Digitoidut kuvakokoelmat verkossa, kenen käytössä ja millä ehdoilla?

[Kaisa Kylakoski]

Toimitus huomauttaa:
* Tämän säikeen otsikko on muutettu 10.2. 2011, vanha otsikko oli: "Arjen historia -portaali avattu"
* Aiheesta on keskusteltu myös säikeessä: Kulttuuriperintö - maksullista vai ei?

*****


Arjenhistoria.fi-verkkoportaali avattiin tänään 1.2. Se on Työväenmuseo Werstaan, Työväen Arkiston, Kansan Arkiston, Tekniikan museon, Sähkömuseo Elektran, Helsingin yliopistomuseon, Suomen siirtolaisuusmuseon ja Kultamuseon yhteinen verkkoportaali. Se sisältää laajat esine- ja valokuvakokoelmat liittyen työelämän, teollisuuden, tekniikan, tieteen, korkeakouluopetuksen historian, työväenliikkeen ja sosiaalihistorian aihepiireihin. Arjenhistoria.fi:n avulla voi tutustua myös organisaatioiden kirjastokokoelmiin.

Arjenhistoria.fi pitää toistaiseksi sisällään vasta pienen osan organisaatioiden kokoelmista. Digitointia tehdään jatkuvasti ja siten myös portaalin sisältämä tietomäärä kasvaa päivä päivältä. Portaalissa olevien kokoelmien tekijänoikeudet kuuluvat aineistoa säilyttävälle organisaatiolle. Esinekuvat ja valokuvat on väärinkäytösten ehkäisemiseksi suojattu digitaalisella vesileimalla.

[Jyrki Ilva]

Portaalissa olevien kokoelmien tekijänoikeudet kuuluvat aineistoa säilyttävälle organisaatiolle. Esinekuvat ja valokuvat on väärinkäytösten ehkäisemiseksi suojattu digitaalisella vesileimalla.

No niin, niinpä tietysti (ks. aiempi ketju). Mutta pikaisen selailun perusteella
ainakin Työväenmuseo Werstaan kuvat näyttäisivät olevan katsottavissa ilman
vesileimaa. Onkohan eri organisaatioilla erilaisia linjauksia tässä asiassa?

KORJAUS: Osassa kuvista on vesileima, osassa ei, mitään logiikkaa en keksinyt.

[Tapio Onnela]

Valitettavan rumaa jälkeä noista leimoista syntyy, enkä kyllä ymmärrä tätä "väärinkäytös" argumenttia ollenkaan. Miksi ei riitä toteamus, että esim. kuvia ei saa käyttää kaupalliisin tarkoituksiin tms.

On varmaan olemassa esimerkkejä näistä "väärinkäytöksistä". Olisi kiinnostavaa saada jokin esimerkki siitä miten näitä kuvia "käytetään väärin"?

Onkohan tässä kyseessä Työväenmuseon paita vai mikä:

[Tapio Onnela]

Portaalissa olevien kokoelmien tekijänoikeudet kuuluvat aineistoa säilyttävälle organisaatiolle.

Jälleen tämä olettamus, että kuvien tekijäoikeudet siirtyisivät kuvan omistajalle. Näin ei kyllä käsittääkseni asia voi olla, vaan tavallisen kuvan tekijänoikeudet raukeavat 50-vuoden kuluttua julkaisemisesta ja "taidekuvan" 70-vuotta tekijän kuolemasta.

Juridisen puolen ohella minua erityisesti nyppii tässä asian moraalinen puoli eli, että nämä organisaatiot ovat keränneet ja vastaanottaneet kymmeniä vuosia yleisöltä kuvia, enkä usko että monikaan on antanut kuviaan museon käyttöön muusta kuin siitä syystä, että ne olisivat tulevaisuudessa mahdollisimman monille iloksi ja hyödyksi.

[wejoja]

Allekirjoitan täysin edellisen! Olisi kuvitellut ainakin osalla mainituista museoista olevan edes hiukan avarakatseisempi käsitys "uhkasta" tai "väärinkäytöksistä" kuin esimerkiksi Museovirastolla. Mutta ei...! Mahdollisimman monien ilo ja hyöty hukkui taas kerran museolaitosten kyvyttömyyteen ajatella napaansa pidemmälle. Vierailin äsken ensimmäisen ja viimeisen kerran Arjen historia- portaalissa.

[Alex Snellman]

Tässä, kuten myös viestiketjussa "Kulttuuriperintö - maksullista vai ei?", esiintyy hämmentävän aggressiivinen asenne museoiden uusia kuvaselaimia ja varsinaisten suurikokoisten kuvien maksullisuutta kohtaan.

