Tapio Onnela
Viestit: 4823
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Mikä on kirjastojen tulevaisuus? (Markku Leppänen)

21.12.05 17:45

Kansallisarkiston ylitarkastaja Markku Leppänen kirjoittaa kirjastojen tulevaisuudesta.

Markku Leppänen:
KIRJASTOJEN TULEVAISUUS - KEHITYSPIIRTEITÄ JA VISIOITA

Kirjastolaitokset ovat olleet keskeisiä julkisen tiedon varastoja ja demokratian tukijalkoja. Kirjastolaitosten kehittyminen entistä monipuolisemmiksi tiedon välittäjiksi on tapahtunut rinnan teknologisen ja yhteiskunnallisen kehityksen kanssa. Millainen asema kirjastolaitoksilla on tulevaisuudessa? Millaisin välinein ja menetelmin kirjastolaitos palvelee asiakkaitaan? Millaisia kehityspiirteitä voimme nähdä ja mihin kehitys voi johtaa? da Vinci Institute'n toiminnanjohtaja ja tulevaisuuden tutkija Thomas Frey on julkaissut mielenkiintoisen artikkelin kirjastolaitosten tulevaisuudesta.

Frey on työskennellyt aiemmin insinöörinä ja suunnittelijana mm. IBM-konsernissa, jossa hänen kerrotaan saaneen 270 kunniamainintaa. Ilmeisesti kelpo-Veikko visioimaan kirjastolaitoksen tietoteknisiä kehitysmahdollisuuksia.

Thomas Rey luettelee artikkelissaan kymmenen megatrendiä, jotka vaikuttavat kirjastolaitoksen nopeaan teknologiseen kehitykseen.

1. Viestintäjärjestelmät muuttavat tapaamme vastaanottaa informaatiota

Viestintäjärjestelmien jatkuvaa kehitystä kuvaa seuraava luettelo keksinnöistä: lennätin 1844, puhelin 1876, levysoitin 1877, radio 1896, telekopiolaite 1935, televisio 1939, ENIAC-tietokone 1945, transistori 1947, väritelevisio 1954, laser 1961, sähköposti 1965, kännykkä 1973, Altair 8800 1974, World Wide Web 1989, Online Search Engine 1990, Web-selain 1992, Palm Pilot 1994, Google 1996, P2P 1999, iPod 2002 ja Podcasting 2004.

On mahdotonta ennustaa, mikä viestintätapa valtaa lopulta alan. Reyn mukaan voidaan kuitenkin ennustaa, ettei se ole välttämättä kirjoitustaito ja kirjojen lukeminen. Kirjat ja kirjoitustaito ovat esimerkkejä väistyvistä teknologioista.


2. Kaikki teknologiat väistyvät. Kaikki nykypäivän yleiset teknologiat korvataan tulevaisuudessa joillakin muilla teknologioilla.

Tietovälineformaatit ovat lyhytikäisiä. Kännykät nykymuodossaan korvataan uusilla teknologioilla. Myös kaikki muut jokamiehen käytössä olevat vempaimet väistyvät uusien tieltä. Nämä ovat entistä nopeampia, älykkäämpiä, halvempia, tehokkaampia, kestävämpiä, toimintavarmempia ja kiinnostavampia kuin mitkään tähänastiset laitteet.


3. Tiedon säilytyksen pienintä mahdollista muotoa ei ole vielä saavutettu, mutta saavutetaan pian.

On olemassa fyysiset rajat sille, kuinka pieneen tilaan tieto voidaan tallentaa. Tulevina vuosina kehitys tässä suhteessa tulee hidastumaan ja löytää rajansa. Silloin tulevat tavoiteltavimmiksi ominaisuuksiksi tiedonsiirron nopeus, luotettavuus ja kestävyys. Standardien kehittäminen on olennaista. Kriittisintä tiedon säilytyksen suhteen lienee kuitenkin sen löydettävyys.


4. Tiedon hakuteknologiat kehittyvät yhä monimutkaisemmiksi.

Tämän päivän yksinkertaiset tiedonhakuteknologiat, kuten tekstihaut, kehittyvät ja laajenevat aluksi kattamaan paljon suuremman kielivalikoiman; sen rinnalla kehittyvät kuvien, äänten ja liikkuvien kuvien hakuteknologiat. Seuraavan sukupolven hakuteknologiat kattavat menetelmät hakea sellaisia ominaisuuksia kuin maku, tuoksu, kudosrakenne, heijastuskyky (reflectivity), sameus (opacity), massa, tiheys, äänenväri (tone), nopeus ja määrä.

