Suomalaista todellisuutta jatkosodan vuosilta: muistelma naisten työleiriltä

[nylander]

Vuosien saatossa on saatu lukea kuvauksia siitä, minkälainen osa oli niillä Suomen kansalaisilla, jotka vakaumuksensa vuoksi joutuivat jatkosodan vuosina Itä-Karjalaan Säämäjärven ja sittemmin Koveron ns. työleireille. Yleensähän tapahtunut on meidän aikamme teksteissä paljolti yritetty neutralisoida tai "selittää pois" - jonkun täysin eksentriseksi poikkeusyksilöksi leimatun kapteeni Kartanon tekosiksi tai peräti kenraalimajurin vetäisemän nyrkiniskun paneminen "karjalaisen tunneihmisen" temperamentin tiliin.

Nyt ilmestymässä oleva tai jo ilmestynyt Valvojana naisten erityisleirillä. Saara Tuukkasen muistelmat 1941 - 1944 (Minerva 2015) luo osaltaan uutta valaistusta ja "naisnäkökulmaa" näihin jatkosodan vuosien tapahtumiin, olkoonkin että kyse oli "marginaalisiksi" leimatuista ja varmaan nytkin leimattavista ihmisryhmistä.

* Nuoren naisen päiväkirja kertoo sadistisista menoista työleirillä Suomessa: "Raskaana olleita kidutettiin ja tapettiin" (Satu Krautsuk, Yle, 16.4.2015)

* Tutkija: Jatkosodan työleirien naiset olivat kuritonta väkeä – karkailivat ja juopottelivat isäntien kanssa (Satu Krautsuk, Yle, 16.4.2015)

[Esko-Olavi]

Vuosien kuluessa minua on jäänyt eräs jatkuvasti muistelmissa ja haastatteluissa esiintyvä asia vaivaamaan.
Tänäänkin tuli ko. muistelus esiin lehdissä ja toinen muistelus Oskar Gröningin osalta Auschwitzin leiriltä.

Nimittäin vastasyntyneiden, vauvojen ja pienten lasten tappaminen iskemällä heitä jotakin vasten, yleensä jaloista kiinni pitäen. Tällaisiin muisteluksiin olen lukuisin määrin törmännyt.
Joskus on epäilyksen siemen jäänyt mieleen, että halutaanko tässä muistella kuulopuheita tai muutoin yleistää jotain jossain tapahtunutta. Tuohan tapahtuma kertomukselle jonkinlaista lisäarvoa.

[Riksa]

Nylanderhan kirjoitti ihan puutaheinää aloitusviestissä, ei tuo kerro Itä-Karjalan leireistä vaan Heinävedellä tämän kirjan mukaan olleesta leiristä, joita kuulemma vielä perustettiin koko ajan pohjoisemmaksi ja kirjan päähenkilö seurasi matkaa.

Yle tosiaan päivitti uutiseen tutkija Lars Westerlundin kommentteja:
http://yle.fi/uutiset/nuoren_naisen_pai ... in/7927975

Ilmeisesti nykyisessä historiantutkimuksessa etnografiaa viedään aika äärirajoille, kun yhden ihmisen kertomukset voivat kumota muut aiheeseen liittyvät faktat.

[nylander]

Nylanderhan kirjoitti ihan puutaheinää aloitusviestissä, ei tuo kerro Itä-Karjalan leireistä vaan Heinävedellä tämän kirjan mukaan olleesta leiristä

Tiedän kyllä ihan tarkalleen, missä maantieteellisesti sijaitsee Itä-Karjala ja missä toisaalta Heinävesi (tai Pielisjärvi ellei sitten Pielavesi?). Halusin vain viitata viestini aloituksella siihen, että kerrottu sopii hyvin siihen kuvaan, mitä toisaalla on kerrottu suomalaisten toisinajattelijoiden tai marginaaliryhmien kohtelusta jatkosodan leireillä yleensä. Taisi olla liian vaikea tajuta. - Ja mitä Westerlundin kommentteihin tulee, niin kannattaa lukea tarkemmin; niissäkin on ihan riittämiin aiheen kanssa täsmäävää "etnografiaa", kuten seuraavasta ilmenee.

