"Käsky"-elokuvan virheistä

[Jussi Jalonen]

Vuotta 1918 kun on tällä palstalla viime aikoina käsitelty, niin ajattelin tässä mainita televisiossa parhaillaan pyörivän "Käsky"-elokuvan harrastamasta aivan järkyttävästä historian vääristelystä. Elokuvan alkupuolella raiskauksiin ja laittomiin teloituksiin syyllistyneiden suojeluskuntalaisten päämajan seinällä nimittäin komeilee upeana trofeena ehta valkohäntäpeuran pää.

Otuksethan tuotiin Suomeen vasta vuonna 1934, joten eihän siellä sellaista pitäisi olla. Siististi täytetyn peurapukin pääkaluston voi bongata myös tästä elokuvan trailerista, kohdasta missä suojeluskuntapomo raivoaa jääkärille huutaen "Saatanan Harjula! Saatana!".

Tekaisin verkkohaun aiheesta, ja asiaa on näemmä pohdittu metsästysforumilla jo eilen.


Best,

J. J.

[Emma-Liisa]

On selvää että alan asiantuntijoita harmittaa. Mutta kyseeessä on ehkä on enemmän estetiikan kuin historiantutkimuksen kysymyksestä.

Georg Lukács, jonka kirja käännettiin englanniksi nimellä The historical novel, oli sitä mieltä, että anakrtonismit ovat sallittuja historiallisessa romaanissa, tärkeintä on että henkilöiden psykologia on oikea, siis että se poikkeaa nykyihmisen psykologiasta. Oikeat puvut jne. eivät auta, jos tuo perusasia ei ole kunnossa - jos nimittäin on pyritty historiaan.

TV-elokuvassa Venny häiritsi aikoinaan juuri se, että henkilöiden psykologia ja puhetapa oli nykypäivää, mihin ihmeessä historiallista ympäristöä oikein tarvittiin? Olisihan kolmiodraama voitu esittää ilman sitä. Ehkä kyseessä oli vain yleisön houkuttelu?

Mitä tulee Käsky-elokuvaan, niin suurimmat heikkoudet olivat nähdäkseni, että henkilöiden tausta - toisin kuin Landerin kirjassa - jäi selvittämättä, jolloin heidän tekonsa olivat melko käsittämättömiä.

Toiseksi ohjaaja ilmeisesti uskoi, että se, että näytetään kauheuksia, toimii sinällään. Mutta nykyajan katsoja on nähnyt jo niin paljon, että on turtunut. Paljon parempi metodi on ollut venäläisissä TV-sarjoissa Ensimmäinen piiri ja Leninin testamentti, jossa on keskitytty ihmisiin, jolloin katsojan empatiakyky herää.

Lisäksi elokuvaa vaivasi varsinkin miespääosan esittäjän ilmeettömyys. Myös nuori nauispääoman esittäjä jäi toiseksi Kansallisteatterin vahvalle Katriina Kaituelle.

[Jussi Jalonen]

On selvää että alan asiantuntijoita harmittaa. Mutta kyseeessä on ehkä on enemmän estetiikan kuin historiantutkimuksen kysymyksestä.

Tuolla toisella forumilla on näemmä ehdotettu, että tilanteen voisi vielä pelastaa toteamalla komean tulppaanisarvisen trofeen olevan amerikanserkun lähettämä lahja. Vaikuttaa hiukkasen oljenkorsiin tarttumiselta. On tämä silti ainakin omasta mielestäni paljon pahempi virhe kuin "Rukajärven tien" provosoimat kapiaisten valitukset siitä, miten lopun hyökkäyskohtauksen eteneminen ei vastannutkaan jalkaväen taisteluohjesääntöä. Muistaakseni siitäkin jaksettiin taittaa peistä parissakin Hesarin numerossa.

Toiseksi ohjaaja ilmeisesti uskoi, että se, että näytetään kauheuksia, toimii sinällään. Mutta nykyajan katsoja on nähnyt jo niin paljon, että on turtunut. Paljon parempi metodi on ollut venäläisissä TV-sarjoissa Ensimmäinen piiri ja Leninin testamentti, jossa on keskitytty ihmisiin, jolloin katsojan empatiakyky herää.

