Palataan pitkästä aikaa tänne kun on niin kiinnostava keskustelu menossa.
1. Ranskalaiskommunistien asenne omaa hallitusvaltaa, Saksaa ja Neuvostoliittoa kohtaan 1939–1940 tuli jo melko tyhjentävästi ilmi tuosta Jussi Jalosen viestistä. Lisäisin siihen vielä sellaisen tarkennuksen, että Molotov - Ribbetrop-pakti aiheutti ranskalaiskommunisteissa melkoisen hämmennyksen, jonka vallassa he tulivat jälkikäteen melko hämmästyttävästi äänestäneeksi Ranskan hallituksen esittämien sotalainojen puolesta 2.9.1939 ja samalla de facto hyväksyneeksi sodanjulistuksen NL:n sopimuskumppanille Saksalle. Selkeämpi asenne sodankäyntiä vastaan saatiin aikaiseksi vasta syyskuun 20. päivän tienoilla, kun Kominternilta saatiin ohjeet ryhtyä järjestelmällisiin toimiin Ranskan sotaponnistusten sabotoimiseksi. Tämä sitten laukaisi Jalosen luettelemat hallitukset vastatoimet, jotka johtivat lopulta kommunismin laittomaksi julistamiseen.
Antikommunismi oli Ranskassa aivan keskeisimpiä poliittisia pohjavirtauksia 30-luvulla, ja huippunsa se saavutti kansanrintamahallituksen aikana 1936 - 37, jolloin porvarillisissa pääomapiireissä pelättiin tosissaan sosialisointeja. Molotov - Ribbetrop-pakti sitten herätti vanhan vihan uuteen loistoonsa.
2. Yhdyn myös yllä esitettyihin käsityksiin siitä, että tietynlainen passiivinen vastarinta ja tapahtuneen hyväksyminen oli varmastikin vallitseva suhtautuminen Saksan miehitykseen ainakin vuoteen 1943 asti. On kuitenkin otattava huomioon, että Ranskassa oli ollut pitkään (ainakin kansanrintamavuosista saakka, mutta oikeastaan jo Dreyfus-skandaalista, Pariisin kommuunista ja miksei jopa Bastiljin valtauksesta asti) enemmän tai vähemmän voimakas rojalistis-konservatiivis-katolilainen liikehdintä, joka halusi palauttaa jonkinlaisen Ancien Régimen järjestelmän ja ainakin sen arvot tasavallan sijalle. Sen puuhamiehiin kuuluivat sellaiset poliitikot kuin Pierre Laval ja Pierre-Étienne Flandin ja sitä tukivat monet sotilaat, etunenässä Pétain ja Weygand. Samat nimet sitten löytyvätkin Vichyn Ranskan johtomiesten listasta. Kolmannen tasavallan armeijan tappio tarjosi mahdollisuuden vaihtaa tunnuslause Liberté, égalité, fraternité uuteen: Travail, famille, patrie. Monien tasavallanvastustajien mielestä Vichyn Ranska oli terveempi asia kuin kolmas tasavalta.
3. Seppo Jyrkisen arvio siitä, että Ranska olisi ollut etukäteen jo henkisesti lyöty ja valmis alistumaan on ollut suosittu teesi pitkälle 1980-luvulle asti, mutta nykytutkimus suhtautuu siihen melko kriittisesti. Yksinkertainen numerovertaus jo osoittaa sen olevan enemmän mielikuviin kuin tosiasioihin perustunut: Ranska tappiot touko-kesäkuun neljän viikon taisteluissa olivat huimat 360 000 kaatunutta ja haavoittunutta. Se osoittaa, että taistelunhalua ei joukoista puuttunut.