Ylen myöhemmin täydennetystä uutisesta:

Westerlundin mukaan päiväkirjan kuvaus leirien kurjista oloista ja naisten kovistelusta kuulostaa uskottavalta.
--
Westerlundin mukaan kiusallisimpia työleirejä koskevia asiakirjoja on siivottu pois arkistoista

[Emma-Liisa]

Westerlundin mukaan päiväkirjan kuvaus leirien kurjista oloista ja naisten kovistelusta kuulostaa uskottavalta.
--
Westerlundin mukaan kiusallisimpia työleirejä koskevia asiakirjoja on siivottu pois arkistoista

Edellisen lauseen jälkeen Westerlund kuitenkin pitää epäuskottavana raskaana olevan naisen kohtelua, samoin juutalaisten.

Jälkimmäisestä lauseesta on jätetty pois sanat "ei ole tavatonta että" mikä tarkoittaa, että kyseessä on yleinen oletus.

Sinänsä asia on kiinnostava, koska leiriin pannut "laitapuolen kulkijat" ja muut "vähäväkiset" eivat muistelmia kirjoitelleet, toisin kuin poliittiset vangit.

Kummastusta kuitenkin herättää, miksi kirjoittaja jäi työhönsä.

[nylander]

Westerlundin mukaan päiväkirjan kuvaus leirien kurjista oloista ja naisten kovistelusta kuulostaa uskottavalta.
--
Westerlundin mukaan kiusallisimpia työleirejä koskevia asiakirjoja on siivottu pois arkistoista

Jälkimmäisestä lauseesta on jätetty pois sanat "ei ole tavatonta että" mikä tarkoittaa, että kyseessä on yleinen oletus.

Saanen kuitenkin huomauttaa, että lainatessani Westerlundin kommentteja Ylen täydennetystä uutisesta en millään tavalla typistellyt virkkeitä niiden sisältä, niin kuin tunnut väittävän, vaan kopioin ne kakkospainikkeella juuri siinä muodossa kuin ne eilen iltapäivällä olivat uutisessa näkyvissä.

[Tapio Onnela]

Jälkimmäisestä lauseesta on jätetty pois sanat "ei ole tavatonta että" mikä tarkoittaa

Tässä koko lainaus kyseisestä kohdasta:

Saara Tuukkanen kuoli vuonna 2011. Joutjärvi ei kirjaa tehdessään löytänyt Heinäveden leiristä arkistodokumentteja.
– Tietoja ei löytynyt mistään. Paperit on piilotettu. Vain muutamia valokuvia on löytynyt.
Joutjärvi äänitti äitinsä muistoja 40 tuntia ennen tämän kuolemaa.

– Saara sanoi, että kaikki julki, niillä sanoilla. Jätin sieltä vain vähän pois.

Tutkija: Leiristä ei todisteita
Saksan vankileirejä Suomessa tutkinut oikeus- ja hallintohistorian dosentti Lars Westerlund sanoo, että Saara Tuukkasen kuvailemasta Heinäveden leiristä ei löydy todisteita.

– Olisiko tässä tapahtunut väärinkäsitys? En halua väittää, etteikö Heinävedellä olisi leiriä ollut. Voi olla, että hän on lähtenyt Heinävedelle ehkä tilapäiselle telttaleirille, ja leirit on myöhemmin perustettu Pielisjärvelle. Siellä on ollut kaksi leiriä, Westerlund sanoo.

Westerlundin mukaan päiväkirjan kuvaus leirien kurjista oloista ja naisten kovistelusta kuulostaa uskottavalta. Sen sijaan hän suhtautuu epäillen tapaukseen, jossa raskaana oleva nainen vauvoineen olisi tapettu.

