1. TarinointiJarmo Nieminen kirjoitti:Aivan uskomatonta tarinointia herra Pelholta. Suosittelen hänelle romaanin kirjoittamista. Kohta on tasavuodet kesän 1944 tapahtumista. Pelho voisi kerralla nousta suomalaisen kerronnan kruunattuun kärkeen. Saisi kansakin kuulla todellisen totuuden sotaherrojen metkuista.
Aivan uskomatonta tekstiä herra Niemiseltä. Yhdellä lauseella tämä arvelee kumoavansa ilmeisesti kaiken sen (ainakaan mitään ei ole, sen enempää eksplisiittisesti kuin implisiittisestikaan rajattu pois ”tarinoinnista”) minkä suuhygienisti Martti Pelho esittää toisessa viestissän 9.9.11, myös ja mukaanlukien ne kohdat, jossa Pelho on arvattavasti täysin korrektisti (mutta vapaasti) siterannut Esa Ruuskasta (ja Juho Ekolaa) ja herra Nieminen ilmoittaa siis, että Pelhon esittämät sitaatit ovat, ei siteeraamista, mitä ne siis arvattavasti ovat, vaan ”tarinointia”. Samankaltaista tulkintaa, jota suuhygienisti Martti Pelho edustaa, edustaa myös esim. maisteri Aarni Virtanen pro gradu-tutkielmassaan ” ”Toimikaa. Älkää odottako.” - Vihtori Kosolan puheiden muutokset 1929–1932 – J:kylä 2010. Tämän kirjoitus löytyi (helposti) myös netistä minkä vuoksi viittaus tähän, osoitteesta:
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/han ... sequence=1
Ilmeisesti myös gradu-tutkielmansa kirjoittaneen Virtasen olisi syytä pitäytyä romaanin kirjoittamiseen eikä kirjoittaa tieteellisiä tutkielmia herra Niemisen mielestä? Vai missä kohtaa alkaa Martti Pelho herra Niemisen mielestä "tarinoida".
Herra Niemisen Pelhoon kirjoitukseen 9.9. kohdistama arvostelu "tarinoinnista" ja "romaanin kirjoittamisesta" on siis ainakin mainitsemiltani kohdin (ja luultavasti kaikesta viestissä) ilmeisen aiheeton.
2. Romaaninkirjoittaminen
Eräs metallityöläinen, Tampereelta oleva karstaaja Väinö Linna, pitäytyi täysin herra Niemisen nevon mukaisesti romaanien kirjoittamisessa (teki tosin myöhemmin romaaniensa filmatisointeja). Linna – herra Nieminen on varmaan kuullut tästä, tämän kasvokuva kun oli Suomen 20-markan setelissä 1993-2003 kunnes seteli poistettiin maamme siirtyessä euroon - ei tiennyt mitään sotiemme historiasta, eihän - senkun kirjoitti höpinää kuten Tuntemattoman sotilaan? Linna nousi joka tapauksessa, herra Niemisen sanoin ”suomalaisen kerronnan kruunattuun kärkeen” ja kansa sai, edelleen herra Niemisen sanoin tältä ”kuulla todellisen totuuden sotaherrojen metkuista”.