Lisäksi elokuvaa vaivasi varsinkin miespääosan esittäjän ilmeettömyys. Myös nuori naispääosan esittäjä jäi toiseksi Kansallisteatterin vahvalle Katriina Kaituelle.

Itse kävin katsomassa "Käskyn" syksyllä 2006 Rauman kaupunginteatterissa. Alaotsikoksi oli laitettu "Jännitysnäytelmä kansalaissodan loppuvaiheista", mikä kuulosti jotenkin viehättävän sotienvälisen ajan tyyliseltä. Siis niiltä ajoilta, jolloin romaaneihinkin pistettiin nimekesivulle ikäänkuin tarkennukseksi vaikka "Romaani kolmikymmenvuotisesta sodasta".

Rauman teatterissa tuota sotatuomarin osaa näytteli Ilkka Koivula, joka oli roolissaan vallan erinomainen. Naispääosassa oli verraten tuntematon ja tuolloin aivan vastavalmistunut Sinikka Salminen, joka oli hänkin - anteeksi nyt vain - tosiaan miljoona kertaa parempi kuin elokuvassa roolin hoitanut ja käsittääkseni yhä koulua käyvä Pihla Viitala. Pyrin siis tässä vertailussa nyt ottamaan huomioon kameralle näyttelemisen sekä yleisölle näyttelemisen erot. Salmisen suoriutumisen perusteella väitän, että hän olisi suoriutunut myös valkokankaalla paremmin.

Vauramon tulkinta nuorena jääkärinä oli sen sijaan mielestäni aivan mainio, jota en ryhtynyt suhteuttamaan millään tavalla aiemmin näkemääni. Ilmeetön se oli, mutta se tuntui olevan fatalistisuudessaan ja ajelehtivuuden sekä suunnitelmallisuuden kontrastia heijastelevana toimiva. Taikka sitten Louhimies oli vain onnistunut ohjaamaan Vauramoa paremmin kuin muita.

Landerin kirjaa en ole lukenut. Näyttämöllä oli teos dramatisoitu siten, että sotatuomioistuimen tapahtumat muodostivat kehyskertomuksen, ja aikaisemmin tapahtuneet seikat, kuten joukkoraiskaus, saariepisodi ja muut vastaavat esitettiin takautumien kautta. Vastaava epälineaarinen kerronta olisi mielestäni toiminut leffassakin paljon paremmin, tietysti siten että se loppu olisi edelleenkin ollut lopussa. Siinähän olisi sitä samastumista roolihahmoihinkin saatu kehitettyä sen verran. Tällä kertaa alkuun sijoitetut järkyttävämmätkin kohtaukset olisivat toimineet aivan uudella intensiteetillä ollessaan elokuvan keskellä.

Joukkoraiskaus oli Raumalla tietysti pääosin hyvin off-screen tai oikeammin siis kaiketi off-stage, mutta näyttämöllä pelkät tuskanhuudotkin sekä lopulta lavalle väkivaltaisesti siitä sivusta paiskattava tyttö riekaleisine vaatteineen olivat aivan riittävä tehokeino.

Sotatuomarin vaimo vaikutti roolihahmona jotenkin tarpeettomalta ja jokseenkin päälleliimatulta, samaten myös jääkärin lemmekäs episodi hänen kanssaan, mutta sehän taas on Landerin vika. Tai sitten minulta vain jäi tässä yhteydessä tajuamatta jotain syvällistä.


Best,

J. J.

[Emma-Liisa]

Näyttämöllä oli teos dramatisoitu siten, että sotatuomioistuimen tapahtumat muodostivat kehyskertomuksen, ja aikaisemmin tapahtuneet seikat, kuten joukkoraiskaus, saariepisodi ja muut vastaavat esitettiin takautumien kautta. Vastaava epälineaarinen kerronta olisi mielestäni toiminut leffassakin paljon paremmin, tietysti siten että se loppu olisi edelleenkin ollut lopussa. Siinähän olisi sitä samastumista roolihahmoihinkin saatu kehitettyä sen verran. Tällä kertaa alkuun sijoitetut järkyttävämmätkin kohtaukset olisivat toimineet aivan uudella intensiteetillä ollessaan elokuvan keskellä.

