Historian laitokset siirtyvät historiaan?
Kuten monet ovat varmaan jo huomanneetkin, Suomen yliopistolaitoksen
organisaatio ja toimintaperiaatteet ovat mullistumassa lähiaikoina monin
tavoin. Uuden yliopistolain hyväksymysprosessin rinnalla tekeillä on
useita "rakenteellisen kehittämisen" hankkeita, joissa nykyisiä yliopistoja
yhdistellään isommiksi kokonaisuuksiksi ja niiden tukitoimintoja pyritään
hoitamaan nykyistä keskitetymmin erilaisissa palvelukeskuksissa.
Tämän kehityksen sivuvaikutuksiin näyttää kuuluvan se, että historian
laitokset hallinnollisina kokonaisuuksina ovat pikavauhtia katoamassa
Suomen kartalta. Samansuuntaista liikehdintää on ollut muuallakin,
mutta tuoreimmat uutiset muutoksista tulevat Helsingin yliopistosta,
jonka konsistori vahvisti eilen yliopiston ensi vuoden alussa voimaan
tulevan laitosrakenteen. Kokouksen pöytäkirjaa ei vielä ole verkossa,
mutta esityslista löytyy.
Ks. myös yliopiston sivujen uutinen:
Laura Tötterman: "Helsingin yliopiston uusi laitosmäärä vahvistui.
Määrä vähenee ja koko kasvaa"
http://www.helsinki.fi/ajankohtaista/uu ... 45-19.html
Historian oppiaineet suurlaitoksiin
Aiempien 70 ainelaitoksen sijasta uudessa ja uljaassa yliopistossa on ensi
vuoden alusta lukien 24 ainelaitosta ja neljä laitoksetonta tiedekuntaa.
Laitoksien alla toimivat oppiaineet säilyvät tässä vaiheessa ennallaan.
Vaikka joku ulkopuolinen saattaisi kuvitella, että laitosten yhdistäminen
olisi koonnut myös historian oppiaineita yhteen, näin ei kuitenkaan käynyt.
Historia-aineet ovat uudessa mallissa aivan yhtä hajallaan eri laitoksilla
ja tiedekunnissa kuin tähänkin asti.
Valtiotieteellisessä tiedekunnassa keskusteltiin pitkään siitä, tarvitaanko
laitoksia laisinkaan, mutta lopulta useiden varsin tiukkojen äänestysten
jälkeen päädyttiin kahden laitoksen malliin. Nykyisen yhteiskuntahistorian
laitoksen oppiaineet (poliittinen ja talous- ja sosiaalihistoria) päätyvät
osaksi laitosta 2, jonka työnimenä on "Politiikantutkimuksen ja taloustieteen
laitos". Teologisessa (kirkkohistoria) ja oikeustieteellisessä (oikeushistoria)
tiedekunnassa laitoksista luovuttiin kokonaan.
Humanistisessa tiedekunnassa nykyinen historian laitos (yleinen historia,
Suomen ja Skandinavian historia sekä ruotsinkielinen historia) ja Renvall-
instituutti (entinen Historian tutkimus- ja dokumentaatiolaitos) päätyivät
myös osaksi eri laitoksia. Renvall-instituutin oppiaineista tulee osa
laitosta 3, jonka nimeksi on päätetty Maailman kulttuurien laitos. Historian
laitoksen oppiaineet puolestaan kuuluvat tulevaisuudessa laitokseen 4, jonka
nimestä on käyty kädenvääntöä eri instansseissa. Esillä olleita nimiä
ovat olleet mm. "Kulttuurien tutkimuksen laitos", "Historian ja kulttuurien
(tutkimuksen) laitos" ja "Filosofian, historian, kulttuurin, sukupuolen ja
taiteiden tutkimuksen laitos", mutta lopulta konsistorille esitettiin laitoksen
nimeksi "Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitosta".
Muutoksia muuallakin Suomessa
Agricolan sivuilla oleva listaus historian laitoksista ja oppiaineista ks.
