Koska alla esitettyä arviointia ei eri syistä julkaistu arvosteluosiossa, esitän sen päätoimittaja Onnelan kehotuksesta tässä.
Historianopettajan tehtäviin kuuluu oleellisesti myös yhteiskuntaoppi, jonka osuutta on lisätty. Seurauksena on ollut uusien oppikirjojen julkaisutulva, ja kiire olla ensimmäisenä näkyy ainakin Tammen Kaleidoskooppi 9:ssä, jota arviointi koskee. Ongelmana niin historian kuin yhteiskuntaopin oppipkirjoissa on kiireen lisäksi nykyisin mitä ilmeisimmin se, ettei edes opettajakunta ole valmis julkisesti esittämään protestiaan kirjojen tasosta. Toki opettaja korjaa asiavirheet, jos ehtii ja huomaa ne kaikki, mutta toisaalta moinen on utopiaa, toisaalta se ei ole opettajan, vaan kustannustoimittajan tehtävä.
Siis Kaleidoskooppia kansalle:
Peruskoulun opetussuunnitelmaan kuuluu pakollisena yhteiskuntaoppi, jonka opettaminen on jätetty historian oppiaineen hoidettavaksi. Tammen uusi oppikirja, tammikuussa 2007 julkistettu Kaleidoskooppi 9, herättää kysymyksiä opetuksen päämäärästä ja tasosta. Toki on niin, että viimekädessä vastuu on opettajalla, ei kirjalla – jo pelkästään kirjavalinnan pohjalta – mutta on selvää, ettei opettajallakaan riitä aina sen enempää intoa kuin aikaakaan aivan kaikkeen. Tammen viritelmä yhteiskuntaopin oppikirjaksi on valaiseva näyte ylipäätään koulujen oppikirjojen nykytasosta ja luo eittämättä tilauksen keskustelulle oppikirjojen ennakkotarkastuksen tuomisesta takaisin koulukulttuuriimme. Olihan sen poistaminen aikoinaan selkeä virhe, mikä pitäisi viimein tunnustaa. Oppikirjojen tarkastushan valvoi sitä, että oppikirjat vastasivat oppiennätystavoitteita ja opetussuunnitelman sisältöä sekä sitä, ettei niissä ollut asiavirheitä. Tähän toinen esimerkki, toisesta kirjasta: Turun Norssissa, joka siis kouluttaa opettajia oppilaiden ohella, on käytössä historian oppikirjana teos nimeltä "Muutoksen maailma". Historiaa on "elävöitetty" runsaalla karttamateriaalilla. Teoksessa ei ole yhtään, siis yhtään, oikein piirrettyä karttaa, vaan jokaisessa on pienempiä tai - usein - suurempia virheitä. Esimerkiksi 1900-luvun alun etnistä tilannetta kuvaavan kartan mukaan juutalaisväestöä ei ollut Saksassa, Ranskassa tai vaikkapa Italiassa.
Oppikirja on laadittu ajankohtaisten pedagogisten periaatteiden pohjalta, sen kuvitus on runsasta ja antaa virikkeitä kunkin luvun lopussa olevien ”tutki ja mieti” –tehtävien suorittamiseen. Kuvien lisäksi leipätekstiä jakaa samojen periaatteiden mukaisesti, ja siksi osin häiritsevästi ajatuksen katkaisten, ”Leelian lepotuoli” –kirjeet ja tietoiskutyyppiset lokerot. Kirjassa "Leelian lepotuoli"on niiden esitettyjen kirjeruutujen kuvitteellinen otsikointi, joita tarjotaan opetuksen empatiaosan käyttöön.
Oppikirjaa sävyttää oleellisimmin kuitenkin huolimaton toteutus ja selkeät asiavirheet sekä ”poliittisesti korrektin” yhteiskunnallisen ajattelun syöttäminen lapsille, joista suurimmalle osalle koulussa saatu yhteiskunnallinen opetus jää ainoaksi ja siis pysyväksi käsitykseksi. Tosiasiat ja tutkimus jäävätkin lapsipuolen asemaan, kun lapsista tehdään asiat ”oikein” ymmärtäviä aikuisia kansalaisia – siis tosiasiat, jotka koskevat esitettäviä asioita, samoin tietysti juuri niihin liittyvä tutkimus. Esimerkkejä alla.