Tätä juuri tarkoitin: kun katsoja on ensin tutustunut henkilöihin, järkystys on suurempi ja ennen kaikkea vaikutus pitkäikaisempi. Väinö Linna tajusi tämän hyvin.

Joukkoraiskaus oli Raumalla tietysti pääosin hyvin off-screen tai oikeammin siis kaiketi off-stage, mutta näyttämöllä pelkät tuskanhuudotkin sekä lopulta lavalle väkivaltaisesti siitä sivusta paiskattava tyttö riekaleisine vaatteineen olivat aivan riittävä tehokeino.

Usein jopa tehokkaampi, kuten Hitchcock tiesi. Sofi Oksasen Puhdistuksessa lukija/ katsoja sai itse oivaltaa, mitä tarkoittaa "lamppu".

[ralf64]

Jossakin mielessä minusta tuntuu että vuoden 1918 kapinasta - joka oli muuten mielestäni paitsi typerä ja vastuuton myös rikollinen - yritetään jossakin mielessä tehdä eräänlaista poliittisen vasemmiston "pyhää sotaa". Ja suomalainen kulttuuriväki yhä sokeasti Väinö Linnan jalanjälkiä tallustaen, yrittää viitoittaa kansallista ajattelua siihen suuntaan, että tonkimalla ruumisläjiä kuviteltaisiin muka löydettävän totuus vuodesta 1918.

Kuten olen monessa yhteydessä todennut, sisällissotia ei kannata lähteä selvittämään ruumiita tonkimalla eikä sosiaalisilla tutkimuksilla. Kysymys sisällissodassa on aina kaksoisvallasta ja sen muodostamasta kilpailutilanteesta. Tätä olen keskusteluissa pyrkinyt korostamaan. Mutta aika huonolla menestyksellä. Siksi vuosi 1918 kai tulee jäämään tämän yleisen väärinkäsityksen vuoksi mysteeriksi. Sitähän se ei tietenkään ole.

Pahiten pihalla koko vuodesta 1918 onkin maamme "edistyksellinen" kulttuuriväki.

[Jussi Jalonen]

Jossakin mielessä minusta tuntuu että vuoden 1918 kapinasta - joka oli muuten mielestäni paitsi typerä ja vastuuton myös rikollinen - yritetään jossakin mielessä tehdä eräänlaista poliittisen vasemmiston "pyhää sotaa".

Jaa missä? Tässä ketjussa käsiteltävässä "Käsky"-elokuvassa, vai?

Kyseinen leffa on Aku Louhimiehen ohjaama ja Aleksi Bardyn tuottama. Aleksi Bardy on käsittääkseni huseerannut vasemmistopiireissä varsin aktiivisestikin, mutta Louhimiestä nyt ei ainakaan ansioluettelonsa perusteella voi luonnehtia kovin vasemmistolaiseksi. Mies on ohjannut lähinnä kevyttä, joutavanpäiväistä, Helsinki-keskeistä, seksintäyteistä, elitististä ja nihilististä massatuotantoelokuvaa. Aki Kaurismäki - jota on muistini mukaan sentään ajoittain yritetty peräti kosiskella Vasemmistoliiton ehdokkaaksi - uskoakseni viittasi nimenomaan Louhimiehen elokuviin tuhahtaessaan, että olisi tässä maassa merkittävämpiäkin aiheita leffoihin kuin juppien naimahuolet.

"Käsky"-elokuva onkin ensisijaisesti tuote. Eipä siinä pahemmin mitään vuoden 1918 "pyhittämistä" ole, ainakaan vasemmistolaisesta näkökulmasta. Päinvastoin se on massatuotettu geneerinen teos, mikä on markkinoitu suurelle yleisölle, ja missä ratsastetaan katsojiin oletetusti vetoavalla kansallisella aiheella sekä säväyttävillä ja järkyttävillä kohtauksilla.

