Arnstad syyttää Suomea lasten, vanhusten ja sotavankien massamurhista

[Seppo Jyrkinen]

...myötätunto alkoi herätä niitä venäläisiä sotavankeja kohtaan, joihin itse tutustuttiin, kun he tekivät töitä maalaistaloissa.

Aake Jermolta löytyy tuosta hupaisiakin tarinoita. Ja osa venäläisvangeista olisi sodan jälkeen halunnut jäädä Suomeen. Näitä varten perustettiin karanneitten sotavankien luovutuskeskus, joka toimitti vastahakoiset vangit Stalinin hellään huomaan. - Onko kellään tietoa palautettujen sotavankien kuolleisuudesta. Kenraalivangeilla se taisi olla 100%, mutta entä pienemmillä viskaaleilla?

Pitkäaikainen yhdessäolo rauhanomaisessa ympäristössä rakensi luonnostaan ihmissuhteita; tämä saattoi myös herättää närää rintamasotilaissa. Äitini isä oli sodan aikana työnjohtajana maatilalla, jossa oli venäläisiä sotavankeja töissä. Venäläinen sotavanki teki hänelle lahjaksi erittäin taidokkaasti veistetyn ja oljilla koristellun isokokoisen mustekynätelineen, joka on vieläkin koristeena. Hieno suoritus tilanteessa, jossa kaikenlaiset teräaseet olivat sotavangeilta ankarasti kiellettyjä!

[Seppo Jyrkinen]

Neuvostoliiton toteuttamia vuoden 1941 kyydityksiä Virossa on nyttemmin kutsuttu "kansanmurhaksi" tai "joukkotuhonnaksi", mielestäni hyvinkin perustellusti, vaikka toisinkin on poliittisin motiivein haluttu väittää.

"Joukkotuhonta" nimityksen käyttö on perusteltua, jos voidaan osoittaa tappamisen tarkoituksellisuus tai jatkuva välinpitämättömyys kuolemantapausten suhteen tilanteessa, jossa toisenkinlainen menettely olisi ollut vapaasti valittavissa.

[Jussi Jalonen]

"Joukkotuhonta" nimityksen käyttö on perusteltua, jos voidaan osoittaa tappamisen tarkoituksellisuus tai jatkuva välinpitämättömyys kuolemantapausten suhteen tilanteessa, jossa toisenkinlainen menettely olisi ollut vapaasti valittavissa.

Okei. Tuo "jatkuva välinpitämättömyys" on ihan perusteltu lisäys tahallisuuteen. Senhän puitteissa Viron kyyditykset täyttävät ehdot, mutta Itä-Karjalan keskitysleirit siis eivät, koska siellä toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi ryhdyttiin jo suhteellisen lyhyellä aikavälillä.

Hyväksyn luonnehdinnan, eli tehdään tämä korollaari siihen Otto Pohlin määritelmään. Voi olla, että jossain alitajunnan asteella tiedostin eron, mutta toisinaan selko asiaan pitää kuulla jonkun toisen suoriksi sanoiksi muotoilemana.


Cheers,

J. J.

[Emma-Liisa]

"Joukkotuhonta" nimityksen käyttö on perusteltua, jos voidaan osoittaa tappamisen tarkoituksellisuus tai jatkuva välinpitämättömyys kuolemantapausten suhteen tilanteessa, jossa toisenkinlainen menettely olisi ollut vapaasti valittavissa.

Okei. Tuo "jatkuva välinpitämättömyys" on ihan perusteltu lisäys tahallisuuteen. Senhän puitteissa Viron kyyditykset täyttävät ehdot, mutta Itä-Karjalan keskitysleirit siis eivät, koska siellä toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi ryhdyttiin jo suhteellisen lyhyellä aikavälillä.

...jona aikana ihmisiä ehti jo kuolla suuri määrä.

On myönnettävä, että kaikkea ei tehty mitä olisi voitu. Mutta toisaalta vaikeudet olivat objektiivisesti suuret (esim. perunoiden paleltuminen).

