Pohjoisen kaupunkikulttuuri rakentui paikallisille juurille

[Kaisa Kylakoski]

FM Risto Nurmi väitteli Oulun yliopistossa 19.5.2011 aiheenaan torniolaisten kaupunkilaistumisen ja kaupunkilaisen ajatusmaailman kehittymisen tulkinta esineiden käytön tarkastelun avulla.

Tutkimuksessa hän tarkasteli Tornion kaupungin varhaisvaiheen (1600–1800) kaupungistumiskehitystä arkeologisen materiaalin antaman tiedon avulla. Tornio oli aikanaan kuninkaan käskyllä Perämeren pohjukkaan perustettu silloisen maailman pohjoisin kaupunki. Sen varhainen väestö koostui keskiajalta periytyneestä paikallisesta talonpoikaisväestöstä. Tutkimuksen päätavoitteena oli ihmisten esineiden käyttötapoja tutkimalla selvittää, kuinka torniolainen kaupunkilainen väestö muodostui ja mitkä olivat sen kehityksen vaiheet.

Tornion kaupungissa 1600–1700-luvuilla käytössä ollut arkipäivän esineistö on suurimmalta osin ulkomaista tai eteläruotsalaista tuontitavaraa. Tutkimuksessa pystyttiin selkeästi todistamaan, että nykyaikainen kuluttajakeskeinen esinekäsitys ei yleistynyt Torniossa ennen 1700-luvun puoltaväliä, vaikka se oli jo vallalla Keski-Euroopassa ja Amerikan mantereen Eurooppalaistaustaisilla alueilla. Esineet olivat tässä vaiheessa valmistettu kulutushyödykkeiksi, mutta käyttäjät pohjoisessa suhtautuivat niihin vielä perinteisten paikallisten esinekäsitysten mukaan.

Perinteiset esinekäsitykset tulevat selkeimmin ilmi erilaisina kulumis- ja käyttöjälkinä, sekä etenkin esineiden varsin monipuolisena monikäyttöisyytenä. Esineitä myös korjattiin runsaasti, vaikka uuden hankkiminen olisi jo tuolloin ollut halpaa ja vaivatonta. Äärimmäisenä esimerkkinä esineen loppuun käyttämisestä näkyvät ne monet esineet, jotka on valmistettu jostain toisesta rikkoutuneesta esineestä. Esimerkiksi värttinöitä ei ostettu, vaikka niitä oli saatavilla, vaan ne tehtiin itse keramiikka-astioiden kappaleista. Yleisessä suhtautumisessa ei näy eroja kaupungin eri varallisuusluokkien välillä, mikä osoittaa, että korjaamista ei vielä yhdistetä köyhyyteen eikä varakkaampi väestö ollut sisäistänyt kuluttamista, vaan ennemmin sijoitti varansa.

Kaupunkilaisten esinesuhteessa tapahtuu kuitenkin voimakas muutos 1600-luvun lopulta alkaen. Yksi toisensa jälkeen erilaisista paikallisista tavoista luovutaan ja esineiden käyttöikä lyhenee. Rikkoutuneita esineitä ei enää korjata, lukuun ottamatta köyhimpiä kortteleita. Tämä viittaa varakkuuteen perustuvien sosiaaliluokkien eriytymiseen myös tapakulttuurissa. Muutos on ohi 1700-luvun alkuvuosikymmenillä ja vuosisadan jälkipuoliskolla erot kasvavat. Kaupungin keskimääräisen varallisuuden kasvu näkyy eri esinetyyppien voimakkaana kasvuna, sekä selkeänä kulutuskäyttäytymisen yleistymisenä. Kaupunkilaisista on muodostunut tyypillinen ruotsalainen pikkukaupungin porvarisyhteisö, joka on toki edelleen paikallisen omaleimainen, mutta sen keskiaikaiset talonpoikaiset juuret ovat esinesuhteen osalta hävinneet.

Lähde: Oulun yliopiston väitöstiedote