Aseenkanto-oikeus ja kansanmurhat

[Trilisser]

Mielenkiintoinen huomio: yksikään kansa jolla on ollut laajamittainen ampuma-aseitten kanto-oikeus ei ole joutunut kansanmurhan uhriksi ja toisaalta lähes kaikki diktaattorit (ml. wannabediktaattorit kuten E. Tuomioja) ovat ensimmäiseksi riisuneet kansan aseista eli tehneet voimankäytöstä valtion (ja rikollisten) monopolin. Sanoin lähes, koska poikkeus oli eräs Saddam. Hänen aikanaanhan jokaisella irakilaisella oli oikeus pitää hallussa rynnäkkökivääriä kodin puolustamista varten.

Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa miksi USA:ssa perustuslaki takaa em. oikeuden: perustuslainlaaitjat näkivät, että valtion tyrannian voi torjua vain ja ainoastaan ASEISTETTU kansa.

[nylander]

Lukiessa näitä nimimerkki Trilisserin kannanottoja nousee mieleen yleisemmälläkin tasolla historiantutkija Marko Tikan loistava kiteytys äskettäisessä kirja-arvostelussa (HAik 1/2009). Tikka viittaa viime vuosina Suomessakin sattuneisiin traagisiin aseellisiin välikohtauksiin:

Ehkä ne johtuvat pikemminkin siitä, että elämme yhteiskunnassa, jossa jo pitemmän aikaa on ollut ihmisiä, joilla on ihan oma moraalikoodisto ja ihan omat säännöt. Kun työn, yhteiskunnan ja yhteisön pelisäännöt murretaan, jää vain saalistajia.

Mainittu nimimerkki kirjoitti vastikään:

on absurdia puhua "eettisyydestä" sillä ei ole olemassa yhteistä "eettisyyttä" sillä mikä on "eettistä" ja mikä ei on täysin kulttuurisidonnainen asia. Tällä(kin) forumilla vain jotkut ovat nostaneet oman "eettisen" katsantokantansa muiden yläpuolelle.

Jätän johtopäätökset mahdollisille lukijoille.

[Trilisser]

Lainaile vaan Marko Tikkaa niin paljon kuin sielusi sietää, faktat vaan ovat sen verran selkeät. Esim. juuri USA:ssa kaikkein alhaisimmat väkivaltarikosluvut ovat osavaltioissa joissa on sallivimmat aselait. Ja saman liittovaltion ylivoimainen väkivallan ykkönen on tiukimmat aselait omaava Columbian piirikunta (District of Columbia). Ei tarvitse kuin siirtyy Potomac-joen yli Virginiasta D.C:aan, niin henkirikosluvut per capita 5-kertaistuvat.

Ja itse asiassa Marko Tikan analyysi on oikea. Olennainen ero juuri Virginian (tai vaikkapa Vermontin) ja Columbian piirikunnan välillä on niitten ihmisten lukumäärässä joilla "...on ihan oma moraalikoodisto ja ihan omat säännöt. Kun työn, yhteiskunnan ja yhteisön pelisäännöt murretaan, jää vain saalistajia..."

Sama juttu Englannissa jonne on paljon muuttanut porukkaa jolla on täysin oma pelisäännöstönsä. 1900-luvun alussa Englannin murhaluvut (per capita) olivat merkittävästi alhaisemmat kuin nykyään, ja se oli aikaa jolloin kuka tahansa sai ostaa vaikka konekiväärin. Mutta se oli myös aikaa jolloin jokainen tiesi ko. yhteiskunnan pelisäännöt ja myös mitä seurasi jos rikkoi niitä riittävän vakavasti (eli "it´s a hanging job now!").

Itse asiassa nylanderinkin kannattaisi pohtia sellaista yksinkertaista seikkaa, että Suomessa, siis nykyään, aseluvan haltijan todennäköisyys syyllistyä väkivaltarikokseen on vain puolet siitä mitä henkilön jolla ei ole hallussapitolupaa. Eli ketkähän tässä ovat ne yhteiskunnan pelisäännöt paremmin sisäistäneetkään...