– Naisille tehtiin lääkärintarkastus ja raskaana olevia ei leireille viety. Toisaalta naiset seurustelivat isäntien kanssa, joten siinä mielessä raskaudet olivat mahdollisia.

Westerlundin mukaan ei ole tavatonta, että kiusallisimpia asiakirjoja työleirejä koskien on siivottu pois arkistoista.

[nylander]

Tässä koko lainaus kyseisestä kohdasta:

Niin on, sen tämänpäiväisessä asussa. Ylen toimittajan Satu Krautsukin kirjoittama alkuperäinen uutinen siis julkaistiin 16.4.2015 klo 10.03. Tullessani iltapäivällä kotiin huomasin, että uutista oli päivitetty klo 13.03 lisäämällä siihen tutkija Lars Westerlundin kommentit. On kuitenkin selvää, että uutista on vielä tämänkin jälkeen muokattu ilmoittamatta siitä mitään. Lainaan nyt osan Westerlundin kommentista sen tämänpäiväisessä asussa:

En halua väittää, etteikö Heinävedellä olisi leiriä ollut. Voi olla, että hän on lähtenyt Heinävedelle ehkä tilapäiselle telttaleirille, ja leirit on myöhemmin perustettu Pielisjärvelle.

Vielä eilen iltapäivällä Westerlundin kommentissa sanan "Pielisjärvelle" paikalla oli sana "Pielisvedelle" (jollaista paikkakuntaa Suomessa ei tiettävästi ole lainkaan, ei ainakaan puheena olevassa asiassa kyseeseen tulevaa). Tämä muutos on erittäin helppo tarkistaa eilen klo 13.03 päivitettyyn uutiseen liittyvistä lukuisista lukijakommenteista.

[Emma-Liisa]

Kummastuttaa kohta, jossa kerrotaan että leirille tuotiin naisia "kaikista yhteiskuntaluokista", joukossa opettajia ja sairaanhoitajia, joita ei voine luokitella"työtä vieroksuviin" ja tuskin prostituoituihinkaan. Kommunismikin on epätodennäköistä. Olisivatko olleet lesboja? Selvinnee kai kirjasta.

Vahinko ettei alkuperäistä päiväkirjaa julkaista.

[Veikko I Palvo]

Vahinko ettei alkuperäistä päiväkirjaa julkaista.

Saara Tuukkanen olisi näköjään lähtenyt 1943 lehti-ilmoituksen pohjalta Heinäveden erityistyöleirille ollen myöhemmin apulaisjohtajakin. Työsiirtolassa eli vankilassako?
Olen
tullut joskus ostaneeksi Kauko Leiposen kirjan, Kansa Talkoissa, Kirjayhtymä 1987:
Suomen Talkoot ry on perustettu 30.9.1940, 20 järjestöä perustajajäseninä ja 1940 lopulla 41 valtakunnallista jäsenjärjestöä.
Siirtoväen pika-asutukseen liittyviä raivausleirejä yms.

