Halutaanko suomenruotsalainen menneisyytemme häivyttää?

[Tapio Onnela]

Teologisen aate- ja oppihistorian dosentti Tarja-Liisa Luukkanen Helsingin yliopistosta arvioi Agricolan kirja-arvostelujulkaisussa Petri Luomasen ja Antti Raunion toimittamaa teosta: Teologia – johdatus tutkimukseen. Tarja-Liisa Luukkanen: Miksi kieltää suomenruotsalainen historiamme?
Luukkasen mukaan teoksessa on pyritty hävittämään ja kieltämään maamme suomenruotsalainen historia.

Aika ei ole suomenruotsalaisuudelle suotuisa. Koulujen pakkoruotsi on paljastunut suomenruotsalaiselle kulttuurille Pyrrhoksen voitoksi eivätkä vaaleissa erinomaisesti menestyneet Perussuomalaiset salaa kantaansa suhteessa ruotsin kieleen. On selvää, että kaikille pakollisesta ruotsin kielen opetuksesta tullaan jossain vaiheessa luopumaan muiden kielten hyväksi. Keskustelun alaisina ovat, ja tulevat olemaan, yhden ruotsinkielisen varuskunnan lisäksi, myös koko ruotsin kielen nykyinen asema Suomessa, ruotsinkielellä tarjottavat palvelut ja vaikkapa suomalaisilta virkamiehiltä edellytetty ruotsin virkamiestutkinto.

Tässä tilanteessa on kuitenkin enemmän kuin erikoista, jos myös ruotsinkielinen sivistyneistömme häivytetään maamme sivistyshistoriasta. Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tämän vuoden pääsykoekirjan kirkkohistorian osuudessa näin on kuitenkin toimittu.

On yleisesti tunnettua mikä merkitys suomenruotsalaisella sivistyneistöllämme oli 1800-luvulla suomalaisen yhteiskunnan rakentajina sekä myös suomen kielen aseman edistäjinä. Tämän toteamiseksi ei tarvitse kuin vilkaista J. V. Snellmanin, J. L. Runebergin tai pastori Uno Cygnaeuksen elämäntyötä ja tuon työn vaikutushistoriaa. Ruotsinkielisen sivistyneistön merkitys suomalaisen kulttuurin kehittämisessä on aivan kiistaton. Teologian pääsykoekirjan mukaan, ja poikkeuksena muusta yliopistosta, ruotsinkielisellä sivistyneistöllä ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä teologiassa ja kristinuskon historiallisessa tutkimuksessa.

1820-luvun lopulla Suomessa alkoi kehitys kohti tiedeyliopistoa. Tässä prosessissa, joka johti Suomessa uusien tieteenalojen syntyyn ja jo tunnettujen oppialojen tieteelliseen uudistumiseen, tuolloinen ruotsinkielinen sivistyneistömme suoritti merkittävän kulttuurityön. Suomalainen yliopistokoulutus ei täällä Venäjän imperiumin reunalla ghettoutunut eikä umpioitunut, vaan haki vaikutteensa Länsi- Euroopasta, ja piti täten yllä yhteyksiä kehittyvään länsimaiseen tieteeseen. Tieteellinen toiminta laitettiin myös palvelemaan kansansivistystä ja kansallisia tavoitteita.
***
Pitääkö menneisyyden olla sellaista kuin haluaisimme sen olevan?

Ajan hengen mukaisestiko suomenruotsalaisten tiedemiesten uraauurtava merkitys suomalaisen teologian historiassa on sivuutettu? Ruotsinkielisen sivistyshistoriamme kieltäminen ei voi olla Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan virallinen linja - onhan sen historia alkaen vuodesta 1640 ollut suurimmalta osaltaan ruotsinkielistä. Tältä osin kyseessä täytyy olla valitettava väärinymmärrys tai historiankirjoituksen osuuden laatineen yleisen kirkkohistorian professorin Simo Heinisen virheellinen tulkinta Suomen 1800-luvun sivistyshistoriasta.

Arvostelu kokonaisuudessaan: Tarja-Liisa Luukkanen: Miksi kieltää suomenruotsalainen historiamme?

[Jussi Jalonen]

Arvostelussa voi olla perää - en ole siis lukenut itse teosta - mutta se näyttää näin ulkopuolisen silmin lukien väkisinkin hieman yksipuoliselta, siis kritiikkinä.