Sekin on myöönnettävä, että päätös sulkea kaikki venäläiset siviilit leireihin aiheutti katastrofin, koska ihmisillä ei näin ollut mahdollisuutta itse hankkia lisäravintoa. Mutta tarkoitushan ei ollut pitää ihmisiä näin kauan vaan lähettää saksalaisten alueelle - jossa heidän olisi voinut käydä vielä pahemmin, myöntää Marja-Leena Mikkolakin. Samten evakossa, kuten Raija-Liisa Mäkelän teos osoittaa.

[Emma-Liisa]

Niin kauhea kuin holokausti onkin, suomalaisen, puolalaisen, virolaisen jne olisi täytynyt olla pyhimys, jos hän olisi ajatellut näin 1944: "koska NL taistelee Saksaa vastaan, sitä on autettava kaikin keinoin, mitäpä siitä jos läheiseni joutuvat vaaraan, jos NL miehittää maan, eihän koko kansaa sentään hävitetä"

Asiaan sinänsä liittymättömänä huomautuksena, mikäli olet Varsovan vuoden 1944 kansannousun historiaan perehtynyt, niin monet puolalaiset tosiaan olivat tällaisia pyhimyksiä ja pyrkivät tekemään parhaansa edesauttaakseen Neuvostoliiton etenemistä ryhtymällä toimenpiteisiin saksalaisia vastaan hyvissä ajoin. Ongelma oli siinä, ettei Neuvostoliitto sitten nähtävästi halunnutkaan auttaa heitä.

Niin, mutta he odottivat että NL auttaisi.

Kyse on nyt niistä, jotka odottivat (virolaiset ihan kokemuksesta), että heidän oma perheensä olemassaolo vaarantuu, jos NL miehittää maan. On varsin kohtuutonta vaatia, että heidän olisi pitänyt uhrata läheisensä pelastaakseen miljoonia juutalaisia.

Eiväthän länsivallatkaan olleet halukkaita uhraamaan sotilaitaan tehdäkseen maihinnousun aiemmin. Tai edes pommittaneet estääkseen kuljetukset tuhoamisleireille.

Se, mistä Suomi oli vastuussa, olivat luovutetut. Muta eivät vain juutalaiset eikä vain Saksalle luovutetut.

[Seppo Jyrkinen]

On myönnettävä, että kaikkea ei tehty mitä olisi voitu. Mutta toisaalta vaikeudet olivat objektiivisesti suuret (esim. perunoiden paleltuminen).

Sekin on myöönnettävä, että päätös sulkea kaikki venäläiset siviilit leireihin aiheutti katastrofin, koska ihmisillä ei näin ollut mahdollisuutta itse hankkia lisäravintoa.

Enemmän olisi voitu tehdä, se on totta, mutta ongelmat olisi pitänyt nähdä etukäteen. Suomalaisten syliin tuli 200.000 ihmistä ja maan elintarvikehuolto oli alimittainen jo lähtötilanteessa. Pääsyy katastrofiin oli ruuan puute, jota leirijärjestelmä edesauttoi.

Jotta nälkäkuolemat olisi voitu estää, olisi etukäteen pitänyt tietää, että
1) vankien ruoka ei riittäisi vaan johtaisi kuolemiin; teoriassahan sen olisi pitänyt riittää
2) mikä väestönosa Suomessa olisi tullut toimeen pienimmillä annoksilla; todellisuudessahan arviot myös suomalaisten ruuantarpeesta olivat alakanttiin, koskapa ihmisiä kuoli myös Suomessa
3) kuinka paljon suomalaisten annoksia olisi voitu pienentää

Valtiovalta ei voinut päättää siitä, mikä oli säännöstelyssä olleen ruuan määrä; siitä päätti Saksa. Jos jollekin olisi annettu enemmän, se olisi ollut muilta pois. Valtiovalta ainoastaan jakoi ruokaa eri väestöryhmille missä huomioitiin
1) oman maan kansalaiset,
2) suomensukuiset kansat ja
3) vihollismaan kansalaiset. 

En hyväksy ajatusta, että suomalaisia olisi pitänyt kuolla enemmän, jotta vihollismaan kansalaisia olisi kuollut vähemmän.