Kun keskivertoihmisillä ei ole aikaa ja halua omaksua kaikkea em. hakuteknologiaa, korostuvat kirjastohenkilöstön rooli ja tietotaito tiedontarvitsijoiden auttajina.


5. Aikakäsitteen muuttuminen muuttaa kirjastojen asiakkaiden elämäntapaa.

Kaikki tapahtuu nopeammin tulevaisuudessa. Siten myös tarpeet muuttuvat, tietoa halutaan entistä nopeammin. Myös tarpeiden kohteet vaihtuvat entistä nopeammin. Tarpeiden ennakoiminen on entistä vaikeampaa.


6. Siirrymme ajan myötä verbaaliseen yhteiskuntaan.

Tietokoneiden näppäimistöjen väistyminen on selviö, sillä kaikki teknologiat väistyvät. Siirrymme verbaaliseen yhteiskuntaan. Tohtori William Crossman on ennustanut, että vuoteen 2050 mennessä on kirjoitustaito kadonnut. Tästä voidaan tietenkin väitellä, mutta Freyn mukaan on selvää, että siirrymme vahvasti verbaaliseen informaatioon. Tietokoneet muistuttavat yhä enemmän ihmisiä persoonallisine ominaisuuksineen, jotka luovat käsityksen siitä, että itse asiassa olemme yhteydessä toisen ihmisen kanssa (emmekä koneen kanssa).


7. Vaatimukset globaaliin informaatioon kasvavat räjähdysmäisesti.

Monet liikesalaisuudet ovat säilyneet aikanaan kielimuurien ansiosta. Tulevaisuudessa liiketoiminta edellyttää parempaa kielten, kulttuurien, yhteiskunnan ja järjestelmien tuntemusta. The National Intelligence Council on ennustanut, että globaalit työmarkkinat, poliittinen epävakaus ja konfliktit lisäävät merkittävästi väestön liikkumista 2010-luvulta alkaen. Siirtolaisuus ja erityisesti laiton siirtolaisuus lisääntyvät ja aiheuttavat yhteiskunnallista ja poliittista jännitystä.

Kykymme oppia ymmärtämään maailman eri kulttuureja on edellytyksenä sille, että osaamme mukautua tulevaisuuden globaaleihin yhteiskuntiin.


8. Globaalien järjestelmien aikakausi on edessämme.

Nykyisiä globaaleja järjestelmiämme ovat mm. kansainvälinen kauppa, merenkulku, metrijärjestelmä, maailmanlaajuiset uutispalvelut ja aikavyöhykejako. Kaksi viimeisintä globaalia järjestelmää ovat GPS-järjestelmä ja Internet.

Tulevaisuudessa meillä on entistä enemmän globaaleja järjestelmiä, joista Frey mainitsee esimerkkeinä globaalin verotunnuksen, globaalin valuutan, globaalit eettiset säännöt ja virallisen maanmittausjärjestelmän. Näiden kehittämisen motiivina ovat säästöt ja tehokkuus.

Kirjastoilla on globaalien järjestelmien kehittämisessä keskeinen asema, koska ne ovat vastuussa näiden järjestelmien vakiinnuttamisen kannalta tärkeiden tietojen keräämisestä ja levittämisestä.


9. Olemme siirtymässä tuotekeskeisestä taloudesta kokemuskeskeiseen talouteen.

Vapaa-aika lisääntyy, liikkuvuus lisääntyy. Kokemukset tulevat entistä merkittävämmiksi. Kirjastolaitoksen tuotevalikoima (tekstiä täynnä olevat kirjat) tulee vanhanaikaiseksi, riittämättömäksi. Asiakas etsii kokemuksia. Tulevaisuuden tuotevalikoimaa arvioidaan sen mukaan, millaisia kokemuksia ne tarjoavat asiakkaille.