Wikipediassa on varsin hyvä johdatus tähän uusi vs. vanha näkemys -kiistaan: http://en.wikipedia.org/wiki/Battle_of_France -> Historiography
On totta, että ensimmäisen maailmansodan tappiolla oli todella syvä ja perusteellinen vaikutus ranskalaiseen mielenmaisemaan 20- ja 30-luvuilla. Vastaavanlaisia tappioita ei enää haluttu missään tapauksessa. Tämä, kuten yllä totesin ja vastoin Ranskan johdon pelkoa talven 1940 aikana, ei kuitenkaan verottanut sotilaiden puolustushalua itse taistelujen aikana, vaikka joukkojen moraali kylmän ja hiljaisen talven aikana olikin kovilla. Sen sijaan se rajoitti käytössä ollutta strategista arsenaalia, koska suurhyökkäys Saksaa vastaan oli poliittinen ja yhteiskunnallinen mahdottomuus. Ainakin poliittisissa piireissä oli hyvin tiedossa, että vaikka ensimmäisen maailmansodan kovia vuosien 1916 ja 1917 puolustustaisteluja ja rajoitettuja hyökkäyksiä pidettiin usein niinä ankarimpina ja vähiten hyväksyttävinä koitoksina, tosiasiassa sodan alkuvaiheen yleishyökkäys oli tullut kaikkein kalleimmaksi (muistista: yhteensä 520 000 kaatunutta jouluun 1914 mennessä eli kolmannes koko sodan tappioista, 28 000 yhdessä ainoassa päivässä 24.8.1914).
Tietenkään itse sota ei nyt suuria ilonhuutoja herättänyt Ranskassa missään vaiheessa, mutta missäpä niin olisi käynyt: ei ainakaan Saksassa, jossa sota oli hyvin vähän pidetty asia ainakin kesäkuuhun 1940 saakka. Se että Ranskassa 60- ja 70-luvuilla ajateltiin, että kansa oli valmiiksi lyöty, johtui osaltaan myös valtapolitiikasta: gaullistinen ideologia halusi osoittaa Ranskan olevan suuri vain mikäli sillä on suuria johtajia. Siksi vuoden 1940 tappiokin leimattiin, ei Ranskan, vaan yltiöparlamentaarisena pidetyn kolmannen tasavallan katastrofiksi
Ranskan tappio oli kuitenkin sen armeijan tappio lähinnä taktisella ja ennen kaikkea strategisella tasolla Ranskan armeija sen sijaan epäonnistui. Suurin puute oli kyvyssä ennakoida Saksan hyökkäysaikeet: 10.5.1940 ei riittävän nopeasti ymmärretty hyökkäyksen olevan tosiasia, ei havaittu riittävän nopeasti Saksan hyökkäävän tosissaan Sedania kohti, ei huomattu Sedanin läpimurtoon kääntyvän kohti kanaalin rannikkoa, ei tajuttu verrattain tehottoman hyökkäyksen Hollannin ja Belgian kautta pohjoisesta tavoittelevan vain Ranskan parhaiden voimien sitomista.
Kaikkiaan ylijohto oli kykenemätön reagoimaan riittävän nopeasti sittenkin, kun asiat olivat jo tulleet ilmi, ja sekä strategisista että taktisista doktriineista pidettiin kiinni jäykästi. Kun sitten muutoksia tehtiin, omat joukot olivat etukäteen laskemattomassa liikkeessä taaksepäin ja tietä täynnä pakolaisia tukkimassa painopisteen muuttamiseen tähdänneitä joukkojen siirtoja. Lisäksi yhtenäiseen ja jokseenkin vakaaseen rintamaan perustunut taktinen ajattelu ei toiminut, vaan puolustukselta olisi vaadittu enemmän syvyyttä.
Yllämainittu ajattelu ja siihen perustunut kyllä toimi varsin hyvin siellä, missä tilanne pysyi enemmän tai vähemmän seisovana ja resurssit riittivät, eli kaikkialla Maginot-linjan alueella sekä Belgiassa. Ongelma oikeastaan oli, että kriittisillä sektoreilla eli Ardennien suunnalla Ranskan armeija, jolla oli kaiken lisäksi kuuluisia B-tason divisioonia juuri Sedanin seudulla, ei koskaan päässyt sotimaan sitä sotaa, mihin oli tähdätty, vaan yllätettiin housut kintuissa. Kun sitten oli jouduttu jatkuvaan liikkeeseen taaksepäin, ei asemaa osattu odottamattomassa tilanteessa stabiloida.
Hyvä kooste tästä: May, Ernest R.,Strange Victory: Hitler's Conquest of France. Löytynee googlen kirjoista.