Minusta on erityisen vaikea ymmärtää, miksi on niin tuomittavaa, että käyttäjän tulisi maksaa jotain kuvan käyttämisestä? Minusta on kohtuullista, että se joka kuvasta hyötyy - saa vaikkapa kirjaansa kuvitusta - siitä jotain maksaa. Hintataso on epäilemättä turhan korkea, mutta kysymys onkin maksullisuuden yleisestä periaatteesta.

Miksi meidän kaikkien veronmaksajien tulee jollain valtion tuloveron promillen sadasosalla tukea kuvien digitalisointia, mutta emme saa vaatia, että varsinaisen painokelpoisen kuvan käyttäjä osallistuisi edes hieman suuremmassa määrin kuvien digitalisoinnin kustannuksiin?

Aivan samalla tavoin verovaroin kustannetaan suuri osa ooppera- tai museolipun hinnasta, mutta sen lisäksi myös käyttäjä osallistuu kustannuksiin pääsymaksun verran. En ymmärrä, miksi se olisi ongelmallista?

On toki julkisia palveluita, kuten peruskoulu, joita pidetään niin tärkeinä, että ne kustannetaan kokonaan verovaroin eikä käyttäjä (koululainen vanhempineen) niistä maksa. Onko kuvallisen kulttuuriperinnön (painokelpoinen!) saatavuus todella yhteiskunnan kannalta niin merkittävä seikka, että sen tuottamisen taakka tulee jakaa tasaisesti veronmaksajien kesken eikä käyttäjää saa vaatia osallistumaan kustannuksiin hieman suuremmalla osuudella?

Nykyiset kuvaselaimethan, erityisesti runsaan suurennoksen salliva Museoviraston versio, mahdollistavat jo kuvien ilmaisen käytön selailu- ja tutkimusmielessä. Olen itse tutkinut univormuja, ja minulle ainakin Museoviraston kuvaselaimen zoomaustarkkuus riittää vallan hyvin tutkimuksen jatkamiseen joskus tuonnempana.

Parhain terveisin
Alex Snellman

[wejoja]

Yhtä hämmentävää on todeta edellisen kirjoittajan erikoinen asenne sivuuttaa yksinkertainen asiaa valokuvien tekijänoikeudesta ja varsinkin moraalisesta oikeudesta. Ikään kuin missään yhteydessä ei enää olisi mitään muita arviointikriteerejä kuin hinta tai "maksullisuuden yleinen periaate." Useat älykkäät organisaatiot muualla maailmassa ovat oivaltaneet kuvallisen ja muunkin kulttuuriperinnön saatavuuden yleisen merkityksen sivistyksen ja hyvinvoinnin kannalta. Toisin on meillä Suomessa asiat.

[Kestinen]

En vastaa koko yhteenliittymän puolesta, mutta samoja asioita on varmasti ollut muidenkin perinnelaitosten edustajien mielessä , kun olemme mielenkiinnolla seuranneet arjenhistoria.fi verkkoportaalin synnyttämää keskustelua. Varsinkin täällä Agricolassa on käyty mielenkiintoista ajatustenvaihtoa siitä, miten museoiden ja arkistojen tulisi julkaista kuvakokoelmiaan verkossa. Uskoakseni ensisijainen tavoite on aina lisätä kulttuuriperinnön vapaata saavutettavuutta.

Meidän yhteenliittymämme on halunnut antaa kaikille suomalaisille yhtäläisen mahdollisuuden päästä katsomaan tuottamiamme kokoelmia. Kokoelmat ovat kuitenkin laitosten omaisuutta (samassa mielessä kuin esimerkiksi kirjat ja kirjastoluettelot ovat kirjastojen omaisuutta), eikä laitoksilla ole sinänsä velvollisuutta niiden julkaisuun tai julkiseen jakeluun. Päädyimme siis ratkaisuun, että vapaasti saatavilla oleva matalaresoluutioinen kuva on merkitty vesileimalla, joka selkeästi kertoo, mistä kuva on peräisin ja missä niitä on lisää – ja mitä kautta on saatavilla myös oikeasti käyttökelpoinen kuva.

Perinnelaitokset pyrkivät kattamaan osan niistä kuluista, joita väistämättä syntyy kuvien esillelaitosta (esim. laitteisto-, ohjelmisto-, tallennustila-, pitkäaikaissäilytys-, työaika-, koulutus- yms. kuluja) ottamalla minimaalisen maksun aineiston toimittamisesta sitä tarvitsevalle. Meidän yhteenliittymässämme on mukana vain yksityisiä perinnelaitoksia, jotka toimivat varsin rajallisten budjettien kanssa. En voi vastata muiden yhteenliittymän organisaatioiden hinnoista, mutta meillä on ollut digitaalisen kuvan listahinta sähköpostitse toimitettuna ei-kaupalliseen käyttöön 13 euroa/kpl + alv.