10. Kirjastolaitokset muuttuvat tietokeskuksista kulttuurikeskuksiksi.

Kirjastojen rooli informaation ja faktojen säilytyspaikkana laajenee ja monipuolistuu sekä edellyttää joustavaa strategian muutosta. Frey ennustaa kirjastolaitosten yhdistyvän muiden organisaatioiden kanssa kulttuurilaitoksiksi, joissa on myös museoita, teattereita, puistoja ja oppilaitoksia.


Thomas Frey esittää artikkelinsa lopuksi muutamia suosituksia, joihin kirjastolaitokset voisivat perustaa tulevaisuuden suunnitelmansa. Näyttää siltä, että kirjastojen ja kirjastonhoitajien on kyettävä lähes insinööritasoisiin suorituksiin pystyäkseen vastaamaan tulevaisuuden teknologisiin ja kulttuurisiin haasteisiin. Aikamoisia neroja lienevät kaikki, vaan millainen palkkataso onkaan näillä Tietohallitsijoilla?


Tietolähteenä:

Verkkoartikkeli "The Future of libraries, Beginning the Great Transformation", The da Vinci Institute'n verkkosivulla:

http://www.davinciinstitute.com/page.php?ID=120



Mitä johtopäätöksiä asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattilaiset voivat tehdä oman professionsa ja organisaatioidensa tulevaisuudesta edellä esitetyn perusteella? Millaisia ovat alan ammattilaisen työnkuva, vaatimukset ja haasteet, kun keskeiset infrastuktuurit arkistojen sisällä ja ympärillä muuttuvat villisti? Miten ongelmalliseksi muuttuukaan asiakirjallisten tietojen säilyttäminen ja siirtäminen tuleville sukupolville? Mitä vanhan tiedon säilyttäminen maksaa ja kuka on valmis maksamaan siitä mitään? Mitä edellytyksiä arkistonhoitajalla on kontrolloida tiedon eheyttä ja laatua, kun tietoja joudutaan siirtämään kuin pelimerkkejä Las Vegasissa? Millaisen roolin arkistonhoitaja saa yhteisönsä jäsenenä, jos hän on joskus tulevaisuudessa yksi harvoista nykyisen kirjoitus- ja lukutaidon säilyttäneistä, ellei peräti viimeinen?

Uutta Vuotta odottaessamme ja tinoja valaessamme tapaamme tähytä tulevaisuuteen. Entäpä jos tällä kertaa yrittäisimme tähytä vuosikymmenien päähän. Mitä näemme tai uskomme näkevämme? Mihin asti voimme ylipäätään nähdä? Miten kauas meidän tulisi tai uskallamme katsoa?

Kaikesta huolimatta Hyvää Uutta Vuotta!



Markku Leppänen
Ylitarkastaja
Kansallisarkisto
PL 258, 00171 HELSINKI
Puh (09) 2285 2233
Fax (09) 176 302

Anu Lahtinen
Viestit: 49
Liittynyt: 19.12.05 17:18
Paikkakunta: Helsinki - Turku

04.01.06 19:09

Ehkä tässä hyvinkin on edessä oman aikamme Aleksandian kirjaston digitaalinen palo, jopa pyyhkäisee mennessään viime vuosikymmenten hellyydellä vaalitut tiedot ja tietojärjestelmät?

Yst.terv.

Tapio Onnela
Viestit: 4823
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

05.01.06 14:44

anulah kirjoitti:Ehkä tässä hyvinkin on edessä oman aikamme Aleksandian kirjaston digitaalinen palo, jopa pyyhkäisee mennessään viime vuosikymmenten hellyydellä vaalitut tiedot ja tietojärjestelmät?
Toisaalta voisi ajatella, että tilanne on nyt sikäli toinen että kun tieto on digitaalisessa muodossa sen kopioiminen on todella helppoa. Kaikesta verkosta olevasta materiaalista muodostuu myös valtavia määriä erilaisia kopioita. Tästähän on loistavana esimerkkinä vaikkapa tämä Internet Archive:
http://www.archive.org/
Lisätietoja myös vanhasta Tietosanomien numerosta:
http://agricola.utu.fi/tietosanomat/num ... kisto.html

Mutta tietysti jos sähköä ei enää olisi niin varmaankin olisimme pulassa, mutta eipä voitaisi tehdä paperiakaan.
Tapio Onnela

