Kulttuuriperintö - maksullista vai ei?

[Jyrki Ilva]

Kulttuuriperintö - maksullista vai ei?

Kuten uutispalstalla kerrotaan, Museovirasto on avannut kuva-arkistonsa
kokoelmia esittelevän palvelun osoitteessa http://www.kuvakokoelmat.fi/. Palvelu sinänsä on teknisesti ihan toimiva, kuvat ovat hienoja ja niiden löytäminen on aiempaa helpompaa, mutta sitä selaillessani jäin kuitenkin pohtimaan kulttuuriperinnön käyttöoikeuksiin ja hyödyntämiseen liittyviä periaatteita.

Museoviraston palvelu on oikeastaan luonteeltaan myyntinäyttely, sillä verkon
kautta selattavissa oleviin kuviin (joiden resoluutio ei muutenkaan ole
painokelpoista tasoa) on lisätty selkeästi erottuva ja kuvien ulkonäköä
merkittävästi heikentävä vesileima. Oletuksena onkin se, että kuvista
kiinnostuneet asiakkaat maksavat siitä, että saavat käyttöönsä laadukkaan
kuvatiedoston ilman häiritseviä vesileimoja. Yksityishenkilöt joutuvat
maksamaan kuvista ainoastaan kuvatallennemaksun (16,20 €), mutta
kuvien julkaisuoikeudesta täytyy kuitenkin maksaa erikseen - ei-kaupallisessa
käytössä 25 € ja kaupallisessa käytössä 50 €. Julkaisuoikeus on kertakäyttöinen,
eli jos kuva julkaistaan uudestaan, siitä täytyy maksaa erikseen. Muiden kuin
yksityishenkilöiden osalta maksut ovat korkeampia (ks. käyttöehdot ja hinnasto).

Palvelun maksullisuutta on luonnollisesti mahdollista perustella sen ylläpidosta
aiheutuvilla kuluilla. Julkaisuoikeuksien hinnoittelun osalta on kuitenkin huomionarvoista, että maksullisuus ja käytön rajoitukset ei näytä olevan
sidoksissa aineiston tekijänoikeuksiin, vaan ne perustuvat Museoviraston
omiin linjauksiin. Suuri osa palvelun sisältämästä kuva-aineistosta
on tekijänoikeudesta vapaata, mutta palvelu ei kuitenkaan tee eroa
tekijänoikeuden alaisen ja siitä vapaan aineiston välillä, vaan kaiken
aineiston käyttäminen on yhtä lailla maksullista ja rajoitettua.

Periaatteessa rajoituksia on tietysti mahdollista perustella sillä, että
alkuperäisteoksen digitaalinen kopio - joka on tuotettu opetus- ja
kulttuuriministeriön rahoituksella - on Museoviraston omaisuutta. Museoiden
kokoelmiin sisältyvien kuvien käyttöoikeuksista perittävät maksut ovat
muutenkin olleet yleinen käytäntö. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että
asian pitäisi itsestäänselvästi olla näin: Vaikka museoiden rahoituksen
kannalta kuvien käyttöoikeuksista saatavat tulot saattavat olla tervetulleita
(olettaen että ne ylittävät maksullisuudesta aiheutuvat kustannukset),
maksullisuus ja keinotekoiset aineiston käytön rajoitukset tekevät yhteisen
kulttuuriperinnön käytöstä huomattavasti hankalampaa kuin mitä se voisi olla,
mikä saattaa käytännössä johtaa siihen, että sen näkyvyys ja kulttuurinen
merkitys ajan myötä vähenee.