Nimenomaan tuosta syystä elokuva ei ollut kovinkaan kaksinen, ei minkään oletetun poliittisuutensa vuoksi. Tosin eipä tuo leffa lainkaan niin onneton tekele ole kuin muutamat vuosien 1939-1940/1941-1944 tapahtumia käsittelevät elokuvat, kuten vaikkapa "Lupaus", millä tosiaan oli avoimet poliittiset tarkoitusperät, ja missä Lotta Svärd-vapaaehtoisten kiiltokuvamaisuus saavutti myötähäpeää aiheuttavat mittasuhteet.

Kuriositeettina voisi mainita tämän arvostelun, missä kriitikko ei näe mitään eroa "Käskyn" ja runsaan puolen tusinan muun viime vuosien sotaelokuvan välillä. Osa näistä, kuten listassa mainitut Åke Lindmanin elokuvat sekä armeliaasti piirustuslaudalle jäänyt "Mannerheim" eivät ainakaan ole tarkoitusperiltään tai ilmaisultaan millään tavoin vasemmistolaisiksi luonnehdittavia.

Ja suomalainen kulttuuriväki yhä sokeasti Väinö Linnan jalanjälkiä tallustaen, yrittää viitoittaa kansallista ajattelua siihen suuntaan, että tonkimalla ruumisläjiä kuviteltaisiin muka löydettävän totuus vuodesta 1918.

Oletko mahdollisesti emeritusprofessori Esko Salminen, vai onko sinuun vain syötetty sama ohjelma?

Pahiten pihalla koko vuodesta 1918 onkin maamme "edistyksellinen" kulttuuriväki.

Ollessani intissä vuonna 2004 selosti patterin kapteeni eräällä oppitunnillaan, miten vuonna 1918 käytiin vapaussotaa oikein "satoja tuhansia" venäläisiä vastaan. Pihalla olevia ihmisiä on kaikilla laidoilla.

Mitä taas tulee tuohon vasemmiston oletetusti harrastamaan pyhittämiseen - kaipa jonkin Uralin perhosen voisi sellaiseksi laskea, mutta se nyt ei ole kovin paljoa - niin mikäli se noin kovasti häiritsee, niin voithan ostaa itsellesi t-paidan ja alkaa harrastaa omanlaista pyhittämistä. Vapaa maahan tämä on.

Koska minua ei politiikka onneksi kiinnosta, niin tyydynkin vain ilmaisemaan toistamiseen pettymykseni valkohäntäpeuran anakronistisesta käyttämisestä sisällissotaelokuvassa.



Best,

J. J.

[Tapio Onnela]

Kuten olen monessa yhteydessä todennut, sisällissotia ei kannata lähteä selvittämään ruumiita tonkimalla eikä sosiaalisilla tutkimuksilla. Kysymys sisällissodassa on aina kaksoisvallasta ja sen muodostamasta kilpailutilanteesta. Tätä olen keskusteluissa pyrkinyt korostamaan. Mutta aika huonolla menestyksellä.

Saattaa johtua siitä, ettet ole onnistunut perustelmaan kantaasi riittävän hyvin. Ainakaan tästä mielipiteestä ei sellaista löydy. Ainakaan minulle ei selviä mitä oikein tarkoitat ja miten tuo näkemyksesi on parempi selitys kuin esim. historialliset tukimukset.
...

Pahiten pihalla koko vuodesta 1918 onkin maamme "edistyksellinen" kulttuuriväki.

Myös tämä kannanottosi jää tukevasti roikkumaan ilmaan irrallisen pelkän heiton tasolle, koska et sano konkreettisesti mitä tarkoitat, mistä johtuen asiasta on jotakuinkin mahdotonta jatkaa keskustelua.

[heehak]

Tämä ei ole vastaus Onnelan tekstiin, vaan paluu "virheisiin".