Tapio Onnela
Viestit: 4823
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

11.01.06 11:25

Tapio Onnela kirjoitti:
anulah kirjoitti:Ehkä tässä hyvinkin on edessä oman aikamme Aleksandian kirjaston digitaalinen palo, jopa pyyhkäisee mennessään viime vuosikymmenten hellyydellä vaalitut tiedot ja tietojärjestelmät?
Tapio Onnela kirjoitti:Toisaalta voisi ajatella, että tilanne on nyt sikäli toinen että kun tieto on digitaalisessa muodossa sen kopioiminen on todella helppoa. Tapio Onnela
Usein varotellaan siitä, etteivät cd-romit ja muut uudet alustat kestä montakaan vuotta, mutta eikö digitaalisen informaation kopioiminen medialta toiselle ole erittäin helppoa. Miten esim arkistolaitos on varautunut tähän?

Jyrki Ilva
Viestit: 340
Liittynyt: 30.11.05 16:04
Paikkakunta: Helsinki
Viesti: Kotisivu

Re: Mikä on kirjastojen tulevaisuus?

16.01.06 15:21

Alkuperäisessä viestissä referoitu Thomas Freyn artikkeli ei kauheasti häikäise asiantuntemuksellaan – tekstistä kun saa sen kuvan, ettei kirjastojen
toimintamalleissa olisi tapahtunut mitään oleellista muutosta muutamaan
vuosisataan. Tämä tuo mieleen populaarikulttuurissa edelleen toistuvat
stereotypiat kirjastoista jotenkin erityisen vanhanaikaisina ja takapajuisina
laitoksina, joissa "nutturapäiset kirjastotädit" vain keskittyvät hiljaisuuden
vallitessa vaalimaan kallisarvoisia kirja-aarteitaan.

Todellisuudessa kirjastot ovat jo nyt pyrkineet aktiivisesti vastaamaan
modernin maailman ja uuden teknologian haasteisiin, joskus jopa niin,
että asiakkailla on ollut vaikeuksia pysyä perässä. Myös Suomessa
kirjastot ovat ottaneet innokkaasti valikoimaansa kirjojen rinnalle uusia
audiovisuaalisia ja digitaalisia aineistoja, ja ne ovat samalla pyrkineet
muutenkin laajentamaan toimenkuvaansa oppimisympäristöinä, julkisten
palvelujen tarjoajina ja yhteisöllisyyden luojina.

Automaatiolla on myös ollut oma merkittävä roolinsa kirjastojen toimintakulttuurin
muokkaajana. Tieteellisten kirjastojen osalta seuraava Clifford Lynchin jo
muutaman vuoden takainen artikkeli antaa hyvän yleiskuvan tapahtuneesta
kehityksestä:

Clifford Lynch: From Automation to Transformation. Forty Years of Libraries
and Information Technology in Higher Education. Educause Review.
January / February 2000.
Ks. http://www.educause.edu/pub/er/erm00/pp060068.pdf

Vastakkainasettelu perinteisten ja modernimpien kirjastokäsitysten välillä
on silti synnyttänyt rintamalinjoja myös kirjastomaailman sisällä. Hieman
kärjistäen perinteiset käsitykset korostavat kirjallisuuden kulttuurista arvoa
ja myös kirjojen merkitystä fyysisinä esineinä, kun taas teknokraattisempia
arvoja edustavien ns. dokumentalistien mielestä kirjat voi kärrätä paperin-
keräykseen heti kun niiden sisältämän informaation tallentamiseen ja
levittämiseen löytyy jokin käytännöllisempi väline.

Dokumentalistien projektin vauhdittajana oli alun perin erityisesti tekniikan
ja luonnontieteiden alalla tunnettu tyytymättömyys perinteisten
kirjastojen tarjoamia palveluita kohtaan. Kirjojen passiivisen varastoinnin
sijasta dokumentalistien piirissä korostettiin aktiivisen kirjallisuuspalvelun
tarpeellisuutta sekä tiedon tallennuksen ja haun automatisointia, joka sitten
lähtikin 1960-luvun kuluessa liikkeelle.

