Haik
Viestit: 173
Liittynyt: 21.08.06 09:13

Pääkirjoitus. Marko Lamberg: Ikuisuuden tällä puolen (HAik 4-2014)

Ikuisuuden tällä puolen

Vadstena yhdistetään usein Pyhään Birgittaan ja siihen luostariin, jonka hän perusti kaupunkiin 1300-luvulla. Luostarista on yhä jäljellä rakennuksia, joista vaikuttavin on luostarin suuri kirkko. Itägöötanmaalaisen pikkukaupungin idyllisessä keskustassa on kuitenkin merkkejä muistakin vaikuttajista ja pyrkimyksistä: Vätternin rannassa kohoaa Kustaa Vaasan rakennuttama pompöösi renessanssilinna ja kaupungin selkeälinjainen raatihuone on iältään Ruotsin vanhin. Kaupungissa sijaitsee myös yksi Ruotsin varmastikin kuvatuimmista yksityisasunnoista: kyseessä on tiilitalo, jonka Mårten Skinnare eli Nahkuri rakennutti 1500-luvun alkupuolella.

Mårten Skinnare oli omana aikanaan Ruotsin rikkaimpia miehiä. Siksi hänen talonsa oli rakennettu enimmäkseen tiilestä eikä puusta, mikä toi asumiseen paitsi paloturvallisuutta myös prestiisiä. Tiilillä on myös saatu seinäpintoihin elävyyttä ja ulkonemia sekä kaksi varsinaista erkkeriä, joista toinen, aukollinen, toimi privettinä eli mukavuuslaitoksena. Talon ulkoasua on myöhempinä vuosisatoina hieman muutettu, mutta ikkunoissa lienee ollut lasit alusta alkaen – niitäkään aivan kuka tahansa ei kyennyt kotiinsa hankkimaan. Alkuperäinen sisustus ei ole säilynyt, mutta ainakin yhdessä asuinhuoneessa on ollut seinämaalauksia luomassa viihtyisyyttä.

Mårten Skinnare pysyi uskonpuhdistuksesta huolimatta katolilaisena ja perusti talonsa viereen hospitaalin, joka antoi hoivaa yhteiskunnan vähäosaisille. Köyhien ja sairaiden auttaminen oli keskiajan kulttuurissa varakkailta suorastaan vaadittu velvollisuus. Aikakauden ajatusmaailman mukaan auttamalla huonompiosaisia ihminen saattoi helpottaa sielunsa pääsyä taivaaseen. Emme kuitenkaan voi varmasti tietää, mitä almujen antajat todella ajattelivat lahjoituksia tehdessään. Mårten Skinnaren tapauksessa ilmiselvä panostaminen asumismukavuuteen kertoo myös tämänpuoleisista varsin konkreettisista ja yksilölähtöisistä arvoista. Omana aikanaan hänen talonsa edusti asumismukavuuden pohjoismaista huippua.

Yksilölähtöisyys ja mukavuudenhalu nousevat helposti mieleen tarkasteltaessa nykysuomalaista asumuskulttuuria ja sen ilmenemismuotoja – eikä suinkaan vain asuntoja itsessään. Asumisen, rakentamisen ja jopa vapaa-ajanasumisen ja piharakentamisen tueksi ja turvaksi on perustettu suuri määrä aikakauslehtiä. Vähänkin isommasta lehtipisteestä löytää tästä aihepiiristä kotimaisten julkaisujen ohella myös ulkomaisia. Lisäksi niin kutsutut yleisaikakauslehdet ja naistenlehdet julkaisevat säännöllisesti asumista ja sisustamista käsitteleviä teemaosioita. Eikä tarjonta tietenkään rajoitu vain lehtiin, vaan kanava kuin kanava kokee tarpeelliseksi tuottaa ja lähettää tv-ohjelmia, joissa esitellään koteja, vapaa-ajanasuntoja tai pihoja. Ne rakennetaan alusta alkaen tai vaihtoehtoisesti asukkaiden ongelmia ratkotaan muokkaamalla paikat uusiksi tai muuten vain arvioidaan ja arvostellaan sisustuksellisia ja asumisteknisiä ratkaisuja. Koska kamerat viedään harvemmin lähiöyksiöihin tai -kaksioihin, esiteltävää neliöpintaa on monin verroin verrattuna esimerkiksi Mårten Skinnaren taloon. Tunnusmerkillistä hyvälle modernille kodille näyttää olevan se, että se on persoonallinen, iso ja viihtyisä: koko perheen on saatava kylliksi tilaa toteuttaakseen siellä omaa itseään lapsia ja lemmikkieläimiä myöten.