Ja 1941 raivausleireistä yhdeksän on muutettu sotavankileireiksi.
Suomen Talkoot ry:n nimi on 4.1.1942 muutettu Suurtalkoot ry:ksi ja mm. mottitöitä ja häkäpönttöautojen tarvitsemia pilkkeitä on leireillä tehty aiemminkin ja korjailtu Hangon vuokra-alueen tuhoja sadonkorjaus- yms. maataloustöiden ohella.
Suomeen
siirrettyjä inkeriläisiä, Saksasta ja Puolastakin n. 2500, on heitäkin tuettu ja asutettu 1943 - 1944 "talkoovoimin" ja ehkäpä inkeriläisetkin itsekin ovat päätyneet noihin sota-ajan "talkootöihin"?
Jäsenjärjestöinä
mm. Pellervo-Seura, Martta-liitto, Suomen aseveljien liitto, SAK, TUL, Lotta-Svärd,
Akateeminen Karjala-Seura ja osa järjestöistä on lakkautettu 1944 välirauhansopimuksen perusteella. Uusia jäsenjärjestöjä näyttävät olleen 16.4.1946 alkaen Suomen naisten "demokraattinen" liitto rva Selma Niemimaa, rva Silja Mäntykoski ja Suomen "demokraattinen" nuorisoliitto johtajanaan toimitsija Pauli Roos
Talkootoiminta näyttää kuitenkin lähes loppuneen 1945 ja Suurtalkoot ry on lakkautettu 1948 lopussa virallisestikin.
siv.169.:
Naisleiriosasto, talkooleirien toiminnanjohtaja rva Inga Petäjäniemi 13.4.1942 ja
fm Annikki Karvonen 11.8 - 31.12.1942 Suurtalkoot ry:n perustamiseen saakka.
Kauko Leiposen
kirjassa kirjoitetaan leirioloista niukasti, mutta majoitusta näyttää olleen Suojeluskuntain ja Kotijoukkojen kangasteltoissa ja Enzo-Gutzeitin pahviteltoissa.
Naisten talkooleireilläkin voisi olettaa olleen naisia "kaikista yhteiskuntaluokista", kuten Lotta-Svärdinkin riveissä?

Veikko Palvo

[Esko-Olavi]

Poika kirjoitti romaanin.
Lainauksia:

- Sitten aloimme kirjoittaa tätä kirjaa varten yhdessä.
- Se perustuu Tuukkasen päiväkirjaan
- Saara Tuukkasen muistelmia työleiriltä.
- Nuoren Saara Tuukkasen kokemuksia naisten työleirillä.
- Joutjärvi äänitti äitinsä muistoja 40 tuntia ennen tämän kuolemaa.
- Saara Tuukkanen uskalsi avata suunsa omalle perheelleenkin vasta loppuaikoinaan.

Yle korjaa juttuaan oikaisuin ja korjauksin. Kohta niitä on enemmän kuin itse tarinaa.

Uskon että poika on keksinyt ihan itse hyvän tarinan.

Kun itse kirjoitin tänne 20 vuotta vanhoja muisteluja, oli kanta se että ihmiset tuppaavat unohtamaan asioita ja kaikkea sellaista. Mutta kun joku kirjoittaa 70 vuoden takaa"muistelmia" aroista ja koskettavista asioista, ei kukaan uskalla sanoa että täyttä pazkaa.

Löytyisikö näistä/vastaavista jotakin:

Salminen, Henna: "Laissa säädetyn rangaistuksen uhalla kutsutaan täten". Naisten työvelvollisuus jatkosodan 1941–1944 aikana. Suomen ja Pohjoismaiden historian pro gradu -tutkielma, humanistinen tiedekunta, HY, 2000.
Saraste, Eija: Työvoimahallinto ja -politiikka Suomessa toisen maailmansodan aikana.
Inhimillisten resurssien käyttö kriisiaikana 1939–1944. Poliittisen historian
lisensiaattityö, valtiotieteellinen tiedekunta, HY, 1983.
Juurikkala, Virva: Häpeäksi kansakunnalle. Tervalammen työlaitoksen naisirtolaiset 1942-1947. Talous- ja sosiaalihistorian pro gradu -tutkielma, valtiotieteellinen tiedekunta, HY, 1997.

YLE: Risto Joutjärven Haastattelu
http://areena.yle.fi/radio/2756383

(jo tätä kuunnellessa pitäisi epäilysten herätä... kuten "– Suomessa puhutaan, että Saksaan olisi lähetetty vain kourallinen juutalaisia, mutta Heinävedeltäkin lähetettiin. Riitti että oli juutalaista sukuperää tai ollut naimisissa juutalaisen kanssa...Leirin lähellä oli puu, jota sanottiin veripuuksi. Leiriläiset olivat nähneet, kuinka siellä oli ammuttu raskaana ollut nainen ja lapsi oli otettu ulos ja isketty (jaloista) puuhun.Tekijät olivat aina saksalaisia")