Kirjaa rasittavat selkeät asiavirheet, mm. ajatus toimeentulotuen harkinnanvaraisuudesta, Grönlannin sijainti Euroopassa tai vaikkapa kuvaus euron syntyprosessista. Esimerkiksi vaikkapa EKP:n syntyä koskeva - se päätettiin jo Maastrichtin sopimuksessa 1993. jne. Suomi ei todellakaan ole maailman pohjoisin maa, edes Islannin rinnalla. Uskomaton väite Suomen sijainnista löytyy sivulta 10. Asian olisi voinut tarkistaa mistä tahansa geografisesta tutkimuksesta (lue: kartasta). Samoin väite liikennevakuutuksen pakollisuudesta kaikille ajoneuvoille on virheellinen - esim. polkupyörä, joka sentään lie ajoneuvo, ei moista tarvitse – kuten myös väite eläkkeiden maksamisesta yhteiskunnan varoin on selkeästi väärä – ainakin itse maksan omaa eläkettäni palkkakuitin perusteella, ja työeläkkeeni maksaa (toivottavasti) tulevaisuudessa yksityinen vakuutuslaitos.
Edelleen nykyisin lähes aivopesun omaisesti propagoitavaa yrittämistä koskevassa osioissa esitetty konkurssiin asettamisen edellytys on täysin väärä. Kirja esittää, että yritys tulee hakea konkurssiin, kun velat ylittävät varallisuuden.Voimassa olevan osakeyhtiölain mukaan yritys kuitenkin tulee hakea konkurssiin jo, kun pääomasta on jäljella alle kolmannes. Tämän pitäisi olla tekijöiden tiedossa. Jos ei ole, on merkillistä, miten he, opettajia kun ovat, voivat asiaa opettaa. Nopea keino tarkistaa asia olisi ollut www.finlex.fi
Myös suomalaisen yhteiskunnan historia on täynnä virheitä, esimerkkinä vaikkapa pakolaisten tulo maahamme. S. 25: "Ensimmäisiä pakolaisia tuli Suomeen 1970-luvun alussa Chilestä ja vähän myöhemmin Vietnamista..." Väitehän on täysin metsässä. Tosin kirja mainitsee, kuin ohimennen, Venäjän vallankumouksen jälkeen saapuneet tai ”tosiasia”, ettei romaneilla ollut maaomaisuutta. Tulihan Suomeen esim. toisen maailmansodan aikana pakolaisia Saksasta, ennen sotaa Venäjältä jne., ja toki romaneilla oli suuriakin maatiloja Kannaksella ja muualla Itä-Suomessa. Tässä vain osa kirjan karkeista asiavirheistä, jotka kaikki olisi voitu välttää vain tarkistamalla asia vaikkapa lähteistä. Muiden muassa teos "Holokaustilta pelastetut" olisi ollut hyvä lähde. Myös muuta tutkimusta Suomen historiasta on saatavilla runsaasti. Karjalan mustalaisista maanviljelijöinä on myös runsaasti aineistoa.
Myös teoksen asennekasvatusosuus on lievästi sanoen eriskummallinen. Euroopan unionin ylistäminen ja sen tuomien muutosten tärkeyden korostaminen ylittää kohtuuden rajat. Esimerkiksi s.100 Unionin kalleutta koskevasta kritiikistä: "Syytökset kertovat siitä, että kansalaiset kokevat unionin etäiseksi ja byrokraattiseksi." Kyse ei ole kuitenkaan minkään tasoisista "syytöksistä", joka sinänsä on asenteellinen ilmaisu, vaan paikkansapitävistä toteamuksista. Keskustelua ei käydä siitä, pitävätkö esitetyt väitteet paikkansa vaan siitä, pitääkö niin olla vai ei.