[MM]

Suomi oli miehittäjä ja ilmeisesti hyökkääjäkin ja vastuussa siviileistä. Kun katsoo tässä säikeessä aiemmin esitettyä linkkiä leiriolosuhteissa kuolleiden kansallisuudesta ja kuolinsyistä, ei voi kovin kevyesti sivuuttaa esim. nälkäpöhöön kuolleita venäläisiä sylilapsia. Paljonko sen estäminen olisi ollut muilta pois.
En muista kuka sanoi, mutta on sanottu, että se mikä riitti kolmelle ja puolelle miljoonalle, olisi riittänyt myös vangeille, jos niin olisi haluttu.

[Emma-Liisa]

Enemmän olisi voitu tehdä, se on totta, mutta ongelmat olisi pitänyt nähdä etukäteen. Suomalaisten syliin tuli 200.000 ihmistä

Mistäs tuo luku on saatu? Sotavankeja oli kai tuolloin alle 60 000 ja Itä-Karjalassa noin 85 000. Sotavankien suuri määrä lienee ollut yllätys (johtui mottien onnistumisesta), mutta Itä-Karjalassa piti olla paljon enemmän väestöä, mutta suurimman osan NL ehti evakuoida.

Todellisia yllätyksiä joita ei voitu nähdä etukäteen olivat, että
1) sota ei ratkennutkaan nopeasti vaan vangeista piti huolehtia talven yli, vaikka heillä oli vain kesävaatteet (jos sodan kesto olisi tiedetty etukäteen, olisiko edes lerejä perustettu? toisaalta ne säilyivät sodan loppuun)
2) mahdollisesti sekin että NL oli evakuoinut kaikki ruokavarat joskin Stalin oli sen radiopuheessaan määrännyt
3) Itä-Karjalassa erityisesti lasten terveydentila
4) perunasadon epäonnistuminen sekä Suomessa että Itä-Karjalassa

Jotta nälkäkuolemat olisi voitu estää, olisi etukäteen pitänyt tietää, että
1) vankien ruoka ei riittäisi vaan johtaisi kuolemiin; teoriassahan sen olisi pitänyt riittää

Tässä ratkaisevaa oli toisaalta (1) perunasadon epäonnituminen minkä takia kaloreita ei saatu tarpeeksi (2) valvonnan puutteellusuus, minkä takia vankien ruokaa varastettin

Valtiovalta ei voinut päättää siitä, mikä oli säännöstelyssä olleen ruuan määrä; siitä päätti Saksa. Jos jollekin olisi annettu enemmän, se olisi ollut muilta pois.

Westerlund kuulemma väittää, että sota- ja siviilivankien määrä oli (suhetellisesti ottaen) pieni, ettei ollut estettä antaa heille enemmän. En käsitä, mihin tämä perustuu, ei ainakaan aritmetiikkaan.

Saan kirjan piakkoin ja kommentoin enemmän sen luettuani. Jännittävä nähdä, onko Arnstad tällä kertaa ymmärtänyt Westerlundin oikein.

[Emma-Liisa]

Arnstadin arvostelu Meinanderista:
http://www.newsmill.se/artikel/2009/10/ ... orintelsen

"Jag har gått igenom boken, på jakt efter referenser till den slutgiltiga lösningen. Dessa är anmärkningsvärt få. På sidan 217 refererar han till Tysklands "försiktiga judepolitik i Norden" (avser 1942-1943 då Förintelsen drabbade judarna i Norge och Danmark). På sidan 377 refererar Meinander till Tysklands "terror gentemot Europas judiska befolkning"."

Kirjahan koskee Suomea ja nimenomaan vuonna 1944, jolloin Suomi ei luovuttanut Saksalle ainoatakaan ihmistä, NL:lle kyllä.

"På sidan 389 kommer faktauppgiften att "6 miljoner judar förintades" i Europa. Meinander nämner dock detta för att relativisera Förintelsen, eftersom han anser att "om man jämför dessa siffror med personförlusterna i övriga delen av Europa framgår det hur förvriden den västeuropeiska och amerikanska bilden av kriget ofta är". Vad vill Meinander åstadkomma - eller förändra - med detta?"

Se selviää lukemalla. Meinander painottaa USA:n ja yleensäkin länsivaltojen suhteellisen pieniä menetyksiä verrattuna NL:oon, Puolaan ja Saksaan. Päätarkoitus selviää jatkossa: Suomi ei suinkaan kuulunut niihin valtioihgin, jotka kärsivät sodasta (numerollisesti) eniten, vaan nimenomaan päinvastoin. Meinander jopa rinnastaa Suomen Norjaan.