Esimerkkinä aivan toisenlaisesta lähestymistavasta historiallisten
kuva-aineistojen käyttöönsaattamiseen voi mainita vaikka USA:n
Kongressin kirjaston, joka on tuonut digitoituja kuva-aineistojaan
vapaasti saataville yhteisölliseen Flickr-palveluun:

Leena Saarinen: Online case: Library of Congress (Digitaalinen
kirjasto -blogi, 29.12.2009)
http://blogs.helsinki.fi/digikirjasto/2 ... -congress/

[Tapio Onnela]

Kiitos Jyrki Ilvalle keskustelun avauksesta! Ihmettelen ihan samaa. Selkeä ristiriita on esimerkiksi tässä kun kuvakokoelman sivulla sanotaan, että:

”Palvelun avulla voi selailla ja tutkia Museoviraston kuva-arkiston digitoituja kokoelmia sekä tutustua kuvalliseen kulttuuriperintöömme. Helppo ja monipuolinen hakujärjestelmä palvelee sekä tutkijoita, kuvatoimittajia ja muita ammattilaisia että ensi kertaa arkistoon tutustuvia.”

On kyseenalaista miten kuvakokoelma oikeasti palvelee tutkijoita, ensinnäkin juuri tuon maksullisuuden vuoksi ja erityisesti siksi, että kuvat on tehty käyttökelvottomiksi lisäämälle ne leimat.

Tutkijoille esimerkiksi kuvakokoelman käyttö ilman, että pitää erikseen tilata kuvia on hankalaa, jos haluaisit tutkia vaikkapa eri aikakausien pukeutumiseen liittyviä asioita, estävät kuvien päälle lätkäistyt leimat niiden käytön. Tässä pari esimerkkiä:

Noudattaako muuten museovirasto itse tekijänoikeuksia julkaistessaan kuvia siten, että ne on pilattu, eikä tässä nimenomaan törkeästi rikota alkuperäisten tekijöiden moraalisia tekijänoikeuksia (Respektioikeutta) muuntamalla upeita kuvia tunnistamattomaksi noiden leimojen avulla? Eikö kyseessä ole selvästi tekijän kannalta loukkaavaa teoksen uudelleenkäyttö?

Sama kuvien tuhoamiskäytäntö tuntuu vallitsevan myös esimerkiksi tässä http://www.kantapuu.fi/ kokoelmassa, josta todetaan, että "Esine- ja valokuvien väärinkäytön estämiseksi selaimella näkyvät kuvat on suojattu". Jos kuvia on käytetty väärin, eikö se riittäisi, että jälkikäteen, mitä se väärinkäyttö nyt sitten ylipäänsä voisi olla? Onkohan noiden hevosten kuvia tosiaan käytetty kovastikin väärin?

Mutta. Luulenpa, että tässä on kyse isommasta valtionhallinnon periaatteesta, jossa kaikesta pitää yrittää saada taloudellista hyötyä. Kun kysyin asiaa taannoin Museovirastosta oli vastaus se, että Museovirasto perustelee kuvien käytön estoa ja kuvakokoelmien kaupallistamista sillä että kuvien maksullisuus perustuu "valtion maksuperustelakiin ja asetukseen Museoviraston suoritteiden maksullisuudesta."

Näin siis Suomessa 2010-luvulla, jossa julkisin varoin kerätyn ja yli sata vuotta ylläpidetyn kuvakokoelman käyttö on käytännössä tehty hankalaksi ja kalliiksi. Ne siis eivät ole kansallista omaisuutta, vaan yhden valtion viraston, jonka pitää myydä niitä kattaakseen toimintansa kuluja.

Herää kysymys miksi ollenkaan vaivautua näiden kuvien julkaisemisen kun niiden käyttö on kuitenkin niin vaikeaa ja kallista?

Mikäli tutkija siis tarvitsee käyttöönsä kuvia kannattaa tosiaan mieluummin mennä esimerkiksi Yhdysvaltojen muistiorganisaatioiden upeisiin ilmaisiin kuvatietokantoihin joissa vastaavia käyttörajoituksia ei ole. Se huono puoli niissä tietysti on, että Suomeen liittyviä aiheita ei näistä kokoelmista juuri kovinkaan paljoa löydy. Ja lähempääkin löytyy kuvia: esimerkiksi Ruotsin Historiska museetinvastaavassa tietokannassa ei-kaupallinen käyttö sallitaan Creative Commons lisenssillä säädeltynä.