Varmasti tuossa pääsykoekirjassa on ollut kai muitakin lukuja kuin se 1800-luvun kirkkohistoriaa käsittelevä? Kriitikko toteaa, että kyse ei ole vain "yhden artikkelin osalta tapahtuneesta laadunvalvonnan pettämisestä", mutta koko teoksen kritiikki tosiaan tuntuu keskittyvän vain tuohon yhteen artikkeliin. Kirjaan perehtymättömänä en oikein uskalla ottaa kantaa siihenkään, voiko tuosta artikkelissa professori Lillen pieneksi jätetystä osuudesta vetää noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä peräti koko 1800-luvun ruotsinkielisen teologian tarkoituksellisesta häivyttämisestä.

On tuossa kyllä kiinnostaviakin kohtia, esimerkiksi maininta siitä, miten Heininen hakee "kristilliselle tieteelle" oikeutusta postmodernista relativismista. Tässähän on taas se perinteinen hauska ironia siitä, miten uskontulkinta tarvitsee olemassaolonsa edellytykseksi sellaisen vapaamielisen viitekehyksen, mitä se itse vastustaa.



Best,

J. J.

[Vetehinen]

Tarja-Liisa Luukkanen kirjoittaa otsikolla Miksi kieltää suomenruotsalainen historiamme?

Otsikko on lupaus 1910-luvun jälkeisestä suomenruotsalaisesta historiasta ja sen kieltämisestä, mutta osoittautuu, että Luukkanen kirjoittaa 1800-luvusta, jolloin suomenruotsalaisuutta ei ollut vielä keksitty. Sehän keksittiin vasta 1910-luvulla poliittisen kansallisuusliikkeen retoriikaksi.

Lukkanen ei tunne historiaa ja käyttää aikakauteen sopimattomia nimityksiä. Anakronismia.

Varsinainen Luukkasen jytky on se, ettei Heininen ole huomioinut tarpeeksi Lilleä ja Laurellia, jotka Luukkasen mukaan olivat ruotsinkielisiä ja, koska heitä ei huomioitu, Luukkasella on kysymys miksi kieltää "suomenruotsalainen" historiamme.

Kahden henkilön liian pieni huomioko ansaitsee kysyä kiellosta "suomenruotsalaiseen" historiaamme? Samaa ilmeisesti kysyy Jalonenkin.

Lillellä ja Laurellilla voi olla kirkkohistoriallisia ansioita ja ilmeisesti onkin, jos Luukkasta on uskominen, mutta Luukkanen politisoi ko herrojen ruotsinkielisyydellä.

Suomen 1800-luvun historiassa ruotsinkielisillä henkilöillä on merkittävä sija, mutta se ei ole ruotsinkielisyyden seuraus, eikä ruotsinkielisyys ole syy Lillen tai Laurellin ansioille. He olisivat tehneet saman suomeksi, jos suomi olisi ollut ainoa Suomen hallinnon kieli.

Koska vain ruotsi oli virallinen kieli, hallinnon ainoa kieli, joten kaikkien ja jokaisen koulutusta haluavan ja minkä tahansa viran haluavan, oli pakko osata ruotsia ja ellei sitä osannut syntymälahjana, opeteltava pakkoruotsinsa, tai koulutusta ja virkaa ei herunut koskaan.

Kun oli pakko olla ruotsinkielinen, tuli pakosta ruotsinkieliseksi.

Kun Luukkasen tavoin ihaillaan ja ihastellaan 1800-luvun eliittiä ja sen kieltä ruotsia, niin on kerrottava myös, että hallinnon yksikielisyys on syy - ja ainoa syy - ruotsinkielisyyteen. Syy ei ole, että ruotsinkieliset olisivat etevämpiä kuin suomalaiset. Syy on se, että etevimpien suomalaisten oli pakko ryhtyä ruotsinkielisiksi. Kuten Cygnaeukset, Topeliukset ja monet muut.


Luukkanen:
"Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta on ollut vahva suomenkielisten linnoitus alkaen siitä kun alaluokkien suomenkieliset lapset 1800-luvun jälkipuolella lähtivät opiskelemaan teologiaa ja näin suomenkielistivät maamme luterilaisen papiston."

