Martti Kujansuu
Viestit: 89
Liittynyt: 26.04.08 21:24

Viipurin Papulan hautalöytö 1908

10.05.10 07:51

Karjala 01.04.1908
Historiallinen löytö. Eilen tehtäessä Papulan wuorella koeporauksia uutta wesipumppua warten siellä ensi kesänä laskettawan sisäjohdon paikkaa tutkittaessa, sortui maa äkkiä noin parin neliösylen laajuudesta alas. Työmiesten hämmästys käwi siitäkin suuremmaksi, kun siihen siten awautuneen, noin nelisen kyynärän sywyisen kuopan pohjalta, kun lumensekaisen tiilipöly saatiin pois luotua, tuli esiin tähteitä muuratusta kiwilawitsalla, ilman kirstua, wirui jo maatunut luuranko, eikä juuri pienen miehen ollutkaan, hywän werran neljättä kyynärää. Pään kohdalla on wielä wähin tähteitä ruosteen jo läpeen syömästä kypäristä, eikä tapparastakaan siinä siwulla ole paljon muuta jälellä kuin waskinen kahwan sija. Waan, mitä kummempaa, on joutsi toisella siwullaan, niin puinen kuin näyttääkin olewan, werrattain paremmin säilynyt. Wainajan waatetuksesta ei woi ensi näkemältä muuta sanoa, kuin että se lienee aikoinaan ollut jotakin tummempaa willalangasta, kaikkine heloineen ja solkineen.

Löydöstä anettiin kohta tieto waltion museolle ja tullee sieltä tänään asianomainen arkeologi hautaa lähemmin tutkimaan ja wietänee arwattawasti sitten koko löytö Helsinkiin sikäläisen museon kokoelmiin, jolla aina on etuoikeus moisiin historiallisiin löytöihin - niin hauskaa kuin muutoin olisikin saada se täällä omalla paikkakunnallamme, Wiipurin museossa säilytetyksi. Miltä ajoilta löytö lieneekin, tullee tuon "ritarin" pään alla löytywän pronssiarkun sisältö, johon ei wielä ole woitu kajota, enempää kuin hautaa muutoinkin pöyhiä, lähemmin walaisemaan, jahka museon asiamies saapuu paikalle.

Muutoin näyttää siinä haudan ympärillä olewat kiwet, näin ensi näkemältä ja ohellisen silmillä katsoen, muodostawan jonkinlaisen nelikulmion, josta voipi otaksua siinä aikojen aikoina ehken mahdollisesti löytyneen jonkin linnavarustuksen. Olkoonpa hauta sitten miltä ajoilta tahansa, hywinkin otaksuttawati jo ennen Torkel Knuutinpojan aikojen - pronssitähteistä päättäen ehken jo wuosituhannen ennen meidän ajanlaskuamme - tulee se wähin nostamaan muinaisaikojen esirippua ja antanee jo tuon luurangon kokokin antropologeille wähin miettimisen waraan.

Asiasta tulemme antamaan lähemmin tietoja, jahka löytö huomenna asianomaisten tutkijain saawuttua paikalle, kaiwetaan kaikkine arteineen ylös.
Onko tästä löydöstä julkistettu kaivausraporttia? Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirjat eivät nopealla selauksella sisältäneet mitään tähän liittyvää. Olisiko aprillijuttu?

Tapio Onnela
Viestit: 4866
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Viipurin Papulan hautalöytö 1908

10.05.10 09:02

Hei
Mistähän lähteestä tuo teksti on peräisin?

Martti Kujansuu
Viestit: 89
Liittynyt: 26.04.08 21:24

Re: Viipurin Papulan hautalöytö 1908

10.05.10 09:11

Tapio Onnela kirjoitti:Hei
Mistähän lähteestä tuo teksti on peräisin?
"Karjala" -sanomalehden 01.04.1908 päivätystä numerosta.

Kaisa Kylakoski
Viestit: 591
Liittynyt: 01.12.05 08:46
Paikkakunta: Helsinki
Viesti: Kotisivu

Re: Viipurin Papulan hautalöytö 1908

10.05.10 13:01

Martti Kujansuu kirjoitti: Onko tästä löydöstä julkistettu kaivausraporttia? Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirjat eivät nopealla selauksella sisältäneet mitään tähän liittyvää. Olisiko aprillijuttu?
Muinaismuistoja voi hakea Suomen puolelta Museoviraston rekisteriportaalista, josta näkee myös tiedot dokumentoinnin olemassaolosta ja sijainnista. Mutta ei taida rekisteri riittää rajan yli. (Ainoa kohde ulkomailla on Venetsian paviljonki.) Sinänsä erikoista, mitä on tehty vanhoille tiedoille sodan jälkeen?

