Pelho jatkaa kummallisia väitteitään. Muutama kommentti.
Martti Pelho kirjoitti:Ylikankaan mielestä kyseisten luetteloiden puuttuminen haittaa pahoin karkureina kadonneiden sotilaiden kohtalon selvittämistä.
Tutkijat Jukka Kulomaa ja Jarmo Nieminen ovat todenneet asiasta ”ettei käsitellyistä tuhansista sotilaista ehditty laatia edes nimiluetteloita – tai edes luotettavia tilastoja – kuulustelupöytäkirjoista puhumattakaan”.
Ylikangas on todennut sattuvasti Kulomaan ja Niemisen väitteistä, että historiantutkijoidenkin olisi syytä pysähtyä miettimään, kuinka sitten kaikki suorat ampumiset samana aikana tulivat tarkkaan ja huolellisesti kirjatuiksi, jos ei kerran karkureitakaan ehditty luetteloida nimiltä?
Vastaus on aivan yksinkertainen. Pääosa pidätetyistä karkureista, eksyneistä jne palasi/palautettiin riviin tai sijoitettiin esimerkiksi työosastoihin. Heidän osaltaan asia oli sillä selvä. Ne, jotka eivät suostuneet palvelukseen tai jatkoivat karkumatkaansa, kuulusteltiin ja rangaistiin. On selvää, että rangaistukset kirjattiin. Teloituksia tuomittiin vain kenttä- tai pikaoikeuksissa, joiden päätösasiakirjat ovat tallessa.
Martti Pelho kirjoitti:Teoriassahan on mahdollista, että kesällä 1944 Lappeenrannan seudulla ja Saimaan saaristossa yli 10000 kiinniotetun karkurin luettelot, kuulustelupöytäkirjat ja sotatuomari (1918-1944) Toivo Tapanaisen kenttäoikeuden Huhtiniemessä tuomitseman yli 2000 "punikkiryssäkarkurin" ja sotapoliisien päiväkirjojen kadonneet asiakirjat, tuomiolauselmat ja revityt sivut ovatkin olleet sota-arkiston laatikkojen kätköissä ja pysyneet yksinomaan ja ainoastaan salaisina "lajittelemattomuutensa" takia. Asia selvinnee vuonna 2013.
Edes teoriassa ei Lappeenrannan seudulla ole pidätetty 10 000 karkuria. Kannaksen koko "viralllinen" karkurimäärä oli noin 8 000. Pääosa tästä joukosta palautettiin siis suoraan yhtymiinsä. Lappeenrannan kautta palautettiin myös kotiseudulle ehtineitä tai junista kiinniotettuja karkureita.
Tapanaisen kenttäoikeus ei ole voinut tuomita ketään, koska se on olemassa vain putkiasentaja Veli Holapan tökerössä väärennöksessä. Jopa Ylikangas on sen tajunnut.
Entisen sota-arkiston johtaja, arkistoneuvos Jaana Kilkki on selvittänyt arkiston kunnostusta Mikkelissä ( HS 14.11. 07). Se oli edellytys Kansallisarkistoon liittämiselle. Hän toteaa, ettei ole todennäköistä että aineistosta paljastuisi ennen tuntemattomia sotasalaisuuksia. Sen sijaan aineistosta voi löytyä lisätietoja puolustusvoimien arkipäivän elämästä ja materiaalia sosiaali- ja kulttuurihistoriallisten kysymysten alueelle.
Pelho jatkaa kummallisia vihjauksiaan "suojeluskuntalaisten jälkeläisistä". Asiasta olisi syytä esittää todisteita. Muuten kyseessä on jatkuva valehtelu. Se ei näy olevan Pelholle mitenkään ongelmallista. Kun ei ole tietoa, turvaudutaan ideologiasta ammennettuun uskoon. Ymmärtääkseni valehtelussa rikoskynnys ylittyy jossain vaiheessa? Ainakin vihjaillaan, että arkiston kunnostuspaikan valinnassa ja henkilöstössä olisi jotain hämärää. Syyttääkö Pelho arkistovastuussa olevaa henkilöstöä virkavirheestä? Silloin olisi paikallaan kääntyä poliisin puoleen.