Dos., FT Ali Pylkkänen, Suomen historia, Turun yliopisto:
Talvisodan Suomi: lännen ihailema ja unohtama?
Neuvostoliiton massiivinen hyökkäys 30.11.1939 koko itärajan pituudelta yllätti suomalaiset, jotka olivat varautuneet näin mittaviin hyökkäystoimiin lähinnä Karjalan kannaksella. Rintamaosuus Laatokasta Jäämerelle oli uskottu rajavartiostojen lisäksi pitkälti suojeluskuntajärjestössä palvelleiden tai siellä jatkokoulustusta saaneiden ylempien upseerien johtoon. Suojeluskuntien asevelvollisuuskoulutuksen rinnalla antama sotilaallinen perus- ja täydennyskoulutus kymmenille tuhansille vapaaehtoisille maanpuolustajille pitkälti pelasti Suomen. Pääosa sotaväestä ja suojeluskuntalaisista oli kasvatettu 1920-luvun lopun ja 1930-luvun alun offensiivisten puolustussuunnitelmien hengessä hyökkäystaisteluun. Puolustustaktiikan harjoittelu oli jäänyt toisarvoiseksi. Puolustus perustui pitkälti vastahyökkäyksiin. Toisaalta hyökkäyshenkinen kasvatus sisälsi pärjäämisen meiningin ylivoimaista vihollista vastaan.
Suomalaisten taistelu talvisodassa vajaalukuisin kiväärein ja omatekoisin polttopulloin eli "Molotovin cocktailen" Neuvostoliiton vahvoja, osin motorisoituja sekä hyökkäysvaunujen, ilmavoimien ja tykistön tukemia divisioonia vastaan oli vertaansa vailla. Yli 300 000 suomalaista vastassa oli taistelujen alkaessa 450 000 venäläistä sotilasta. Suomalaisten menestys tammi-helmikuun vaihteeseen 1940 oli erinomainen: hyökkääjä ei saanut aikaan läpimurtoa ja puna-armeijan divisioonat toisensa jälkeen lyötiin.
Taistelu musertavaa ylivoimaa vastaan herätti kaikkialla maailmassa, paitsi aluksi Saksassa, ennennäkemättömän kaunopuheisen myötätunnon aallon. Stalin lisäsi joukkojaan ennen sodan päättymistä niin, että Suomen rintamalla oli miljoona neuvostosotilasta. Rintamatilanteen ratkaisevan huonontumisen seurauksena Suomi taipui sanelurauhaan. Lännen silmissä pieni Suomi oli käynyt sankarillisen taistelun pysäyttäessään raskain taisteluin kommunismin etenemisen.
Pian länsi sai muuta ajateltavaa. Saksan hyökkäys keväällä 1940 Tanskaan ja Norjaan sekä läntisen Manner-Euroopan alistaminen painoivat Suomen kohtalon ja talvisodan taka-alalle. Myös Neuvostoliiton Baltian maiden miehitys herätti lännessä levottomuutta. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 teki lännen suurvalloista kommunistisen Neuvostoliiton liittolaisen. Puolustustaistelua käyvää Neuvostoliittoa ei koettu neuvostoarmeijan hyökkäykseltä välttyneissä länsimaissa yhtä suureksi vaaraksi kuin Hitlerin Saksaa. Talvisodan merkitys himmeni edelleen, kun Britannia julisti joulukuussa sodan Saksan rinnalla omaa erillissotaansa käyneelle Suomelle. Amerikkalaisten ihaileman pienen demokraattisen kansan liukuminen Hitlerin vanaveteen teki siitä osallisen englanninvastaiseen rintamaan, mikä loi varjonsa heidän talvisodan aikana tuntemiensa sympatioiden ylle.
Sodan päätyttyä Saksan häviöön Suomen erillissota-asetelmaa ei rauhanneuvotteluissa muisteltu, vaan Suomi sai kärsiä lännen vihasta Saksaa vastaan ja Neuvostoliiton halusta nielaista Suomi. Osaksi Suomen unohdus oli seurausta siitä, että suomalaiset hyökkäsivät jatkosodassa vanhan rajan yli: Suomi menetti samalla talvisodassa saamansa lännen sympatiat ja diplomaattisen valtin sodan loppuselvittelyissä.
Länsimaisten suurvaltojen historian yleisesitysten sodanjälkeisissä talvisotatulkinnoissa tunnetaan lännen myötätunto Suomea kohtaan, mutta Neuvostoliiton suunnitelmat koko Suomen valtauksesta on usein sivuutettu. Enemmän kuin suomalaisten kamppailu olemassa olostaan ymmärrystä saivat Neuvostoliiton "legitiimit turvallisuustarpeet" eli suurvalloissa ymmärrettiin toisen suurvallan tarpeet. Toisinaan talvisodan ankaria rauhanehtoja on tulkittu yleisesityksissä Suomelle jopa yllättävän lempeiksi. Erikoistutkimuksissa Suomen asema on ymmärretty puolueettomammin ja esitetty seikkaperäisemmin, mutta niiden lukijakunta on luonnollisesti populaareja yleisesityksiä merkittävästi vähäisempi. Suomussalmen Raatteen tien menestyksekäs mottitaistelutaktiikka toki tunnetaan sotakouluissa ympäri maailman.
Hitlerin Saksa ja sen rikokset ihmisoikeuksia vastaan järkyttivät lännen vuosikymmeniksi. Itä-Euroopassa tapahtuneista oikeudenloukkauksista ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon ei sopinut puhua, etenkin kun samalla olisi paljastunut liittoutuneiden puolella tehdyt eli Neuvostoliiton sotarikokset. Edes Neuvostoliiton luhistuminen ja sen myöntäminen, että Stalinin kommunistivaltio oli rikkonut ihmisoikeuksia yhtä julmasti kuin Hitlerin Saksa, ei ole riittänyt täysin palauttamaan lännen ymmärrystä Suomen valinnoille toisessa maailmansodassa. Voitaneen todeta samaan tapaan, kuten professori, emerita, Aira Kemiläinen (1919-2006) on kirjoittanut, Tieteessä tapahtuu lehdessä, että Suomi taistellessaan talvisodassa (ja myöhemmin jatkosodassa) Neuvostoliittoa ja kommunismia vastaan puolusti läntisiä arvoja, mutta väärään aikaan; ainakin päätellen siitä miten vähälle huomiolle tämä on läntisissä historiantulkinnoissa jäänyt.
Lähteitä:
* Aira Kemiläinen: Toinen maailmansota ja Suomen maine. Pienen kansan asema suurvaltojen sodassa (Tieteessä tapahtuu, 5-2006. PDF-tiedosto)
* Kanava 4-5/2006
* Kari Selén ja Ali Pylkkänen, Sarkatakkien armeija. Suojeluskunnat ja suojeluskuntalaiset 1918-1944. Juva 2004
* Kimmo Ikonen ja Ali Pylkkänen, Haasteena sodan ja rauhan johtajuus. Suomen Reserviupseeriliitto 1931-2006. Hämeenlinna 2006
Lisätietoja aiheesta:
* Agricola, historiaa aiheen mukaan: Sotahistoria
* Wikipedia: Talvisota
***
Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Agricola Suomen historiaverkon ja Ylen historiasivujen kanssa. http://historia.yle.fi/ Se liittyy Suomen talvisotaa käsittelevään
dokumenttiin joka lähetetään Ylen TV1:ssä, 29.11. klo 19.00
Voit kommentoida artikkelia joko tällä foorumilla tai Ylen foorumilla.