Rakentamisen ja sisustamisen merkityksellisyydestä 2000-luvun ihmiselle saa hyvän käsityksen myös vierailemalla vuosittain eri paikkakunnilla järjestettävillä asuntomessuilla – tunnelma on tiiviimpää kuin joulukirkossa. Tai ihan vain kiertelemällä ”alan liikkeissä” – enää ei tarvitse tyytyä lähimmän rautakaupan eikä huonekalukaupan vakioratkaisuihin, koska täydentävää tarjontaa on niin ydinkeskustojen kivijalkaliikkeissä, joista saa persoonallisia valmiiksi vanhannäköisiä tavaroita kotoista tunnelmaa luomaan, kuin automatkan päässä olevissa sisustamisen ja rakentamisen tavarataloissa, joissa hurahtaa elämän perusvalintoja tehdessä helposti tunti jos toinenkin. Ja tietysti verkko-ostaminen on lisännyt tämän valinnanvapauden ennennäkemättömiin sfääreihin. Lehtien ja televisio-ohjelmien elämänohjeiden perusteella ihanteellisin ratkaisu on kuitenkin, jos modernissa kodissa on näkyvissä jotain vanhaa ja perittyä tai ainakin kirpputorilta halvalla löydettyä tai suorastaan roskalavalta pelastettua – sellainen, kun on ekologistakin.

Omalta osaltaan yhteiskunnallinen valvonta, jota poliitikot ja virkamiehet tuottavat ja ylläpitävät ylhäältäpäin, on sekin tuottanut tarvetta panostaa asumiseen ja puhua siitä. Teknologian kehittyminen on tehnyt mahdolliseksi kiristää ympäristönsuojelua ja energiatehokkuusvaatimuksia, mikä onkin johtanut lukuisiin uusiin asumista ja rakentamista koskeviin lakeihin, asetuksiin, normeihin ja suosituksiin. Siten omasta kodista on tullut monellakin tapaa maail­man kallein paikka.

Hyvinvoiva moderni ihminen keskittyy korostetusti siihen, mitä ihmislaji on varmasti aina pitänyt tärkeänä: siihen, että on hyvä olla. Nykytodellisuudessa ikuisuusajattelusta on loitonnuttu, ja siksi tuo tarve halutaan toteuttaa tässä ja nyt eikä vasta joskus tai tuonpuoleisessa. Se, missä määrin neliömäärien kasvattamiset ja lisäneliöiden täyttämiset lisätavaralla takaavat hyvän olon, on tietysti enemmän uskon asia. Asumisen ”diskurssit” ovat kuitenkin vain eräitä tämänpuoleisajattelun ilmenemismuotoja. Vähintään yhtä paljon huomiota saa nykytodellisuuden kaupallisissa puhunnoissa ihminen itse – etenkin hänen vointinsa ja hänen ulkonäkönsä. Nykyihminen voikin ainakin joiksikin vuosiksi ja vuosikymmeniksi saavuttaa ne ihanteet, joiden keskiajan kulttuuri katsoi toteutuvan vasta tuonpuoleisessa. Keskiajan teologit päätyivät esimerkiksi olettamaan, että ylösnousseet sielut viettäisivät iankaikkisuutta taivaan saleissa kolmikymppisten virheettömissä kehoissa. Tuollaista ajattelua vasten on ymmärrettävää, että lukemisiksi suositeltiin kuolemaan valmentavia opaskirjoja. Silti ihmisillä oli jo tuolloin myös konkreettisia tämänpuoleisia tarpeita, kuten juuri asuminen.

Historiallinen Aikakauskirja haluaa tämän numeron teemaosiolla turhia synkistelemättä nostaa esiin elämän päätepisteen kulttuuri- ja mentaliteettihistorialliset ulottuvuudet. Kuolema ei päätä kaikkea – ainakin se antaa historioitsijoille uusia tutkimusaiheita.

Marko Lamberg
marko.lamberg@historia.su.se
marko.lamberg@uta.fi

* HAik sisältö 4-2014
* Historiallinen Aikakauskirja

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”