Minulle on uusi ja mielenkiintoinen tieto, että luterilainen papisto olisi ollut ruotsalainen satoja vuosia, vaikka luterilaiseen kirkkoon kuuluu kansankielinen eli suomenkielinen kirkonmeno. Epäilen että Luukkanen on erehtynyt, vääristelee tietämättömyyttään tai tietoisesti. Jos joku on sitä mieltä, että olen erehtynyt, niin voinee ystävällisesti selventää miten suomenkieliset kirkonmenot on toteutettu, jos papisto on ollut ruotsinkielinen, kuten Luukkanen väittää.

Aika ajoin talonpojat toki valittivat, ettei pappi osannut suomea, mutta oliko kyse niin suuresta osaamattomuudesta, että pitää sanoa papiston suomenkielistyneen vasta 1800-luvun lopulla?

Luukkasen tiedot historiasta vaikuttavat puutteellisilta, joka ilmeisesti on syy kirjoituksen aika isoon asenteellisuuteen. Puutteet yleistiedoissa heittävät tietenkin varjon sille, onko Luukkanen osaava arvoimaan edes Lillen ja Laurellin merkitystä.

[ekyto]

Tarja-Liisa Luukkanen kirjoittaa otsikolla Miksi kieltää suomenruotsalainen historiamme?

Otsikko on lupaus 1910-luvun jälkeisestä suomenruotsalaisesta historiasta ja sen kieltämisestä, mutta osoittautuu, että Luukkanen kirjoittaa 1800-luvusta, jolloin suomenruotsalaisuutta ei ollut vielä keksitty. Sehän keksittiin vasta 1910-luvulla poliittisen kansallisuusliikkeen retoriikaksi.

Lukkanen ei tunne historiaa ja käyttää aikakauteen sopimattomia nimityksiä. Anakronismia.

Olethan sinäkin puhunut Suomesta ja suomalaisista ennen 1800-lukua, vaikka Suomi ja suomalaiset keksittiin vasta 1800-luvulla.

Suomi oli 1800-luvulle saakka Ruotsin Österland-niminen maakunta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_maakunnat

Suomalaiset (ruotsiksi finnar) taas keksi (ruotsiksi uppfinnade, eli ylössuomensi) 1800-luvulla Adolf Ivar Arwidsson:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Ivar_Arwidsson

Arwidsson kehotti suomalaisia etsimään ominta olemustaan historiasta. Hänen mukaansa suomalaiset olivat jo kansa, joka ei vain aikaisemmin ollut tiedostanut asemaansa. Arwidssonin kansakäsitys tiivistyi oman ja vieraan vastakkainasetteluun. Hän halusi juuria vieraat vaikutteet, mikä osoittautui ristiriitaiseksi. Suomen kulttuuri oli tiiviisti sidoksissa entisen emämaan, Ruotsin, ja silloisen emämaan, Venäjän, perintöön. Arwidssonin suuhun laitettu lentävä lause ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia” (Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar") oli myös G. M. Armfeltin piirin johtotähtenä Suomen asiain komiteassa.[1]

[Vetehinen]

Olethan sinäkin puhunut Suomesta ja suomalaisista ennen 1800-lukua, vaikka Suomi ja suomalaiset keksittiin vasta 1800-luvulla.

Ei suomalaisia "keksitty" 1800-luvulla. Mitään löytöretkeä ei ole tehty.

Kustaa Vaasa jo oli Suomen suurruhtinas.

Suomi oli 1800-luvulle saakka Ruotsin Österland-niminen maakunta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_maakunnat

Österland ei ole maakunta, vaan jonkin lainen pääalue.


Ihan mielenkiintoinen ero siinä mitä Arwidsson sanoi ja mitä Reuter sanoo Kotuksen sivulla:

Adolf Ivar Arwidsson:
Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar"

Suomeksi: Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme halua, olkaamme siis suomalaisia.

Reuter:
Finne är jag inte, eftersom mitt modersmål är svenska. Däremot är jag svensk i Finland, alltså finlandssvensk, och därmed också finländare.

Suomeksi: suomalainen en ole, sillä äidinkieleni on ruotsi. Olen ruotsalainen Suomessa, siis suomenruotsalainen, ja täten myös suomenmaalainen.

Ruotsin kielellä sanottuna 200 vuodessa suomalaisista finnar on tullut ruotsalaisia svenskar.

