ralf64 kirjoitti: Jos ihminen on "holocaust denier", seikka josta Weberin osalta en ollut edes tietoinen, ei liene este sille etteikö Weber olisi voinut muissa asioissa tehdä varsin oikeitakin johtopäätöksiä.
Kuten missä, esimerkiksi? Koko tuo linkittämäsi sepustus on täyttä kansantuotetta lähes alusta loppuun.
On hankala tietää, mistä oikeastaan edes aloittaisi tuota Weberin tekstiä ruotiessa. Iso-Britannia ja Ranska eivät tosiaankaan julistaneet sotaa Neuvostoliitolle tämän tunkeuduttua Puolaan vuonna 1939, minkä Weber tulkitsee epärehelliseksi ja tekopyhäksi laiminlyönniksi. Weber näyttää jättävän huomiotta sen seikan, ettei edes Puola katsonut aiheelliseksi julistaa sotaa Moskovalle. Miksi ihmeessä länsivaltain olisi siis pitänyt tehdä enemmän? Vastaavasti Weberin väite siitä, että Yhdysvallat olisi jollain tavoin aktiivisesti tukenut brittien siirtomaavaltaa "miljoonien afrikkalaisten ja aasialaisten ylitse" on lähinnä hupaisa kun pitää mielessä, miten Roosevelt onnistui säännöllisesti ajamaan Churchillin raivon partaalle dekolonisaation vaatimuksillaan. Weberin väite siitä, miten lainaus- ja vuokraussopimus olisi ollut kansainvälisten lakien vastainen rikos ei tietystikään pidä paikkaansa, eikä hän tuota väitettä tietenkään perustele, koska perusteita sille ei vain ole. Et cetera.
Sinänsä ironista on, että tuossa linkittämässäsi tekstissä todetaan myös
"In fact, Hitler’s Germany was defeated, first and foremost, by the Soviet Union", vaikka toisessa ketjussa olet vouhottanut, miten moista väittävät ovat "stalinisteja".
Itse asiassa ei tämmöisen kuonan todistamiseen vääräksi pitäisi kenenkään uhrata erityisemmin mitään aikaa. Niitä ei vain yksinkertaisesti voi ottaa vakavissaan, sillä herra Weberin tapaisten urpojen sepustuksissa ei kerta kaikkiaan ole päätä eikä häntää. Ne ovat poliittisesti latautunutta häiriintyneen mielen julistusta, eivätkä ne uppoa kuin korkeintaan joihinkin potentiaalisia natsisympatioita omaaviin täysiin idiootteihin.
Kyseiset tajunnanvirtapläjäykset edustavat historiatieteelle paljolti samaa mitä kreationismi edustaa biologialle ja astrologia vastaavasti fysiikalle.
Best,
J. J.