Metsähallitus on alkanut julkaista Pilkka-uutiskirjettä kertoakseen työstään kulttuuriperinnön parissa. Ensimmäinen uutiskirje ilmestyi 31.5.2010.
Metsähallitus on käynnistänyt useamman vuoden kestävän hankkeen, jossa inventoidaan valtion metsien kulttuuriperintökohteet kivikaudelta aina 1950–60-luvuille asti. Vuosittain maastotöitä tekee 6-12 arkeologi-metsuri –työparia. Tästä hankkeesta haastateltiin Metsäradiossa erikoissuunnittelija, arkeologi Jouni Taivaista. Ohjelma on kuunneltavissa Ylen Areenassa.
Yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa on metsähallitus inventoinut Nuuksion aluetta tänä keväänä ja kesänä. Tuloksia on tarkoitus esitellä syksyn arkeologisilla päivillä.
Lapissa on kesällä tehty kulttuuriperinnön inventointeja Enontekiön Kilpisjärvellä, Kittilän Kumputunturilla ja Inarissa Hammastunturin erämaassa. Lisäksi kunnostettiin arvokkaita rakennusperintökohteita Pohjois-Lapissa.