Aika hauska ja kuvaava sille, että suomenruotsalaisuus on nuori ja tekemällä tehtyä.

[jsn]

Aika hauska ja kuvaava sille, että suomenruotsalaisuus on nuori ja tekemällä tehtyä.

Suomalaiset (ruotsiksi finnar) taas keksi (ruotsiksi uppfinnade, eli ylössuomensi) 1800-luvulla Adolf Ivar Arwidsson:

Arvidsson katsoi että suomen- ja ruotsinkieliset suomalaiset muodostavat kielestä riippumatta yhden kansakunnan, koska eivät ole enää ruotsalaisia eivätkä voi tulla venäläisiksi. Arvidssonilla ei ollut ensimmäistäkään ajatusta sellaisesta, että tämä olisi tarkoittanut sitä, että kaikkien olisi pitänyt siirtyä käyttämään vain ja ainoastaan suomen kieltä.

Finna-verbillä ja finne-sanalla sen sijaan ei taida oikein olla mitään yhteyttä toisiinsa.

[ekyto]

Ei suomalaisia "keksitty" 1800-luvulla. Mitään löytöretkeä ei ole tehty.

No sittenhän ei myöskään keksitty suomenruotsalaisia 1900-luvulla. Mitään löytöretkeä ei tehty.

Kustaa Vaasa jo oli Suomen suurruhtinas.

Väärin. Suomella ei ollut suurruhtinasta ennen kuin Suomesta tuli Suomen suurruhtinaskunta vuonna 1809.

Kustaa Vaasa toki teki Suomesta herttuakunnan pojalleen Juhanalle:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kustaa_Vaasa

Parissa vuodessa Kustaa Vaasan asemasta Ruotsin johtajana tuli kiistaton ja vuonna 1523 Kustaa Vaasa kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi, mikä merkitsi Ruotsin lopullista eroa Kalmarin unionista. Ruotsin alueeksi nimettiin samana vuonna myös Itämaa eli Suomi.[1]

Suomen vierailunsa päätteeksi Kustaa Vaasa perusti pojalleen Juhanalle Suomen herttuakunnan. Herttua sai alueellaan kuninkaan valtuudet omaa ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta.[7]

Hän tuskin kuitenkaan nimitti sitä nimellä Suomi, vaan nimellä Finland. Tietääkö muuten kukaan, koska sana Suomi esiintyy dokumenteissa ensimmäistä kertaa? Agricola kirjoitti hämäläisistä ja karjalaisista jumalluettelossaan, mutta kirjoittiko hän mitään suomalaisista? Edes tarkoittaen varsinais-suomalaisia?

[nylander]

Eipä tekisi oikein mieli tikullakaan puuttua asiaan eräiden Agricola-foorumilla päivystävien aggressoreiden takia, mutta tulkoon nyt lähetetyksi kommentti seuraaviin Suomen historian perusasioihin, kun niistäkin tuntuu vallitsevan epätietoisuutta:

- 1200-luvulla myöhempi Suomi alettiin hahmottaa kokonaisuudeksi, jonka nimenä oli Österland. Keskiajan lopulla Österland-nimi oli jo harvinainen, eikä sitä missään tapauksessa liene enää käytetyn esim. kustavilaisen ajan lopulla, kuten jossakin viestissä annettiin ymmärtää. Haminan rauhassa 1809 Ruotsi tunnetusti luovutti Venäjälle joukon nimettyjä läänejään.

- Nimi Finland esiintyy asiakirjassa ensi kerran vuonna 1405 tarkoittaen selvästi Ruotsin valtakunnan laajaa itäosaa kokonaisuudessaan. Nimitys yleistyi vähitellen, ja 1440-luvulta lähtien maamme oli virallisissakin yhteyksissä Finland.

- Agricola kirjoitti Psalttarin esipuheessa mm. seuraavasti:

Caicille Somalaisille toiuottaa...

-Suuriruhtinaskunnan arvonimen Suomelle antoi ei Kustaa Vaasa vaan Juhana III viimeistään vuonna 1577. Arvonimen merkitys oli heraldinen eli sen tarkoitus oli lisätä kuninkaan omaa ja hänen valtakuntansa arvoa mutta myös tähdentää Suomen merkitystä, jota hän muutenkin korosti puheissaan.