Valkohäntäpeuran pää metsästysmuistona saa aivan luontevan selityksen, kun sitä ajattelee Amerikassa metsästysmatkalla tai muuten käyneen suomalaisen voitonmerkkinä. Metsästäjäähän on kiinnostanut ainakin ennenvanhaan mahdollisimman harvinaisen eläimen kaato. Kun valkohäntäpeuraa ei Suomessa ollut, piti mennä Amerikkaan sitä kaatamaan.

Kun Mannerheimin Kaivopuiston kodissa on tiikerintalja päineen, ei kai kukaan kuvittele sen perusteella, että Suomessa tiikeri olisi luonnonvarainen eläin.

Elokuvan virheet-keskustelu muistuttaa paljonkin veteraanien harjoittamaa kritiikkiä: ei se noin ollut.

Elokuva on vain elokuvaa.

[Jussi Jalonen]

Kun Mannerheimin Kaivopuiston kodissa on tiikerintalja päineen, ei kai kukaan kuvittele sen perusteella, että Suomessa tiikeri olisi luonnonvarainen eläin.

Marskin tasoisen kosmopoliitin asunto pääkaupungissa on hieman eri asia kuin elokuvassa esitelty joku rannikon maaseudun satunnainen pikkutönö.

Kuten sanottu, kyllähän tuo vielä menisi amerikanserkun kotiinsa lähettämänä lahjana, mutta on se silti erheenä samaa luokkaa kuin jos siellä olisi villisian pää.

Elokuvan virheet-keskustelu muistuttaa paljonkin veteraanien harjoittamaa kritiikkiä: ei se noin ollut.

Voi olla, tai sitten tämä oli tarkoitettu kevennykseksi. Yritykseksi ikään kuin suunnata vellovaa 1918-keskustelua oikeampaan suuntaan, tiedäthän.



Best,

J. J.

[heehak]

Mitä matalimmista mökeistä on Amerikkaan lähdetty ja sieltä palattu. Ei pidä väheksyä ketään alemman sosiaalisen aseman perusteella.

En pidä Mannerheimia mitenkään erityisenä kosmopoliittina: ei hän käynyt matkoilla kuin Aasiassa. Esim. merimiehet ovat olleet todella suuria kosmopoliiteja kierrettyään kaikki meret ja mantereet.

Metsästysmuisto voi olla peräisin myös huutokaupasta. Ehkä ei kannata juuttua yhteen ainoaan tulkintaan. Tämän päivän Hesarissa oli eräässä elokuvien katselusta kertovassa palstanpitäjän jutussa kommentti tietäjästä, joka pilaa toisen elokuvanautinnon huomauttamalla virheestä.

Virheiden huomaaminen sinänsä on palkitsevaa, koska silloin saa tuntea keksimisen ilon.

[Jussi Jalonen]

En pidä Mannerheimia mitenkään erityisenä kosmopoliittina: ei hän käynyt matkoilla kuin Aasiassa. Esim. merimiehet ovat olleet todella suuria kosmopoliiteja kierrettyään kaikki meret ja mantereet.

Suomalaisten merimiesten enemmistö seilasi etupäässä rannikkokaupunkien sekä Lyypekin tai Hampurin väliä, joten ehkäpä kuitenkin sallit, jos lasken tuolla mittapuulla Mannerheimin peräti kosmopoliitiksi.

Tämän päivän Hesarissa oli eräässä elokuvien katselusta kertovassa palstanpitäjän jutussa kommentti tietäjästä, joka pilaa toisen elokuvanautinnon huomauttamalla virheestä.

Voin vakuuttaa, että tarkoituksenani ei ollut turmella kenenkään elokuvanautintoa, vaan ainoastaan muutamien ihmisten 1918-nautinto.


Best,

J. J.

[Kari Hintsala]

Kotimaisen analyysin voi vaikka aloittaa tästä:

Niinpä, kranaatit räjähtelevät kuin jatkosodassa, vaikka tykistön yleisin ammus vielä tuolloin oli umpinainen rautakuula. Silti minua on aina häirinnyt eniten se, että ammuskellaan nallilukkomusketeilla, vaikkei niitä ollut vielä kunnolla keksittykään. Ensimmäiset kokeilut tehtiin Englannissa noihin aikoihin ja sotilasaseissa se yleistyi vasta vuosikymmenten päästä.

