Emma-Liisa kirjoitti:nylander kirjoitti: Tässä oli puheena hänen sodanaikainen ajatusmaailmansa, joka tuntuisi viittaavan vahvasti valikoivaan moraaliseen eetokseen.
Astrid Lindgrenin empatiassa saattoi olla pieniä puutteita, mutta niitä korostamalla yrität ilmeisesti suunnata huomion pois niistä, joilla todella oli "valikoiva moraalinen eetos", sikäli kuin heillä oli empatiaa ollenkaan.
Ei, en todellakaan yrittänyt suunnata huomion pois "niistä"; enpä edes tiedä keitä "ne" olivat - Luulajan vuoden 1940 "Suomi-aktivistien" toimeenpaneman murhapolton "kommunistiset" lapsiuhritko?
Tarkoituksena oli vain ihan mieleennousemana vertailla Jens Andersenin kirjoittamaa ihannoivaa eläkertaa, jossa kohdehenkilö humaanisuus kuvataan säröttömäksi, ja toisaalta Lindgrenin sotapäiväkirjaa. Ristiriitaisuuksia ei voi olla huomaamatta. Vielä yksi arkinen esimerkki, vaikka se jo menisi banaalisuuden puolelle:
Maailmansodan alkuvaiheista lähtien Ruotsissa vallitsi ns.
allvarstid, joka jossa mm. julistekampanjoin ("En svensk tiger"; "Fru Hamsterlund" jne.) kansalaisia kehotettiin tiukkaan yhteisvastuullisuuteen. Voi oli menossa säännöstelyyn, huhu kertoi. Astrid Lindgren meni ja hamstrasi kotinsa jääkaapin täyteen voita, 5 - 6 kiloa. Kun sitten huhu paljastui perättömäksi ja Lindgrenin kotivarakin mahdollisesti alkoi jo osoittaa härskiintymisen merkkejä, hän päiväkirjassaan nolona parahtaa puolustuksekseen: "Lasteni takiahan minä vain!" Lapsia perheessä oli kaksi, mutta koko Ruotsissa taisi sentään olla muutama muukin suu.
Kaikkiaan mainitsemiani kahta kirjaa mielessäni vertailemalla sain käsityksen (sellaisen muodostamisen minulla kaiketi on oikeus?), että kyseessä oli rajoittuneen puolueellinen ja itsekäs, sanalla sanoen
falski persoonallisuus. Vertailukohteena nousee luetun (
Sodassa;
Itään) perusteella etsimättä mieleen suomalainen vastine: Elsa Enäjärvi.