Edellä mainitut perusfaktat löytää melkein mistä tahansa kunnollisesta Suomen historian esityksestä (ilmeisesti ei kuitenkaan Wikipediasta); itse tarkistin ne Pentti Virrankosken teoksesta Suomen historia 1 - 2. Toinen, korj. painos. SKS 2009.

[Veikko Palvo]

- 1200-luvulla myöhempi Suomi alettiin hahmottaa kokonaisuudeksi, jonka nimenä oli Österland. Keskiajan lopulla Österland-nimi oli jo harvinainen, eikä sitä missään tapauksessa liene enää käytetyn esim. kustavilaisen ajan lopulla, kuten jossakin viestissä annettiin ymmärtää. Haminan rauhassa 1809 Ruotsi tunnetusti luovutti Venäjälle joukon nimettyjä läänejään.

Eiköhän Egentliga Finland ole ollut 1200-luvulla varsin pieni alue nykyisen Turun ympäristössä?
Ja Österland, myöhempi Suomi ole alkanut hahmottua kokonaisuudeksi vasta 1600-luvulla.
Ruotsi menetti Venäjälle Itämaakuntaansa Uuudenkaupungin rauhasta 1721 alkaen ja 1809 loputkin Österlandiastaan.
Ja vallan vaihtuessa ruotsinkielisetkin näyttäisivät sopeutuneen siihen vaikeuksitta Porvoon herrainpäivillä.
Itämaakunnan venäläiset miehittivät väliaikaisesti kahteenkin kertaan, mutta vetäytyivät samoin kuin Pohjois-Ruotsistakin.

Suomen ja ruotsinkieltä lienee puhuttu Pohjanlahden molemmin puolin yhtä kauan, mutta Ruotsin hallinnon kielenä nykyisessä Suomessa ruotsinkieli oli levittäytynyt yhä idemmäksi Ruotsin valloitusten myötä, Inkerinmaallekin ja senkin väestö puhui suomenkieltä.
Ja
papit ja kirjurit ovat kirjanneet vaikkapa "alkuasukas" Pekankin Petteriksi ja hänen poikansa on ollut Petterson.
Samoinhan tapahtui Viipurin kuvernementissä väestön vaihtumisen jälkeen ja Ruotsin menetettyä alueen, savolainen Johannes kirjattiin Ioanniksi ja jatkossa Ivaniksi.
Alkaisikohan varsinainen suomenruotsalainen menneisyys autonomian ajan alusta vai
vuoden 1900 tienoilta?

Veikko Palvo

[nylander]

Eiköhän Egentliga Finland ole ollut 1200-luvulla varsin pieni alue nykyisen Turun ympäristössä?

Puhutko nyt aidasta vai aidan seipäistä? Totta kai on selvää, että "Suomi" on varhaisimpina aikoina tarkoittanut lounaisinta maakuntaa, jonka nimi näkyy muinaisten asutusvirtausten levittämänä kaukana idässäkin Viipurinlahdella ja sen perukassa (> Suomenvesi, Suomenvedenpohja). Kirjoitin Virrankoskea lainaten: 1400-luvulta lähtien nimi Finland tarkoitti jo selvästi "Ruotsin valtakunnan laajaa itäosaa kokonaisuudessaan". Varsinais-Suomea sanottiin siitä lähtien etupäässä Turun lääniksi, ja, edelleen Virrrankosken mukaan, "vasta 1600-luvulla alettiin joskus puhua 'varsinaisesta' Suomesta".

Ja Österland, myöhempi Suomi ole alkanut hahmottua kokonaisuudeksi vasta 1600-luvulla.

Mistä tällainen 1600-luku tulee? Österlandiksi kutsuttiin1200-luvulta lähtien sitä kokonaisuutta, joka kattoi silloisen Turun hiippakunnan alueen. (Muita hiippakuntiahan täällä ei keskiajalla ollutkaan.) Vielä kerran: Österland-nimeä ei keskiajan lopun jälkeen esim. Virrankosken tai Kari Tarkiaisen (teoksessa Ruotsin Itämaa) mukaan enää juuri käytetty.

[Veikko Palvo]

Puhutko nyt aidasta vai aidan seipäistä?

Egentliga Finland vaiko Österland, molemmat Ruotsi ainakin menetti jo Porvoon
maaliskuun 1809 landtagar, maapäivillä säätyjen hyväksyessä Aleksanteri I:n julistuksen ja Haminan rauha solmittiin syyskuussa 1809.