Kuten Jyrkikin totesi muualla maailmassa museot ovat avaamassa kuvakokoelmiaan myös siten, että yleisölle on avattu mahdollisuus itse lisätä omia kommenttejaan ja kuviaan museoiden kokoelmiin. Tässä mielessä Museoviraston kuvatietokannan julkaisuperiaate perustuu jo vanhentuneeseen ajatukseen.

Suomesta toki löytyy paljon hyviäkin esimerkkejä kulttuuriperinteen tuomisesta ihmisten saataville. Tässä hyvä esimerkki paikallismuseon Facebook sivujen kuvanäyttelystä: Uudenkaupungin museon FB sivujen kuvakokoelma

[parikka]

Tämä on tärkeä ja kiintoisa keskustelun aihe. Museoviraston ja muidenkin julkisilla varoilla ylläpidettävien arkistojen digitoidut (digitointikin tehty julkisilla varoilla) valokuvat ovat kansallista omaisuutta, kansalaisten yhteistä kulttuuriperintöä ja siten niiden pitäisi olla myös kansalaisten käytettävissä (esim mahdollisuus julkaista niitä omilla sivuillaan) kun siihen nykyisin on tekniset (nettivälitteiset) jakelumahdollisuudet. Olen samaa mieltä myös siitä Tapio Onnelan esiinnostamasta seikasta että Museovirasto vesileimoillaan tärvelee kuvat eikä siten kunnioita tekijöiden oikeuksia. Menettely on luonteeltaan törkeä.
terv, raimo parikka

[jsn]

Museovirasto on taloudellisesti riippuvainen valtion budjetista, eikä lisää ole luvassa, vaan joutuu jatkuvasti miettimään toimintansa karsimista kuten kaikki muutkin aliresurssoidut valtion toiminnot. Poliittista tahtoa muutokseen ei ole. Perussuomalaisillekaan muistiroganisaatiot eivät ole kovin korkeassa kurssissa, joten muutospaineita ei ole luvassa.

1990-luvun alussa säädetty maksuperustelaki on melko lailla armoton. Valtion palveluista pitää laskuttaa. Mutta Museoviraston kuvien hinnat ovat toki korkeita, eikä laki sano hinnoittelusta mitään kovin täsmällistä.

USA on sikäli poikkeus, sillä siellä museot saavat runsaasti muuta rahoitusta mm. säätiöiltä. Siellä tehdään myös paljon vapaaehtoistyötä museoiden hyväksi. Suurella maalla on aina suuremmat resurssit, kuten Euroopassakin. Pienemmillä Euroopan mailla tilanne on melko sama kuin Suomessa.

Jos vaikkapa historiantutkijan teokseen halutaan Museoviraston omistamia kuvia, niin on toki selvää, että korkea hinnoittelu muodostaa merkittävän haitan, varsinkin kun teoksella tuskin koskaan saadaan miljoonatuloja. Laki ei mahdollista kaupallisten ja ei-kaupallisten erottelua. Museoviraston kokoelman ns. puhtaan kaupallinen käyttö on myös merkittävää.

[Vetehinen]

Vaikuttaa siltä, että Museovirasto on valmistanut kuvat verovaroilla, mutta aikoo rahastaa ne uudelleen myymällä kuvia.

Suomen hallinnossa on pyrkimys harjoittaa liiketoimintaa veroilla kerran maksetuilla tuotteilla.

Kannattaisi puuttua Museoviraston toimintaan. Lain mukaan muistaakseni saa periä vain aineiston irrottamiskustannukset, eivätkä ne netissä ole juuri mitään. Tai ovat käytännössä nolla.

Vastineita on.

