavasta sanasta. On mahdollista että "piktit" olivat useamman eri kieliryhmän yhteisnimi ja että osa pikteistä puhui brittiläistä kelttikieltä, osa jotain aivan tuntematonta kieltä.)

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Englanti, Pohjois-Irlanti ja Wales seuraavat itsenäistyvän Skotlannin jalanjälkiä

03.02.13 17:09

Piktien maata kutsuttiin nimillä Caledonia, Pictavia ja Alba ja Albania. Piktejä kutsuttiin mm Fir Albainn eli Alban miehet.

Alba on latinalainen nimi ja merkitsee suomeksi valkoinen. Piktit olivat siis Valkoisen maan miehiä. Iiriksi valkoinen on finn.

Caledonian yhdistyneet sotavoimat hävisivät roomalaisille vuonna 83 - 84. Tacitus on kirjoittanut tuosta taistelusta. Tacitus kirjoitti, että Aestit puhuivat kieltä, joka muistutti kieltä, jota Brittein saarilla puhutaan.

Panu Hoglund
Viestit: 39
Liittynyt: 10.09.09 08:51

Re: Englanti, Pohjois-Irlanti ja Wales seuraavat itsenäistyvän Skotlannin jalanjälkiä

04.02.13 22:37

Vetehinen kirjoitti: Iiriksi valkoinen on finn.
Väärin. Iiriksi valkoinen on bán tai geal. Olen julkaissut kaksi kaunokirjallista teosta iiriksi, joten enköhän minä tiedä nämä jutut sinua paremmin.

Tarkoittanet sanaa fionn, joka tarkoittaa vaaleatukkaista. Sitä vastaa kymrin kielessä gwen, gwyn; kantakelttiläinen muoto on vindos, joka esiintyy Wienin kaupungin kelttiläisperäisessä latinalaisessa nimessä Vindobona.

Skotlannin gaelilainen nimi Alba lienee samaa alkuperää kuin latinan albus, valkoinen, mutta latinalainen nimi se ei ole, vaan kelttiläinen.

Puhis
Viestit: 48
Liittynyt: 19.10.10 10:56
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Englanti, Pohjois-Irlanti ja Wales seuraavat itsenäistyvän Skotlannin jalanjälkiä

04.02.13 23:06

Martti Tapio Pelho kirjoitti:
Sitä ennen, syksyllä 2014, kuuden miljoonan asukkaan Skotlannissa, on sovittu Skotlannin parlamentin ja Lontoon hallitusten kesken kansanäänestyksen toimeenpanosta Skotlannin itsenäistymisasiassa.

Skotlannin kansanäänestyksessä on sopimuksen mukaan äänioikeus kaikilla vaalipäivään mennessä 16 vuotta täyttäneillä Skotlannin asukkailla.
Skottien kansanäänestys todennäköisesti merkitsee Lontoon hallitusvallan päättymistä ja Skotlannin valtiollista itsenäistymistä.
Vuonna 2012 itsenäisyysintoa mitattiin Skotlannissa useilla gallupeilla. Itsenäistymistä kannattaa vain noin kolmasosa skoteista, ja vastustaa hieman reilut puolet.

Tietenkin paljon ehtii tapahtua ennen äänestysvuotta, mutta Skotlannin itsenäistyminen ei vaikuta tällä hetkellä todennäköiseltä.

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Englanti, Pohjois-Irlanti ja Wales seuraavat itsenäistyvän Skotlannin jalanjälkiä

05.02.13 01:16

Panu Höglund kirjoitti:
Vetehinen kirjoitti: Iiriksi valkoinen on finn.
Väärin. Iiriksi valkoinen on bán tai geal. Olen julkaissut kaksi kaunokirjallista teosta iiriksi, joten enköhän minä tiedä nämä jutut sinua paremmin.

Tarkoittanet sanaa fionn, joka tarkoittaa vaaleatukkaista. Sitä vastaa kymrin kielessä gwen, gwyn; kantakelttiläinen muoto on vindos, joka esiintyy Wienin kaupungin kelttiläisperäisessä latinalaisessa nimessä Vindobona.

Skotlannin gaelilainen nimi Alba lienee samaa alkuperää kuin latinan albus, valkoinen, mutta latinalainen nimi se ei ole, vaan kelttiläinen.
Kiitos tarkennuksista. Luulin tosiaan, että anglisoitu finn on valkoinen, mutta se merkitsee siis vaaleatukkaista. Kantakeltin vindos kai kuitenkin tarkoitti valkoista eikä vain vaaleatukkaista?

Niko Heikkila
Viestit: 1
Liittynyt: 18.04.13 14:43

Re: Englanti, Pohjois-Irlanti ja Wales seuraavat itsenäistyvän Skotlannin jalanjälkiä

18.04.13 15:20

Skotlannin ja Walesin lisäksi myös Cornwallissa on tahoja, jotka havittelevat itsenäisyyttä, joten onkin mielenkiintoista nähdä miten äänestuksessä käy.

Skotlannin ja Britannian suhde on kuitenkin ollut ajoittain melko hedelmällinen, ja erityisesti Skotlannin merkitys filosofiaan, tieteeseen ja teollistumiseen (keksinnöt ja insinöörit) on väkilukuun nähden vähintäänkin vaikuttava.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”