
Kurkkujen myyjä vuodelta 1909. Kuva: Andrew Howe V.
Journalisti ja amatöörivalokuvaaja Murray Howe matkusti 1900-luvun alussa Itä-Eurooppaan amerikkalaisen teollisuuspohatta C. K.G. Billingsin seurueessa. Howen tehtävä oli raportoida palkittujen ravihevosten hyväntekeväisyyskiertueesta The Horse Review-lehteen. Työnsä ohella hän onnistui ottamaan yli 400 valokuvaa 1900-luvun Moskovasta ja Pietarista käsikäyttöisellä Graflex-kamerallaan. Hänen valokuvansa jalankulkijoista, katukauppiaista ja aristokraateista ovat harvinaisia välähdyksiä jokapäiväisestä elämästä ennen Ensimmäistä maailmansotaa ja Venäjän vallankumousta.
Howen ottamat valokuvat tulivat julki muutama kuukausi sitten, kun hänen lapsenlapsenlapsensa Andrew Howe V latasi niitä Flickr -kuvapalveluun. Kuvien ilmestymisen jälkeen niitä on kommentoitu runsaasti eri blogeissa ja kuvia on käyty katsomassa yli 100 000 kertaa.
Murray Howe keskittyi rakennusten sijaan ihmisten kuvaamiseen. Hän kertoo muistiinpanoissaan, että ainoat ihmiset, jotka pelkäsivät kameraa, olivat poliiseja. Kameran nähtyään he kehottivat laittamaan sen takaisin laukkuun. Howe sai kuitenkin kertomansa mukaan otettua haluamansa valokuvan aina ennen kuin lähin poliisi ehti huomata hänet. Hänen pojanpojanpoikansa mukaan Howe piti suuresti ihmisten valokuvaamisesta ja arvosti venäläisiä erityisesti.
Kokoelma sisältää kuvia myös rakennuksista, muun muassa kuvan alkuperäisestä Kristus Vapahtajan katedraalista, joka tuhottiin täysin neuvostoaikana 1930-luvulla. Moskovan kaupunginmuseon edustajan, Vladimir Kuznetsovin, mukaan heidän kokoelmiinsa ei sisälly mitään vastaavaa. Museon kokoelmat käsittävät yli 100 000 valokuvaa, mutta ne ovat useimmiten kuvia muistomerkeistä tai arkkitehtuurista. Valokuvien lisäksi Murray Howe jätti matkasta jälkeensä kirjeitä, artikkeleita, negatiiveja sekä leikekirjan.
Andrew Howe toivoo, että hänen isoisoisänsä valokuvista koottaisiin näyttely johonkin venäläiseen museoon. Toistaiseksi halukkaita näyttelyn järjestäjiä ei kuitenkaan ole ilmaantunut. Andrew Howen mukaan ajatus siitä, että kuvat asetettaisiin näytteille sinne mistä ne ovat lähtöisinkin, miellyttäisi myös hänen isoisoisäänsä.
Lähde:"Old Moscow Photos Reappear" ( The Moscow Times 10.5.2011)
Lisätiedot:
Vintage Photographs of Moscow 1909 -kuvagalleria (Andrew Murray Howe V)
Teollisuuspohatta C.K.G. Billings Wikipediassa