Esimerkiksi Ilmatieteenlaitos ei luovuttanut aineistoa lainkaan yksityiselle. Se kuitenkin luovutti aineiston Ruotsin ilmatieteenlaitokselle yhteistyösopimuksen puitteissa ja koska Ruotsissa verovaroin maksettu aineisto on kansalaisten käytössä, niin suomalainen yksityinen yritys sai Ilmatieteenlaitoksen aineiston Ruotsista.

Tietääkseni USA:ssa on samanlainen periaate: verovaroin laadittu aineisto on kenen tahansa käytettävissä.

Periaate on mielestäni hyvä. Museoviraston uudelleenrahastus on sen sijaan huonoa hallintoa.

[jsn]

Maksuperustelaki (150/1992) sanoo näin:

4 §
Seuraavat suoritteet tulee olla maksullisia, jollei suoritteen maksuttomuudelle ole perusteltua syytä:

1) tavarat, jotka valtion viranomainen on tuottanut;

2) palvelut, jotka on tuotettu tilauksesta tai muusta toimeksiannosta;

3) päätökset, jotka on tehty hakemuksesta;

4) käyttöoikeuksien sekä muiden oikeuksien väliaikainen luovuttaminen; sekä

5) muu toiminta, milloin suoritteen tuottaminen on seurausta vastaanottajan toimenpiteestä.

Suoritteen tulee olla maksullinen etenkin silloin, kun myös muu kuin valtion viranomainen tuottaa sitä tai siihen verrattavaa suoritetta maksullisena tai kun suoritteen tuottaminen liittyy vastaanottajan taloudelliseen toimintaan.

5 §
Maksuttomat suoritteet

Seuraavat suoritteet tulee olla maksuttomia, jollei suoritteen maksullisuudelle ole erityistä syytä:

1) suoritteet, joiden tuottamisen ei voida katsoa kohdistuvan suoranaisesti yksittäiseen henkilöön, yritykseen eikä muuten tarkoin rajattuun ryhmään;

2) suoritteet, joiden tarkoituksena on toimeentulon turvaavan etuuden antaminen; sekä

3) viranomaisen neuvot, ohjeet, opastus ja tiedottaminen, jos näistä aiheutuu vain vähäisiä kustannuksia.

7 §
Muiden suoritteiden hinnat

Viranomaisen muiden kuin 6 §:ssä tarkoitettujen suoritteiden [eli julkisoikeudelliset suoritteet] päätetään liiketaloudellisin perustein. Valtion talousarviossa voidaan osoittaa määräraha liiketaloudellisin perustein hinnoiteltujen suoritteiden hintojen alentamiseksi.

Jos viranomaisella on tosiasiallinen yksinoikeus 1 momentissa tarkoitetun suoritteen tuottamiseen, saadaan suoritteesta perittävä hinta määrätä myös niin, että se vastaa suoritteen omakustannusarvoa.

Jos viranomainen tuottaa suoritteita määräävässä markkina-asemassa, on suoritteiden hinnoittelussa otettava huomioon kilpailunrajoituksista annetun lain (480/1992) määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevat säännökset. (14.12.1998/961)

Kuvien "irrottamisesta" tässä ei puhuta mitään. Itse tarkemmat ohjeet lienevät Museoviraston omassa päätöksessä, joka on tehty em. lain nojalla.

Vanhojen valokuvien skannaaminen, tietojen tallennus jne vaativat melkoisesti henkilötyötä, joten aivan ilmaista mittavan kokoelman digitointi ei taida olla. Kuvathan eivät mene nettiin itsestään, vaan jonkun on tehtävä melko lailla työtä, ennen kuin käyttäjä pääsee niitä netissä selailemaan.

[Vetehinen]

Vanhojen valokuvien skannaaminen, tietojen tallennus jne vaativat melkoisesti henkilötyötä, joten aivan ilmaista mittavan kokoelman digitointi ei taida olla. Kuvathan eivät mene nettiin itsestään, vaan jonkun on tehtävä melko lailla työtä, ennen kuin käyttäjä pääsee niitä netissä selailemaan.