Mitä tulee "eettisyyteen", niin väitätkö, että vaikkapa keskivertokiinalaisen ja keskivertomeksikolaisen etiikka on 1=1? Onhan näitä eroja käsitellyt esim. Keijo Korhonen kirjassaan Haavoitettu jättiläinen omien kokemustensa pohjalta Arizona Statessa.

[Jussi Jalonen]

Omasta puolestani en menisi luonnehtimaan Marko Tikan kiteytystä erityisen "loistavaksi".

Pitää toki paikkansa, että olemme eläneet jo aika kauan yhteiskunnassa, missä ihmiset ovat voineet muodostaa omat moraalikoodinsa. Sellaista yhteiskuntaa on yleensä tapana kutsua "vapaaksi yhteiskunnaksi" - ja kyllä, olemme eläneet siinä enemmän tai vähemmän koko itsenäisyytemme ajan. Omasta mielestäni se on pelkästään hyvä asia.

Elämä olisi tietysti helpompaa, jos eettis-moraaliset ohjeetkin saisi valmiina yhteiskunnan ja valtion taholta, tai sitten joltain sopivalta "yhteisöltä", kuten esimerkiksi kirkolta, puolueelta tai etujärjestöltä (tai yliopistolta). Tämähän säästäisi yksilön piinalliselta oman ajattelun vaivalta.

Yksilön moraalin voi toki asettaa riippuvaiseksi yhteisöllisestä indoktrinaatiosta, mutta itse kuulun kyllä siihen sukupolveen, joka on kasvatettu pitämään tällaista menettelytapaa ei-toivottavana seikkana. "Yhteisön" moraalikin lähtee aina viime kädessä ihmisestä itsestään, ja se, joka tietää, mikä on oikein, myös tekee oikein.


Cheers,

Jussi Jalonen
fil. lis.

[Seppo Jyrkinen]

Eri yhteiskunnissa tilanne on erilainen; merkittävin seikka on ihmisten halukkuudella käyttää tai olla käyttämättä aseita.

Tuliaseet ovat vain yksi vahingonteon väline; iso varsijousi on melkoinen ase sekin kuten myös kirves. Nykyajasta taaksepäin jokaisella maatyöläisellä on ollut jonkinlainen ase läpi vuosituhansien. Vähintäänkin kirves. Vaan enpä usko, että Keski-aika olisi ollut väkivallatonta tai tyranniasta vapaata aikaa.

Mikäli maassa on runsaasti laittomia aseita, niin silloin aseenkanto-oikeudella saattaa hyvinkin olla tiettyjä rikoksia hillitsevä vaikutus. Murtovaras varmasti pelkää kohtaamista haulikon kanssa. Eikä naapurille ihan pikkuasioista ruveta haistattelemaan. - Tällaisessa yhteiskunnassa vallitsee kylmän sodan aikaa analogisesti muistuttava "kauhun tasapaino".

Humalahakuinen juominen, temperamenttinen tai muutoin aggressiivinen kulttuuri yhdistettynä vapaaseen aseenkantoon olisivat katastrofi. Suomelle se sitä olisi.

Väkivaltatilastoista löytyy aika hyvää osviittaa asialle, mutta yksittäinen tilasto johtaa helposti harhaan. Hyvä vastaus löytyisi ehkä "ammuttuja ihmisiä / miljoona asukasta" tyyppisestä tilastosta. Muutaman kymmenen vuoden tilastot USA:sta ja Englannista. Mielikuva peräti on, että tällaisessa USA nokittaa Englannin mennen tullen ja vieläpä reilulla marginaalilla.

[Ciccio]

[quote="Seppo Jyrkinen"]Eri yhteiskunnissa tilanne on erilainen; merkittävin seikka on ihmisten halukkuudella käyttää tai olla käyttämättä aseita.
------------------------------------------------------------------------
Kalashnikov- kulttuuri
Maailmassa lienee käyty noin satakunta sotaa 1990 jälkeen ja niissä ja Ruandan ja Burundin kansanmurhissa on kuollut 5 - 7 miljoonaa ihmistä.
Etniset sodat eivät ole täsmäasesotia, kevytaseet ovat eniten käytettyjä.
-------
Kalashnikov on eniten valmistettu ja viety automaattiase, sellainen on Mosambikin
lipussakin - aseen suunnittelija Mihail Kalashnikov pitää sitä haastattelun mukaan suurena kunniana.
Kalashnikovien kaltaiset kevytaseet näyttäisivät olevan monessa maassa
"jokamiehen oikeus ?"