Esiin on noussut myös kysymys kuvien väärinkäytöstä ja siitä, mitä sillä tarkoitetaan. Organisaatiot haluavat luonnollisesti kontrolloida sitä, miten ja missä niiden kuvia käytetään. Kuvamateriaalin käyttämistä sen luonnetta loukkaaviin tarkoituksiin halutaan ehkäistä. Vielä emme ole tällaiseen törmänneet, mutta aineistojen luonteen vuoksi tämäkin riski on mahdollinen. Väärinkäytöksi, tosin lieväksi sellaiseksi, voidaan laskea myös heikkoresoluutioisten kuvien käyttö verkkosivuilla tai erilaisissa julkaisuissa. Tietty laatuun liittyvä kontrolli ei ole pahasta, etenkään kun portaalin kautta on mahdollista saada laadukkaat versiot haluamistaan kuvista. Tuskin kuvien lahjoittajatkaan haluaisivat, että heidän kuvansa leviävät vapaasti esikatselukuvina verkossa.

Kopiosuoja-asia on herättänyt keskustelua. Ei ihme, sillä aihe on melko haasteellinen ja herkkäkin aihe. Sinänsä se, onko kuva vielä kopiosuojan alainen tai ei, ei ymmärtääkseni vaikuta museon oikeuteen leimata se. Siirtyvätkö kuvan copyright-oikeudet sitten tallentavalle organisaatiolle, kun kuva sille lahjoitetaan? Eivät tietenkään, eivät ainakaan automaattisesti. Meidän lahjoitussopimuksessamme on ollut jo pitkään pykälä, että mikäli lahjoittajalla on tekijänoikeuslain tarkoittama copyright-oikeus lahjoittamaansa materiaaliin, hän luopuu siitä museon hyväksi. Jos lahjoittajalla ei tätä oikeutta ole, ei hän voi sitä myöskään luovuttaa.

Ongelmalliseksi tulevat kysymykset työsuhteessa tehdyissä kuvissa ja tilaustöissä. Erittäin suuri osa meidän kuvistamme on työsuhteessa otettuja kuvia tai tilaustöitä, joiden kopiointioikeudet meidän tulkintamme mukaan ovat siirtyneet meille.

Kuvien moraalisia oikeuksia ei voi siirtää. Moraalisia oikeuksia ovat isyysoikeus, respektioikeus, luoksepääsyoikeus, katumisoikeus ja klassikkosuoja. Isyysoikeus tarkoittaa, että kuvan julkaisemisen yhteydessä mainitaan kuvan ottajan nimi. Portaalissamme valokuvaajan nimi mainitaan aina kun se on tiedossa. Harmittavan usein tämä tärkeä tieto jää kuitenkin meiltä saamatta.

Saamamme kritiikin mukaan olemme pilanneet kuvat laittamalla niihin leimamerkit. Tarkoitus on tietysti päinvastainen, eli estää heikkotasoisten kuvien käyttö paremmin originaalia vastaavan asemasta, eli siis kunnioittaa respektioikeutta.

Arjenhistoria.fi-verkkoportaali tarjoaa erinomaisen yhtäaikaisen pääsyn kahdeksan eri organisaation kokoelmiin. Kuvia voi myös tilata käyttöönsä ilman, että täytyy ostaa ”sikaa säkissä”. Laitosten on myös mahdollista antaa tutkijan käyttöön laajemmat ”tutkijaoikeudet”, joiden avulla kuvia pääsee selaamaan niin, että myös alkuperäiseen leimaamattomaan kuvaan pääsee tutustumaan. Oikeudet saa kuitenkin vain kuhunkin laitokseen erikseen, ei kaikkiin laitoksiin kerralla.

Työväenmuseo Werstas on monilla tavoin pyrkinyt lisäämään saavutettavuuttaan, mm. poistamalla kokonaan pääsymaksunsa viime vuoden joulukuussa. Nyt olemme olleet mukana avaamassa palvelua, jonka avulla on helppoa ja vaivatonta etsiä mielenkiintoisia kuvia ja esineitä. Pohdimme mahdollisuutta vähentää vesileiman häiritsevyyttä. Verkkoportaalin kehitystyö jatkuu ja otamme mielellämme vastaan käyttäjien kokemuksia verkkoportaalista ja sen käytöstä. Toivomme, että palvelu muodostuu jännittäväksi matkaksi eilispäivän arki-Suomeen.

Kimmo Kestinen
Työväenmuseo Werstas
Tampere

[Tapio Onnela]

Uskoakseni ensisijainen tavoite on aina lisätä kulttuuriperinnön vapaata saavutettavuutta. Meidän yhteenliittymämme on halunnut antaa kaikille suomalaisille yhtäläisen mahdollisuuden päästä katsomaan tuottamiamme kokoelmia.