Eikös tuo työ ole maksettu verovaroista?

Luettuani Maksuperustelaista kopioimasi kohdat, johtopäätökseni on, että kuvien tulee olla maksuttomia kuten moni kirjoittaja on jo arvellutkin.

[jsn]

Tietänet että hallinnolta vaaditaan tuottavuutta, mikä ilmenee liiketaloudellisesti mitate. Mikä siis olisikaan sopivampi tapa kuin liiketaloudellinen palvelun hinnoittelu. Sama hinnoittelukäytäntö on muillakin viranomaisten palveluilla, jotka eivät ole suoraan lakisääteisiä.

Siinä olen kanssasi täysin samaa mieltä, ettei näin tarvitsisi olla. Asian muuttamiseksi täytyy tuntea, mihin nykytilanne perustuu.

Tähän saakka kuva-arkistopalvelut ovat olleet 4 §:n kohdista 2, 4 ja 5. Mutta digitaalinen valokuva voidaan kaiketi nähdä myös viranomaisen tuottavana tavarana (kohta 1). Mm. kuvan julkaisemiseen liittyy tekijänoikeus, joka kuuluu Museovirastolle. Kuva-arkistopalvelut ovat perustuneet tilaukseen ja toimeksiantoon. Kuvien selailuoikeus siis oikeastaan on vain tilauspalvelun kehitetty muoto. Juuri tämän lain nojalla varsinainen käyttö on edelleen maksullista. Lisäksi julkaisuihin ym. tulee erityinen lisämaksu.

Maksullisuuteen tehty täydennys

Suoritteen tulee olla maksullinen etenkin silloin, kun myös muu kuin valtion viranomainen tuottaa sitä tai siihen verrattavaa suoritetta maksullisena tai kun suoritteen tuottaminen liittyy vastaanottajan taloudelliseen toimintaan.

voitaneen soveltaa kaupallisiin kuva-arkistopalveluihin, joiden kanssa Museovirasto ei saa vääristää kilpailutilannetta tarjoamalla kuvia ilmaiseksi. Lakihan ei ota mitään kantaa siihen onko kyse esim. viime viikolla otetusta lehtikuvasta vai 120 vuotta sitten otetusta. Näitä tarkastellaan samoin.

Laissa on ilmeinen puute. Siitä ei voida mitenkään johtaa maksuttomuutta, sillä digitaalinen kuvapalvelu ei käsittääkseni kuulu Museoviraston lakisääteisiin tehtäviin. Mielestäni 5 §:ssä tarkoitettu maksuttomuus ei koske kuva-arkiston kuvia ja niiden digitaalista käyttöä, vaikka 1-kohdasta voisi sellaista päätelläkin.

[jsn]

Tarkemmin asiasta säätää 10.12.2008 annettu opetusministeriön asetus Museoviraston suoritteiden maksullisuudesta.

Sen 1 ½ mukaan "maksuttomia julkisoikeudellisia suoritteita ovat muinaismuistolaissa (295/1963) tarkoitetut lupa- ja lunastuspäätökset".

Kuvat kuuluvat sen 4 §:ssä määriteltyihin muihin maksullisiin suoritteisiin:

Muita valtion maksuperustelain 7 §:ssä tarkoitettuja suoritteita, joiden hinnoista Museovirasto päättää liiketaloudellisin perustein, ovat:

1) koulutuspalvelut ja erikseen tilatut opastus-, konservointi- ja konsulttipalvelut sekä tutkimukset;

2) julkaisut ja muut myyntiin tarkoitetut painotuotteet sekä kuvapalvelut, paitsi milloin ne tukevat muuta viraston toimintaa;

3) valokopiot ja muut jäljennökset;

4) museokokoelmiin kuuluvien esineiden lainaaminen, muottien ja esinejäljennösten valmistaminen ja mittapiirustusten tekeminen;

5) todistukset kohteen muinaisjäännösarvosta tai rakennussuojelulain (60/1985) mukaisesta suojelusta sekä muut vastaavat todistukset;

6) tilojen luovuttaminen ulkopuolisten käyttöön;

7) muut tilauksesta tuotetut suoritteet.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 34 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tiedon esille hakemisesta sekä saman lain 34 §:n 3 momentissa tarkoitettujen kopioiden ja tulosteiden antamisesta perittävistä maksuista päättää Museovirasto ottaen huomioon, mitä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 34 §:ssä säädetään.

