Kaisa Kylakoski
Viestit: 591
Liittynyt: 01.12.05 07:46
Paikkakunta: Helsinki
Viesti: Kotisivu

Suomi, Ruotsi ja Venäjä tuhat vuotta naapureina

Verkkokirja Suomi, Ruotsi ja Venäjä tuhat vuotta naapureina on sivunsa yläreunan mukaan saanut tukea Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta. Maininta apurahasta löytyy toimintakertomuksesta kesäkuu 2007 - toukokuu 2008 ja copyright-vuotena näkyy 2009 eli sivusto lienee ollut olemassa jo muutaman vuoden saamatta suurempaa huomiota tai edes hakukonenäkyvyyttä.

Tekijäesittelyssä kirjasta todetaan
Tietokirja on tarkoitettu laajalle lukijakunnalle, emmekä pyri antamaan tieteellistä analyysia tapahtumista, joista olemme kertoneet Ruotsiin tekemiemme matkojen aikana kerätyssä aineistossa. Päinvastoin, tekstit pyrkivät tarjoamaan tuoreen näkökulman historian ja kulttuurin muistomerkkeihin, jotka heijastavat kahden tuon ajan suurvallan, Ruotsin ja Venäjän keskinäisiä suhteita. Ja tietenkin myös Suomen, joka kahdeksansadan vuoden ajan kuului vuoroin Ruotsille vuoroin Venäjälle.
Blogin Tahaton lueskelija kirjoittaja käytti viikon verran teokseen tutustumiseen ja koki formaatin onnistuneeksi runsaan kuvituksen vuoksi. Sisällöstä hän totesi
Teos keskittyy siihen Ruotsin historiaan, jolla on jonkinlaisia yhteyksiä Venäjään ja joissakin tapauksissa siihen Venäjän historiaan, josta on löydettävissä yhteyksiä Ruotsiin. Kuvauksen näkökulma on venäläinen. Suomi esiintyy kirjassa juuri siinä osassa, joka sillä on ollut Ruotsin ja Venäjän keskinäisessä historiassa yleensäkin eli lähes huomaamattomana rajamaakuntana. En tiedä miksi Suomi on nostettu kirjan otsikkoon, sillä teoksessa liikutaan miltei yksinomaan Ruotsissa – tosin viimeinen luku on omistettu Ahvenanmaalle ja puhuttaessa Kustaa III:n ja Katariina Suuren tapaamisesta piipahdetaan Haminassa, Helsingistä on myös pari kuvaa muussa yhteydessä.

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”