Muistelen että jo hyökkäysvaiheen alkuvaiheessa jalkaväkivahvuutta jouduttiin supistamaan käytännössä lähes neljänneksellä tekemällä kiväärikomppanioista kolmijoukkueisia nelijoukkueisten sijaan.Ilmo Kekkonen kirjoitti:Tarkoitus oli periaatteessa supistaa divisioonat prikaateiksi ja jättää palvelukseen ikäluokat 1912-22. Sotatilanne ei kuitenkaan sallintu suunnitelman toteuttamista sellaisenaan. Niinpä rykmenttejä supistettiin, nuorennettiin, vanhennettiin, muutettiin prikaateiksi ja takaisin rykmenteiksi. Yksi divisioona hajoitettiin kokonaan.
Lopulta armeijaan jäi kuitenkin 14 divisioonaa, joissa suurin muutos oli kolmannen rykmentin poisto ja tilalle tuli "vanhennettu" jalkaväkipataljoona. Lisäksi perustetttiin panssaridivisioona. Ratsuväkiprikaati säilyi ja uusia prikaateja muodostettiin lopulta viisi.
Pelkästään maavoimien yhtymät kärsivät yhteensä 80 000 hengen tappiot vuoden 1941 aikana. Kun maavoimissa oli yhteensä jarkeasti 180 pataljoonaa jalkaväkeä a n. 800 henkeä (yht. n. 145 000) tappioiden suhteellinen suuruus tulee esille, sillä ehdoton valtaosa tappioista tuli jalkaväen osaksi.
Kun muistetaan millaista laatua iso osa reserviläisistä edusti jo kesällä 1941 on selvää että Suomen sotilaallinen voima vuoden 1941 lopulla oli erittäin vähäinen. Tästä syystä epäilen huomattavasti Talvelan etc. uskoa menestykseen vuoden 1942 alun tilanteessa ja epäilisin Päämajalla olleen paremman kokonaiskuvan joukkojen surkeasta tilanteesta. Vuoden 1941 lopulla laajat hyökkäysoperaatiot olisivat olleet, jos eivät nyt mahdottomia, käytännössä erittäin vaikeita. Leningradin rintamalla suomalaisia vastassa olivat kantalinnoitetut asemat ja kivikaupunki. Suomella ei ollut tykistö- tai panssarikalustoa kantalinnoitettujen asemien murtamiseen saatika asutuskeskustaisteluun suurkaupungissa. Sotaa edeltävien ohjesääntöjen perusteella suurkaupunkiympäristön erikoisuus taisteluympäristönä tiedostettiin joten se lienee vaikuttanut päätöksentekoon eräänä tekijänä taustalla.
Syvärillä ongelmana olivat huoltoyhteydet jotka eivät pysyneet kunnolla perässä oikeastaan edes lyhyemmälläkään matkalla. III AK:n sektorilla tilanne oli sama.
Mainittakoon että yllä lainauksessa mainittu uudelleenjärjestely kohtasi jo vahvaa aikalaiskritiikkiäkin. Uusi divisioonatyyppi oli erikoinen kompromissi joka osoittautui kesän 1944 taisteluissa huonoksi.