Tapio Onnela kirjoitti:Onko mielestänne mahdollista ajatella, että historiaan voisi myös takertua negatiivisessa mielessä, että se voisi olla myös este hyvälle tulevaisuudelle ja sen suunnittelemiselle nykypäivässä?
Kuvatunlainen asenne on havaittavissa olevaa todellisuutta. Mitä muuta esimerkiksi päivänpolitiikkaa säännöllisin väliajoin kierouttava ja lyömäaseenomaisesti käytetty keskustelu suomettumisesta ja sen jatkuvista vaikutuksista on?
Samaan kategoriaan voi laskea tietyissä piireissä sitkeästi elävän kaipuun takaisin 1970-luvulle ja kadotettuun "yhtenäiskulttuuriin", millainen se sitten ikinä olikaan. Muilla poliittisilla laidoilla on vastaavanlaiset ongelmat; vasemmalla taholla oli vielä viime vuosina tapana pelotella Ahon ja Viinasen toisella tulemisella, vaikka nuorempi polvi ei edes muista 1990-luvun alkua tai kumpaakaan herraa millään tavalla.
Populaari taide ja viihde tietysti kärsivät kroonisesti jatkuvasta taaksepäin tuijottamisesta, pahimpina esimerkkeinä muutamat viime vuosien kitsch-luokan sotaelokuvat tai täälläkin puitu Linnan teoksen viimeisin filmatisointi. Puhun nyt niistä kielteisistä esimerkeistä; retroilu sinällään voi tietysti olla ihan hauskaakin.
Toisinaan tulee ajatelleeksi, että reipas
reboot voisi tehdä suomalaiselle yhteiskunnalle pelkkää hyvää.
Cheers,
J. J.