Turussa koottiin Lauantaiseura, johon kuuluivat J.J.Nervander, J.L.Runeberg, J.V.Snellman, F.Cygnaeus, J.J.Nordström, M.A.Castrén, Z.Topelius ja
J.J.Tengström sanoi: "Me asumme kauniissa, virtojen ja järvien , vuorten, kukkuloiden ja metsien halkomassa maassa etc.
Lausuttiinko siinä suomenruotsalaisuuden syntysanat?

"Yliopiston odottamaton muutto Helsinkiin, 21.10.1827 herätti kaikkialla maassa hämmästystä ja epävarmuutta, ellei pelkoakin."
"H:ki oli tuntematon ja vieras, Turulla oli kunniakkaat perinteet ja selvä k a n s a l l i n e n luonne."
Lähdet.: J.Havu, Lauantaiseura ja sen miehet, Otavan kulttuurisarja, Sanomalehti Oy, Nylanderin kirjapaino, 2.1944
Miksi muuttoa H:kiin pelättiin?

Yliopisto sai virkapuvutkin ja valtio ja virkavalta olivat nyt yläpuolella
Ja
Kalevala ilmestyi Elias Lönnrotin toimesta kahtena vihkona 1835 ja 1836 ja em. kirjassa sanotaan
mm.Aug.Schaumanin sanoneen, että "suomen kieltäkin alettiin katsella toisin kuin ennen."

Suomalaisuus näyttäisi syntyneen Kalevalan myötä, mutta syntyiköhän suomenruotsalaisuus 1900-luvun alussa?

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Tietääkö muuten kukaan, koska sana Suomi esiintyy dokumenteissa ensimmäistä kertaa?

Vanhin maininta sanasta Suomi on minun tietojeni mukaan frankkilaisissa aikakirjoissa 800-luvulla.

http://en.wikipedia.org/wiki/Royal_Frankish_Annals

Kyse ei kuitenkaan ollut maasta vaan Suomi oli henkilön nimi. Suomi osallistui tanskalaisten delegaatiossa rauhanneuvotteluihin frankkien kanssa.

On the Danish side there were Hankwin and Angandeo, Hemming's brothers, and in addition, other men distinguished among this people: Osfrid nicknamed Turdimulo, Warstein, Suomi, Urm, another Osfrid, son of Heiligen, and Osfrid of Schonen, and Hebbi and Aowin.

http://en.wikipedia.org/wiki/Hemming_of_Denmark

[Klaus Lindgren]

Minulle on uusi ja mielenkiintoinen tieto, että luterilainen papisto olisi ollut ruotsalainen satoja vuosia, vaikka luterilaiseen kirkkoon kuuluu kansankielinen eli suomenkielinen kirkonmeno.

Kyllä se papisto ruotsinkielistä oli aina 1800-luvun jälkipuoliskolle asti, kuten muukin herrasväki. Se, että papit ja heidän perheensä puhuivat keskenään ja muun herrasväen kanssa ruotsia, ei tietenkään estänyt heitä saarnaamasta suomeksi, aivan kuten paikallishallinnon virkamiehet kyllä asioivat suomenkielisen rahvaan kanssa suomeksi. Viralliset asiakirjat kirjoitettiin taas sitten ruotsiksi ja ruotsiksi ne papitkin hoitivat asiansa muun papiston ja kirkollishallinnon kanssa. Papit osasivat siis äidinkielensä, useimmiten ruotsin, lisäksi myös suomea. Lisäksi he olivat koulussa oppineet latinaa, klassista kreikkaa, Uuden Testamentin kreikkaa ja hepreaa sekä hallitsivat myös joko saksaa tai ranskaa tai mieluiten molempia. Kielitaitoista porukkaa, kuten ajan muukin säätyläistö.

Vetehisen muihin kommentteihin voisin todeta, että nämä Lauantaiseuran miehet olivat kaikki syntyään ruotsinkielisiä miehiä, jotka pitivät itseään yksiselitteisesti suomalaisina, tai siis ruotsiksi "finnar". Veikko Palvon arvelu siitä, että Lauantaiseurassa olisi lausuttu suomenruotsalaisuuden syntysanoja, osuu sekin harhaan, sillä useimmat noista herroista pitivät ruotsinkielisiä samanlaisina suomalaisina, "finnar" kuin suomenkielisiäkin. He eivät liioin pitäneet ruotsin kieltä mitenkään vieraana suomalaiselle sivistykselle – toki Snellman oli eri mieltä ystäviensä kanssa.