(http://agricola.utu.fi/tutk/laitokset/histlaitokset.php) kaipaa siis lähiaikoina
kovasti päivitystä. Pikainen kierros muiden yliopistojen sivuilla tuotti seuraavat
lisähavainnot:
- Joensuun yliopisto
Laitosrakenne poistettu, historia-aineet osa yhteiskunta- ja aluetieteiden
tiedekuntaa (muuttuuko tilanne vielä Joensuun ja Kuopion yliopistojen yhdistyessä?)
- Oulun yliopisto:
Humanistisen tdk:n laitosrakenne poistettu, ei enää erillistä historian laitosta,
oppiaineet suoraan tiedekunnan alla
- Tampereen yliopisto
Suomen historia ja yleinen historia oppiaineina yhdistetty, historia ja filosofian
yhdistetty samaan laitokseen
Hallinnon ja talouden ehdoilla?
Helsingin yliopistossa uudistuksen perusteluna on käytetty sitä, että yliopiston
hallitus on uudessa organisaatiomallissa taloudellisessa vastuussa yliopiston
toiminnasta, ja keskushallinto käy tulosneuvottelut suoraan laitosten kanssa,
jolloin niitä täytyy olla rajallinen määrä. Niinpä nykyisistä laitoksista kootaan
suurlaitoksia, joilla on vähintään viiden miljoonan euron budjetti ja vähintään
kymmenen professuuria. Samalla uudistus keskittää valtaa yliopiston sisällä
uusien suurlaitosten johtajille ja vähentää nykyisten kolmikantaisten
hallintoelinten merkitystä.
Oleellisin kysymys on varmaankin se, mitä väliä tällä oikein on?
Historia-aineiden identiteetin kannalta "oman" laitoksen poistuminen
voi olla menetys, ja samalla vaikutusvalta omiin asioihin saattaa vähentyä,
kun päätösvalta siirtyy kauemmas ja yliopiston hallintomallia muutetaan
muutenkin yhä selkeämmin keskusjohtoisen linjaorganisaation suuntaan.
Yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden keskuudessa tämä kehitys
onkin herättänyt paljon huolta.
Toisaalta nykyiset oppiaineet säilyvät, ja niiden toiminta jatkuu ainakin
toistaiseksi ennallaan. Onko hallinnon organisaatiomallilla lopulta kovin suurta
väliä, jos käytännön työolosuhteet kuitenkin säilyvät ennallaan (tai kenties
jopa paranevat)? Uutena avauksena HY on tuomassa myös humanistis-
yhteiskuntatieteelliselle alalle "vastuullisia tutkijoita" (engl. "principal
investigator"), jotka voisivat toimia projektien johtajina ja joilla olisi
nykyistä enemmän valtaa ja vastuuta etenkin tutkimukseen liittyvissä
asioissa.
Rehellisyyden nimissä täytyy toki sanoa, että pieni tuuletus ei
välttämättä tekisi pahaa historia-aineillekaan. Olen itse ollut oman
vanhan laitokseni kuvioista poissa jo kymmenkunta vuotta, ja
laitokselle palatessa tulee kyllä kiusallisen usein sellainen tunne, ettei
juuri mikään ole muuttunut vuosikymmenen aikana. Selailin myös
pitkästä aikaa laitoksen johtoryhmän pöytäkirjoja, enkä ole niiden
perusteella erityisen vakuuttunut siitä, etteikö tällaisia ulkopuolisen
silmin varsin pieniä asioita voitaisi yhtä hyvin päättää jossain
muuallakin. Toinen asia sitten on, löytyykö uusien suurlaitostenkaan
johtoon yhtään sen enempää visionääristä näkemystä.
Pidemmällä tähtäimellä yliopiston strategisen suunnittelun korostuminen
saattaa toki tuoda myös oppiaineisiin muutoksia tai jopa johtaa kokonaisten
oppiaineiden lakkauttamisen, jos ne eivät ole valittujen mittarien
mukaan tarpeeksi tuottavia tai jos ne eivät sovi yhteen yliopiston
hallituksen valitsemien strategisten painopisteiden kanssa. Uusi
hallintomalli mahdollistaa todennäköisesti nykyistä räväkämmän
päätöksenteon myös tällaisissa asioissa, ja tämä on tietysti ollut
yksi koko uudistuksen keskeisistä perusteluista. Nähtäväksi jää,
mitä tämä tarkoittaa mm. juuri historia-aineiden kannalta.