Hienoa, että museoista osallistutaan keskusteluun ja tästä tavoitteesta varmaan kaikki ovat yksimielisiä!

Kokoelmat ovat kuitenkin laitosten omaisuutta (samassa mielessä kuin esimerkiksi kirjat ja kirjastoluettelot ovat kirjastojen omaisuutta), eikä laitoksilla ole sinänsä velvollisuutta niiden julkaisuun tai julkiseen jakeluun. Päädyimme siis ratkaisuun, että vapaasti saatavilla oleva matalaresoluutioinen kuva on merkitty vesileimalla, joka selkeästi kertoo, mistä kuva on peräisin ja missä niitä on lisää – ja mitä kautta on saatavilla myös oikeasti käyttökelpoinen kuva.

Epäilemättä on totta että kuvat ovat ”laitosten omaisuutta” mutta kyllä minusta laitokset ovat meidän kaikkien omistamia, pääosin verovaroilla perustettuja ja ylläpidettyjä organisaatioita. Tämä kyllä tuo näille laitoksille ainakin moraalisia velvollisuuksia, niillä on minusta selkeä tehtävä palvella ensisijaisesti yhteiskuntaa, eli omia rahoittajiaan. Kuvan lähde voidaan kyllä ilmoittaa muutenkin kuin leimaamalla se kuvan päälle, joka estää kuvan katsomisen.

Esiin on noussut myös kysymys kuvien väärinkäytöstä ja siitä, mitä sillä tarkoitetaan. Organisaatiot haluavat luonnollisesti kontrolloida sitä, miten ja missä niiden kuvia käytetään. Kuvamateriaalin käyttämistä sen luonnetta loukkaaviin tarkoituksiin halutaan ehkäistä. Vielä emme ole tällaiseen törmänneet, mutta aineistojen luonteen vuoksi tämäkin riski on mahdollinen. Väärinkäytöksi, tosin lieväksi sellaiseksi, voidaan laskea myös heikkoresoluutioisten kuvien käyttö verkkosivuilla tai erilaisissa julkaisuissa. Tietty laatuun liittyvä kontrolli ei ole pahasta, etenkään kun portaalin kautta on mahdollista saada laadukkaat versiot haluamistaan kuvista. Tuskin kuvien lahjoittajatkaan haluaisivat, että heidän kuvansa leviävät vapaasti esikatselukuvina verkossa.

Tarvitaanko todella vielä erillistä kontrollia normaalin käytännön lisäksi, jossa kuvan lähde ja tekijä mainitaan? Miksi organisaatiot haluavat kontrolloida informaatiota, miten se kuuluu näiden organisaatioiden tehtäviin? Eikö normaali lainsäädntö jo rajoita kuvien käyttöä tarpeeksi? Jos väärinkäyttöä on kuvien heikkoresoluutioisten kuvien julkaiseminen, niin vielä suurempaa väärinkäyttöä, suorastaan vandalismia on julkaista näitä kuvia leimoilla tuhottuina.

En ollenkaan ymmärrä miksi kuvia ei saisi vapaasti käyttää mihin tahansa tarkoitukseen lähde mainiten. En myöskään ymmärrä miksi oletetaan, etteivät kuvien lahjoittajat haluaisi, että heidän kuvansa olisivat mahdollisimman monen nähtävillä. Jos esimerkiksi jokin sukuseura haluasi julkaista omilla sivuillaan museoiden kuvia, miksi se olisi niiden väärinkäyttöä? Eikö museoiden tehtävä ole juuri auttaa tällaisessa toiminnassa kansalaisia?

Ehkä hieman eria asia on sitten kuitenkin niiden kaupallinen käyttö, mutta tätä ongelmaa ei taida olla jos kuvat netissä ovat heikkoresoluutioisia.

Suurempi periaatteellinen kysymys minusta on kuitenkin se, että verovaroilla kerättyjen ja ylläpidettyjen tietojen tulisi olla maksuttomia, eikä ole viranomaisen asia arvioida sitä onko käyttötarkoitus hyvä vai huono. Tässä ollaan myös olennaisten sananvapaus asioiden kanssa tekemisissä.

Saamamme kritiikin mukaan olemme pilanneet kuvat laittamalla niihin leimamerkit. Tarkoitus on tietysti päinvastainen, eli estää heikkotasoisten kuvien käyttö paremmin originaalia vastaavan asemasta, eli siis kunnioittaa respektioikeutta.

Kuten jo edellä totesin, kyllä minusta esim tässä tapauksessa leimat ovat kuvien väärinkäyttöä ja ainakin minun silmissäni vandalismia, joka rinnastuu vanhojen arkkitehtuurisesti kauniiden rakennusten seinille tehtyihin graffiteihin.