Suomessa näitä kuvioita on tutkinut etenkin Ilkka Mäkinen, joka on
kartoittanut dokumentalistien ja informaatiopalvelun vaiheita sodanjälkeisistä
vuosista aina 1970-luvulle saakka. Mielenkiintoista kyllä, historioitsijatkaan
eivät ole olleet täysin immuuneja näille ajatuksille - Helsingin yliopistoon
60-luvun lopulla perustetun ja sittemmin Renvall-instituutiksi kehittyneen
Historian tutkimus- ja dokumentaatiolaitoksen alkuperäinen toimintaidea
oli selkeästi kytköksissä dokumentalistien päämääriin.

Parin viime vuosikymmenen aikana vastakkainasettelu lienee jonkin verran
hälventynyt, sitä mukaa kun tietotekniikka on arkipäiväistynyt kirjastoissa ja
toisaalta myös osa dokumentalistien hellimistä ideoista on päätynyt romu-
koppaan. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö kirjastoihmisten tulevaisuus-
käsityksissä näkyisi lainkaan tummia pilviä - etenkin USA:ssa Internetin
tarjoama "Amazoogleksi" ristitty vaihtoehto on herättänyt kirjastoväen
keskuudessa jopa epätoivoisia pohdintoja siitä, onko nykyisten kirjastojen
kaltaisille instituutioille tulevaisuudessa lainkaan tarvetta.

Ville Vuolanto
Viestit: 6
Liittynyt: 18.01.06 14:01

18.01.06 14:29

Hei,
pieni kommentti itseäni huolestutavasta asiasta. Ainakin täällä Tampereella tendenssi vanhamuotoisen aineiston (ennen tunnettu nimellä 'kirja') suhteen on ollut se, että vanha tai vanhentunut aineisto on turhaa tilasyöppöä. Historioitsijan suhteen taas vanhentunutta aineistoa on hankala ajatella: vähintäänkin kun jonkun opuksen anti tutkimuksena hiipuu, sen arvo oman aikansa ajattelua ja kultuuria kuvaavana potentiaalisena lähteenä vain kasvaa.

Tämä ajattelutapa on johtanut erilaisiin vastakkainasetteluihin: kirjaston kannalta korostetaan, että materiaalin säilytäminen ei sinällään kuulu heille (vaan arkistoille) - kirjaston itseymmärrys onkin siirtymässä yhä enemmän tiedon välittäjän rooliksi, eräänlaiseksi portaaliksi.

Tässä vastakkainasettelu ei kuitenkaan synny kirjaa fyysisenä esineinä korostavien ja informaation samuutta viestintävälineestä huolimatta korostavien välille (vrt. Jyrki Ilvan viesti yllä) - vaan kyse on melko tavalla hankalammasta asiasta: kuinka lähellä käyttäjää kirjastojen olisi pyrittävä pitämään materiaalinsa?

Yksittäiset yliopistokirjastot eivät tietenkään tuhoa sellaista materialia, jota ei muualta Suomesta löydy, mutta ainakin täällä Tampereella asia on ajateltu siten, että pääsääntöisesti harvinaisempi materiaali lähetetään Kuopion varastokirjastoon, muut myydään pois. Kuitenkin käyttäjän kannalta tuntuu omituiselta tilata Kuopiosta materiaalia, jonka nimilehdeltä, kun se omiin käsiin viimein päätyy, löytyy oman kotiyliopiston leima ... ja mihin raja vedetään? Eikö tilaongelma ratkeaisi mukavasti, jos Kuopioon lähetettäisiin kaikista muista yliopistokirjastoista kaikki se materiaali, jota ei ole käytetty esim. viimeiseen 10 vuoteen, ja siellä voitaisiin suoritaa kaksoiskappalekarsintaa - ja sitten vain kaikki tekemään "varastokirjastotilauksia"...

Olisi hauska kuulla kommenttejja muiden yliopistokirjastojen asiakkailta - onko vastaavanlaisia vastakkainasetteluja syntynyt muualla, vai johtuuko täkäläinen pienoinen ristiriita kirjaston tehtävien ymmärtämisestä siitä, että kirjastomme on nimenomaan sosiaali- ja viestintätieteiden keskuskirjasto - joiden piirissä tutkimusmateriali yleensä ymmärretään hieman toisin, ja tutkimuskirjallisuuskin tuntuu vanhenevän nopeammin?