"Anser Meinander att Förintelsen idag tar alltför stor plats i historieskrivningen?"

Tästähän ei ole lainkaan kyse, vaan Hollywoodin sotaversion kumoamisesta: sota ratkaistiin itärintamalla.

"Jag ser paralleller till debatten i Österrike, ett land som tagit till sig offerrollen för att förminska det judiska lidandet. Meinander framhåller att "även den finska befolkningen var ett offer för andra världskriget. Det var inte så att de finska frontsoldaterna ville ut i kriget.""

Tämä sitaatti on muistaakseni radiodebatista. Jos todetaan, että myös Suomen väestö kärsi sodasta, niin eihän se tarkoita, että se kärsi eniten. Joskaan yksilöiden kohdalla ei kärsimystä voi mitata. Jostain perheestä taisi kuolla Elisenvaarassa kaikki muut paitsi yksi lapsi jäi eloon (tämä onkerrottu muistin mukaan). Partisaani-iskuissa taisi olla samanlainen tapaus.

Muutenkaan en usko, että myötätuntoa holokaustin uhreja herättää se, jos kaikkien muiden kärsimys kielletään.

"Jag anser tvärtom att det är stor skillnad mellan att dö på slagfältet - med gevär i hand - gentemot att gasas till döds i ett förintelseläger."

Eikös tässä unohdu, jos nyt jätetään suomalaiset siviilit pois, että miljoonia muitakin siviilejä kuoli?

"Därmed blir Förintelsens unicitet central i förståelsen av andra världskriget. Det är denna politiskt beslutade och industriellt utförda utplåning som skiljer kriget från andra europeiska storkonflikter i historien."

Hm, tarkoittaako tämä, että 1941 NL:ssa tapetut juutalaiset ja muut eivät ole keskeisiä, koska heitä ei tapettu teollisesti? Ja miksi Arnstad aina unohtaa romanit? Koska he kirjoittaneet muistelmia eikä heistä ole tehty elokuvia?

"Angående Meinanders inlägg påpekar historikern Stéphane Bruchfeld att nationer som Finland, Polen och Ryssland finns kvar än idag. Trots krigets fasor. Men "den judiska närvaron och kulturen i Central- och Östeuropa däremot är utplånad för alltid"."

...mutta ei muualta. Ja myös saksalaiset "puhdistettiin" sodan seurauksena Itä-Euroopasta, vaikka kuolinuhreja olikin vain osa. Itse asiassa Saksa ja NL hävittivät yhdessä Itä-Euroopan kaupunkien monikielisyyden ja -kulttuurisuuden.

Arnstad unohtaa, että Hitleriltä loppui aika. Kyllä hän olisi mielellään tappanut muitakin ryhmiä (kommunistien suhteen hän teki parhaansa), jos olisi ennättänyt.

Ja Stalinhan uhkaili joukukuussa 1939 siirtää koko Suomen toiseen paikkaan.

[Emma-Liisa]

On toki totta, että osa suomalaisista näkee Suomen uhrina, joka ei ole vastuussa mistään. Mutta eiköhän suurempi (suuri?) osa näe Suomea selviytyjänä, siis aktiivisesti toimijana?

[Seppo Jyrkinen]

...ei voi kovin kevyesti sivuuttaa esim. nälkäpöhöön kuolleita venäläisiä sylilapsia. Paljonko sen estäminen olisi ollut muilta pois.

En muista kuka sanoi, mutta on sanottu, että se mikä riitti kolmelle ja puolelle miljoonalle, olisi riittänyt myös vangeille, jos niin olisi haluttu.

Todellisia yllätyksiä joita ei voitu nähdä etukäteen olivat, että
...
Westerlund kuulemma väittää, että sota- ja siviilivankien määrä oli (suhetellisesti ottaen) pieni, ettei ollut estettä antaa heille enemmän. En käsitä, mihin tämä perustuu, ei ainakaan aritmetiikkaan.