Työväenmuseo Werstas on monilla tavoin pyrkinyt lisäämään saavutettavuuttaan, mm. poistamalla kokonaan pääsymaksunsa viime vuoden joulukuussa. Nyt olemme olleet mukana avaamassa palvelua, jonka avulla on helppoa ja vaivatonta etsiä mielenkiintoisia kuvia ja esineitä. Pohdimme mahdollisuutta vähentää vesileiman häiritsevyyttä.

Hieno tavoite, mutta kyllä nuo leimatut kuvat karkottavat monia, minulta ainakin menee kokonaan kuvien selailun ilo niiden vuoksi.

Onneksi kuitenkin lukuisat ulkomaiset museot ja arkistot näyttävät kuviaan ilman leimoja ja kotimaisista pienistä museoista esimerkikillisen hienosti toimii Uudenkaupungin museo joka on julkaissut Facebookissa aivan ihastuttavia kuvakokoelmiaan ilman kuvia tuhoavia ja häiritseviä leimoja.


Lähde: Uudenkaupungin museon kuvakokoelmat. Kuvaaja: Augusta Olsson. Rouva Conradin sisar koirineen. (Uudenkaupungin museon Facebook-sivu)

[wejoja]

Uusikaupunki on valinnut täsmälleen oikean linjan, josta kaikkien jälkijättöisten museoiden tulisi ottaa pikaisesti mallia. Mielestäni sellaiset heitot kuin "laitosten omaisuutta" sekä "ei ole velvollisuutta julkiseen jakeluun" osoittavat selkeästi, millainen henkinen ilmapiiri voi museolaitoksessa vallita. Ja sitten yritetään epätoivoisesti kääntää itse asia ympäri respektioikeuden puolustamiseksi, vaikkei olisi edes valokuvaaja/taiteilija selvillä.

Tähän asiaan tulisi puuttua lainsäädäntöä ruuvaamalla ja täsmentämällä museoiden "omistusoikeuden" juridista puolta. On paradoksaalista, että kansallisomaisuus onkin todellisuudessa museolaitoksen "omaisuutta," joiden päätehtävänä tuntuu olevan haitata kansallisomaisuuden saatavuutta kansalaisille kaikin mahdollisin keinoin.

[Toni Selkala]

Tässä keskustelussa tulee jälleen omituisella tavalla ilmi se, että toisin kuin kaikessa muussa toiminnassa, digitaalisen materiaalin käytössä presumoidaan käyttäjien rikollisuutta. Analogisesti ajatellen kirjaston kirjoissa pitäisi olla jokaisella sivulla leima, koska on varsin mahdollista, että joku kopioi kirjan laittomasti kopiokonetta käyttäen. Myöskin kanta, jonka mukaan kuvien tekijänoikeus kuuluisi kuvia hallinnoiville museoille on ongemallinen.

Alkuperäisen kuvan kuvaoikeus kuuluu sen ottaneelle henkilölle (Tekijänoikeuslaki, 49a§). Digitaalinen kuva taasen on teoksesta valmistettu kappale (Tekijänoikeuslaki, 2.2§) eikä se siten nauti erillistä tekijänoikeuden suojaa. Itse asiassa, tekijänoikeuslaki vaatii, "[k]un teoksesta valmistetaan kappale tai teos kokonaan tai osittain saatetaan yleisön saataviin, on tekijä ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii." (Tekijänoikeuslaki, 3§) Tällaista tietoa ei ainakaan nopeasti katseltuna löydy yhdestäkään arjenhistoria.fi-verkkoportaalin kuvasta. Lisäksi, kuvan tekijänoikeus vanhenee 50 vuoden kuluessa siitä, kun se ensimmäisen kerran valmistettiin. Tällä tavoin ajateltuna, esimerkiksi kaikki arkistoissa olevat ennen vuotta 1961 otetut valokuvat lienevät menettäneen jo tekijänoikeussuojansa (paitsi jos kuvia ei ole valmistettu kuin vasta kuvausvuotta myöhemmin). Tällöin jokainen on oikeutettu levittämään teoksesta kappaleita vaikka ilmaiseksi kunhan kunnioitetaan tekijälle kuuluvia Tekijänoikeuslain 3.2§ mainittuja oikeuksia. Jos siis kuvaisin kaikki tällaiset kuvat ja laittaisin ne saataville vaikkapa omaan Picasa- tai Flickr-kansiooni ei museolla olisi laillista oikeutta kieltää tällaista.