Kouvolan Sanomissa kuukausi sitten:

"Kirja keskittyy pääosin Heinäveden telttaleirille. Kun se lakkautettiin joulukuussa 1943, apulaisjohtajaksi ylennetty Saara siirtyi töihin muassa Siilinjärvelle, Lapinlahdelle ja Pajarille. Viimeiseksi jäi Nastolan työleiri 1944...
...Leirejä perustettiin myöhemmin lisää. Raskaana olleiden julma kohtelu jatkui. Vuonna 1944 Tuukkanen kuuli toisella leirillä huutoja ja meni juosten paikalle, mutta liian myöhään.

– Kaksi suomalaista naista oli tappanut naisen, jolla oli ollut suhde venäläiseen sotavankiin ja hänet oli siksi toimitettu leirille. Tapetulta naiselta oli revitty vatsa auki niin, että pieni vauva oli osittain ulkona. Paikalla oli myös sotilaita, jotka huutelivat että näin käy kaikille natsien ja ryssien huorille."

"Joutjärven teksti perustuu hänen äitinsä päiväkirjoihin ja muihin dokumentteihin sekä perusteellisiin, nauhoitettuihin haastatteluihin."

Kirjan esittelystä:

"Saaralle annettiin salainen käsky kirjata kaikki leirillä tapahtuneet laiminlyönnit ja leirin johtajan isän-maata loukkaavat puheet ja tekemiset sekä ilmoittamattomatta jätetyt menot, sillä johtajaa epäiltiin mustanpörssin kaupasta."

Meno menee jännemmäksi, mitä kaikkea järjetöntä paskaa tuo kirja sisältääkään...

Ja lisää löytyy: "Saara kirjasi kaiken näkemänsä sinikantiseen vihkoon ja antoi eteenpäin esimiehelleen.
Tiedot julistettiin salaisiksi. Saara peloteltiin hiljaiseksi."

Näitä tyttösiä ilmestyy nykyään mediaan toimittajaksi pilvin pimein. Luulevat lähdekritiikin tarkoittavan kirjoitusasun tarkistamista.

[nylander]

"Oikea" historiantutkija ja -tuntija, valt. tri Veli-Pekka Leppänen osoittaaa mielestäni kannatettavaa wait and see -asennetta tuoreessa arviossaan HS:ssa sortumatta edeltä käsin huutelemaan "täyttä sitä ihteään" (en viitsi toistaa alatyyli-ilmaisuja, kun olen tähänkin asti tällä foorumilla tullut toimeen ilman niitä):

Saara Tuukkasen ilmaisemat tiedot täydentävät sota-ajan historiaa. Heinäveden paikallishistoriaa tuntevista ainakin kirjailija Martti Issakainen ja metsänhoitaja Matti Piironen ovat niin ikään olleet tietoisia naisleirin olemassaolosta.

Onkin tutkimuksen tehtävä tarkentaa, mitä leirillä tapahtui.

Koko arvio:
http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1429320772459

[Esko-Olavi]

On loukkaavaa sekä juutalaisia, että saksalaisia, että muita ryhmiä kohtaan esittää ja keksiä mitä mielikuvituksellisimpia kauhutapahtumia tositapahtumiksi.

Lainaukst Nylanderin esittämän linkistä löydettynä:

"Paikoin Tuukkanen selvästi liioittelee, kuten naisille ylivoimaisissa halkomottinormeissa. Eikä juutalaisnaisten lähettäminen Heinävedeltä suoraan Saksaan ole uskottavaa sekään.

Raskaaksi tulleiden leirinaisten puistattavat kohtalot, hengenriistoja myöten, ovat myös mitä ilmeisimmin kuulopuhetta tai mielikuvitusta."

Tuskin kukaan kiistää tällaisia leirejä olleen olemassa, joissa muistelija oli työskennellyt. Ja todellakaan niissä ei sisävessoja ollut, kuten ei tuohon aikaan ollut edes maalaistaloissa.