Aiheeseen tutustuessani on muodostunut käsitys, jonka mukaan suomalaiset lähtivät "sotilaalliseen sotaan" eivätkä osanneet varautua sodan "sosiaalisen" puolen hoitoon. Sotilailla ei ollut valmiuksia ennakoida tilannetta; leiritkin oli tarkoitettu tilapäiskäyttöön mutta niistä tuli pysyviä.

Imeväisikäisten kuolleisuuden torjunnassa ravinnolla olisi ollut merkitystä, mutta etukäteen ei voitu tietää heidän kuolevan. Kalorien mukaan laskettuna nälkäkuolemia ei olisi lainkaan pitänyt tapahtua. Imeväisten kohdalla myös yleisellä hygieniatasolla oli merkitystä; täit, maalattiat ja lastenhoidon taso. Ruotsalaiset joutuivat lapsikuolemien kanssa tekemisiin Kittilän leirillä talvella 44-45 vaikka heidän edellytyksensä asioiden hoitamiseen olivat toista suuruusluokkaa.

Keiltä suomalaisilta olisi otettu pois? Liha-annos kevyen työn tekijöillä oli pahimmillaan 14 g päivässä.

Sotavankeja oli n 67.000, siviilejä 87.000 ja inkerinmaalaisia 63.000 eli yhteensä noin 217.000 mikä teki lähes 6% koko väestöstä. Ruokaa ei riittänyt kaikille 3,9 miljoonalle suomalaiselle; jo pelkästään kolmessa mielisairaalassa oli lähes puolitoista tuhatta "ylimääräistä" kuollutta. Annosten vähentäminen tasapuolisesti kaikilta olisi lisännyt kuolleitten määrää.

Lisäisin ei-ennakoitujen asioiden listaan:
- Suuri ihmismäärä; suomalaiset olivat itse evakuoineet siviilinsä molemmissa sodissa ja olettivat neuvostoliittolaisten tekevän saman
- Saksasta ei saatu niin paljon viljaa kuin olisi tarvittu. Viljatuotteilla oli tuolloin tärkeämpi osa ruokahuollossa kuin tänään.
- Talvi 1942 oli jääolosuhteiden kannalta ankarin 70 vuoteen mikä tyrehdytti tuonnin Saksasta kokonaan. Tämän seurauksena keväällä viljavarastot kutistuivat hälytysrajalle, vaikka keskimääräisesti 1942 olikin "normaali" sotavuosi.

Normaali yhteiskunta toimii pitkälti luottamuksen pohjalta. Eli jos jollekin porukalle viedään korillinen leipää, niin pääsääntöisesti ne jaetaan suht koht tasaisesti kaikille. Jos vankileireillä yritettiin toimia samoin, niin hiljaisimmat jäivät ilman. Kun oma henki on vaarassa, niin tuntemattomista ihmisistä satametrisen jonon häntäpäässä ei piitata. Eikä vartijan kuorma-autosta ottama leipä näkynyt leipien määrässä. Tosin vartijoiden määrä oli rajallinen (1:10 ? en tiedä), joten en usko, että he olisivat voineet varastaa niin paljon ruokaa, että se olisi näkynyt merkittävällä tavalla vankien ruokahuollossa.

On toki totta, että osa suomalaisista näkee Suomen uhrina, joka ei ole vastuussa mistään. Mutta eiköhän suurempi (suuri?) osa näe Suomea selviytyjänä, siis aktiivisesti toimijana?

Harvassa sodassa on pyhimyksiä. Itä-Karjalan kysymyksessä on kuitenkin syytä eritellä tahallisuus ja tahattomuus toisistaan. Kuten kaikessa muussakin.

[Viimeinen Taisto]

Enemmän olisi voitu tehdä, se on totta, mutta ongelmat olisi pitänyt nähdä etukäteen. Suomalaisten syliin tuli 200.000 ihmistä ja maan elintarvikehuolto oli alimittainen jo lähtötilanteessa. Pääsyy katastrofiin oli ruuan puute, jota leirijärjestelmä edesauttoi.

Suomella oli jo ennestään yli 400.000 pakolaista talvisodan jäljiltä, joten elintarvikehuolto ja koko yhteiskunnan toiminta olivat melko kovien haasteiden edessä jo ilman näitä uusia huollettavia. Aika kova vaatimus että eräs Euroopan pienimmistä ja köyhimmistä maista olisi voinut selvittää tilanteen samalla kun vielä käytiin sotaa...