Jyrki Ilva
Viestit: 340
Liittynyt: 30.11.05 16:04
Paikkakunta: Helsinki
Viesti: Kotisivu

Poistoista ja kokoelmien kehittämisestä

25.01.06 12:38

Muutama kommentti vielä edelliseen Ville Vuolannon kirjoitukseen:

Kirjastonhoitajien ammattikunnan näkökulmasta poistojen tekeminen on
olennainen osa kirjaston kokoelmien kehittämistä. Etenkin yleisissä
kirjastoissa ihanteena on se, että kirjastolla on mahdollisimman "elävä"
kokoelma, josta poistetaan aktiivisesti vanhaa, huonokuntoista ja
käyttämätöntä kirjallisuutta. Kirjasto ei ole museo, vaan sen kokoelman
pitäisi olla olemassa nimenomaan asiakkaiden tarpeita varten.
Yliopistokirjastojen kohdalla asia ei tietysti ole aivan näin suoraviivainen,
sillä kuten Ville totesi, myös "vanhentuneella" ja harvoin käytetyllä
kirjallisuudella voi olla merkittävää tutkimuksellista arvoa.

Toinen ja usein ehkä oleellisempi motiivi poistojen tekemiselle on tietysti
raha. Kirjan hankintahinta on vain osa sen aiheuttamista kustannuksista,
sillä myös kirjojen säilyttäminen maksaa. Tilakustannukset ovat
merkittävä osa kirjastojen menoista, ja siinä vaiheessa kun puhutaan
kymmenistä tuhansista tai jopa sadoista tuhansista niteistä, summat
ovat jo varsin suuria. Lisäksi vanhat aineistot voivat vaatia myös
konservointia, jotta ne kestäisivät asiakaskäyttöä.

Voi olla, että Tampereen yliopiston kirjasto on kokoelmiensa
kehittämisessä ollut keskimääräistä radikaalimpi. Monista muista
yliopistokirjastoista se poikkeaa myös siinä, ettei sillä ole
vapaakappaleoikeutta, eikä se ole käsittääkseni sitä halunnutkaan.
Tätä politiikkaa voi perustella sillä, että tilakustannuksiin verrattuna
esim. juuri Varastokirjastosta tehtävien kaukolainojen aiheuttamat
kulut ovat lopulta vähäisiä.

Poistojen tekeminen ei ole aina helppoa kirjastonhoitajillekaan.
Asiakkaissa se tuntuu välillä herättävän hyvinkin äärimmäisiä tunteita,
joista esimerkiksi kelpaa vaikkapa amerikkalaisen Nicholson Bakerin
muutaman vuoden takainen kohuteos "Double Fold. Libraries and the
Assault on Paper". Kirjassa luodaan salaliittoteoriaa siitä, miten
kirjastonhoitajat ovat salakavalasti tuhoamassa kansakunnan painettua
kulttuuriperintöä (Suomesta poiketen USA:ssa ei ole ollut mitään
Varastokirjaston kaltaista kansallisen tason instituutiota).

Kirjaston asiakkaan kannalta on tietysti jossain määrin epämukavaa,
jos oman tutkimusaiheen kannalta oleellisia kirjoja joutuu tilaamaan
kaukolainana sen sijaan, että ne löytyisivät suoraan kirjaston hyllystä.
Useimmissa tämänhetkisissä näkemyksissä näytetään kuitenkin Vannevar
Bushin jo 1940-luvulla esittämän vision jalanjäljissä uskovan siihen,
että hyvin suuri osa vanhasta painetusta aineistosta tulee ennen pitkää
(mahdollisesti jo hyvin pian) saataville digitaalisessa muodossa.
Tällöin aineistot olisivat kirjaston lisäksi käytettävissä myös omalta
tietokoneelta käsin - olettaen tietysti, että aineisto on vapaasti
käytettävää tai joku maksaa sen käyttöoikeudesta.

Toisaalta on pakko myöntää, että myös alkuperäisillä painetuilla
tai käsinkirjoitetuilla aineistoilla on edelleen puolensa. Minulle oli
aikoinaan proseminaarivaiheessa suuri elämys, kun sain pahaisena
toista vuotta opiskelevana fil. yo:na tilattua itselleni lukusalikäyttöön
alkuperäisiä ja harvinaisia 1500- ja 1600-luvun kirjoja. Muutamaa
vuotta myöhemmin monet niistä oli jo kuvattu mikrokorteille, joiden
käyttö oli kuitenkin mm. heikkokuntoisista lukulaitteista johtuen
äärimmäisen epämukavaa. Lähitulevaisuudessa samat aineistot
ovat todennäköisesti saatavilla verkon kautta elektronisessa
muodossa. Merkitseeköhän se, että tutkijat tällöin kenties tutustuvat
aineistoihinsa pelkästään digitoidussa muodossa eikä lainkaan
fyysisinä esineinä sittenkin jonkinlaista historiallisen kulttuurin
tuntemuksen ohentumista?