Se, että Unionin alueella voi tehdä töitä ilman työlupaa, on suurimmalle osalle suomalaisista ”etu”, jolla ei ole mitään merkitystä. Suurin osa suomalaisista on edelleen Suomessa töissä tai työttömänä, joten suurimmalle osalle "etu" on todellakin yhdentekevä. Lisäksi suomalainen sai ennenkin työluvan aina, kun työpaikka oli tiedossa. Jos tuo "etu" tarkoittaa sitä, että on hienoa päästä työttömäksi työnhakijaksi ulkomaille, on oppisisältö tältä osin vähintäänkin kummallinen. Asian toistaminen ja vetoaminen muiden oppikirjojen samasisältöiseen esitykseen ei tee esityksestä totta, joten työlupa-asian esiin tuominen näin on lasten selkeää harhaanjohtamista.
Työttömyyden, talouskasvun ja EU:n suhteen merkitys Suomelle ja suomalaisille onkin yksi kirjan manipulatiivisimmista osioista. Päinvastoin, kuin kirja väittää, talouskasvu ei ole laskenut työttömyyttä Suomessa, vaan Suomen Pankin taannoisen tutkimuksen mukaan maassa on edelleen päivänä X noin 470.000 työtöntä, suunnilleen sama määrä kuin Lipposen hallituksen luvatessa työttömyyden ”puolittuvan”. Kirjassa olisikin ollut ehkö paikallaan tarkastella lyhyetsi työttömyystilastoinnin perusteita.
Myös kansantalouden huoltosuhteen idea on 1800-luvun maatalousyhteiskunnan tasolta; modernissa yhteiskunnassa se, kuinka moni tekee, ei määrää huoltosuhdetta, vaan se, kuinka paljon tehdään. Suuntaus onkin, että mahdollisimman harva joutuu tekemään työtä, mutta tuottaa mahdollisimman paljon. Ulkomaisen työvoiman ”tarve” onkin selkeästi ristiriidassa ”kansainvälisen kouluttautumisen”, ts. työpaikan hakemiseen ulkomailta valmistautumisen ja siihen valmentautumisen kanssa. Tilastojen käyttöä koskevassa osassa olisikin kannattanut käyttää aikaa työllisyystilastojen tarkasteluun nuorisorikollisuuden merkityksen vähättelyn sijasta.
Vähättelystä esim: "Tyypillisiä alle 18 vuotiaiden tekemiä rikoksia ovat näpistely, varastelu (ei siis varkaudet, vaan varastelu, joka on vähättelevä ilmaus - aihän ammattimaista pankkirosvoakaan esitetä "varastelijana") ja omaisuuden tahallinen vahingoittaminen". Tämä siis leipätekstiä. Kuin ohimennen - taas - esitetään kuitenkin, että "ryöstö" rikosnimikkeen alle mahtuu 29% teoista eo. ryhmässä. Tähän olisin vielä halunnut lisätä - jälleen yhden - asiavirheen kommentoinnin: Kirja toteaa s. 107 että "Jokainen on velvollinen ilmoittamaan rikoksesta poliisille." Näin nimeno maan _ei_ ole, vaan lain mukaan ilmoitusvelvollisuus koskee vain ja ainoastaan tietoa _suunnitteilla olevasta_ _ törkeästä_ rikoksesta. Samainen finlex.fi olisi ketonut tämänkin tekijöille, kun se kerran oli heille tuntematonta. Sama koskee termin "rikos" määrittelyä; rikos on vain teko, joka on sanktioitu rikoslaissa. Liikennerikkomukset eivät siis ole rikoksia lain tarkoittamassa merkityksessä.