[Tapio Onnela]

Nyt Die Welt lehdessä Suomi ja leirit
---------------------------------------------------------------------
Finnen verübten mit den Nazis Massenmorde, Nachrichten-Artikel vom 4. November 2009, 14:24 Uhr

Bisher galt: Finnland hatte nichts mit dem Vernichtungsfeldzug der Nazis zu tun, sondern führte an deren Seite einen eigenständigen Krieg, um sowjetisches Unrecht zu rächen und verlorene Gebiete zurückzuholen. Eine Studie zerstört jetzt den Mythos: Finnen und Nazis töteten Tausende Kommunisten und Juden.

Den Artikel können Sie hier lesen:
http://www.welt.de/kultur/article458394 ... morde.html

[Vetehinen]

Aiheeseen tutustuessani on muodostunut käsitys, jonka mukaan suomalaiset lähtivät "sotilaalliseen sotaan" eivätkä osanneet varautua sodan "sosiaalisen" puolen hoitoon.

Laajentaisin "sosiaalisen" puolen koskemaan myös kotirintaman toimintaa. Jatkosodan alettua kotirintama oli aivan uudenlaisessa tilanteessa ja piti oppia ja opetella tuottamaan elintarvikkeita, polttopuita jne sekä jakelemaan ne paljon pienemmällä työvoimamäärällä kuin aikaisemmin. Oli tehtävä suuri logistinen sopeutuminen tuotannon ja jakelun uudelleen järjestämiseksi sotatilan rajoittamilla resursseilla.

Teija Kuivalaisen gradussa kuvaillaan kotirintaman mielialoja sodan aikana. Poimin alle vuoden 1942 kuvasta kansan mielialoista lähinnä Enon kunnassa, mutta mielialat luultavasti kuvaavat maan tilaa laajemminkin. Kuivalainen toteaa, että Kokonaisuutena voidaan todeta vuoden 1943 olleen rauhallisempi kansanhuoltoon liittyvien asioiden näkökulmasta kuin vuosi 1942.
http://joypub.joensuu.fi/publications/m ... lainen.pdf


Vuoden 1942 alussa ruokapula oli niin vakava, että Enon kunnallislautakunta päätti esittää, että pakkoteurastukseen luovutettavat eläimet saataisiin teurastaa kunnan alueella, eikä Joensuussa, kuten muuten oli tapana, jotta ihmisravinnoksi kelpaavat teurasjätteet jäisivät karjanomistajien käyttöön136.
Kuljetusvaikeudet aiheuttivat saman vuoden keväällä myös huutavan puutteen leipäviljasta, mikä helpotti kuitenkin kesän edetessä.137 Äärimmäisiä tapauksia ruokapulan aikana oli muun muassa kymmenlapsisen enolaisperheen isä, joka viidentoista kilometrin päästä oli tullut kauppaan ja sai mukaansa vain puolikkaan leivän138. Muistiin on jäänyt ruokapulan ajalta myös tilanne, jossa hituja saatettiin, ainakin ihmisten puheiden mukaan, laittaa kasvamaan perunoiden sijaan. Vaikean elintarviketilanteen keskellä selviytymisessä ihmiset käyttivät kekseliäisyyttään valmistamalla itse esimerkiksi teetä vadelmanlehdistä.139