Continuitymokista on rehellisyyden nimissä sanottava, etten itse olisi jotain Dennis Hopperin päähuivin vaihtelua hoksannut, ellen olisi siitä jostain saivartelusta lukenut. Tällaisia elokuvat ovat tietysti täynnä. Se miten vaikea niitä on havaita vain todistaa miten epäolennaisia ne ovat.

[Emma-Liisa]

En pidä Mannerheimia mitenkään erityisenä kosmopoliittina: ei hän käynyt matkoilla kuin Aasiassa. Esim. merimiehet ovat olleet todella suuria kosmopoliiteja kierrettyään kaikki meret ja mantereet.

Suomalaisten merimiesten enemmistö seilasi etupäässä rannikkokaupunkien sekä Lyypekin tai Hampurin väliä, joten ehkäpä kuitenkin sallit, jos lasken tuolla mittapuulla Mannerheimin peräti kosmopoliitiksi.

Eihän kosmopoliittisuus riipu matkustuksen määräst vaan identifikaatiosta nationalismin vastakohtana.

Venäjällä ollessaan Mannerheim kai identifioi itsensä toisaalta tsaarin upseeriksi. toisaalta yleiseurooppalaisen yläluokan jäseneksi.

[Emma-Liisa]

Esim. merimiehet ovat olleet todella suuria kosmopoliiteja kierrettyään kaikki meret ja mantereet.

Saattoiko merimies todella olla noissa maissa "kuin kotonaan" - paitsi ehkä satamien kapakoissa?

Merimies kai identifioitui lähinnä ammattiinsa.

[Emma-Liisa]

Ja suomalainen kulttuuriväki yhä sokeasti Väinö Linnan jalanjälkiä tallustaen, yrittää viitoittaa kansallista ajattelua siihen suuntaan, että tonkimalla ruumisläjiä kuviteltaisiin muka löydettävän totuus vuodesta 1918.

Minusta Väinö Linnaa on turha syyttää. Tietenkään Pohjantähti ei ole täydellinen teos (kuten Marko Tikan tutkimuksesta käy ilmi, punaisten samoin kuin valkoisten lenttäoikeudet olivat järjestynyttä toimintaa), mutta aikoinaan se vei yleisen historiatietoisuutta suorastaan uuteen aikakauteen siinä mielessä. että siihen mennessä suku- ja puolueperinteet olivat hallinneet, johtuen myös tiedonvälityksen jakautuneisuudesta.

Jos Linnaa lukee tarkasti, niin hän suhtautuu ironisesti kaikenlaiseen aatteellisuuteen, myös sosialistiseen (ks. esim. Eetu Salinin käyntä Pentinkulmalla, missä hän sivuutti suurimman kärsimyksen eli Preeti Leppäsen), jakaa mitä ilmeisiimmin Janne Kivivuoren pasifismin ja käytännöllisen suhtautumisen maailman parantamiseen, mutta tuntee myötätuntoa uhreja kohtaan.

Linnan suuri asnsio oli se, että hän taustoitti terrorin syyt. Juuri tässä on Louhimiehen elokuvan suuri puute: siinä väkivalta vain purskahtaa esiin jo heti alussa. Sen sijaan Landerin romaanissa syyt tulivat ilmi, koska henkilöiden menneisyys kerrottiin. Myöskään teoksen keskeinen symboliikka - ihmisten eläimellisyys ei liity vain valkoisiin, kuten Ilmari Kiannon sitaateista voisi päätellä.

Edelliseen liittyy se, että Louhimiehen elokuvassa historian henkilöiden ja nykyhetken katsojen välillä vallitsee täydellinen katkos. Henkilöiden käytös on meille vierasta ja käsittämätöntä. Emme voi millään kuvitella, että voisimme toimia kuin he.

Sen sijaan Linnalla tätä katkosta ei ole, vaan jos olemme rehellisiä, niin tajuamme, ettemme voi tietää, miten vastaavissa oloissa käyttäytyisimme.