Martti Kujansuu
Viestit: 89
Liittynyt: 26.04.08 21:24

Re: Viipurin Papulan hautalöytö 1908

10.05.10 13:25

Kaisa Kyläkoski kirjoitti:Sinänsä erikoista, mitä on tehty vanhoille tiedoille sodan jälkeen?
Yritin samaa palvelua käyttää tietojen etsimiseen, mutta todellakin ei paljon auttanut. Täytyy seuraavaksi varmaan käydä läpi kirjastosta löytyvät Karjalan arkeologiaa ja muinaishistoriaa käsittelevät kirjat.

"Turun Sanomat" ja "Kansalainen" ovat painattaneet saman uutisen muutamaa päivää myöhemmin joten olettaisin, että ne ovat puhelimen aikakaudella varmistaneet lehden toimituksesta uutisen aitouden. Toisaalta en löytänyt "Karjalasta" mitään ilmoitusta aprillipilasta tai muusta sellaisesta.

Lopulta varmaan täytyy astella Nervanderinkadun arkistoon.

Kaisa Kylakoski
Viestit: 591
Liittynyt: 01.12.05 08:46
Paikkakunta: Helsinki
Viesti: Kotisivu

Re: Viipurin Papulan hautalöytö 1908

10.05.10 13:31

Martti Kujansuu kirjoitti:Lopulta varmaan täytyy astella Nervanderinkadun arkistoon.
Pian, ennenkuin laittavat luukut kiinni...
Museoviraston kirjasto
- rajoitettu palvelu: kirjasto auki 1.6. - 31.8.2010 vain torstaisin klo 9-16.
- pitkä laina-aika (eräpäivä 31.5.2011) annetaan 3.5.2010. - 31.8.2010
- kirjasto suljettu 1.9.2010 lähtien
- palautus mahdollista palautuslaatikkoon
- kirjastopalvelut avataan Sturenkatu 2 A:ssa toukokuussa 2011

Arkeologiset kokoelmat ja keskusarkisto
- näyttelylainojen myöntäminen päättyy 31.5.2010
- arkeologian arkisto suljettu 1.10.2010 lähtien
- arkisto- ja kokoelmapalvelut avataan Sturenkatu 2 A:ssa toukokuussa 2011

Sami Raninen
Viestit: 151
Liittynyt: 17.11.09 17:27

Re: Viipurin Papulan hautalöytö 1908

10.05.10 16:07

Arkeologinen kirjallisuus ei tunne tuollaista myöhäisrautakautista hautalöytöä Viipurista, jolloin siitä ei liene myöskään mitään arkistotietoja. Mikä lienee juttu?

wejoja
Viestit: 130
Liittynyt: 29.11.08 18:41

Re: Viipurin Papulan hautalöytö 1908

11.05.10 07:55

Huomenta,
Ehkä inkeriläisellä arkeologilla Aleksandr Saksalla olisi lisätietoja tästä asiasta? Muistelen lukeneeni, että hän työskentelee nykyään lähes varattomassa Viipurin museosta ja tekee kaivauksia ympäri kaupunkia, tavoitteena löytää mm. Agricolan hauta.

Sami Raninen
Viestit: 151
Liittynyt: 17.11.09 17:27

Re: Viipurin Papulan hautalöytö 1908

14.05.10 14:40

wejoja kirjoitti:Huomenta,
Ehkä inkeriläisellä arkeologilla Aleksandr Saksalla olisi lisätietoja tästä asiasta? Muistelen lukeneeni, että hän työskentelee nykyään lähes varattomassa Viipurin museosta ja tekee kaivauksia ympäri kaupunkia, tavoitteena löytää mm. Agricolan hauta.
Aleksandr Saksa tai Suomessa Pirjo Uino olisivat ne, jotka tämmöisestä löydöstä tietäisivät, jos siitä olisi tietoa. Mutta kummankaan väitöskirjassa ei muistaakseni mainita mitään hautalöytöä Viipurista.

Lehtijutussa on kummallisuuksia, kuten maininta kypärästä (sellaisia ei oikeasti ole löydetty haudoista), "muurattu kivilavitsa" syvässä romahtaneessa onkalossa (ei kyllä kuulosta miltään muinaishaudalta), "vaskinen tapparan kahva", "pronssiarkku" pään alla ja jousi, joka muka olisi säilynyt, vaikka ruumis muuten on maatunut. Lieneekö tosiaan aprillipila?

Palaa sivulle “Kysymyksiä historiasta”