Museoviraston on siis laskutettava kuvista. Se saa itse päättää hinnat. Asetus määrää vain eri museoiden pääsymaksujen suuruudesta.

Tarkennettakoon vielä, että museovirasto ei suinkaan valtion viranomaisena saa käyttää kuvien myynnistä saamiaan tuloja itse.

[Tapio Onnela]

Tietänet että hallinnolta vaaditaan tuottavuutta, mikä ilmenee liiketaloudellisesti mitate. Mikä siis olisikaan sopivampi tapa kuin liiketaloudellinen palvelun hinnoittelu. Sama hinnoittelukäytäntö on muillakin viranomaisten palveluilla, jotka eivät ole suoraan lakisääteisiä. .

Laki Museovirastosta. Annettu Helsingissä 23 päivänä huhtikuuta 2004
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2004/20040282
2 § Tehtävät
Museoviraston tehtävänä on, jollei lailla tai sen nojalla toisin säädetä:
1) huolehtia kulttuurihistoriallisen kansallisomaisuuden kartuttamisesta, hoidosta ja näytteilläpidosta;
4) huolehtia kulttuuriperinnön tutkimisesta ja kulttuuriperintöä koskevan tiedon tallentamisesta, säilyttämisestä ja käytettäväksi saattamisesta.

Tässä lainkohdassa juuri nuo kohdat ”näytteilläpidosta” ja ”käytettäväksi saattamisesta” voisivat olla kohtia, jonka nojalla voisi minusta ihan hyvin vaatia, että kansalaisilla pitäisi olla mahdollisimman helppo ja esteetön pääsy yhteiseen kulttuuriperintöön. Nyt se on estetty laittamalla materiaalille käyttömaksut ja tuhoamalla kuvat vesileimoilla, jolloin palvelu muistuttaa lähinnä kaupallisen kuvatoimiston myyntisivua kuin kulttuuriperinnön esittelyä kansalaisille.

Sitä paitsi tuossa laissa sanotaan myös:

” Poiketen siitä, mitä valtion maksuperuste-laissa säädetään, maksuja pääsystä Museoviraston alaisiin museoihin, näyttelyihin ja muihin yleisölle tarkoitettuihin tilaisuuksiin ja esittelyihin voidaan alentaa tai jättää maksu kokonaan perimättä silloin, kun se on opetuksen, tieteen tai muuten yleisen edun kannalta tarkoituksenmukaista.”

Minusta yleisen edun, opetuksen ja tieteen kannalta olisi mitä suotavinta, että tähän yhteiseen perinteeseen pääsisi käsiksi mahdollisimman helposti.

Mm. kuvan julkaisemiseen liittyy tekijänoikeus, joka kuuluu Museovirastolle.

Mitä tulee tähän tekijänoikeusasiaan, en kyllä ole ihan suoraan valmis hyväksymään tulkintaa siitä, että Museovirastolle olisi syntynyt tuohon materiaaliin tekijänoikeus. Voisiko joku tekijänoikeuslakia paremmin tunteva selittää minulle, että jos tekijän kuvan tekijän kuolemasta on kulunut 70-vuotta, miten muka Museovirasto voisi saada nuo tekijäoikeudet itselleen. En kyllä usko.