Veikko Palvo

[Ciccio]

Sveitsiläinen Small Arms Survey tutkimuslaitos valitsi Kalashnikovin hinta-analyysinsä
kohteeksi, koska Kalashnikov on hyvin yleinen maailman markkinoilla ja sen perusominaisuudet ja -malli eivät ole muuttuneet 1947 jälkeen.
1986- 2005: Aasiassa, Amerikassa 400 - 800 US $:a ja Afrikassa 200 US $:a.
Joissain
lähdetiedoissa Kalashnikovin keskihinnan Afrikassa sanotaan olevan 50 tai 100
dollaria käytettynä ilmeisesti ja niitä viedyn Afrikkaan n. 20 miljoonaa kpl.
http://www.mouseguns.com/ak47info/ak47info.htm
Saddamilla oli kullattu AK-47 ja mm. Osama bin Laden heiluttelee samaa asetta.
----
Automaattikiväärit, singot ja kevyet olalta laukaistavat it-ohjukset näyttäisivät
olevan kustannustehokkaita ja eniten käytettyjä aseita konflikteissa ?

Veikko Palvo

[jsn]

Aselakien ja aserikostilastojen perusteella tehtävä vertailu eri yhteiskuntien välillä on aikamoista hutkimista. Jokaisella on omat erityispiirteensä, mistä väkivallan käytön kulttuuri kumpuaa.

Suomen asekulttuuri juontaa agraariseen elämänmuotoon olennaisesti kuuluneesta eränkäynnistä ja metsästysperinteestä. Meillä on saanut metsästää jos on omistanut maata, eikä ole ollut juuri kreivejä ja herttuoita joille riista on varattu. Lähes joka maatilalla on ollut aseita. 1900-luvun alun levottomuudet pikemminkin kiihdyttivät aseiden hankintaa ja ampumaharrastusta kuin vähensivät sitä. Esim. muualla Euroopassa kehitys oli enemmänkin päinvastoin.

Kaupunkilaistumiseen ampuma-aseet eivät yleensä ole kovin olennaisena osana kuuluneet. Suomessa urbanisaatio alkoi edetä toden teolla vasta 1950-luvun jälkeen. Ongelma on, että lainsäädäntömme ja ennen muuta käytäntömme ovat edelleen agraarivoittoisen yhteiskunnan ajalta, ja jonkinlaista päivittämistä lienee paikallaan tehdä. Poliisi on usein suhtautunut varsin maltillisesti aseiden valvontaan.

USA:ssa lienee osavaltioita, jotka tässä suhteessa muistuttavat Suomea, toiset taas vähemmän. Aseistettuja kaupunkijengejä ei meillä ole toistaiseksi juuri näkynyt. Meillä on ylipäätään vähemmän ihmisiä ja myös vähemmän juuretonta, useammassa polvessa syrjäytynyttä väkeä. Tämä tulee muuttumaan varmasti.

[Derkku]

Suomen asekulttuuri juontaa agraariseen elämänmuotoon olennaisesti kuuluneesta eränkäynnistä ja metsästysperinteestä. Meillä on saanut metsästää jos on omistanut maata, eikä ole ollut juuri kreivejä ja herttuoita joille riista on varattu. Lähes joka maatilalla on ollut aseita.

En ole perehtynyt asiaan, mutta käsittääkseni metsästysharrastus on Suomessa yleistynyt vasta toisen maailmansodan jälkeen vapaa-ajan lisäännyttyä. Rintamalla ollessa aseet tulivat tutuksi samoinkuin metsäelämä. Monet ottivat myös sotasaalisaseita mukaansa, hirviporukoissa sotasaalisaseet "kolmen linjan kivääristä" Tokarev-automaattikivääreihin olivat tuttu näky ainakin 1980-luvulle asti.