Samoin monetaristis-libertaanisen markkinatalouden paremmuuden esittäminen annettuna, kritiikittömästi, nostaa kriittisen ja asiansa osaavan historianopettajan niskakarvat pystyyn. Hyvä esimerkki tästä sivun 135 otsikointi: "Työ on hyvinvoinnin perusta". Ristiriitaa, joka vallitsee kirjan esittämien vuosityöajan muutoksen ja elintason kasvun välillä ei käsitellä. "Työ" toistuu terminä peräkkäin usealla sivulla peräkkäin, ja kumpi mahtaa jäädä keskeisesti mieleen, leipäteksti vai otsikko? Juuri perusidean korostaminenhan on otsikoinnin tarkoitus oppikirjassa. Samaan ryhmään kuuluu verotuksen aiheuttamien "ongelmien" esittely mainitun neomonetarismin valossa - työnteko ei ole kannattavaa verotuksen takia (vaikka vero-osuus on juuri osa sitä palkkaa, joka saadaan esim. lasten koulutuksessa, terveydenhuollossa jne.) Listaa voisi jatkaa.
Opettajan onkin vaikeampi puuttua teoksen manipulatiiviseen luonteeseen kuin lukuisiin selkeisiin asiavirheisiin. Teos esittää esim. inflaation kategorisen kielteisenä ilmiönä, vaikka juuri palkkainflaatio on ollut koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan keskeinen moottori ja luoja. Toki on aikuiselle selvää, että rahan ylitarjonta luo työpaikkoja, koska siihen kohdistuvat tavoitteet voidaan toteuttaa vain myymällä asiakkaille enemmän, ts. tuottamalla lisää. Historia osoittaa, että talouspoliittisen, siis palkkainflaation, tulos on kulutuksen kasvu – rahat kannattaa törsätä ”tänään”, koska huomenna samalla summalla saa vähemmän. Rahan arvon laskua ei voi kompensoida eikä sitä koskaan ole kompensoitu pelkällä hintojen korottamisella. Teos sotkeekin sujuvasti inflaation ja tavaran vähyyden. Sen sijaan deflaation vaarat on kuitattu ohimennen, yhdellä kappaleella.
Yhteiskuntamme perusrakenteen, demokratian, osalta kirjan teksti on yhtä heppoista. Koko käsite jätetään vallan kolmijako-opin varaan, mutta ei kerrota, että moisesta ”epäparlamentaarisuudesta” Suomessa luovuttiin lopullisesti perustuslakiuudistuksen ja EU-jäsenyyden yhteydessä. Ottamatta kantaa siihen, oliko muutos hyvä vai huono, ja kenen kannalta, on painotettava, että kerrottiin asioita mille luokkatasolle tahansa, pitäisi tietojen ainakin olla paikkansapitäviä. Perustuslakiuudistushan yhdisti lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan, kun Valtioneuvosto irroitettiin presidentin toimialueestaa ja siirrettiin eduskunnan yksinomaiseen valvontaan.
Kaleidoskooppi ottaa myös selkeästi kantaa suomalaisen yhteiskunnan nykytilaan, kantaansa sen kummemmin perustelematta: verotus on pahasta, kuntien talous ruvella ja niitä on liikaa, valtiontalous taas kunnossa. Moinen jako jättää huomiotta, ja siis ymmärtämättä, täydellisesti suomalaisen yhteiskunnan perusrakenteen, kunnallisen itsehallinnon perusteet ja kansalaisen ja valtiovallan suhteen. ”Jostain kumman syystä” myös verotuksella maksettujen palvelujen kulutusluonne jätetään huomiotta.
Yksityistämisen ja julkisten palvelujen ulkoistamisen ”edut” eivät jää lukijalle, siis murrosikäiselle oppilaalle, epäselviksi. Mustan huumorin kukkaseksi kirjaan on päässyt globalisaation autuutta kuvastavat Perloksen noin 2.000 suomalaista työntekijää. Perloshan tunnetusti lopettaa tuotantotoimintansa Suomessa ja siirtää sen muualle. Se, että juuri Perlos on esimerkkinä ja sen toiminnan siirtyminen ulkomaille osuvat kirjan kanssa yksiin, on tietysti puhdasta sattumaa. Sama tilanne olisi voinut osua minkä tahansa ”kansainvälistyvän” yrityksen kohdalle – kuinka paljon vaikkapa Nokialta onkaan siitynyt tuotantoa ulkomaille?
