Annastiina Mäkilä kirjoitti:Edellisiin kommentteihin liittyen, kysyn nyt minäkin vuorostani itseäni askarruttanutta asiaa. Osaisiko joku sivistää minua siitä, mihin eurooppalaiset ihmiset identifioivat itsensä ennen nationalismia. Aateliset ynnä muut ylempään kansanluokkaan kuuluvat katsoivat varmaan olevansa osa omaa kuningaskuntaansa? Mutta alemmat luokat, mihin he noin karkeasti ottaen samaistuivat? Maanviljelijät sun muut eivät varmaankaan olleet valmiita kuolemaan kaukaisen kuninkaansa puolesta, mutta oliko oma kylä jo liian pieni yksikkö? Minulla on hämärä kuva siitä, että Jean d'Arc ei ollut pelastamassa Ranskaa, vaan omaa maakuntaansa.
Musta toi on tosi hyvä kysymys, johon minäkin haluaisin vastauksen. Mulla on sellainen käsitys tosin, että aateliset, erityisesti högadeln, siis korkea aatelisto, päinvastoin identifioitu omaksi yli valtakuntien rajojen meneväksi luokaksi / ryhmäksi, jolle se, missä päin maailmaa kukin oli ja vaikutti kulloinkin oli vain toissijaista - joku serkuista - nehän oli kaikki jotenkin sukua toisilleen. Joku niistä oli onnistunut saamaan Ranskan, joku Englannin, joku Skotlannin, mut ne oli kait kuitenkin solidaarisia toisilleen (kun ne oli sukua ja aatelisia), tosin politiikan sallimissa rajoissa. Sitten oli tietysti kuninkaita alempitasoisia serkkuja, jotka nekin sijoittui eri asemiin eri maissa. Mut mä vaan luulen, en mä tiedä, vaikka Ruotsin kunkku Karl Knutsson (Bonde), joka kuului vastaavaan kuninkaallis/aateliseen ruotsalaiseen täkäläiseen ryhmään, on mun esi-isoisä suoraan ylenevässä polvessa, mistä jaksan aina kaikkia niiden suunnattomaksi harmiksi muistuttaa.
Esmes Maria Stuartin kohtalot on siitä hyvä esimerkki. Eka se styylas Ranskan kruununperillisen kanssa, nai sen sen sileän tien, ja oli siis Ranskan kuningatar nuoruusvuosinaan kun sen miehestä tuli aikoinaan kunkku (eli Francois II), kun tää kuoli, niin se lähti Skotlannin kuningattaren hommiin ja lopuksi sen mestautti sen serkku Elisabeth I.
Kaikkihan ne oli naimisissa ja sukua keskenään ja sitten kirkko sotki vielä pakkaa rajusti tuohon aikaan. Kirkon merkityshän oli valtava täytyy muistaa, ehkä se oli itse asiassa nationalismin varsinainen edeltäjä, mene ja tiedä.
Tosiaan - sivistäkää nyt joku Annastiinaa, se kaipaa sitä ja sivistyis meitsikin siinä siivellä mikä ei ois pahitteeksi meitsille lainkaan.
Annastiina Mäkilä kirjoitti:
Ehkä nyt kun nationalismi alkaa pikkuhiljaa rapistua, voisimme palata pienempiin yksiköihin. Ehkä Platon oli aikoinaan oikeassa puolustaessaan kaupunkinvaltiota juuri sen sopivan koon takia.
AS (=AnnaStiina) näemmä suosittaa kapunkivaltiotyyppisen yhteiskunnan valintaa nationalismin sijaan. Näinkö? Luulen että yleensä viitattaisiin sen sijaan globalisaatioon? En usko siis että ASn mainitsema ajatus, että siirryttäisiin kaupunkivaltioihin on mahdollinen - ja näin on peräti historiallisesti determinoituneista syistä! En tosin usko - tai ainakaan tykkää - erityisemmin kyllä globalisaatiostakaan.
Lueskelin nimittäin noita vanhoja viestejä ja siellä oli oikein mielenkiintoinen, en vaan löydä enää, jossa kirjoittaja kysy, että mikä liikuttaa historiaa, onko se aatteet, sosiaaliset olot, sivistyksen ja tiedon leviäminen vai mikä (oli hänellä muitakin vaihtoehtoja). Minusta tuosta ASn kirjoittamasta kuultaa läpi ajatus, että yhteisöjen kehitys on jäsentensä, siis meitsien kaikien, valittavissa suuremmassa määrin kuin mitä se on
Siis se mitä meitsi peräänkuuluttaa tältä osin, on tietoa hmiskunnan historiaa determinoineista voimista ja, kun meitsi olettaa, että historian kehitys on ollut kohtuullisen determinoitunut ja että jokainen historian kuluessa tehty valinta on sulkenut pois tietyn haaran niitä - määrältään rajallisia - valintamahdollisuuksia joita kullakin hetkellä ihmiskunnalla on ollut käytettävissään ja samalla avannut muita haaroja uusia määrältään rajallisia valintamahdollisuuksia ihmiskunnan käyttöön. Ihminen ei siis itse ole voinut määrätä tai valita kehitystään muutoin kuin rajallisesti. Joku saattaa olla toisessa ääripäässä ja ajatella että historia on kaaosmainen (anarkistinen) järstelmä ja että kehityksen suunta ja valinnat ovat ihmisten vapaasti valittavissa fysikaalisessa todellisuudessa käytettävissä olevien joukosta sen mukaan miten halutaan ja päätetään (mikä on luonnollisesti - teoriassa - totta).
Kysymykseni kuitenkin kuuluu - mikä/mitkä voimat ovat liikuttaneet historiassa ja miten ne ovat sitä tehneet. Esmes: miksi kristinusko levis Roomassa alkuaan kuin kulovalkea? Miksi se levis sieltä ympäri Eurooppaa hajalleen kuin Jokisen evät. Miksi paavi kuitenkin menetti otteen. Oliko Jeesus kristittyjen aktiivisena näkymättömänä taustavoimana eka Roomassa ja auttoko hän sitten kirkkoo käännystystyössä Euroopassa. Suuttuks Jeesus sitten paaville jostain syystä ja luopu jeesaamasta paavia yhtään vaikka Jeesus tunnetusti aina jelppi paavia? Tai toinen kysymys: Oliks niinkuin yks mun tuttu sano, asia niin, että Gustav Vasa kekkas vaan yht'äkkiä että hänpä ottaa ja konfiskoi katolisen kirkon varat, mitä kukaan muu ei ollut kekannut, eikä Jeesus kerennyt hätään jonka seurauksena meiltä hävis katolilaisuus ja saatiin vanha kunnon Martin Luther tilalle johtuen Gustav Vasan rohkeasta uusajattelusta? - Sama esmes demokratiasta. Miksi demokratia levis Eurooppaan kuin kulovalkea 1900-luvulla. Siis pyydän analyyttista vastausta.
Luulen että meitsi on itse keksinyt kohtuullisen järkevät vastaukset toiseen ja kolmanteen kysymykseen, niihin miksi kristinusko levisi Euroopassa ja miksi katolinen kirkko menetti otteensa eräissä osissa Euroopaa, mutta siihen, miksi demokratia teki voittokulkunsa, siitä mulla on pelkkä aavistus, oikeammin aavistuksenpoikanen (kristinuskon leviämistä Roomaan en kyllä oikein ymmärrä).
Ja jävlar