[jsn]

Käsittääkseni tekijänoikeus säilyy 70 vuoden jälkeenkin kuvan omistajalla, joka voi päättää siitä itse. 70 vuoden raja koskee vain varsinaisia tekijöitä, kuten kuvaajaa tai maalaajaa jne. Heillä on tämä oikeus myös omistajasta riippumatta, ellei oikeuksia ole luovutettu erillisellä sopimuksella.

Totta on, että kuvat voidaan Museovirastolain nojalla määritellä kulttuuriperinnöksi, eli maksuperustelaki ja museovirastolaki ovat ristiriidassa keskenään.

[jsn]

lainkohdassa juuri nuo kohdat ”näytteilläpidosta” ja ”käytettäväksi saattamisesta” voisivat olla kohtia, jonka nojalla voisi minusta ihan hyvin vaatia, että kansalaisilla pitäisi olla mahdollisimman helppo ja esteetön pääsy yhteiseen kulttuuriperintöön. Nyt se on estetty laittamalla materiaalille käyttömaksut ja tuhoamalla kuvat vesileimoilla, jolloin palvelu muistuttaa lähinnä kaupallisen kuvatoimiston myyntisivua kuin kulttuuriperinnön esittelyä kansalaisille.

Näin voidaan asia toki nähdä, mutta toisaalta maksun perimistä tämäkään laki ei estä. Myös Museoviraston hallinnoimiin museoihin on pääsymaksu, ja se on täysin laillista. Aika ajoin vaaditaan valtion museoihin vapaata pääsyä. Kuvat ovat käytettävissä vastaavalla tavalla käyttömaksun jälkeen. Minusta täysi ilmaisuus vaatii lainmuutoksen.

Yleinen ilmaisuus voi aiheuttaa joitakin ei-toivottuja seurauksia. Vapaa nettilatailu voi ainakin johtaa sisällön kuvailutiedon häviämiseen, niiden vääristelyyn tai teknisen laadun heikentymiseen. Kuvat voivat myös yhtäkkiä ollakin jonkun toisen toimijan omaisuutta, joka ryhtyykin laskuttamaan ilmaisesta kulttuuriperinnöstä omanaan.

[Martti Kujansuu]

Käsittääkseni tekijänoikeus säilyy 70 vuoden jälkeenkin kuvan omistajalla, joka voi päättää siitä itse.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
"Tavallinen" valokuva

Oikeus valokuvaan on voimassa, kunnes 50 vuotta on kulunut sen vuoden päättymisestä, jona kuva valmistettiin.

"Taidekuva"

Tekijänoikeus on voimassa, kunnes 70 vuotta on kulunut tekijän tai, jos kysymys on 6 §:ssä tarkoitetusta teoksesta, viimeksi kuolleen tekijän kuolinvuodesta

Vapaa nettilatailu voi ainakin johtaa sisällön kuvailutiedon häviämiseen, niiden vääristelyyn tai teknisen laadun heikentymiseen.

Alkuperäinen kuvatiedosto säilyy kuitenkin tallessa Kansallisarkiston serverillä mistä sen voi ladata aina tarpeen vaatiessa uudestaan.

Kuvat voivat myös yhtäkkiä ollakin jonkun toisen toimijan omaisuutta, joka ryhtyykin laskuttamaan ilmaisesta kulttuuriperinnöstä omanaan.

Tekijänoikeuden rauetessa valokuvaa saa käyttää tai muokata kuka tahansa, myös kaupalliseen käyttöön.

P.S. KA on laittanut muita valokuviaan saataville ilman vesimerkkiä suomenmuseotonline.fi -palveluun. Lisäksi hyvälaatuisia kuvia on julkaistu näyttelyiden yhteydessä ilmaiseksi lehdistökuvina. Esimerkiksi nämä Aaro Pajarista otetut valokuvat.
http://www.nba.fi/fi/skm_tiedotusvalineille_kuvat20

[jsn]

Alkuperäinen kuvatiedosto säilyy kuitenkin tallessa Kansallisarkiston serverillä mistä sen voi ladata aina tarpeen vaatiessa uudestaan.

