"Käsky"-elokuvan virheistä

[Jussi Jalonen]

Linnan suuri asnsio oli se, että hän taustoitti terrorin syyt. Juuri tässä on Louhimiehen elokuvan suuri puute: siinä väkivalta vain purskahtaa esiin jo heti alussa. Sen sijaan Landerin romaanissa syyt tulivat ilmi, koska henkilöiden menneisyys kerrottiin. Edelliseen liittyy se, että Louhimiehen elokuvassa historian henkilöiden ja nykyhetken katsojen välillä vallitsee täydellinen katkos. Henkilöiden käytös on meille vierasta ja käsittämätöntä. Emme voi millään kuvitella, että voisimme toimia kuin he.

Epälineaarinen kerronta olisi leffassa ollut mielestäni parempi dramaturgisista syistä, henkilöiden esittelemiseksi, mutten silti tiedä, olisiko se ollut mitenkään tarpeellista "terrorin syiden taustoittamiseksi". Periaatteessahan asia on niiltä osin sillä selvä, että leffa toteaa alussa sijoittuvansa sisällissotaan. Sotaan nyt vain kuuluu terrori, kuten vaikkapa raiskaukset ja joukkoteloitukset; eipä siitä sitten sen enempää. Ei sitä sen enempää satunnaista katsojaa varten "taustoittaa" tarvitse.

Mutta muuten henkilöiden käytös on kyllä vaikeaselkoista, ja se ongelma on kyllä ilmeisesti jo Landerin romaanissa. Tosin kyseessä saattaa olla oma typeryyteni ja kyvyttömyyteni ymmärtää teoksen nyansseja. Muistan esimerkiksi jo näyttämöllä ihmetelleeni, mikä kumman funktio sotatuomarin vaimon roolilla oli, puhumattakaan nuoren jääkärin lyhyestä lemmenseikkailusta tämän kanssa. Episodi vaikutti jotenkin epäolennaiselta ja päälleliimatulta. Tuumasin lähinnä, että halusiko Lander jollakin kornilla tavalla alleviivata jääkärin heteroseksuaalisuutta, että tämän antautuminen sotatuomarin vuodetoveriksi elokuvan loppuvaiheessa näyttäisi jotenkin oikein erityiseltä uhraukselta naispunavangin puolesta.

Tai jotain. En oikein tajunnut.



Best,

J. J.

[Emma-Liisa]

Linnan suuri asnsio oli se, että hän taustoitti terrorin syyt. Juuri tässä on Louhimiehen elokuvan suuri puute: siinä väkivalta vain purskahtaa esiin jo heti alussa. Sen sijaan Landerin romaanissa syyt tulivat ilmi, koska henkilöiden menneisyys kerrottiin. Edelliseen liittyy se, että Louhimiehen elokuvassa historian henkilöiden ja nykyhetken katsojen välillä vallitsee täydellinen katkos. Henkilöiden käytös on meille vierasta ja käsittämätöntä. Emme voi millään kuvitella, että voisimme toimia kuin he.

Epälineaarinen kerronta olisi leffassa ollut mielestäni parempi dramaturgisista syistä, henkilöiden esittelemiseksi, mutten silti tiedä, olisiko se ollut mitenkään tarpeellista "terrorin syiden taustoittamiseksi". Periaatteessahan asia on niiltä osin sillä selvä, että leffa toteaa alussa sijoittuvansa sisällissotaan. Sotaan nyt vain kuuluu terrori, kuten vaikkapa raiskaukset ja joukkoteloitukset; eipä siitä sitten sen enempää. Ei sitä sen enempää satunnaista katsojaa varten "taustoittaa" tarvitse.

No ei, jos taideteoksen taustalla on maailmankatsomus, että olosuhteet määrävät eikä ihminen voi niille mitään.

Oksasen Puhdistuksessa tärkeänä motiivina oli kuitenkin Aliiden rakkaus sisarensa mieheen, mitä ilman hänen tekojaan ei voi ymmärtää. Aliide oli yksilö, ja vaikka hän teki pahaa, niin häntä tavallaan ymmärsi.

Mutta muuten henkilöiden käytös on kyllä vaikeaselkoista, ja se ongelma on kyllä ilmeisesti jo Landerin romaanissa. Tosin kyseessä saattaa olla oma typeryyteni ja kyvyttömyyteni ymmärtää teoksen nyansseja. Muistan esimerkiksi jo näyttämöllä ihmetelleeni, mikä kumman funktio sotatuomarin vaimon roolilla oli, puhumattakaan nuoren jääkärin lyhyestä lemmenseikkailusta tämän kanssa. Episodi vaikutti jotenkin epäolennaiselta ja päälleliimatulta. Tuumasin lähinnä, että halusiko Lander jollakin kornilla tavalla alleviivata jääkärin heteroseksuaalisuutta, että tämän antautuminen sotatuomarin vuodetoveriksi elokuvan loppuvaiheessa näyttäisi jotenkin oikein erityiseltä uhraukselta naispunavangin puolesta.