Toisaalta myös riistaa on ollut sotien jälkeen merkittävästi enemmän kuin aikaisemmin, esim. käsittääkseni sorsien määrä on kohonnut metsästysrajoitusten myötä ja hirvi oli kuolla sukupuuttoon 1900-luvun alussa. Nykyään hirvestys on monia syrjäkyliä ylläpitävä sosiaalinen projekti johon osallistuvat lähes kaikki kylän miehet, kukin kykyjensä mukaan.

[jsn]

Suurin osa rintamamiehistä oli jo ennen sotaa varsin tottuneita metsässäolijoita, vaikkeivat metsästystä aktiivisesti harrastaneetkaan. Urbaania teollisuustyöväestöä oli huomattavasti vähemmän kuin esim. maaseudun työväestöä, joka oli tottunut elämään tukkikämpillä osan vuodesta. Elinolot rintamalla eivät kovin paljon tästä poikenneet. Teollisuustyöläisistä suuri joukko oli vapautettu rintamalta. Vielä 1940-luvun lopulla noin puolet väestöstä sai elantonsa suoraan maataloudesta, koko maan asukkaiden suuri enemmistö asui maaseudulla. Syrjäseuduilla metsästys oli tärkeä ravinnonlisä, johon oli mahdollista turvautua vaikeina aikoina, ei ehkä niinkään harrastus. Mutta rintamallaolo saattoi jopa vahvistaa suomalaisten agraarista kulttuuria, joka ehkä muuten olisi hiipunut nopeammin pois? Agraarisuuden vahvistumiseen oli vaikutuksensa myös asutuslaeilla.

[Derkku]

Suurin osa rintamamiehistä oli jo ennen sotaa varsin tottuneita metsässäolijoita, vaikkeivat metsästystä aktiivisesti harrastaneetkaan. Urbaania teollisuustyöväestöä oli huomattavasti vähemmän kuin esim. maaseudun työväestöä, joka oli tottunut elämään tukkikämpillä osan vuodesta. Elinolot rintamalla eivät kovin paljon tästä poikenneet.

Väittäisin vastaan, maaseudun pientilalliset toki tekivät metsätöitä talvisaikaan (ja paljon muitakin sivutöitä, esimerkiksi rakennustöitä), mutta sodan myötä metsäoloihin joutui hyvin laaja poikkileikkaus suomalaisista miehistä. Sodan aikana palvelukseen astuneet asevelvolliset (joita taisi olla noin 125 000) joutuivat täydennysmiehiksi mitä erilaisimpiin tilanteisiin, pääosin jalkaväkeen.

Teollisuustyöläisistä suuri joukko oli vapautettu rintamalta. Vielä 1940-luvun lopulla noin puolet väestöstä sai elantonsa suoraan maataloudesta, koko maan asukkaiden suuri enemmistö asui maaseudulla. Syrjäseuduilla metsästys oli tärkeä ravinnonlisä, johon oli mahdollista turvautua vaikeina aikoina, ei ehkä niinkään harrastus. Mutta rintamallaolo saattoi jopa vahvistaa suomalaisten agraarista kulttuuria, joka ehkä muuten olisi hiipunut nopeammin pois? Agraarisuuden vahvistumiseen oli vaikutuksensa myös asutuslaeilla.

Asutuslakien vaikutus oli loppujen lopuksi erittäin pieni kuten täälläkin on tuotu esille, esimerkiksi pientalotonttien laaja osuus unohdetaan helposti. Sotia edeltävä maaseutu ei myöskään koostunut enää pääosin maatiloista, iso osa väestöstä asui erilaisissa kyläyhteisöissä "tiloilla" joissa maanviljelys oli selkeä sivu- tai kotitarve-elinkeino. Samalla kaupunkien esikaupungeissa pidettiin myös eläimiä. Tärkeämpänä impulssina sota-ajan osalta pitäisin teknistymistä. Sota-aikana palvelukseen astui erittäin laaja joukko miehiä ja naisia jotka joutuivat toimimaan tehtävissä joissa käytettiin laajalti oman aikansa huipputeknologiaa; radioita, autoja, lentokoneita jne. Tämä prosessi sotien jälkeisine ylijäämätarvikemyynteineen (etenkin USA:sta) nopeutti merkittävästi lihasvoiman korvaamista konevoimalla.