Tavanomaista lieneekin, että kuvien käyttöä seurataan ja mahdollisiin toimiin ryhdytään mikäli tarvetta esiintyy. Esimerkiksi kuvien halventava käyttö kuulostaa melko oudolta (vrt. Tekijänoikeuslaki 3.2§). Muualla maailmassa toimivat organisaatiot kykenevät varmistamaan tekijän oikeuksia kunnioittavan teoskäytön liittämällä käyttöön ehdoksi erillisten sopimusehtojen hyväksymisen – joko erikseen ne hyväksymällä tai niihin sivustolla viittaamalla. Näin toimii myös vaikkapa monet Charles Darwinin elämää kartoittavat sivustot, joiden voisi kuvitella pelkäävän monesti aineiston väärinkäyttöä -- kiistelläänhän hänen perinnöstään vieläkin. Vastaavaa kiistanalaista tai halventavaa käyttöä on vaikea nähdä esimerkiksi Tapio Onnelan linkittämissä kuvissa, jossa suomalaislapset keinuvat pihakeinussa.

Toisen ongelman muodostaa kuvien maksullisuus. Suomen tekijänoikeuslaissa lähdetään selkeästi siitä, että esimerkiksi tieteellissä tarkoituksessa toisten teosten tarkoituksenmukainen käyttö on sallittua ja siten ilmaista. Myös uutisoitaessa vaikkapa taidenäyttelyä tai valokuvanäyttelyä, voidaan tarkoituksenmukaisessa laajuudessa hyödyntää kuvitusta. Ymmärrän toki maksullisuuden mikäli kuvan lähettäminen tai siitä kopion ottaminen muodostaa erillisiä kustannuksia, mutta tällaisessa tapauksessa kyllä on hieman kyseenalaista onko yhden kuvan kustannus todellakin yhä edelleen lähestulkoon 15 euroa. Tällöinhän vaikkapa kymmenen kuvan digitointi tunnissa tarkoittaisi sitä, että tuntipalkka tekijällä olisi verojen jälkeen jotakuinkin 80 euron luokkaa ja tähän mennessä pelkästään kuvien digitoinnista muodostuneet kustannukset ovat rapiat 860 000 euroa. Tällöin oletamme myös, että yhtä kuvaa ei koskaan käytetä kuin yhden kerran. Mikäli käyttökerroiksi lasketaan vaikkapa 2 / kuva nousevat oletetut kustannukset kaksinkertaisiksi eli 30 euroon per kuva ja puoleentoistamiljoonaan euroon. (vrt. esimerkiksi Rakennusvalvontapiirrustusten arkiston digitointi, erityisesti sivut 5 - 6)

Nykyinen digitointikäytäntö tyhjentää kokonaisuudessaan teosten tieteellisen käyttöoikeuden tehokkaan käytön, joka on omiaan vähentämään tieteellistä kiinnostusta, erityisesti opinnäytetasolla (jotka muodostavat määrällisesti suurimman joukon suomalaista tieteellisestä työstä), tarjottuja arkistoja kohtaan. Haluammeko todellakin päätyä siihen, että suomalaiset historianopiskelijat (tai muut opiskelijat) tekevät vastakin työnsä esimerkiksi 1800-luvun Englannista, koska saatavilla on enemmän materiaalia ja sen käyttö on ilmaista. Onkin varsin nurinkurista, että minulla on parempi mahdollisuus tutkia esimerkiksi 1400-luvun ranskalaista käännösdoktriinia alkuperäisaineiston pohjalta kuin 1900-luvun alun suomalaista maaseutua.

Päädytäänkin tilanteeseen, jossa digitalisointi ei tosiasiallisesti lisää kenenkään käyttöoikeuksia. Digitaalisessa muodossa jaellusta tiedosta syntyykin vain uusi pölyttyvä arkisto, jossa valtaa käyttävät maksullisuus ja väärinkäytösten pelko sen sijaan, että niistä muodostuisi avoimuuteen kannustava uusi demokraattinen tiedonvälityksen muoto. Umberto Ecoa lainaten, ennen tutkimuksen aloittamista on selvitettävä se onko tutkimuksen aineisto kohtuullisella vaivalla ja kustannuksilla saatavissa. Internet on vähentänyt näitä kustannuksia esimerkiksi jos haluan tutkia kasvisolujen kuvia (huomaa tekijänoikeuden merkintätapa) tai eurooppalaista oikeushistoriaa (huomaa tekijänoikeuden merkintätapa), mutta jos sattumoisin haluaisin tutkia turkulaista kenkäkauppaa 1930-luvulta ovat kustannukset edelleen aivan yhtä suuria. Poleemisesti voidaankin kysyä tarkoittaako suomalainen tietoyhteiskunta tätä?

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

[Reijo Valta]

Viime viikolla OKM:n työryhmä linjasi, että julkiset tietoaineistot pitäisi saada paremmin käyttöön:

Julkisesti rahoitettujen tietoaineistojen hyödynnettävyyttä halutaan lisätä. Aineistojen avoimuudella tuetaan suomalaista tutkimus- ja innovaatiotoimintaa. Asiaa pohtinut työryhmä luovutti ehdotuksensa opetusministeri Henna Virkkuselle tiistaina.