Aikoinaan - romaani julkaistiin vuonna 1954 - sotaherramme esittivät elävästä elämästä aivan muuta. Silloin oli tosin karkein sotaherrojemme vale historioitsijain kannalta ns. ajopuuteoriat (joka tosin tuli kirjattua vasta myöhemmin prof. Arvo Korhosen Barbarossa-sunnitelmassa), mutta joka nykyisin yritetään ymmärtääkseni sotahistorioitsijain piirissä sievästi unohtaa ja työntää maton alle (niinkuin eräät vasemmistolaisesti asennoituneet kiusaantuvat puhuttaessa taistolaisuudesta). Sen valeen voittanee edelleenkin levitettävä vale eli sen seikan salaaminen, että Suomi faktisesti kävi hyökkäyssotaa liitossa natsi-Saksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan vuosina 1941-1944 ja puhuttiin puolustuksesta muka Neuvostoliiton uhkaa vastaan (nykyisin tietääkseni mumistaan - jos jotain ylipäätään sanotaan - vain jotain epämääräistä). Sana "selviytymistaistelu", jota suomalaiset muka kävivät vuosina 1939-44 kuten Veikko Huuska toisessa viestissään kirjoittaa, on sanahelinää (kaikki maat, paitsi natsi-Saksa ja vaihtelevisssa määrin sen liittolaiset kävivät "selviytymistaistelujaan"), mutta puolustautuja oli tietysti Neuvostoliitto, eivät suinkaan aggressorit, esim. Mussolinin Italia tai Suomi. Mutta se ei kuulu tähän, vaan muuhun viestiketjuun.
Tutustuminen Väinö Linnan teoksiin tekisi minusta herra Niemiselle hyvää Linna kun kertoo romaaneissaan ”sotaherrojemme metkuista” jolta suomalaiset saivat niistä tietää, ei suinkaan sotaherrojen suista. Suomalaisten sotia koskevaan (historian)käsitykseen ei kenelläkään muulla ole arvattavasti ollut yhtä suurta vaikutusta kuin juuri romaanikirjoilija Väinö Linnalla.
3. Mannerheimiin myötävaikutus käskyyn 20.6.44
Pelhon esitys tämän viestissä 9.9.11 vastannee siis suurin piiirtein totuutta maamme poliittisen kehityksen osalta 30-luvulla. En usko että kukaan vakavasti otettava historioitsija maassamme on Pelhon kanssa eri mieltä ainakaan pääasioista. Kysymys siitä, oliko Mannerheim faktisesti käskyn 20.6.44 taustalla lienee suhteellisen selvä (?), - vrt. tämän nimen kuvattu yliviivaus tekstissä. Onko Mannerheim poliittisesti varovaisena kieltänyt käskyn kirjaamisen edes epäsuorasti nimiinsä eli kieltänyt maininnan Heinrichsin nimeen sittemmin kirjatussa käskyssä - maininnan ”ylipäällikkö on käskenyt”? Ilmeisesti vastuukysymykset ovat repineet päämajassa ja Mannerheim on faktisesti antanut käskyn (eli ollut tietoinen ja hyväksynyt käskyn antamisen) aivan kuten Pelhon suorasukaisessa tulkinnassa mainitaan. - En tiennytkään, ennen kun luin kirjoituksesi, hyvä Martti, että esitys sotaväen rikoslain omien surmaamisen laventamiseksi valmisteltiin päämajassa, mutta niinhän sen on tietysti täytynyt olla.
Olisikin mielenkiintoista saada lukea jonkun ulkopuolisen historioitsijan tulkinta siitä, mitä annetuilla ohjeilla itse asiassa tarkoitettiin ja miten niiden adressaatit ne käsittivät. Ilmeisesti sekä käskyjen antajat että saajat käsittivät ne melko lailla yhtäpitävästi mutta miten, siinäpä kysymys, ts. mitä ne selväkielisesti tarkoittivat. Senkaltainen ”slangi” jota sotilasviranomaisten teksteissä käytettiin, on tietysti harhaanjohtava. Jo pelkät lyhenteet häiritsevät ulkopuolisen paneutumista ja tietysti eufemismit kuten ”ankarinta pakkokeinoa käyttäen" = "ampumisen uhalla". Vrt. senaikaisesta ilmapiiristä armeijassa surullisenkuuluisa sotamies Hytin tapaus. Millä sanakäänteillä sitä tapausta on/olisi kuvattu sotilasviranomaisissa?
Lopuksi, minua saa aivan vapaasti sinutella, ja jos niikseen on vaikka kiusata Janssoniksi. En edellytä muodollista kohteliaisuutta tässä suhteessa. Kiitos.
Jotta semmottii..