MM kirjoitti:Salaliittoteorioista puheen ollen Paavo Haavikko esitti Päämaja-kirjassaan, että Ribbentrop olisi kesän -44 Suomen vierailullaan vaatinut sota- ja ruokatoimitusten hintana, paitsi poliittista sopimusta, myös kovia otteita rintamakarkuruuden hillitsemiseksi ja että ampumiset olisivat lisääntyneet sen vuoksi. Tätä en ole huomannut Ylikankaan enkä kenenkään muunkaan vahvistavan.
Paavo Haavikko-vainaalla on aika jänniä juttuja kirjassaan "Päämaja - Suomen hovi". Haavikko mm. mainitsee Ranskan armeijan teloittaneen (tuhonneen) "kokonaisia kieltäytyneiden rykmenttejä" I maailmansodan aikana. Koska teloitettavia oli niin tavattoman paljon, piti asia hoitaa tykistötulella: "Niin sai ranskalainen tykistö tehtäväkseen ampumalla kranaatteja tuhota neliöihin upseeriensa johtamat yksiköt". Lähdettä tälle hieman yllättävälle tiedolle ei Haavikko ilmoita.
Haavikko on myös sitä mieltä, että Lappeenrannassa teloitettiin satoja 20.Pr:n kadonneeksi ilmoitettuja sotilaita. Mitään todisteita tästä ei Haavikkokaan ole kyennyt löytämään, koska ne on hänen mukaansa hävitetty. Tästä ei kuitenkaan ole haittaa, sillä "[t]odistuksien hävittäminen on aina ankarimman asteen todistus".
Näin siis Haavikko. On myönnettävä, että tällainen ajattelumalli huomattavasti helpottaa tutkijan työtä. Suurin hyöty on saavutettavissa luonnollisesti silloin, kun oma väite on hankalasti toteennäytettävä. Ajatellaanpa esimerkiksi tilannetta, jossa tutkija on ryhtynyt epäilemään mahtoiko sotiemme kunnioitettu ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim, olla homoseksualisti. Intuitio tutkijan päässä viittoo vahvasti siihen suuntaan, että Marski mitä ilmeisimmin oli homo. Mutta miten perustella väite muille? Haavikon malli tarjoaa ratkaisun. Asiakirjoja ylipäällikön seksuaalisesti suuntautumisesta ei toki ole löytynyt, mutta tämä johtuu siitä, että ne on hävitetty. Ja kun asiakirjat on hävitetty, on saavutettu "ankarimman asteen todistus". Joku voi nyt tietysti kysyä, että mistä tiedämme asiakirjoja hävitetyn? No tietenkin siitä, että niitä ei löydy.
Mitä sitten tulee Ribbentrop-sopimukseen ja sotilaskarkureiden teloituksiin, niin en kyllä usko näillä asioilla olevan yhteyttä toisiinsa. Ribbentropin vierailun ajankohta (22. - 24.6.1944) mahdollistaisi kyllä sinänsä ajatuksen, että sotaväen rikoslain muuttaminen ankarammaksi olisi ollut yksi Saksan avusta maksettu hinta. Voidaan ajatella, että saksalaisessa ajattelussa mikään rintama ei voi pitää ilman kuolemanrangaistuksen uhkaa. Toisaalta jos ajatellaan
todella tapahtuneiden teloitusten ajankohtia, niin yhteyttä on mielestäni vaikeampi nähdä. Teloitusten painopistehän sijoittui heinäkuun loppuun ja elokuun alkuun, jolloin rintamat olivat jo vakiintuneet sekä Saksan apu saatu ja pitkälti myös käytetty. En oikein usko, että Suomi olisi enää tässä vaiheessa sopimuskumppaniaan miellyttääkseen teloittanut karkureitaan.
Tutkimuksistakaan ei ole löydettävissä tukea Haavikon väitteelle. Markku Jokisipilä on käsittääkseni selvittänyt Ribbentrop-sopimuksen syntyprosessin väitöskirjassaan varsin perusteellisesti, ja mitään mainintaa Ribbentropin esittämistä kurinkovennusvaatimuksista ei hänen tutkimuksessaan ole.
On tietysti täysin mahdollista, että joku tutkija Haavikon väitteen vielä tulevaisuudessa vahvistaa. Kaikki viittoo mielestäni siihen suuntaan, että tämän mahdollisen vahvistuksen tulee suorittamaan joku hieman iäkkäämpi, asemansa jo vakiinnuttanut tutkija. Tällaisen tutkijan etuna on se, että hänen ei tarvitse mainita lähdettään. Hän voi tyytyä ilmoittamaan, että asia on näin.