Selvityksen mukaan osa julkisesti rahoitetuista tietoaineistoista on tällä hetkellä vaikeasti hyödynnettävissä. Tietoaineistojen varastointi ja organisointi on hajanaista. Lisäksi lainsäädäntö on epäselvä ja tietoaineistojen käyttöehdot sekä maksukäytännöt sekavia.

Työryhmä ehdottaa lainsäädännön kehittämistä siten, että se tukisi tietoaineistojen saatavuutta ja hyödyntämistä tutkimuksessa ja päätöksenteossa maksutta. Lisäksi tulisi huomioida tietosuojakysymykset niin, etteivät ne estä laadukasta tutkimusta.

[...]

Tämä työryhmä tai sen ehdotukset eivät ole nopeasti tuomassa muutoksia. Raportissa kehotetaan suunnittelemaan olemassaolevien tietoainesten inventoinnin aloittamista...

[Kestinen]

Sitä paitsi kyseinen esitys puhuu lähinnä valtionhallinnon tilastoaineksesta, eikä edes sanalla viittaa museoihin.

Arkistojen, kirjastojen ja museoiden osalta aineistojen inventointi taitaa hoitua KDK.n avulla.

Museot ovat perinteisesti aina olleet paikkoja, joissa tutkija pääsee maksutta tutustumaan tietoaineistoihin. Se tosin edellyttää, että museoon pitää fyysisesti mennä paikan päälle. Tämä pitää edelleen paikkansa, sillä vain omien seiniensä sisällä museo saa esitellä kaikkea kokoelmiinsa kuuluvaa (Tekijänoikeuslaki, 16a pykälä, viimeinen kappale).

[Jyrki Ilva]

Erityisen surullista museoiden digitoimiensa kuvakokoelmien saatavuuden suhteen tekemissä linjauksissa on se, että tämä politiikka käytännössä laajentaa tekijänoikeuden alaisia aineistoja koskevia rajoituksia myös tekijänoikeudesta vapaisiin aineistoihin.

En vastusta sitä, että museot perivät käypää korvausta tilaustyönä tehtävän digitoinnin ja aineistojen välityksen aiheuttamista kuluista, mutta yleisen edun kannalta ei kuitenkaan ole mielekästä, jos tällaiset melko pienet taloudelliset intressit käytännössä estävät kuvien hyödyntämisen ja uusiokäytön. Esim. Lawrence Lessig on teoksessaan "The Future of Ideas. The Fate of Commons in a Connected World" (1998) kritisoinut voimakkaasti sitä miten suurten mediayritysten tekijänoikeuksilla perustelemat käyttöoikeuden rajoitukset kangistavat uuden kulttuurin luomista ja innovaatioiden syntymistä. En jaksa uskoa, että vastaavien toimintamallien omaksuminen ja siirtäminen digitaalisen maailmaan on pitkällä tähtäimellä museoiden omankaan edun mukaista.

Vaikka museoilla on toki tärkeä tehtävä kuvallisen kulttuuriperinnön säilyttäjinä ja vaalijoina, kummastelen myös aiempien kirjoittajien tavoin digitaalisten aineistojen käyttöä koskevien rajoitusten puolesta esitetyissä argumenteissa esiin nousevaa ajatusta siitä, että aineisto on väärinkäytösten välttämiseksi pidettävä turvallisesti museon omassa kontrollissa. Tekijänoikeudesta vapaiden aineistojen digitaalisten kopioiden käyttö tai muokkaaminen kun ei uhkaa millään tavalla alkuperäisteosten säilymistä tai integriteettiä.

Ainakin oma toiveeni onkin se, että julkisella rahoituksella digitoitu kulttuuriperintö voisi olla mahdollisimman näkyvänä ja elävänä läsnä kansalaisten arkipäiväisessä elämässä ja niillä foorumeilla joilla he liikkuvat, sen sijaan että sen käyttöä pyritään estämään vesileimojen kaltaisilla keinotekoisilla teknisillä rajoituksilla. Jos olisin päättämässä asioista, panostaisin ennemmin esim. kuvien tekijänoikeuksien selvittämiseen ja käyttöoikeuksien merkitsemiseen Creative Commons -lisensseillä kuin (toistaiseksi kuvitteellisten) väärinkäytösten ehkäisemiseen tarkoitettuihin vesileimoihin.