"Leirielämän yleiskuvaus huokuu sitä vastoin itse eletyn ja koetun tunnelmaa".

Kuka on se ensimmäinen, joka uskaltaa vaatia kirjan kirjoittajalta kerrotut dokumentit tutkittavakseen, varsinkin sinikantisen päiväkirjakopion, joka jäi kirjoittajalle itselleen ja johon kirja suurelta osin pohjautuu.
Kirja on nyt markkinoitu keksityillä kauhutarinoilla, muutenhan se ei olisi lainkaan saanut julkisuutta ja myynti olisi jäänyt vähäiseksi.

[Esko-Olavi]

Siviileillekin olivat omat mottitalkoonsa. Lainaukset Helsingin Sanomat:

http://www.hs.fi/paivanlehti/sunnuntai/ ... 0113584162


"Vuon­na 1942, ta­san 70 vuot­ta sit­ten, suo­ma­lai­set ryh­tyi­vät jou­kol­la pilk­ko­maan pui­ta kan­sa­kun­nan hy­väk­si.
Syn­tyi­vät niin sa­no­tut mot­ti­tal­koot.

Seu­raa­va­na vuon­na hak­kui­siin vel­voit­ti mi­nis­te­riö. Kau­pun­ki­lai­sia kyy­di­tet­tiin vii­kon­lop­puisin ra­dan­var­si­pi­tä­jiin, jos­sa hal­ko­sa­vo­tat odot­ti­vat. Ja tu­los­ta tu­li. HS:n ar­kis­to­leik­keen mu­kaan vuon­na 1943 jo­pa kol­mas­osa Suo­men asu­tus­kes­kus­ten tar­vit­se­mas­ta polt­to­puus­ta ha­kat­tiin mot­ti­tal­kois­sa.

Suo­men val­ta­si­kin var­si­nai­nen kla­pi­kuu­me. Tal­koot kes­ti­vät kuu­kau­sia, ja mot­ti­mää­ris­tä kil­pail­tiin. Ah­ke­rim­mat hal­koi­vat yli sa­ta mot­tia! En­nä­tys­hak­kaa­jis­ta kym­men­kun­ta oli nai­sia.

Mot­ti­ki­san sään­nöt oli­vat tar­kat. Puu täy­tyi kaa­taa met­säs­tä, sa­ha­ta met­rin mit­taan ja hal­koa kah­tia. Mot­ti syn­tyi ka­saa­mal­la ha­lot pi­noon pys­ty­pui­den vä­liin.

Vuon­na 1942 mot­ti­tal­koi­den ta­voi­te oli mil­joo­na pi­no­kuu­tio­ta. Tu­li­kin 1,2 mil­joo­naa. Kir­ves ko­ho­si pa­kon edes­sä: tal­vet oli­vat kyl­miä ja ener­gia­pu­la ar­mo­ton. Pui­ta polt­ta­mal­la teh­tiin myös säh­köä se­kä lii­ku­tet­tiin ju­nia ja au­to­ja."

Heinäveden alueella, kuten koko Suomessa:

http://www.soinilansalmi.net/html/soini ... itelma.pdf

" Kylän naiset, vanhat miehet ja nuoret pojat joutuivat osallistumaan mottitalkoisiin.
Halkojen tarve oli sota-aikana suuri ja kaikkien työpanosta tarvittiin."

Mottitalkoissa siviilitkin asuivat usein puolijoukkueteltassa, ruoka tehtiin ja kahvit keitettiin taivasalla. Kakalla käytiin metsässä.