Olihan jääkärin heteroseksuaalisuus tullut ilmi jo saarikohtauksessa. Sotatuomarin vaimon tehtävä nähdäkseni oli korostaa sotatuomarin kuvaa.

PS. Silti en saanut sotatuomarista selkoa. Olisiko hän vain vinksahtanut?

[Gerson]

Linnan suuri asnsio oli se, että hän taustoitti terrorin syyt.

Punaisen vai valkoisen? Minusta Linnan luoma historiallinen kuva sisällissodasta, joka oli tosiasiallisesti valkoisille juuri ja ennenkaikkea vapaussota, on puutteellinen. Tästä Linnan näkökulmasta on tehnyt tarkan havainnon mm. Timo Vihavainen:

Väinö Linna

"Linnan historiankuvasta on vain askel sellaiseen älymystöasenteeseen, jota esim. Erno Paasilinna edustaa. Sen mukaan Suomen historian läpikäyvänä juonena on herrojen kelvottomuus, vapauden puute ja kansan sortaminen. Eliitin rooli historiassa on, että se sortaa, silloin kun ei tapa. Jalostetussa muodossa saman perusteeman voi löytää myös Heikki Ylikankaalla. Jälkimmäisessä tapauksessa läpikäyvänä on sosiaalihistoriallinen näkökulma, jossa luokat ikuisesti taistelevat pelaten nollasummapeliä ja alaluokka johdonmukaisella välttämättömyydellä ikuisesti häviää."

Vihavainen jatkaa tiukalla mutta määrätietoisella kritiikillä Linnan käsittelyä:

"Linnan trilogia Täällä Pohjantähden alla syyllistyy vastaavaan tendenssimäisyyteen. Linnan käsitystä tapahtumista hallitsee vanha vulkaaninen malli, joka on aivan kestämätön. Kuten vertaileva tutkimus sosiaalisista vallankumouksista yleensä ja Risto Alapuron tutkimukset Suomen vallankumouksesta erityisesti ovat osoittaneet, ei vallankumouksia voi johtaa yhteiskunnallisista epäkohdista. Vallankumous ei ole tulivuorenpurkaus, joka tapahtuu lainomaisesti sitten, kun paine on kasvanut tarpeeksi suureksi, vaan se on kilpailevien valtarakenteiden taistelu eli pohjan sille luo ns. kaksoisvalta. Väkivaltaan turvautuminen oli askel, jonka suurin osa ymmärsi moraalittomaksi, sanoivatpa agitaattori-sedät mitä tahansa. Se, että siitä seurasi kosto, ei taas ole niinkään käsittämätöntä eikä edeltävistä tapahtumista irrallista kuin poliittisen historian merkitystä vähättelevä sosiaalihistoria haluaisi sen olevan. "

[Jussi Jalonen]

Minusta Linnan luoma historiallinen kuva sisällissodasta, joka oli tosiasiallisesti valkoisille juuri ja ennenkaikkea vapaussota, on puutteellinen.

Totta kai se on puutteellinen. Eihän sillä ole mitään mahdollisuuksiakaan olla täydellinen. Taideteoksellakin on pakko olla rajauksensa.

Puutteellisuus ei koske vain poliittista viitekehystä. Samatenhan voisi todeta romaanin sijoittuvan Hämeen maaseudulle, minkä seurauksena sisällissodassa kautta maan paljon vaihdellut alueellinen perspektiivi jää väkisinkin vähemmälle huomiolle. Mutta pakkohan romaanin on jonnekin sijoittua.

Oman alueellisen, sosiaalisen ja poliittisen kontekstinsa kuvaajana Linnan romaani on silti erinomainen taideteos, vahvasti historiassa kiinni ja terveellä huumorilla sävytetty puolin ja toisin.

Tästä Linnan näkökulmasta on tehnyt tarkan havainnon mm. Timo Vihavainen:

Onko tällä forumilla meneillään jotkin Vihavais-viikot? Oletan nyt kuitenkin, että tuo allaoleva, linkitetystä blogista poimittu sitaatti ei ole PS-nuorten uudeksi ihanteeksi kohonneen professorin kynästä lähtöisin, vaikka niin annat ymmärtääkin. Vai onko se? Mikäli tuo tosiaan on poimittu jostain Vihavaisen tekstistä, niin kannattaisi mainita tuolla blogisivulla myös se selkeä lähde.

"Linnan trilogia Täällä Pohjantähden alla syyllistyy vastaavaan tendenssimäisyyteen. Linnan käsitystä tapahtumista hallitsee vanha vulkaaninen malli, joka on aivan kestämätön. Kuten vertaileva tutkimus sosiaalisista vallankumouksista yleensä ja Risto Alapuron tutkimukset Suomen vallankumouksesta erityisesti ovat osoittaneet, ei vallankumouksia voi johtaa yhteiskunnallisista epäkohdista. Vallankumous ei ole tulivuorenpurkaus, joka tapahtuu lainomaisesti sitten, kun paine on kasvanut tarpeeksi suureksi, vaan se on kilpailevien valtarakenteiden taistelu eli pohjan sille luo ns. kaksoisvalta. Väkivaltaan turvautuminen oli askel, jonka suurin osa ymmärsi moraalittomaksi, sanoivatpa agitaattori-sedät mitä tahansa."