Mielenkiintoista kyllä, muistiorganisaatioiden digitaalisiin kuvakokoelmiin ja vesileimoihin liittyvät kysymykset saavat paljon huomiota myös tammikuussa julkaistussa EU:n "Viisaiden komitean" raportissa, jossa linjataan keinoja eurooppalaisten muistiorganisaatioiden kokoelmien digitoimiseksi ja saamiseksi mahdollisimman laajaan käyttöön. Raportti on muutenkin lukemisen arvoinen, siihen liittyvä suomenkielinen lehdistötiedote löytyy seuraavalta sivulta:

http://europa.eu/rapid/pressReleasesAct ... fi&guiLang

ja itse raportti pdf-tiedostona täältä:

The New Renaissance. Report of the 'Comité des Sages'. Reflection Group on Bringing European Cultural Heritage Online.
http://ec.europa.eu/information_society ... t-cdS3.pdf

Heti raportin alun yhteenveto-osion ensimmäisessä pykälässä (s. 4) otetaan kantaa julkisella rahoituksella digitoitujen tekijänoikeuksista vapaiden aineistojen käyttöoikeuksiin (ml.vesileimat):

1) Ensuring wide access to and use of digitised public domain material

Cultural institutions should make public domain material digitised with public funding as widely available as possible for access and re-use. This cross-border access should be part of the funding conditions for digitisation across Europe. The use of intrusive watermarks or other means that limit the use of the material should be avoided.

Vesileimoja koskevaa kantaa täsmennetään myöhemmin (s. 14):

4.4.5 The Comité considers the use of intrusive watermarks on digitised objects to be a particularly bad practice, and cultural institutions using this type of watermark should be asked to reconsider their policy. This does not apply to smaller watermarks at the bottom of a digital object indicating the origin of the material, which do not present any problem.

Raportti suosittelee myös aineistojen vapaan uudelleenkäytön sallimista:

4.4.1 Public domain material digitised with public money should be freely available for non-commercial re-use by citizens, schools, universities, non-governmental and other organisations.

Kävin vielä katsomassa Arjen historia -sivuston esittelytekstiä ja huomasin, että aineiston tekijänoikeuksia koskevan kappaleen loppuosa on muuttunut julkistamisen jälkeen seuraavaan muotoon:

Portaalissa olevien kokoelmien tekijänoikeudet kuuluvat aineistoa säilyttävälle organisaatiolle. Kokoelmilla ymmärretään tässä organisaatioiden ylläpitämiä tietokantoja. Yksittäisten kuvien tekijänoikeudet kuuluvat myös säilyttäville organisaatioille, mikäli oikeudet eivät ole rauenneet tai tekijänoikeuksista on muuten sovittu erikseen. Kaikki esinekuvat ja valokuvat on väärinkäytösten ehkäisemiseksi suojattu digitaalisella vesileimalla.

Tietokantojen tekijänoikeussuojaan viittaaminen on tässä yhteydessä hieman outoa ja toiseksi viimeinen virke kaipaisi edelleen selkeämpää muotoilua - onko tarkoitus sanoa, että tekijänoikeudet kuuluvat säilyttävälle organisaatiolle jos niistä on sovittu erikseen oikeudenhaltijoiden, vai jos niistä ei ole sovittu erikseen? Oletan että tarkoitus on ollut ensin mainittu.

Tasapuolisuuden nimissä täytyy toki korostaa sitä, että Arjen historia -palvelu sisältää paljon hienoja kuvia ja sen kehittämiseksi on selkeästi tehty paljon työtä. Sitäkin suuremmalla syyllä toivoisi, että vesileimoihin ja käyttöoikeuksiin liittyviä linjauksia pohdittaisiin vielä kerran uudestaan.

[Eki]

Mielestäni "Arjen historiaa" verkkoportaalin valokuvat ovat hyvin käsiteltyjä sekä asiapitoisesti ja hyvällä tyylillä taustoitettuja.

Valokuvan arvo nousee paljon, kun kuvan yhteyteen liitetään seloste sen taustoista. Kuten esimerkiksi alkuperä, aihe, luovuttaja, tiedot ensimmäisestä julkaisemisesta ym. Edelleen kuvan arvo nousee, jos se liitetään mahdollissten muiden samaa aihetta kuvaavien dokumenttien yhteyteen.

Internetissä valokuvat liikkuvat liukkaasti ja useimmiten hallitsemattomasti. Todennäköistä on, että em taustatiedot putoavat esimerkiksi keskustelupalstoilla nopeasti pois tai vääristyvät. Kuvia imuroivat tahot eivät useinkaan ole kiinnostuneita hankkimaan tarjolla olevia täyden resoluution kuvia edes ilmaiseksi. Matalan resoluution kuviakin voidaan painaa pienessä koossa ainakin sanomalehtipaperille. Näistä syistä pidän vesileiman käyttö selaikukuvien yhteydessä ihan oikeana ratkaisuna.