Anu Lahtinen
Viestit: 49
Liittynyt: 19.12.05 17:18
Paikkakunta: Helsinki - Turku

Kirjastojen kokoelmat ja alkuperäiskappaleet

26.01.06 20:51

Palaan vielä kirjastoasioihin keskiajan ja 1500-luvun tutkijan näkökulmasta: lukukokemus on tosiaan hyvin erilainen jos saa käsiinsä alkuperäisen kirjan (tai käsikirjoituksen) kuin skannatun, mikrofilmatun, lähdejulkaisuksi painetun tai nettiin muunnetun tekstin. Teos sisältää usein informaatiota, jota jäljenne/tallenne/vast. ei välitä - reunahuomautuksia, vesileimatietoja, tai tuntuman paperin paksuudesta ja ominaisuuksista. Jos tutkijafiilistely sallitaan: nykylukija voi konkreettisen esineen kautta kokea saavansa kosketuksen entisajan lukijoiden tilaulottuvuuksiin.

Toisaalta tuli mieleen, että emme myöskään enää lue Aristotelestä alkuperäisistä käsikirjoituksista alkukielellä, digitoiminen on vain yksi käynnissä olevista välittyneisyyden ja ohentumisen prosesseista. Ja tiettyjen materiaalien ja tietojen seulominen helpottuu monin tavoin, jos se on saatavilla digitaalisessa muodossa. Silloin tosin jäävät helposti tsekkaamatta aineistot, joita ei ole digitoitu.

Kirjastollisen tiedon keräämisen ja jakamisen resurssiongelmia kommentoi muuten myös Meri Heinosen tuore puheenvuoro "Miksi minua ei löydy ARTOsta ja muita tärkeitä kysymyksiä artikkelitietokannasta" http://www.ennenjanyt.net/2005_4/heinonen.html

Yst.terv. AL

Pekka Henttonen
Viestit: 1
Liittynyt: 27.01.06 11:16

27.01.06 11:21

Tapio Onnela kirjoitti: Usein varotellaan siitä, etteivät cd-romit ja muut uudet alustat kestä montakaan vuotta, mutta eikö digitaalisen informaation kopioiminen medialta toiselle ole erittäin helppoa. Miten esim arkistolaitos on varautunut tähän?
Lyhyesti sanoen: aineistot kopioidaan uusille tallennusvälineille aika ajoin ja data säilytetään hyvin yksinkertaisessa perusmuodossa, jonka lukeminen ei ole sidoksissa tiettyyn laitteistoon ja ohjelmistoon.

Trilisser
Viestit: 499
Liittynyt: 24.04.06 17:03

27.04.06 04:48

Mikäli Freyn visio kirjoitustaidon katoamisesta toteutuu, pahoin pelkään kielten degeneroituvan mongerrukseksi ja menettävän olennaisen osan rikkaudestaan. Tämä on helppo todeta tutkimalla niitten ihmisten ulosantia, ketka ovat oppineet jonkin vieraan kielen puhekielen osaamatta lainkaan sitä lukea tai kirjoittaa. He eivät yleensä osaa puhua kieltä oikein, sanavaraston käyttö on yksioikoista jne.

Ja olisihan se aika äänekäs yhteiskunta, jos kaikki tiedonvälitys oli verbaalista. Ja mitenkähän Freyn visio toimisi ilman sähköä? Tulee mieleen kauhuskenaario, jossa pienenpieni supereliitti elää luksuselämäänsä, ja valtasosa kansasta on näennäisesti vapaata, mutta todellisuudessa alistettua "elämysmassaa", joka on degeneroitunut apinoitten tasolle. Ei kai liene epäselvää, kumpaan Frey olettaa itsensä kuuluvan, jos vielä henki pihisee...

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”