Väitteeni metsästyksen yleistymisestä sotien jälkeen perustuu ennen kaikkea anekdoottiperintöön, ei tutkimukseen joten sen voi kyllä kiistää. Kuitenkin ennen sotia sellaista riistaa josta olisi voinut saada merkittävää ravintolisää ei ollut enää olemassa. Vesilintuja alkoi olla erittäin vähän ja hirvet olivat erittäin harvinainen näky. Metsäkanalintuja oli tuolloin metsien rakenteesta johtuen enemmän mutta niiden pyytäminen ravinnonlisäksi olisi ollut melkoinen urakka johtuen niiden pienestä lihamäärästä. Sota-aikana etenkin Itä-Karjalassa metsästys muodostui tärkeäksi ajanvietteeksi sekä myös lihalähteeksi. Ääritapauksissa metsästystä suoritettiin lentokoneista käsin kun kentiltä nousseet hävittäjät suorittivat koeammuntansa liikkuviin maamaaleihin...

[jsn]

Sota-aikana lisäksi rohkaistiin avoimesti ihmisiä käyttämään hyväkseen metsän antimia elintarvikekriisin oloissa. Toki sota-ajalla on ollut vaikutusta metsästysharrastukseen monessa suhteessa. Metsästysseuroista suuri osa perustettiin juuri sodan jälkeen 1940-50-luvuilla. Kiinnostava tutkimusaihe olisikin mikä oli niiden suhde lakkautettuihin suojeluskuntiin mm. jatkuvuus jäsenistössä tai ampumataidon ylläpitäminen. Asiasta on ehkä hieman vaiettukin. Maanomistajien asema oli varsin hallitseva, vaikka ei absoluuttinen.

Mutta mm. 1800-luvulla metsästys ja varsinkin salametsästys olivat yleisiä. Suomessa oli riistaa ja pedoista maksettiin tapporahaa. Pitää muistaa myös nahkojen rahallinen arvo, joka oli yksi syy metsästykseen vielä 1900-luvullakin. Hirvet olivat tosiaan harvinaisia 1900-luvun alkupuolella. Mutta maalla ammuttiin pienempääkin riistaa, mm. oravia nahkojen takia 1900-luvulla, minkä vuoksi orava rauhoitettiin 1929. Sota-aikana niitä alettiin ampua jälleen suurin joukoin. Tämä jatkui 1950-luvulla. Syy oli taloudellinen, ei harrastus. Ehkä ravinnonlisästä puhuminen voi olla epätarkkaa. Oli muitakin syitä.

[Ciccio]