Toki näin, mutta tarkoitinkin sitä, että kuva leviää muutetussa muodossa vapaasti. Esim. alkuperäisen lataajan jälkeen kuvaa kopioidaan mm. sähköpostissa lähetettävän kokoiseksi muunnettuna, word-tiedoston tms. osaksi sovitettuna, minkä jälkeen toimitetaan digitaalinen tiedosto painettavaksi siten, että resoluuutiota on muutettu, mutta ei voida enää palauttaa, koska alkuperäistä ei ole käytössä, eikä tietoa alkuperästä enää ole. Maksullisuus vaikuttaa siten, että kerran maksanut ei halua jaella sitä ilmaiseksi eteenpäin, tai ainakin miettii asiaa hetken ennen kuin tekee niin. Tässä on minusta edelleen pointtinsa, miksi digitoitujen kuvia tulee olla maksullisia.

Taisin sanoa asian hieman epätäsmällisesti. Tekijänoikeuden lakattua jäljelle jää kuitenkin omistusoikeus, joka on pysyvä, ellei sitä siirretä. Se koskee kaikkia Museoviraston omistamia valokuvia.

[Jyrki Ilva]

Suomesta toki löytyy paljon hyviäkin esimerkkejä kulttuuriperinteen tuomisesta ihmisten saataville. Tässä hyvä esimerkki paikallismuseon Facebook sivujen kuvanäyttelystä: Uudenkaupungin museon FB sivujen kuvakokoelma

Tämä Tapion mainitsema Uudenkaupungin museon Facebook-sivusto on
minusta erinomainen esimerkki siitä, millaisia mahdollisuuksia kuvallisen
kulttuuriperinnön siirtäminen verkkoon voi tarjota. Kuvien yhteyteen
kertyneet kommentit kertovat kokoelman yhteisöllisestä arvosta ja
niiden sisältämä muistitieto on todennäköisesti myös museon näkökulmasta
arvokasta.

Kuten edellisissä puheenvuoroissa on jo tuotu esiin, kulttuuriperintöä
säilyttävien organisaatioiden taloudelliset intressit ja kulttuuriperinnön
vapaamman käytön kautta toteutuva yleinen etu eivät välttämättä aina ole
yhteneviä. Museoiden kuva-arkistotoiminta on ilmeisesti suurelta
osin heikosti resursoitua, eli sikäli maksullisuudesta luopumisen kynnys
voi olla korkea. Toisaalta aineistojen tuominen mahdollisuuksien mukaan
verkon kautta nähtäville olisi tutkijoiden, kansalaisten ja yhteiskunnan
yleisen edun kannalta tavoiteltavaa.

Taisin sanoa asian hieman epätäsmällisesti. Tekijänoikeuden lakattua jäljelle jää kuitenkin omistusoikeus, joka on pysyvä, ellei sitä siirretä. Se koskee kaikkia Museoviraston omistamia valokuvia.

Omistusoikeus koskee fyysistä teoskappaletta (esim. negatiivi ja siitä valmistetut
kuvat), ei teoksen intellektuaalista sisältöä. Muistiorganisaatioillahan ei
muutenkaan ole tekijänoikeutta omistamiinsa aineistoihin, ellei siitä
ole alkuperäisten oikeudenomistajien kanssa erikseen sovittu, ja tällöinkin
oikeudet raukeavat tekijänoikeuden muuten rauetessa.

Kuten Martti Kujansuu jo totesi, tekijänoikeuden rauettua aineiston käyttö
on tekijänoikeuslainsäädännön näkökulmasta vapaata. Museot voivat tietysti halutessaan periä maksua teoskappaleiden (painettujen tai digitaalisten)
antamisesta asiakkaiden käyttöön. Tällöin käytön rajoitukset perustuvat
kuitenkin ymmärtääkseni museon ja asiakkaan väliseen sopimukseen, eivät
lainsäädäntöön.