Arviossa pisti silmän Suomessakin tuttu ilmiö johon tälläkin foorumilla olemme monasti törmänneet, eli historian poliittiseen käyttöön, anakronismit ja antihistoriallinen näkökulma ovat saaneet voimakasta jalansijaa Yhdysvalloissa etenkin ns. Tea Party liikkeen myötä. Marjo Vilkko kirjoitti arvioissaan mm näin:
Amerikan vallankumoushistorian suurin ongelma eivät kuitenkaan ole tällaiset huolelliseen tutkimukseen perustuvat mutta hieman setämäisesti kirjoitetut perustajien elämäkerrat. Ongelma on ääriliikkeiden harjoittama taantumuksellinen historiantulkinta, jonka tuorein ilmentymä ovat konservatiivisen Tea Party -liikkeen kannattajat internetistä tilattuine kolmikolkkahattuineen ja historiallisesta yhteydestä irrotettuine iskulauseineen.
Tea Party on ottanut nimensä Bostonin satamassa 1773 tapahtuneesta väkivaltaisesta mielenilmauksesta, jossa brittihallinnon veropolitiikkaan kyllästyneet kaupunkilaiset heittivät laivalasteittain tullattavaksi tarkoitettua teetä mereen.
Liike uhoaa Washingtonin ja kumppaneiden reagoivan haudoissaan voimakkaasti nykyisen hallinnon epäreiluun politiikkaan. Teapartylaiset kutsuvat "älykköpresidentti" Obamaa ja hänen poliittista lähipiiriään sosialisteiksi, mutta unohtavat, että myös heidän ihailemiensa perustajien enemmistö oli oppinutta eliittiä.
Uudessa kirjassaan The Whites of Their Eyes Harvardin yliopiston historian professori Jill Lepore kutsuu Tea Partyn historiakäsitystä paitsi anti-intellektuaaliseksi, ennen kaikkea antihistorialliseksi.
Tea Partyn historiassa ei haittaa, että sosialisti-sanaa sen paremmin kuin sosialistejakaan ei ollut vielä 1700-luvun lopulla keksitty. Nykyamerikkalaisille voi silti kertoa, että George Washington "ei pitänyt sosialisteista". Muistamisen arvoista ei ole sekään, että vallankumousajan Amerikassa suurin osa teapartylaisista olisi jäänyt ilman äänioikeutta. Osa heistä olisi ollut orjia.
Tällainen tapa muokata historiaa omiin tarpeisiin olisi huvittavaa ja hellyttävän naiivia, ellei se tietämättömyyden ylistyksessään olisi niin vaarallista. Lepore muistuttaa, että Tea Party on vain viimeisin tapaus samankaltaisten amerikkalaisten kansanliikkeiden ketjussa.
Vasemmallakin laidalla osataan. Vallankumouksen 200-vuotisjuhlien alla, 1970-luvun alussa, Vietnamin sodan vastustajat vetosivat verisesti sotineiden esi-isiensä nimissä rauhan puolesta.
Taantumuksellinen historiantulkinta on saanut Yhdysvalloissa 1970-luvulta lähtien suhteettoman paljon valtaa suureen yleisöön. Tämä johtuu Leporen mukaan siitä, että akateemiset historiantutkijat jättivät tavalliset lukijat liiaksi amatöörien armoille.
Amerikkalainen aatehistorioitsija Richard Hofstadter uskoi, että niillä historioitsijoilla, joilla on jotain sanottavaa menneen ja nykyisen suhteesta, olisi velvollisuus sanoa se, "mahdollisimman huolellisesti, käyttämällä sitä ammattitaitoa ja arvovaltaa, joka nousee koulutuksesta ja riittävästä välimatkasta ammattimaisen politiikan maailmaan".
Tämä on vaativa tehtävä maassa, jossa miljoonat pitävät hyvän historian kriteerinä sitä, että se kertoo perustajaisien jumalallisesta innoituksesta, kun nämä loivat kristillisen valtion, ja uskovat, että akateeminen historiantutkimus on salaliitto pyhien tosiasioiden tahraamiseksi.
Marjo Vilkko: Yhdysvallat ratsastaa kuolleilla presidenteillä (HS 7.1. 2010)
Erityisesti hymyilytti arvostelussa tuo kohta jossa Vilkko kertoo miten kirjassa kuvataan Tea Party liikkeen sanovan, että George Washington ei pitänyt sosialisteista. Täytyy myös täysillä yhtyä Richard Hofstaderinin kun hän vetoaa ammattihistorioitsijoiden velvollisuuteen osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.
* Marjo Vilkko: Yhdysvallat ratsastaa kuolleilla presidenteillä (HS 7.1. 2010)
* Arviossa käsitellyt kirjat: Ron Chernow: Washington: A Life ja Jill Lepore: The Whites of Their Eyes: The Tea Party's Revolution and the Battle Over American History. Princeton University Press.