Seppo Jyrkinen kirjoitti:Kysymykseni sisältö oli, että millä perusteilla suomalaiset saivat saksalaiset olemaan hiljaa liittolaisuudesta, jos nämä kuitenkin katsoivat sellaisen olevan olemassa? Mitä perusteita he saksalaisille esittivät?
Aha. Minusta tuntuu, että teet tässä kysymyksessä oletuksen, jonka paikkansapitävyys on jo lähtökohtaisesti epävarma.
Kuten aikaisemmin tässä ketjussa jo totesin, suomalaiset väänsivät sen oitis muotoon "kylki kyljessä". Kyseessä on ainoa liittolaisuuteen viittaava Saksan valtiojohdon käyttämä ilmaisu. Poikkeus, ei sääntö.
Hallussani on Saksan lähetystön sanomalehtiosaston suomenkielinen julkaisu, painettu Helsingissä 25.11.1942. Ostin joskus nuoruudessani huvikseni muutaman tällaisen pamfletin eräästä porilaisesta antikvariaatista. Tiedotteen ensimmäinen kappale on otsikoitu "Bolshevikkien maailmanvalloituspyrkimyksiä vastaan", ja se käyttää sanamuotoa "Akselivaltain ja
niiden liittolaisten sekä Euroopan vapaaehtoisten legioonalaisten itärintamalla käymissä kovissa taisteluissa". Suomea ei mainita erikseen. Sen sijaan kappaleessa mainitaan "kominterninvastaisen sopimuksen muodostamaan henkiseen torjuntarintamaan yhtyneet valtiot", jossa Suomi komeilee yhdessä, ei ainoastaan Kroatian ja Romanian, vaan myös Nankingin Kiinan ja Manšukuon kanssa.
Lisäksi tiedotteessa on kappale "UIkomaisten haavoittuneiden sotilaiden hoito", jossa todetaan seuraavaa: "Joitakin kuukausia takaperin Wienissä toimeen pantu erittäin suuri tilaisuus saattoi tutustuttaa toisiinsa melkein kaikkien
liittolaiskansojen haavoittuneita, romanialaiset, italialaiset,
suomalaiset, kroaattilaiset, slovakkilaiset ja unkarilaiset sotatoverit ihailivat omasta kotimaastaan tulleita taiteilijaryhmiä ja niiden esityksiä".
... eli mitä sanoitkaan siitä poikkeuksesta?
Esimerkiksi juuri Jokisipilän tutkimuksesta olen saanut käsityksen, että Saksan ylin johto ei kutsunut Suomea liittolaisekseen toimittaessaan virallisia asioita suomalaisten kanssa.
Saksan ylimmän johdon liturgioista - jotka todennäköisesti selittyvät tosiaan sillä, että he toimittivat tuolloin virallisia asioita suomalaisten kanssa, ja käyttäytyivät sen mukaisesti - huolimatta olen itse saanut sen käsityksen, että Saksan propaganda niputti omassa retoriikassaan suomalaiset tavan takaa samaan kategoriaan muiden akselin liittolaisten kanssa. Todennäköisesti heillä oli syynsä tehdä näin. Rohkenen otaksua, että tuo yllämainittu Saksan lähetystön sanomalehtijulkaisu ei ollut ainoa lajissaan.
Hypoteesina voisi esittää, että Saksan propaganda pyrki käytännön tasolla esittämään Suomen läheisenä liittolaisena, siinä missä Suomen propaganda pyrki vastaavasti ottamaan selvästi etäisyyttä tästä näkemyksestä. Molemmilla valtioilla oli varmasti tähän omat perusteensa: Suomella oli demokraattisena liittolaismaana Saksalle mainio propaganda-arvo, siinä missä länsivaltain näkökannasta huolissaan olleelle Suomelle saattoi Saksan liian tiivis syleily olla toisinaan rasite. Kuvio siis vastasi aika paljon myöhempää YYA-aikaa.
Se, mitä Ryti piti todennäköisenä heinäkuussa 1941 ja mitä joulukuussa 1941 ovat eri asioita. Siinä välissä oletus lyhyestä sodasta katosi ja USA liittyi sotaan. Ja vasta sen jälkeen taloudelliset voimavarat alkoivat näytellä määräävää roolia sodassa ohittaen Saksan sotilaallisen voiman.
Yhdysvaltain ja Ison-Britannian aiemmin solmima lainaus- ja vuokraussopimus on jo mainittu tässä ketjussa. Taloudelliset voimavarat olivat näytelleet määräävää roolia sodassa jo keväästä 1941 alkaen, ja Saksa oli menettänyt mahdollisuutensa iskeä Britanniaa vastaan jo edellisenä vuonna.
Tausta-ajatuksena on, että voimansa tunnossa olevat diktaattorit eivät omissa toimissaan noudata pikkumaiden tahtoa. Ellei ole todella hyvää perustelua.