Tammikuun lopulla 1942 maaseudun ongelmana olivat erityisesti vaatetavaran puute, puolustuslaitoksen pakko-otot sekä miesten puute ja asutuskeskuksissa ongelmana halkojen huono saanti sekä elintarvikevaikeudet. Lisätyt leipä- ja sokeriannokset nostivat kuitenkin mielialoja asutuskeskusten ihmisten keskuudessa.140 Välillä lisääntyneiden elintarvikeannosten myötä parantuneet mielialat huononivat kevään kuluessa uudelleen erityisesti asutuskeskuksissa.
Huoli ruoan puutteesta alkoi olla todellinen, kun ei saatu leipää, jauhoja, kalaa, lihaa tai perunaa.141 Helmikuun loppupuolella myös Joensuusta raportoitiin, että erityisesti maakunnan asutuskeskuksissa ilmeni leivän ja jauhojen puutetta, koska julkiset varastot loppuivat. Lisäksi monella paikkakunnalla se osa väestöstä, joka ei elänyt omavaraistaloudessa, sai olla useampia päiviä ilman leipää, mikä vaikutti negatiivisesti mielialoihin.142 Tilannetta vaikeuttivat myös tiskinaluskauppa sekä hintojen nousu. Tampereen seudulta kirjoitettiin samalla, että maaseudulla salakauppa rajoittuu pääasiassa korvikkeeksi tarkoitetun jauhamattoman viljan,
voin ja maidon myyntiin, kun taas asutuskeskusten salakaupassa myytiin lähes kaikkia elintarvikkeita.143Maaliskuun lopussa 1942 mielialat huononivat kylmentyneen sään ja korttien loppumisen vuoksi. Huhtikuussa taas leivän saanti ja keväinen sää piristivät mielialoja. Pessimistisimmät ihmiset pohtivat kevään hitaan edistymisen vuoksi, mitä seuraavana talvena syödään, jos kesä olisi poikkeuksellinen talven tavoin.145 Enossa oli toukokuun alussa kovia lumituiskuja ja kevättöiden tekeminen venyi myöhäksi. Touko-kesäkuun vaihteessa kylvötyöt ja perunanistutus saatiin kuitenkin tehdyksi.146

Sään lisäksi vakavaksi mielialatekijäksi osoittautui vastakkainasettelu kuluttaja- ja tuottajaväestön eli asutuskeskusten ja maaseutuasukkaiden välillä. Asutuskeskusten väestö kertoi kokemuksen osoittaneen, että maaseudun tuottajaväestöllä on runsaasti elintarpeita, jotka menevät salakauppaan, jossa niistä pyydetään korkeita hintoja. Asutuskeskuksissa käytiin keskustelua hinnoista, joita elintarpeista on vaadittu tai maksettu, mikä herätti närkästystä erityisesti niiden ihmisten keskuudessa, joilla ei tulojensa vähäisyyden vuoksi ole varaa kyseisiä hintoja maksaa tai ei ole tilaisuutta harjoittaa vaihtokauppaa. Maalaiset taas valittivat säännöstelyhintojen olleen liian alhaisia ja esittivät, etteivät voi hankkia taloudessaan tarvittavia tarvikkeita
niiden kalleuden vuoksi. Tuolloin puhuttiin myös siitä, että monet säännöstelyrikkomuksista erillään pysyneet maalaiset olivat alkaneet katua rehellisesti täyttämäänsä luovutusvelvollisuuttaan tai tuotteista ottamiaan kohtuuhintoja, minkä perusteltiin osittain johtuvan epärehellisille naapureille kasaantuvasta omaisuudesta ja oman kunniallisuuden palkitsematta jäämises-
tä.147
Toukokuussa mainittiin elintarviketilanteen olevan hyvin kirjavaa, sillä toisaalla sen sanottiin huonontuneen ja samaan aikaan toisaalla elintarviketilannetta kuvattiin paremmaksi kuin kuukautta aikaisemmin150. Pohjois-Karjalassa maalaisväestön ei katsottu kärsivän elintarvikepulaa, ellei otettu huomioon maaseudun työläisiä tai pienviljelijöitä. Maataviljelevien henkilöiden taholta saattoi kuulla myös sota-aikana oudolta kuulostavia kommentteja siitä, että aika oli heille edullista taloudelliselta kannalta. Tämä johtui salakaupan korkeista hinnoista ja sen kautta kertyneestä varallisuudesta.151 Salakaupan vaikutus näkyi syksymmällä myös polttopuiden huonossa saatavuudessa Pohjois-Karjalassa, koska maalaisväestö odotti hintojen nousua, eikä sen vuoksi ollut valmis myymään halkojaan152. Toukokuussa raportoitiin myös maaseutua, erityisesti teollisuusalueita koettelevasta vaatepulasta153. Toisaalta vaatepula koski myös maaseudun lapsia, sillä syyskuussa monen lapsen koulunkäynnin todettiin jäävän, ellei vaatteita ja jalkineita olisi saatavissa154. Enossa vaatepulaa pyrittiin poistamaan kouluissa vähävaraisille lapsille jaetuilla vaate- ja kenkäavustuksilla. Oppilaiden keskuudessa vähävaraisille annetut vaateavustukset aiheuttivat toisinaan kiusaamistilanteita, kun avustukset katsottiin köyhäinavuksi. Eräs äiti palauttikin perheensä saaman vaateavustuksen koululle, jotta kiusaaminen saataisiin loppumaan.155 Enossa vallinnutta vaatetus- ja jalkinetilannetta kuvaa elokuussa vallinnut tilanne, jolloin kaupasta sai vain ohuita pumpulivaatteita sekä heikkolaatuisia paperinarusta ja puusta tehtyjä kenkiä. Vaatepulasta kertoo myös se, että erään tulipalossa kotinsa menettäneen perheen kansanhuollolta saamat ylimääräiset palopisteet vaatteiden hankkimiseksi jäivät osittain käyttämättä, kun kaupoissa ei ollut vaatteita, mitä ostaa. Toisaal-
ta samaan aikaan kerrottiin myös salakaupan olevan voimissaan ja tiskin alta löytyvän riittävän suurella summalla melkein mitä tahansa.156