Kirjan rakenne on suunniteltu opetusta varten, joten lukujen jaottelu on kannanotto opetuksen järjestämiseen. Itse kirjan kannalta on kuitenkin merkillistä, että vaikka lopussa on esitetty tärkeä asiasanasto, siinä ei ole viittauksia tekstisivuille, mikä olisi helpottanut oppilaan mahdollisuuksia hyödyntää sitä. Kielivirheistä ja –kummallisuuksista kannattanee mainita muutama erikoisuus: Vierassanojen turhalla käytöllä on ilmeisesti pyrittyä ”akatemisoimaan” ja ”ajankohtaistamaan” tekstiä. Niinpä tiedotusvälineiden sijasta puhutaan, suoraan sanoen junttimaisesti, ”medioista” (”media” on jo monikko!) ja esitetään, että ”mediat ovat rakentaneet Internetiin vaalikoneita”. Lisäksi: Mitä internet, joka siis on yksi medium, on rakentanut? (ainoa kirjoitusvirhe – koska se on systemaattinen – johon haluan tässä puuttua: ”internet”, tietoverkko, ei ole erisnimi sen enempää kuin tieverkko, kalaverkko tai rataverkko. Lainaus kirjasta on kuitenkin jätetty sellaiseksi, kuin se teoksessa on - virheineen.
Myös ”hikipaja”, raaka käännöslaina, on otettu käyttöön. Kielitieteellistä perustietoa olisi kannattanut myös hankkia sanan ”romani” etymologian kohdalla – se siis ei tule ”kansainvälisestä romanikielen (mikä ihme on ”kansainvälinen romanikieli”?) sanasta rom, joka tarkoittaa ihmistä” vaan sanskritin sanasta roma, joka tarkoittaa ali-ihmistä, kastijärjestelmän ulkopuolista, ja on siis selkeän pejoratiivinen. ”Ihminen” on mustalaiskielellä ”kaale” tai "kaalo". Tässä mm. yksi kohta, jossa olisi voinut käyttää tutkimusta, vaikkapa "Mustalaiskielen etymologinen sanakirja", joka löytynee ainakin yliopistojen kirjastoista..
Olen siis antanut esimerkkejä nimen omaan teoksen manipulatiivisuudesta, väärästä ja asenteellisesta tiedosta. Lisäesimerkki tähän olisi vaikkapa väite Suomen maataloustuotannon kalleudesta (s. 162): "Elintarvikkeiden tuottaminen muualla Euroopassa on halvempaa kuin Suomessa...". EU:n oman, mm. Hesarissa julkaistun selvityksen mukaan Suomessa kasvatetaan koko Unionin halvinta viljaa. Tässä onkin ehkä selkein esimerkki kirjan manipulatiivisuudesta, kun seuraavaksi kerrotaan, että "Elintarvikkeiden tuonti muista EU-maista laski ruoan hitaa Suomessa. Tästä hyötyivät kuluttajat." Historiallisestihan tapahtui niin, että elintarvikkeiden hinnat laskivat joulukuussa 1994 noin 5-10% (!) tuoteesta riippuen, alkuvuodesta elintarvikkeiden ALV laski 5%-yksikköä ja tuonnin vapauttaminen ja tulli- ym rajamaksujen poistuminen laski hintoja noin 5%. Ensimmäisenä vuonna hinnat nousivat noin 5%, ja seurauksena esim. Kesko teki koko historiansa parhaan tuloksen.
Kaikkiin teoksen virheisiin ja omalaatuisuuksiin ei tässä voi puuttua, niistä saisi helposti seminaarityön. Läpikäyvän huolimattomuuden ja asenteellisuuden, joka käy ilmi antamistani taloutta ja EU:a koskevista esimerkeistä, takia Kaleidoskooppi 9:stä voi kuitenkin hyvällä omallatunnolla sanoa, että sitä ei nykymuodossaan olisi koskaan pitänyt kirjoittaa, saati julkaista, eikä se missään suhteessa sovellu aiottuun käyttöön, oli sen manipulatiivisuuden oikeutuksesta mitä mieltä tahansa.