Silloin, kun kyseessä on diktaattori, ei tarvita mitään muita perusteluja kuin hänen oma tahtonsa. Tunnut tässä jättävän huomiotta sen faktan, että lausuntojensa valossa Hitler yksinkertaisesti
piti Suomesta. Kyseessä oli hänen kannaltaan oikein kiva pikkumaa.
Liittolaisuus termin käyttö ei ole paikallaan jos päätöksentekijät omana aikanaan katsoivat, että eivät olleet liittolaisia ja tietoisesti halusivat pitää eroa kyseiseen termiin. Muutoin jouduttaisiin sanomaan, että "he tietämättään olivat liittolaisia". - Suomen suhde Saksaan oli lämmin, ei kuuma.
Ahaa, tästä siis on kysymys. Toistan sen, mitä sanoin aiemmin: Suomen ja Saksan välinen sodanaikainen suhde joka tapauksessa rinnastuu käytännön tasolla muutenkin muiden sotaakäyneiden valtioiden välillä vallinneisiin erilaisiin liittolaisuussuhteisiin. Onko tällöin tosiaan muka jotain merkitystä sillä, minkälaista retoriikkaa osapuolet käyttivät? Pitäisikö "liittolaisuus"-termin käyttöä tosiaan välttää vain siksi, koska toinen osapuolista ei halunnut suhdetta sellaiseksi kutsua, vaikka suhde vastasikin pääosiltaan useimpia muita sodanajan liittosuhteita?
Tästähän kirjoitti jo Jokipii aikoinaan:
kaikki Saksan liittolaiset katsoivat viime kädessä käyvänsä enemmän tai vähemmän omaa "erillissotaansa". Miksi Suomea täytyisi pitää erityistapauksena, ja todeta, että "liittolaisuus-termin käyttö ei ole paikallaan jos päätöksentekijät omana aikanaan katsoivat, että eivät olleet liittolaisia"? Tämä hajahtaa hieman samanlaiselta argumentoinnilta kuin se, ettei vuoden 1918 sotaa olisi soveliasta kutsua "sisällissodaksi", koska maan hallitus tosiaan omana aikanaan katsoi käyvänsä "vapaussotaa".
Muutenkin nämä suomalaisten keskuudessa ajoittain ilmenevät tarpeettomat apologiat alkavat tuoda väkisinkin mieleen
Bill Clintonin, joka ajautui lopulta määrittelemään "seksisuhteen" varsin omintakeisin perustein.
Suomi ja Saksa olivat liittolaisia. Ei siinä ollut
sinänsä mitään väärää, yhtään sen enempää kuin länsivaltain ja Stalinin liittolaisuudessa. Ei sitä tarvitse hävetä, eikä sitä tarvitse kiertää millään eufemismeilla.
Antonescu oli Saksan käskettävissä, Mannerheimin kanssa saksalaisten oli neuvoteltava. Ja hyväksyttävä Suomen omat, kielteiset päätökset. - Tosin myönnän, että tunnen Romanian asioita huonosti.
Antonescu ei ollut "käskettävissä" ja hänen jos kenen kanssa saksalaisten oli neuvoteltava, ja kovin ehdoin. Romanialainen marsalkka voitti tuijotuskilpailunsa Hitlerin kanssa säännöllisesti. Saksa maksoi Romanialle asiallisen markkinahinnan öljystä ja elintarvikkeista, yleensä vielä ajallaan, minkä seurauksena romanialaisten elintaso jopa nousi aavistuksen verran toisen maailmansodan aikana.
Sopii muistaa, että Antonescu ei pelännyt mitään eikä ketään. Siinä, missä Horthy sai täydellisen hermoromahduksen ja Ante Pavelić pakeni Etelä-Amerikkaan peläten loppuikänsä Titon kostoa, päätti Antonescu päivänsä uhmakkaasti ja selkä suorana, sylkien vielä teloittajiaankin kasvoihin. Euroopassa noihin aikoihin vaikuttaneista diktaattoreista Antonescu oli yksi niistä harvoista, joilla oli brutaaliuden lisäksi myös todellista luonteenlujuutta. Hän osoitti sitä myös suhteessaan Adolf Hitleriin.
Vaihtoehto 1: ei ollut liittolaisuutta kuten myös pitkin sotaa kerrottiin.
Vaihtoehto 2: oli liittolaisuus, mutta se salattiin sekä suomalaisten että saksalaisten toimesta.
Vaihtoehto 3: Suomen ja Saksan välinen liittosuhde oli luonteensa puolesta ja sekä käytännön että muotoseikkojen tasolla liittosuhde siinä missä muutkin, riippumatta toisen osapuolen tarkoitushakuisesta teeskentelystä.
Nuo viittaukset "salaliittoihin" muuten voit jättää pois. Ei tässä kukaan ole sellaisista puhunut.
Cheers,
J. J.