Puolijoukkueteltta on talvellakin lämmin ja ihan kelvollinen paikka oleskella, kuten armeijan käyneet tietävät.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Puolijoukkueteltta

Sotavankien mottityöt:

Sotavankien metsätyötä on tutkielmassa käyty tarkemmin läpi ja vertailtu suomalaisten metsätyöläisten tekemään työhön. Suurin osa sotavangeista ei ollut siviiliammatiltaan metsätyön ammattilaisia, joten heiltä eivät työnantajat odottaneet erityisen suuria työsuorituksia. Työnantajien arvioiden mukaan sotavangit suoriutuivat urakoistaan hyvin ja mitä kauemmin samat miehet olivat samalla työnantajalle, sitä paremmaksi työn tulokset tulivat.

Sotavankien työstä oli Suomelle merkittävä hyöty. Sotavankien työtä myös arvostettiin hyvin paljon. Työnantajat eivät halunneet luovuttaa sotavankejaan pois. Jos vanki määrättiin luovutettavaksi, anoi työnantaja uutta vankia tilalle.

Lainaus:

Sotavangit työssä jatkosodan aikana - Naarajärvellä vuosina 1941- 1944 sijainneen sotavankien järjestelyleiri 2:n kirjoilla olleiden sotavankien tekemä työ ja työn merkitys

https://tampub.uta.fi/handle/10024/96825

Lisäys:

SAK:n julkaisusta:

"Eräs työvelvollisena maataloustöihin määrätty helsinkiläisnainen muistelee kaksiviikkoista maatalouskamppailuaan "lain määräämän rangaistuksen uhalla" varustusten osalta heikoksi. Saappaat piti lainata; kenellä oli hovimestarin kalastussaappaat, toisella isännän huonompi pari ja kolmannella ystävättäreltä lainatut kumisaappaat. Vaateparsina olivat erään luutnantin siviilihousut ja vanhat hiihtohousut, nekin enimmäkseen lainatavaraa. Kaupunkilaisneitosten paperikengät, "vistraleningit" ja vaaleat ulkoiluasut osoittautuivat kelvottomiksi peltotöissä. Muistelija asutettiin kahden ystävänsä kanssa pieneen saunakamariin humisevien kuusten katveeseen. Ensimmäisinä öinä maatalousapulaiset heräsivät hampaiden kalinaan kosteissa vuodevaatteissa ja jakoivat kaikki mahdolliset vaatteet keskenään. Tuttavilla oli huonompi onni, he joutuivat valjashuoneeseen koville lavereille.

Naisten asevelvollisuudeksi nimetty työpalvelu jättikin monille naisille ja tytöille hyvän muiston. Eräs nuorena työtyttönä aloittanut työvelvollinen on kertonut, kuinka hänen ryhmänsä kuuden kuukauden työrupeaman aluksi sullottiin asumaan kämppään, jossa oli kymmenen kerrossänkyä. Lähes kaikki työt, mitä työvelvollisena tuli suorittaa, olivat muistelijalle uusia. Nuoret naiset laitettiin ensimmäistä kertaa elämässään hakkaamaan ja sahaamaan halkoja sillä seurauksella, että sahanterä katkesi.

Tunnettu poliitikko Tyyne Leivo-Larsson on myös muistellut pariviikkoista halkoleiriään, jonka hän piti kesälomallaan Kuopion suunnassa. Ystävänsä kanssa matkaan lähteneen Leivo-Larssonin matka taittui ensin junalla, sitten linja-autolla ja veneellä ja lopulta kinttupolkuja pitkin perille. Paikalle oli tullut 12 eri-ikäistä työvelvollista. Heidät asutettiin parakkiin, jonka maalattia oli peitetty laudoilla. Lattialla pedattavia makuupaikkoja varten naiset saivat pussit, joihin kukin sai hakea olkia ladosta. Naiset nukkuivat vieri vieressä jalat kohti keskellä huonetta olevaa kaminaa.

Eipä näilläkään tytöillä metsässä, riukua parempaa kakkipaikkaa ollut.

[Emma-Liisa]

Ja todellakaan niissä ei sisävessoja ollut, kuten ei tuohon aikaan ollut edes maalaistaloissa.

Mutta oli siellä kai huussi.

Tietääkö joku, miten asia oli järjestetty metsäkämpillä?