[Emma-Liisa]

Westerlund kuulemma väittää, että sota- ja siviilivankien määrä oli (suhetellisesti ottaen) pieni, ettei ollut estettä antaa heille enemmän. En käsitä, mihin tämä perustuu, ei ainakaan aritmetiikkaan.

--
Keiltä suomalaisilta olisi otettu pois? Liha-annos kevyen työn tekijöillä oli pahimmillaan 14 g päivässä.

Sotavankeja oli n 67.000, siviilejä 87.000 ja inkerinmaalaisia 63.000 eli yhteensä noin 217.000 mikä teki lähes 6% koko väestöstä. Ruokaa ei riittänyt kaikille 3,9 miljoonalle suomalaiselle; jo pelkästään kolmessa mielisairaalassa oli lähes puolitoista tuhatta "ylimääräistä" kuollutta. Annosten vähentäminen tasapuolisesti kaikilta olisi lisännyt kuolleitten määrää.

Luettuani Westerlundin teoksen (tosin vasta kursorisesti) minun täytyy muuttaa mielipiteeni: suomalaisilla ei ollut nälkäkuolemaan vaaraa, sillä he saivat omin neuvoin elintarvikkeista kolmanneksen. Ei edes vankiloissa kuolleisuus ollut normaalia suurempi.

Sota- ja siviilivankien annoksia olisi siis ollut varaa suurentaa. Sellaista ehdotettiinkin, mutta asian Mannerheimille esitellyt ei sitä hyväksynyt. Annoksia ei myöskään suurennettu, kun elintarviketilanne parani.

Kotijoukkojen esikunta sai jo tammikuun puolivälissä hälyttävän tiedon vankien joukkokuolemasta ja siitä, että jos ei toimita nopeasti, seurauksena on kastastrofi. Mutta päämaja ei reagoinut. Vasta 1.3.42 Mannerheim kirjoitti Geneveen.

Punainen Risti tosiaan laiminlöi tehtävänsä sekä kansallisesti (Mannerheimin kaksoisrooli) että kansainvälisesti. Saksassa olevat länsiliittotuneiden sotilaat saivat paketeista jopa yli puolet elintarvikkeista, NL:laiset sotavangit Suomessa vain pari kertaa 1/2-2 päiväannosta.

Huvittavaa kyllä, Arnstad on jättänyt pois Ruotsin Punaisen Ristin osuuden. Se auttoi esim. Norjaa huomattavasti. Talvisodassa Suomi oli saanut apua enemmän, koska sympatiaa tuli laajoilta yhteiskuntapiireiltä. Nyt vain niiltä jotka tukivat Suomen sotaa NL:oa vastaa - eli ylemmiltä yhteiskuntakerroksilta, joita ei NL:laisten vankien auttaminen kinnostanut.

Mutta päämajakin torjui avun edellyttäen vastavuoroisuutta: apua pitäisi mennä myös suomalaisille sotavangeille NL:oon.

Kaiken kaikkiaan, Westerlundin kiihkoton tyyli tehoaa parhaiten.