[quote="Derkku"]
En ole perehtynyt asiaan, mutta käsittääkseni metsästysharrastus on Suomessa yleistynyt vasta toisen maailmansodan jälkeen vapaa-ajan lisäännyttyä. Rintamalla ollessa aseet tulivat tutuksi samoinkuin metsäelämä. Monet ottivat myös sotasaalisaseita mukaansa, hirviporukoissa sotasaalisaseet "kolmen linjan kivääristä" Tokarev-automaattikivääreihin olivat tuttu näky ainakin 1980-luvulle asti.
-------------
Minullakin oli joskus 8,2:ksi porattu jonkun tuoma sotasaalis-Tokarev hirvi-vintovka.
Nimim. JSN toi esiin yhteyden lakkautettuihin suojeluskuntiin metsästysseurojen yhteydessä.
Vapaa-aikaa metsästykseen ei liene 1940- ... 60-luvuilla liiemmin ollut ainakaan sosiaalisen kanssakäymisen muodossa.
Muistuu myöskin mieleen erään sodassa olleen sanomana:"en ole metsästänyt sodan jälkeen"
Suojeluskuntain ylimääräisessä edustajakokouksessa 29/9 1944 SK-komentaja
kenr.ltn. Malmberg kuvasi Suomen aseman synkäksi, NL:stä oli anglosaksien avulla tullut Euroopan suurvalta.
"Totuus on yhä edelleen, että bolsevikkien viha on erikoisesti kohdistunut suojeluskuntiin, sanoi Malmberg jatkaen: Venäjän kommunismi on panslavismin ja imperialismin etiketti."
Malmberg oletti NL:n toistaiseksi pidättäytyvän sotilaallisesta voimankäytöstä, mutta ""yrittävän vaikuttaa henkisin keinoin sisältäpäin.""
SK-komentaja valtuutettiin lahjoittamaan, myymään ja siirtämään SK-järjestön vapaita varoja - seuraavana pv:nä tehtiin sopimus Suomen Punaisen Ristin kanssa.
---------
Valtiovalta otti esille kaappausuhan neuvotteluissa Zhdanovin kanssa, joka jäi odottamaan.
Moskovan kiirehdittyä Zhdanovia, tämä lähetti presidentti Mannerheimille 30/10-44
kirjeen vaatien SK-järjestön pikaista lakkauttamista kytkien sen armeijan demobilisaatioon.
SKP ja punaValpo valvoivat erilaisten metsästysseurojen perustamisia ja muitakin kokoontumisia, joitakin vapaaehtoisina Waffen-SS:ssä 1941- 1943 palvelleitakin kuulusteltiin, mutta heitä ei asetettu syytteeseen.
Viron 50 - 70 000 SS-sotilaista kiinnisaadut lähetettiin Siperiaan, belgialaiset
SS-rintamamiehet saivat 4-5 vuoden vankeusrangaistuksia, Hollannissa annettiin 47 000 vankeustuomiota, 6000 norjalaista sai 7-8 v. vankeutta, tanskalaiset SS-rivimiehet 2 v. ja upseerit 5 v., Ruotsissa SS-sotilaat vapautettiin syytteistäja
Suomessa ei siis edes noistettu syytteitä.
Se ei ilmeisestikään kiinnostanut valvontakomissiota.
Mutta metsästys- ym. seurojen perustamisia ja tapaamisia punaValpo seurasi.

Veikko Palvo

[Trilisser]

Humalahakuinen juominen, temperamenttinen tai muutoin aggressiivinen kulttuuri yhdistettynä vapaaseen aseenkantoon olisivat katastrofi. Suomelle se sitä olisi.

Väkivaltatilastoista löytyy aika hyvää osviittaa asialle, mutta yksittäinen tilasto johtaa helposti harhaan. Hyvä vastaus löytyisi ehkä "ammuttuja ihmisiä / miljoona asukasta" tyyppisestä tilastosta. Muutaman kymmenen vuoden tilastot USA:sta ja Englannista. Mielikuva peräti on, että tällaisessa USA nokittaa Englannin mennen tullen ja vieläpä reilulla marginaalilla.

Tuo jälkimmäinenhän olisi absoluuttista vääristelyä. Samalla logiikallahan voitaisiin verrata "vasemman käden pikkusormella silmän puhkaisemalla tapetut/miljoona asukasta"-tyyppistä tilastoa. Kriminaalipoliittisesti ainoastaan kokonaisluvulla on ja saa olla merkitystä.

Mitä tulee vapaaseen aseenkantoon, niin siinä ilmeisesti määritelmät menevät sekaisin. Tulen hieman mieleen muistaakseni Ilmari Susiluodon kirjassa ollut kommentti, että Venäjällä perinteisesti "vapaus" tarkoittaa täydellistä vapautta, siis vapautta tehdä myös rikoksia. Vapaalla aseenkannolla minä tarkoitan sitä, että jokainen täysissä ruumiin- ja sielunvoimissa (eli ei esim. humalassa) oleva henkilö on sitä oikeutettu kantamaan ja velvollisuus henkilön kelvottomuuden todistamisessa on viranomaisella. Esim. Yhdysvalloissa aseenkanto kapakassa tai muussa anniskelupaikassa on kielletty, paitsi henkilökunnalta.