Vetehinen on sikäli oikeassa, että nuo herrat eivät tosiaankaan pitäneet itseään "suomenruotsalaisina" vaan "suomalaisina", mutta hänen johtopäätöksensä tästä menevät kyllä aiheettoman pitkälle. Kyseessä olivat siitä huolimatta ruotsinkieliset intellektuellit, jotka halusivat luoda suomalaista kulttuuria ruotsiksi, omalla äidinkielellään. Suomalainen säätyläistö oli ollut jo kauan kokonaan ruotsinkielistä (paitsi Viipurin läänissä osittain saksankielistä) ja kaikki tiesivät myös rannikoilla rahvaankin puhuvan ruotsia. Ajatus siitä, että ruotsi olisi Suomessa jollain lailla vieras kieli syntyi ensin Arwidssonin aikoihin ja sitten Snellmanin herätyksen avulla 1840-luvulla. Arwidsson ja kaverinsa hakivat nämä ajatukset Herderin ja Fichten opeista, Snellman taas puki samat ideat hegeliläiseen muotoon. Ja kuinka ollakaan, useimmat näiden herrojen oppineista aikalaisista tulkitsivat samoja Herderiä, Fichteä ja Hegeliä toisella tavalla, siten, että ruotsin kielelläkin oli sijansa suomalaisessa sivistyksessä. Laajempaa kannatusta nuo Arwidsonin ja Snellmanin ajatukset ruotsin kielen vieraudesta saivat vasta 1860-luvulta eteenpäin, ja yksimielistä kannatusta suomalaisten keskuudessa ne eivät saaneet koskaan.

Lillen, Laurellin ja muiden ruotsinkielisyys on todellakin pelkkä tosiasia. Kukaan ei liene osapuilleen sataan vuoteen yrittänytkään väittää ruotsinkeilisiä etevämmiksi tai mitään muutakaan sellaista, eikä Luukkanenkaan tuossa arviossaan kyllä m itenkään "ihastellut" 1800-luvun eliittiä tai ruotsin kieltä. Jos toteamme, että Runeberg ja Topelius olivat ruotsinkielisiä ja himputin hyviä kirjoittajia, ei sekään ole ruotsin kielen ihastelua, se on vain arvon antoa näille kahdelle loistavalle kirjoittajalle. Ja sen peitteleminen, että he a) olivat ruotsinkielisiä ja että he b) eivät olleet fennomaaneja, olisi väärin. Lillen ja Laurellin tapauksessa asia on samoin.

[Vetehinen]

Papit osasivat siis äidinkielensä, useimmiten ruotsin, lisäksi myös suomea. Lisäksi he olivat koulussa oppineet latinaa, klassista kreikkaa, Uuden Testamentin kreikkaa ja hepreaa sekä hallitsivat myös joko saksaa tai ranskaa tai mieluiten molempia. Kielitaitoista porukkaa, kuten ajan muukin säätyläistö.

Kertomuksesi mukaan papit opiskelivat monia kieliä, mutta eivät suomea.

Kuinka äidinkieleltään ruotsinkielinen papisto oppi suomen?

Voitko selventää ja avata hiukan miten se tapahtui?

[Vetehinen]

Vetehinen on sikäli oikeassa, että nuo herrat eivät tosiaankaan pitäneet itseään "suomenruotsalaisina" vaan "suomalaisina", mutta hänen johtopäätöksensä tästä menevät kyllä aiheettoman pitkälle.

Kertaan vielä johtopäätökseni

Adolf Ivar Arwidsson:
Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar"

Suomeksi: Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme halua, olkaamme siis suomalaisia.

Reuter:
Finne är jag inte, eftersom mitt modersmål är svenska. Däremot är jag svensk i Finland, alltså finlandssvensk, och därmed också finländare.

Suomeksi: suomalainen en ole, sillä äidinkieleni on ruotsi. Olen ruotsalainen Suomessa, siis suomenruotsalainen, ja täten myös suomenmaalainen.

Ruotsin kielellä sanottuna 200 vuodessa suomalaisista finnar on tullut ruotsalaisia svenskar.