Kirjoittaja, olipa hän sitten Vihavainen eli ei, on ilmeisesti ymmärtänyt Linnan trilogian aivan toisella tavalla kuin allekirjoittanut. Lukukokemukset kieltämättä voivat olla varsin erilaisia.

"Vulkaanista mallia", missä vallankumous "tapahtuu lainomaisesti kun paine on kasvanut tarpeeksi suureksi" ei kyllä Linnan teoksesta voi oman lukukokemukseni perusteella suoranaisesti erottaa. Päinvastoin myös Linna tekee selväksi, miten varsinaista kapinaa lietsovat Hellbergin kaltaiset nokkamiehet, ja miten moni jää vielä siinäkin vaiheessa syrjään. Ryhmäpaineen kaltaiset seikat punaisiin liittymisen taustatekijöinä tulevat nekin selkeästi esille, ja rintamalla miehet osaavat myöskin purnata.

Itse asiassa Linnan teoksen voi lukea paljolti samassa valossa kuin Haapalan taannoin täällä puheena olleen "Kun yhteiskunta hajosi"-kirjan. Pentinkulmalla vallitsevat myrkyttyneet henkilösuhteet, yhteiskunnallinen vastakkainasettelu ja yleinen kiukuttelu, mutta missään vaiheessa näitä yksin ei esitetä vääjäämättömänä syynä sisällissotaan. Varsinainen kipinä sotaan tulee Linnankin teoksessa suuremmista asioista, joiden seurauksena vanha vastakkainasettelu leimahtaa vihaksi, sodaksi ja terroriksi. Kyse ei siis ole "vulkaanisesta mallista" tai "tulivuorenpurkauksesta", missä sosiaaliset olot itsessään synnyttäisivät väistämättä konfliktin, vaan sen sijaan esitys siitä, miten jo aiemmin olemassaolleet rajalinjat repeävät avoimiksi railoiksi korkeammalta syntyneen kriisin aikana.

Rohkenisin väittää, että Linnankin kertomuksessa on sisällissodalle selkeämmin erotettavissa poliittinen eikä yhteiskunnallinen syy. Vaikka lakkoaalto saakin trilogian kakkososassa paljon huomiota, on valtalaki ja sen kaatumisen laukaisema kriisi - toisin sanoen yksi aikaansa sidoksissa oleva poliittinen episodi, mikä viittaa niihin "kilpaileviin valtarakenteisiin" - se seikka, minkä Linnakin nostaa kenties korostetuimmin esille, trilogiansa toisen osan 14. luvussa.

Linna tosin esittää trilogian ensi osassa kaksi ennakkoväläystä tulevaisuudesta, yhden Koskelan Akselin ja toisen Kivivuoren Jannen kohdalla, mutta tämä on kirjallinen tehokeino, ei suinkaan yritys esittää tapahtumia sisällissodan väistämättömänä esihistoriana.

Toisaalta, eihän tällä mitään väliä ole, sillä kun nyt lukee tuota linkitettyä blogitekstiä, niin huomaa tietysti, mikä sen varsinainen tarkoitus on:

Kapinaan demokratiata vastaan nousseet punaiset eivät ansaitse edistyksen sankarien ja marttyyrien sädekehää, vaikka olisivat osoittaneet taistelussa suurtakin kiivautta. Valkoiset eivät liioin ansaitse historian tuomiota vaan jälkipolvien kiitollisuuden siitä, että he kukistivat kapinan. Voidaan täydellä syyllä sanoa, että punainen osapuoli rehabilitoitiin ”kulttuurivallankumouksemme” vasemmistohegemonian vuosina niin totaalisesti, kuin se ylipäätään on mahdollista. Se, että näin on käynyt ei tietysti ole tendenssikirjailija Linnan syytä yksinomaan. Linnan kirjan saama myönteinen vastaanotto johtui poliittisesti ilmapiiristä, jossa kuvaukselle vuosien Suomen silloisesta sivistyneistöstä ja oikeistosta oli ulko- ja sisäpoliittinen tilaus.

... elikkä mikäli sattuu olemaan sitä mieltä, että Linnan kirja on kohtalaisen hyvä romaani sekä verraten onnistunutta ajankuvaa, on siis kulttuurivallankumouksellinen vasemmistohegemonisti, joka pyrkii rehabilitoimaan punaisia edistyksen sankareina. Tämä selvä.

En tiedä, onko tuon blogitekstin kirjoittaja professori Vihavainen vai ei, mutta sanoisin, että kuka hän onkaan, hänellä lienee joitakin ongelmia.


Best,

J. J.